In dubio pro reo
Facebookissa ihmetellään eilistä käräjäoikeuden päätöstä, jolla Alma Median toimitusjohtaja vapautettiin työsyrjintäsyytteestä Johanna Korhosen tapauksessa. Itse tapaus lienee tuttu, joten en selosta sen kulkua. En myöskään ota kantaa itse asiaan, vaan yritän selittää oikeuden perusteluja ymmärrettävästi. Minulla lienee jonkinlainen pakkomielle suomentaa lakitekstiä, koska toimittajilta se ei aina onnistu.
Aiemmin Korhonen on voittanut vahingonkorvausoikeudenkäynnin hovioikeudessa ihan samalla näytöllä, jota nyt ei rikosprosessissa katsottu riittäväksi. Tämä herättää ihmetystä; miksi oikeudelle ei riitä sama näyttö?
Oikeudenkäyntejä on kahta eri lajia, siviiliprosesseja ja rikosprosesseja. Vahingonkorvausoikeudenkäynti laittoman irtisanomisen johdosta on tyypillinen siviiliprosessi. Tällaisessa oikeudenkäynnissä kumpikin osapuoli joutuu näyttämään toteen omat väitteensä ja oikeus arvioi molempien näyttöjen riittävyyden. Korhosen todistelu perustui hänen omaan lausumaansa ja välilliseen todisteluun, eli lähinnä siihen, mitä Korhonen oli kertonut tapauksesta muille. Alma Median todistajat olivat olleet paikalla ja kertoivat omia muistikuviaan. Hovioikeus katsoi Korhosen näytön vahvemmaksi ja hänelle määrättiin maksettavaksi vahingonkorvausta.
Rikosprosessissa on tiukempi näyttökynnys. Syytetty on todistettava syylliseksi niin aukottomasti, ettei järkevälle epäilylle jää sijaa. Nyt syyttäjän ja Korhosen näyttö jäi heikommaksi, koska se perustui pääosin asianomistajan kertomukseen ja toisen käden tietoihin. Syytetyn samat paikalla olleet kaksi todistajaa kertoivat valan vannoneina toisin, joten heidän kertomustaan pidettiin uskottavampana. Lisäksi rikosprosessissa on ehdoton tuo otsikossa mainittu periaate, jonka mukaan epäselvissä tapauksissa on tuomittava syytetyn eduksi.
Korhosen puolison sukupuolestahan tässä oli kysymys ja erityisesti siitä, olisiko siitä pitänyt kertoa haastattelijoille. Oikeuden eilisessä ratkaisussa todettiin nimenomaan, että se kuuluu yksityiselämän suojan ydinalueisiin, joten siitä syntynyttä väärää käsitystä ei tarvinnut oikaista. Tärkeimmäksi perusteluksi nousi Korhosen antama väärä tieto puolisonsa osallistumisesta politiikkaan. Päätoimittajan työssä sillä katsottin olevan olennaista merkitystä.
Ei tämä juttu välttämättä vielä ohitse ole, koska hovioikeus voi tulkita samaa näyttöä toisella tavalla. Minulle sopii sekin. Näitä asioita on viisainta katsoa puhtaan juridisesti, niin ne on helpompi ymmärtää. Samalla niistä tietenkin katoaa tunnekuohujen ilo. Joka tapauksessa Korhonen sai ihan hyvät vahingonkorvaukset.