Näytön vaikeus
Ilmeisesti tyyppi itsemurhan tehtyään paloitteli itse ruumiinsa, ryömi jätesäkkiin ja kuljetti omat ruumiinosansa metsään.
Suunnilleen näin kommentoi eräs fb-kaveri uutista, jossa kerrottiin yhden paloittelusurman tutkinnan muuttumista murhasta tai taposta törkeäksi pahoinpitelyksi, törkeäksi kuolemantuottamukseksi ja hautarauhan rikkomiseksi. Tällaiset rikokset ovat aina poikkeuksellisen kuvottavan tuntuisia, joten kyyninen reaktio omituiselta näyttävään lakiin on ymmärrettävä.
Poliisi kuitenkin suhtautuu rikoksiin ammattimaisen viileästi ja niin tulee oikeuslaitoskin tekemään. Kyse on näytön saamisesta. Selvää on, että ihminen on kuollut hänelle väkisin annetun huumausaineen yliannostukseen. Ruumis on paloiteltu ja kuljetettu pois. Mikään muu ei sitten olekaan selvää.
Lyhyesti sanottuna murha on harkittu teko tai tekotapa on poikkeuksellisen raaka. Tappo ei ole etukäteen harkittu teko ja kuolemantuottamus on kyseessä silloin, kun kuolema on seurannut jostain teosta ilman varsinaista surmaamisen tarkoitusta. Ruumiin paloitteleminen ei kaameudestaan huolimatta kerro mitään itse surman tekotavasta, vaan vainajaan kohdistuva teko on aina hautarauhan rikkomista.
Kyse on kokonaan tutkinnassa saatavasta näytöstä. Jos ulkopuolisia silminnäkijöitä ei ole ja kaikki osalliset puhuvat samalla tavalla, ollaan muun näytön varassa. Murhan vaatimasta harkinnasta on aina vaikea saada näyttöä ja rajanveto tapon ja kuolemantuottamuksen välillä on myös näyttökysymys. Niinpä kannattaa pelata varman päälle ja keskittyä kiistattomiin tosiasioihin. Niitä tässäkin tapauksessa näyttää riittävän melko pitkiin rangaistuksiin.
Usein tulee tuijotettua liikaa rikosnimikkeisiin, vaikka rangaistusten kannalta niillä ei ole aina suurta merkitystä. Murhasta tulee tietenkin elinkautinen, mutta yksin teoin tehty törkeä pahoinpitely, törkeä kuolemantuottamus ja hautarauhan rikkominen tuottavat suunnilleen yhtä pitkän rangaistuksen kuin jos kyseessä olisi tappo.
Kun nyt rupesin puhumaan rikosnimikkeistä, niin palaan hetkeksi tamperelaisen ravintolan tuhopolttoon, jossa kuoli viattomia sivullisia. Netissä alkoi välittömästi levitä adressi, jossa vaadittiin tekijöille rangaistusta murhapoltosta. En allekirjoittanut sitä, koska laki ei enää pitkiin aikoihin ole tuntenut murhapolttoa. Se on jäänyt elämään puhekieleen pitkän historiansa takia, mutta oikea nimike on tuhotyö.
Vastoin yleistä luuloa ei murhapolttoon tarvittu kuolonuhreja. Riitti, että sytytti tuleen sellaisen rakennuksen, jossa yleisen tietämyksen mukaan saattoi oleskella ihmisiä. Lakikieli on aina ollut vähän kummallisen tuntuista.
”Tällaiset rikokset ovat aina poikkeuksellisen kuvottavan tuntuisia, joten kyyninen reaktio omituiselta näyttävään lakiin on ymmärrettävä.”
Väittäisin: tällaiset rikokset ovat aina poikkeuksellisen kuvottavia, joten…
Oikeassa olet, näin se olisi pitänykin kirjoittaa.