Leena Majander: Mitä tehdä kirjoille?

Muuttojen ja remonttien aallokko keinuttaa perhettäni.
Veli muuttaa suurempaan, sisko haaveilee pienemmästä, tytär pakkaa itseään ulkomaille ja toinen repii keittiön kaappeja seinästä irti.
WhatsApp-ryhmä kierrättää lasivitriiniä ja ryijymattoa, mutta puhki istuttuja sohvia ei edes tarjota. Ne pääsevät murskaimen hampaisiin, ansaitsemaansa ikuiseen lepoon.

Leena Majander

Leena Majander

Mutta mitä tehdä kirjoille? Lukevan perheen hyllyihin on kertynyt metreittäin rakkaita ja tärkeitä, mutta myös satunnaisia ja aikansa eläneitä kirjoja.
Kirjakerhopainoksina levinneet menestysteokset eivät muutu bibliofiilisiksi keräilyharvinaisuuksiksi. Vaikea on uskoa, että Harold Robbinsin tai Jackie Collinsin seksin, shoppailun ja sikailun kasarimaailma innostaisi uuteen lukemiseen.
Omaan hyllyyni on työperäisistä syistä kasautunut yhtä ja toista tarpeetonta. On koirakirjoja, vaikka minulla ei koskaan ole koiraa ollut, eikä tule! On keittokirjoja, joissa ohjeiden aatelia edustaa säilykeherneillä täytetyt makkarakupit.
Kekkosen ajan kirjoihin on sovellettava Paasikiven viisautta: Tosiasiat on tunnustettava. Joistakin kirjoista on päästävä eroon. Opiskeluaikainen tenttikirja Marketing Management on manageroitava pois elämästäni.

Divarikauppias kävi poimimassa omansa, ne harvat helmet.
Nuoriso piti kirpputoripöytää joinakin aurinkoisina päivinä, mutta tienestit eivät kattaneet jäätelökustannuksia.
Lahjoitin kirjoja kouluille, sairaaloihin ja arpajaisiin, jos joku huoli. Edessä oli lopullinen ratkaisu: kannet irti ja sekajätteeseen, sisukset jätepaperiin.
Tyhjennysharjoitus oli rankka mutta vapauttava.
Otin jokaisen kirjan erikseen käteeni, punnitsin sen antia elämälleni ja luonteeni jalostumiselle.
Lopulta minulla on kirjahylly, joka on kuin luokkakokouksista parhain. Mukana ovat vain ne kivoimmat kaverit, ilkeät ja yhdentekevät eivät kuulu joukkoon.

Tein myös löytöjä, joiden lukemisen aika nyt tuli. Antti Tuurin järkyttävä Ikitie kuvaa 1930-luvun muilutuksia ja itärajan takaisen ihanneyhteiskunnan rakentamista. Suurelokuva tuo tarinaan uusia ulottuvuuksia.
Kjell Westön Kangastus 38 heijastaa vuoden 1918 kaikuja, jotka nousevat pintaan suursodan jo kolkutellessa ovia. Teatterin lavalla päähenkilöä esittää kolme naista, jotka kaikki ovat saman persoonan eri puolia.
Kirjallisuuden maratoonarit ja kultamitalistit Tuuri ja Westö ovat julkaisseet tänä syksynä myös uudet romaanit, joiden seurassa vietän syysiltaani.

Kirjahyllyn karsimisen paras seuraus on hyllytilan vapautumien uusille, innostaville kirjoille. Täysien kirjahyllyjen kanssa kamppaileville lukuihmiselle suosittelen ryhtymistä sekakäyttäjäksi.
Kiinnostavat kirjat, joiden arvelen olevan elämässäni vain pikavisiitillä, luen sähkökirjana. Auton ratissa kuuntelen joutuisan juoniromaanin äänikirjana. Lainaluettavaa saan lähikirjastosta.
Suosikkikirjailijoiden merkkiteokset kuitenkin jäävät omaan hyllyyni kovissa kansissa ja pysyvästi.
Syksy on vannoutuneen sisäilijän lempivuodenaika, intohimoisen lukutoukan paras lukukausi.

