Leena Majander: Kun makaronista tuli pasta

Euroopan kartalla Italia näyttää ritariajan miehen saappaalta, kuin Saapasjalkakissalta lainatulta.
Italiaan ovat Pohjolasta matkustaneet inspiraatiota ja elämyksiä hakemaan niin Jean Sibelius kuin Joel Lehtonenkin. Pienemmät meidän nilkit ovat painaneet perässä.

Leena Majander

Leena Majander

Kun tyttökirjojen mestarin Anni Swanin sankarittaret Sara ja Sarri 20-luvulla matkustavat Italiaan, mustapaitojen noususta näkyy jo merkkejä. Sisilia, Rooma, Venetsia ja Bolzano tarjoavat aurinkonsa, taideaarteensa ja meluisat italialaisensa pohjoisen neuvokkaille koulutytöille.
Aila Nissisen 50-luvun matkaseikkailussa Myyrä Matikaisen malliauto Suvisaaren pikkueläimet haaveilevat maasta, jossa sitruunat kukkivat. Kömpelö Farmari Pesonen ja vieterillä vedettävä kilpavaunu Porsche Punainen kiitävät Saksan suurilla väylillä etelää kohti.
Eläinsankarit kummastelevat kaupunkeja, joissa ihmiset ovat rikkoneet toistensa taloja.
He haaveilevat gondolien kaupungista.

Varhaisten lukuelämysten synnyttämät matkahaaveeni alkoivat toteutua, kun eurooppalaiset rautatieyhtiöt loivat nuorisokonsepti Interrailin 1972.
Matkalippu oli voimassa 21 maassa 30 päivän ajan ja tarjolla alle 21-vuotiaille. Italiaan minäkin halusin!
Koulukaverien kanssa kesäkuumalla, kamat raskaassa rinkassa, yöt junassa torkkuen. Haimme ja saimme käytännön kokemusta eurooppalaisuudesta, kuten sadattuhannet muutkin nuoret.
Pasta, prosciuotto ja pomodoro tulivat tutuiksi. Ne huuhdeltiin alas kulauksella vino rossoa.
Rinkkaan ei korikääreisiä chianti-pulloja voinut pakata, mutta erikoisenmuotoisia pastoja oli mukaan saatava. Kotimaan tarjoama torinomakaroni tuntui kansainvälisyyden huumassa alkeelliselta: Hyvästi makaroni, nyt alkaa pastan aika!

Euroopan rajojen ylittämiseen tarvittiin passi ja elämiseen hyppysellinen sekalaisia valuuttoja.
Liirat, frangit ja guldenit kulkivat itse ommelluissa kaulapusseissa puseron alla. Tulin tutustuneeksi maanosamme suurkaupunkeihin koko mantereen leveydeltä, oppineeksi tapakulttuuria ja vähän kieliäkin.
Italian kielen taitoni on puhtaasti kokemusperäistä ja perustuu ahkeraan pizzalistan lukemiseen.
Äskettäin tavaamassani oli tarjolla 118 eri sorttia. Sen lukemisessa kehittyy jo sanavarastokin.

Vielä sukupolvi sitten muuan kolmen tyttären isä varoitteli lähettämästä tyttöjä kielikurssille ulkomaille, koska siellä vaani ulkomainen vävy.
Suomalaisneidot oli hänestä syytä varastoida kotimaassa.
Erasmus-ohjelma on avannut pojille ja tyttärille mahdollisuudet opiskella eurooppalaisissa oppilaitoksissa, tutustua uusiin kulttuureihin ja verkottua kansainvälisesti.
Erasmus kasvattaa Suomelle muutosagentteja, joille on luontevaa toimia yhdessä eri puolilta tulevien ihmisten kanssa. Kansainväliset perheenjäsenetkin ovat tervetulleita.

Onko eurooppalaisuuden juna kuitenkin kääntymässä ajassa takaisin? Palaammeko rajoihin ja kontrolliin? Nousevatko kansalliset edut ylitse yhteisten etujen?
Päättyykö vapaan liikkumisen aika yhteisessä Euroopassamme Erasmus-sukupolveen?
En soisi sen päättyvän.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *