Aki Riihilahti: Etsintäkuulutettu ystävyys

Kännykkä ei näyttänyt kuka soitti, joten annoin puhelun mennä vastaajaan. Vastaajasta tervehti tuttu ääni: minua tavoitteli yksi pitkäaikaisimmista ja parhaista ystävistäni. Hävetti. Puhelimenvaihdon yhteydessä tallensin sinne reilu 1 000 kontaktia, mutta yksi läheisimmistä ystävistäni ei ollut luettelossa.
Muistan kyllä. Ajattelin ensin päivittäväni kiireiset työkontaktit, ja ystävät heti kun on aikaa. Ystäväthän ymmärtävät, vaikka ei ihan heti vastaa, mutta bisnes ei odota. Puhelimesta löytyy arjen totuuksia.

Aki Riihilahti
Aki Riihilahti

Tällä hetkellä selaamatta kontaktilistaa ei tule ensimmäisenä mieleen, kenelle tällainen pienen lapsen isä ja uraihminen ensimmäisenä soittaisi, jos joskus olisi vapaa lauantai-ilta. Aiemmin tiesin. Mihin nämä ihmiset ovat kadonneet?

1. Kees. Hoidit jalkapalloasioitani vuosia. Et silti ollut ensisijaisesti managerini, vaan ystäväni. Sekä jalkapallo- että bisnesmiehenä olet huikean menestynyt ja kiireinen, mutta silti otit aina aikaa kaikille asioilleni.
Jalkapallossa ihmiset tulevat ja menevät, koska kohdemaa vaihtuu tiuhaan. Sinun kanssa ystävyytemme seurasi jopa mantereelta toiselle. Olimme yhteydessä monta kertaa viikossa, sparrasimme eri asioita. Kävin perheenne luona useasti ja mietit jopa ensimmäisen lapsesi nimeämistä minun mukaani. Kun siirryin Ruotsiin, sovimme ottavamme palaverin ajan kanssa heti kun olen asettunut. Soitimme viikoittain ristiin.
Sitten soittoyritykset harvenivat. Lähetimme silti vielä tekstareita. Yhtäkkiä oli kulunut kolme vuotta. Olisin monen vuoden jälkeen halunnut sinut vielä yhdeksi best maneistani, mutta halusin kertoa tämän kasvotusten.
Emme löytäneet lopulta molempien yrityksistä huolimatta edes puheluaikaa.

2. Jenny Olit koulussa samalla luokalla. Kotimatkan kuljimme samalla bussilla. Jos joskus ihminen voi olla kuin sisko, olit sitä minulle lukiossa. Se oli sen ajanjakson arkea. Lähdit kiertämään maailmaa omalla matkallasi, minä toisaalle omalla matkallani. Ehkä tällaisten matkalaukkueläjien oli helppo ymmärtää toisiaan, vaikka etäisyys vähensi yhteydenottoja.
Sain kunnian olla ensimmäisen lapsesi kummisetä. Samalla sovimme pitävämme enemmän yhteyttä. Mitä enemmän molemmille on tullut perhettä, sitä harvemmin on yhteys onnistunut. Olen huono juhlapyhissäkin, koska mielestäni kalenterin ei pitäisi muistuttaa ystävyydestä.

3. Kalle. Olet kenties pitkäaikaisin ystäväni. Vuosien ajan asuimme pitkän lentomatkan päässä, mutta olimme aina yhteydessä.
Nyt asut vastapäisessä talossa, mutta saamme tapaamisen järjestettyä harvemmin. Moikkaamme usein iloisesti auton ikkunasta.
Harmittaa, että olen näin huono ystävä. Sosiaalinen elämä on työtapahtumia ja kerran viikossa sosiaalisen median päivittämistä. Silti olen onnellisen kiitollinen, koska koen, että minulla on edelleen paljon ystäviä ja vahvoja siteitä ihmisiin. Eivät nämä ystävyydet ole mihinkään hävinneet. Ne ovat yhden puhelinsoiton päässä.
Päivittäinen tekeminen määrittelee pitkälti kenen kanssa enimmäkseen olemme tekemisissä. Muutokset perheessä, asuinpaikassa tai töissä yleensä antavat parin vuoden aikaikkunan siihen, ketkä jäävät omaan lähipiiriin.
Se ei tarkoita, että ystävien kuuluisi jäädä tiettyyn ajanjaksoon elämissämme. Tai työ tai vanhemmuus määrittelee kenen kanssa voimme olla tekemisissä.Ystävyys on vain joskus enemmän tahtolaji. Ja valintoja.

Onko sinulla hävinnyt joku ystävä? Ei muuta kun puhelin käteen. Se on soitto, jota harvemmin on katunut.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *