Haudattu oikeusvaltio

Ennen jokaisella oli rajoittamaton oikeus saada alioikeuden antama ratkaisu ylemmän oikeusasteen käsiteltäväksi. Tätä pidettiin oikeusvaltion yleisenä periaatteena viime vuoden loppuun asti. Tämän vuoden alussa laki muuttui ja nyt hovioikeuteen vaaditaan valituslupa.

Tätä lupaa ei tipu, jos rikosasiassa annettu tuomio on sakkoa tai enintään neljä kuukautta vankeutta. Riita-asiassa intressin on oltava vähintään 10 000 euron suuruinen. Alioikeuksien käsittelemistä tapauksista ylivoimaisesti suurin osa on sellaisia, joista ei enää saa valittaa. Valitusluvan näissä ”pikkujutuissa” saa vain siinä tapauksessa, että pystyy osoittamaan alioikeuden soveltaneen lakia väärin.

Lakimuutosta perusteltiin oikeusvaltiolle sopimattomalla tavalla taloudellisilla ja käytännöllisillä syillä. Haluttiin purkaa hovioikeuksien ruuhkaa, pienentää niiden työtaakkaa ja nopeuttaa käsittelyaikoja. Lisäksi haluttiin antaa hovioikeuksille mahdollisus keskittyä lain soveltamisen kannalta tärkeimpiin asioihin. Resurssien lisäämisen sijaan päädyttiin oikeuksien rajoittamiseen.

Oikeusministeriö arvioi viime joulukuussa, että muutos ei ole merkittävä. Silloisen arvion mukaan vain 10 % valituslupahakemuksista tultaisiin hylkäämään ja 90 % hyväksymään. Kirjoitin jo sillon, että nämä numerot ovat väärinpäin ja olin melkein oikeassa. Nyt tiedetään, että yli 60 % valituslupahakemuksista on hylätty. Joskus on inhottavaa olla oikeassa.

Millaisia sitten ovat nämä pikkujutut, joita hovioikeudet eivät enää viitsi käsitellä? Valitettavasti ne ovat juuri sellaisia asioita, joista tavallinen kansalainen voi milloin tahansa joutua käräjöimään. Lakikirja on pullollaan sellaisia rikoksia, joista voidaan tuomita sakkoa tai alle 4 kuukautta vankeutta. Rattijuopumus, varkaus, näpistys, pahoinpitely…luettelo on loputon. Riita-asioissa ei kannata lähteä käräjöimään pikkuperinnöistä  tai pieleen menneistä autokaupoista edes alioikeuteen, koska sen antama päätös jää pysyväksi.

Entä sitten ne suurimmat roistot? He voivat edelleen valittaa hovioikeuteen ihan kuten ennenkin. Muut saavat tyytyä siihen, mitä annetaan.

Miten tällainen lakimuutos sitten pääsi lipsahtamaan eduskunnassa läpi? Luultavasti suurin osa edustajista ei muutosta edes huomannut, koska päätös tehtiin lomallelähtötunnelmissa 24.6.2010. Tiedotusvälineillä ainakin lienee ollut liian kiire uutisoida kesälomasäistä.

Jos joku on kiinnostunut aiheesta aiemmin kirjoittamastani, niin jutut löytyvät tästä blogista päivämäärillä 28.12. ja 31.12.2010. Otsikkona on Oikeusvaltion hautajaiset.

Kommentit (4)
  1. Ennen sentään talous oli yhteiskuntaa ja ihmisiä varten, tänään jo toisinpäin. Tämä on sitä kehitystä… kö? (>_<)
    Suosittelen vilkaisemaan ebolakani tuoreen tekstin kommenttiin liittyen.
    http://ebolakani.blogspot.com/2011/09/n-duighn.html

  2. Todella pelottava uutinen. Taidanpa lopettaa Novaja gazetan avustamisen, kun täällä koto-Suomessa on oikeusvaltio liukumassa samalle mallille.

Kommentointi suljettu.