Historian pyörän kääntäjät

Vuonna 1825 mestattiin Suonenjoelta kotoisin oleva Daniel Putkonen. Hän oli tappanut juopottelukaverinsa koivuhalolla ja hänestä tuli viimeinen maassamme rauhan aikana teloitettu ihminen. Hänen kuolemansa jälkeen tuomioistuimet määräsivät edelleen kuolemanrangaistuksia, mutta ne kaikki muunnettiin karkoitukseksi Siperiaan.

Syyskuun 2. päivänä 1944 vietiin Olavi Laiho teloitusryhmän eteen. Hänet oli tuomittu ammuttavaksi karkuruudesta, vakoilusta ja maanpetoksesta. Hänen jälkeensä ei Suomen valtio ole riistänyt kenenkään henkeä ja rikoslaista poistettiin kuolemanrangaistus kokonaan 1972.

Nyt ainakin seitsemän kansanedustajaa olisi valmis palauttamaan kuolemanrangaistuksen mahdollisuuden lakiin. Heidän nimensä ansaitsevat tulla julkisuuteen populismin, raakuuden ja täydellisen ajattelemattomuuden takia. He ovat Pertti Hemmilä, Kalle Jokinen ja Janne Sankalo kokoomuksesta sekä Juho Eerola, Jussi Halla-aho, Jari Lindström ja Martti Mölsä perussuomalaisista.

Yksikään sivistysvaltio ei tapa kansalaisiaan. Kuolemantuomio on osoitus alkeellisesta kostoajattelusta ja valtio asettaa sitä käyttäessään itsensä moraalisesti samalle tasolle pahimman murhaajan kanssa. Esimerkiksi USA ei tässä mielessä ole sivistysvaltio, kuten ei mikään muukaan rangaistusta käyttävä valtio riippumatta maan yhteiskuntajärjestelmästä.

Minä tiedän, että moni kannattaa kuolemanrangaistusta ainakin salaa mielessään. Nykyisin sitä kannatetaan ihan avoimesti ainakin nettikeskusteluissa. Nämä ihmiset eivät tunne kriminaalipolitiikan historiaa ja ihan turha sitä on heille selittääkään. Heidät sokaisee alkeellinen kostonhimo aina silloin, kun tapahtuu jokin mieliä kuohuttava rikos, jonka verisillä yksityiskohdilla lehdistö herkuttelee. Lynkkausjoukot aktivoituvat välittömästi.

Silloin nousevat esiin verenhimoiset yksilöt, joiden mielestä vaikkapa EU:n ihmisoikeusdirektiivistä ei tarvitse välittää. Heidän mielestään murhaaja on yksipuolisesti sanonut irti yhteiskuntasopimuksen, joten hänellä ei ole enää itselläänkään hengen suojaa eikä muita ihmisoikeuksia. Monet haluaisivat suorastaan ilmoittautua vapaaehtoisiksi pyöveleiksi. He ovat potentiaalisia murhaajia. Sen kertoo murhaajan ajatteluun rinnastettava piittaamattomuus ihmishengestä.

Ehkä he eivät tule ajatelleeksi mahdollista väärää tuomiota, joka kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanon jälkeen jää lopulliseksi. Luultavasti he eivät myöskään ajattele sellaista mahdollisuutta, että joku heille itselleen läheinen ihminen voisi joskus joutua rangaistuksen kohteeksi. Viimeistään siinä vaiheessa he kääntäisivät kelkkansa ja etsisivät kaikki mahdolliset lieventävät asianhaarat henkilön persoonasta, luonteesta ja tapahtumien poikkeuksellisuudesta. Normaalisti he viittaavat tällaisille seikoille kintaalla.

Valtio on aina sellainen, jollaiseksi vallanpitäjät sen muovaavat, hyvässä ja pahassa. Eriarvoisuus vaatii ankaraa rikoslakia pysyäkseen vallassa, tasa-arvoisessa yhteiskunnassa sen tarve ei ole niin suuri. Kun tulo- ja varallisuuserot kasvavat, kontrolli kiristyy, rangaistukset ankaroituvat ja sääty-yhteiskunta tulee takaisin.