Sakkoja ja työllistämistä

Sanoilla luodaan todellisuutta ja annetaan ihmisille vääriä käsityksiä. Yksi  ihan viralliseen kielenkäyttöön pesiytynyt inhokkisanani on sakkomaksu, jota käytetään puhuttaessa kunnan osuudesta työmarkkinatukeen.

Sakko on rikosoikeudellinen sanktio eikä sillä ole mitään tekemistä kunnan työmarkkinatukiosuuden kanssa. Tällä hetkellä kunta maksaa puolet yli 500 päivää työttömänä olleiden työmarkkinatuesta ja toisen puolen maksaa valtio. Kunta voi vapautua maksuvelvollisuudestaan järjestämällä työttömille aktivointitoimia eli käytännössä kuntouttavaa työtoimintaa. Jos kunta ei toimintaa järjestä, niin se maksaa ihan normaalisti lain mukaan puolet tuesta.

Tätä lakiin perustuvaa maksuosuutta kutsutaan täysin virheellisesti ja ilmeisen tarkoitushakuisesti kunnan sakkomaksuksi. Asiaa tuntematon näkee mielessään jonkin epämääräisen rikoksen, johon kunta on syyllistynyt ja josta se saa rangaistuksen.

Kunta voi siis vapautua maksuosuudestaan järjestämällä kuntouttavaa työtoimintaa eli sijoittamalla työttömät puuhastelemaan jotain toisarvoista tai tavallisimmin tekemään jotain raskasta työtä. Palkkaa tälle työvoimalle ei makseta, koska he eivät ole työntekijöitä. Heitä sanotaan asiakkaiksi.

Maksuosuudesta vapautumisen lisäksi kunta saa valtiolta selvää rahaa 10,09 euroa/päivä/kuntouttavassa työtoiminnassa oleva asiakas. Kunnan siis kannattaa kerätä pitäaikaistyöttömät vaikka lyömään korttia taukotupaan, kunhan se muistetaan nimetä kuntouttavaksi työtoiminnaksi.

Ensi vuoden alusta tätä kunnan velvoitetta laajennetaan. Kunta joutuu maksamaan puolet jo 300 päivää työttämänä olleiden ja 70 % yli 1 000 päivää työttöminä olleiden työmarkkinatuesta. Tämä tietää kunnille hirmuista lisälaskua, mutta edelleen kunta voi vapautua maksuosuudestaan järjestämällä kuntouttavaa työtoimintaa ja kunnalle maksetaan 10,09 euroa/päivä/kuntoutettava.

Valtiovalta siis painostaa kuntia taloudellisesti tähän näennäistyöllistämiseen. Vastuu toiminnan järjestämisestä lykätään kunnille, valtion menot pienenevät ja työttömyystilastot kaunistuvat. Kuntouttavassa työtoiminnassa olevat eivät tilastoissa näy työttöminä, vaan aktivointitoimenpiteiden kohteina.

Kunnat tämän touhun kanssa ovat liemessä. Pitäisi järjestää kuntouttavaa työtoimintaa, mutta mitään järkevää tekemistä on vaikea keksiä. Ainahan tietysti tekemistä palkattomalle työvoimalle löytyy, mutta lain mukaan toiminnalla ei saisi korvata mitään työ- tai virkasuhteessa tehtävää työtä.

Tästä ei tietenkään ole koskaan piitattu eikä tulla piittaamaan. Työttömät tekevät ihan yleisesti sellaisia töitä, joista ennen kuntouttavan työtoiminnan keksimistä maksettiin TES:n mukaista palkkaa. Jostain syystä tämä ei tunnu huolestuttavan vaikkapa ay-liikettä, joka sentään vielä lakia säädäettäessä vastusti ajatusta palkattomasta työvoimasta.

Nyt tämä palkaton työ on edennyt jo niin pitkälle, että sitä tuskin kukaan voi enää pysäyttää. Kunnat perustavat omia työpajoja tai ostavat kuntouttavan työtoiminnan järjestämisen yhdistyksiltä ja säätiöiltä. Näistä viisaimmat perustavat omia yrityksiä tai ottavat hoitaakseen alihankintatehtäviä muilta yrityksiltä. Näihin töihin ne ohjaavat nille lahjoitetun ilmaistyövoiman ja kunta vielä poikkeuksetta antaa työvoiman lisäksi myös valtiolta saamansa 10,09 euron korvauksen tälle työtoiminnan järjestäjälle.

Tien päätä ei näy. Kohta ei kukaan järjissään oleva maksa kenellekään palkkaa, koska ilmaista työvoimaa on runsaasti saatavilla. Oikeastaan kuntienkaan ei kannattaisi maksaa kenellekään palkkaa. Työttöminä alkaa olla niin paljon eri alojen korkeastikin koulutettuja ammattilaisia, että kuntaa voitaisiin pyörittää melkeinpä kuntouttavan työtoiminnan voimin.

Miettikää tätä te, jotka kuvittelette oman työpaikkanne olevan turvattu maailman tappiin.