Jörn Donner: Terrorismin lyhyin oppimäärä

Kautta aikojen ihmisiä on tapettu monesta eri syystä: koston, vihan tai uskonnon vuoksi. Nykyinen terrorismi ei ole uutta, mutta sen muodot ja nimikkeet muuttuvat jatkuvasti.
Eugen Schaumanilla oli sisar, sittemmin taiteilijana hyvin tunnettu Sigrid Schauman. Arvostellessani hänen kirjoittamaansa kirjaa veljestään nimitin kenraalikuvernööri Bobrikovin murhaajaa terroristiksi, mistä syystä Sigrid pahoitti mielensä ja väitti, että olin väärässä. Veli oli pelkästään sankari ja marttyyri.
Tuo marttyyriglooria on sittemmin ollut ahkerassa käytössä itsemurhaavien pomminkantajien ihailijoiden keskuudessa. Marttyyrien kuvia löytyy laajalti eri puolilta Lähi-itää.

Jörn Donner

Jörn Donner

Kuninkaita, presidenttejä ja muita vallanpitäjiä tapettiin vilkkaasti 1800-luvulla. Teot huipentuivat 1914 Sarajevon laukauksiin, jotka epäsuorasti johtivat maailmansotaan. Murhaajan jalanjäljet oli ikuistettu Sarajevon rantakadun kadunkulman asfalttiin, kunnes Serbiaa inhoavat bosnialaiset poistivat ne.
Suomen tilanteeseen vaikutti Aleksanteri II:n murha vuonna 1881, joka johti venäläistämiseen maassamme. Tsaari sai patsaansa, ja siellä hän edelleenkin seisoo, vaikka jotkut piirit itsenäisyytemme alkuaikoina halusivat poistaa hänet.
Venäjällä Stalinin patsaat on poistettu tai hakattu palasiksi. Siperiassa löysin valtavan Stalin-patsaan jäännökset. Stalin ja hänen kumppaninsa Lenin harrastivat valtioterrorismia, joka on jotain aivan toista. Uhrien määrä on laskettava miljoonissa, kuten Hitlerinkin.
Sittemmin terrorismi on saanut uusia muotoja ja tehokeinoja. Valtionpäämiehiä suojellaan tehokkaasti, mutta presidentti Ronald Reagan joutui kerran ammunnan kohteeksi ilman vakavia seuraamuksia – paitsi että Oscar-juhlat, joissa minun piti olla läsnä, siirrettiin.
Mitä olisi tapahtunut Saksassa, jos eversti Stauffenbergin 20.7. 1944 Hitlerin nujertamiseksi suunnittelema pommi olisi tehonnut? Emme tiedä.

Jos hypätään ajassa eteenpäin, 1960-luku oli kaikennäköisen uuden terrorismin alkua. Eikä pelkästään Saksassa, missä pankkeja ryöstettiin ja panttivankeja otettiin siinä toivossa, että vankiloissa lojuvat ”puna-armeijalaiset” vapautettaisiin. Tämä menettelytapa levisi muuallekin.
Suurimman tuhon – ja suurimman julkisuuden – saavuttivat eri palestiinalaisryhmät, jotka monin tavoin pyrkivät haavoittamaan Israelia ja tappamaan juutalaisia. Lentokoneita kaapattiin vaihtelevalla menestyksellä, ja Israelin alueella intifada toimi kansannousun korvikkeena, siinä onnistumatta.
Münchenin olympiakisoissa 1972 otetut panttivangit ja hyökkäystä seurannut murhenäytelmä sai monet suhtautumaan kielteisesti palestiinalaisten sinänsä oikeutettuihin vaatimuksiin. Voidaan todeta, että terrorismi ei silloinkaan kannattanut, mutta silloin, kuten myöhemminkin, keskeistä oli julkisuusarvo, vaikkakin kyseenalainen.

Nykyaikainen terrorismi on nähtävä pahanlaatuisen perinteen jatkajana.
Itsemurhamiesten, harvoin naisten, saatavuus paratiisin toivossa näyttää vaikealta, mutta löytyyhän heitä. Keinot vain ovat monipuolistuneet. Vastenmielisen lehden, kuten Charlie Hebdon, toimitukseen voidaan mennä ja tappaa sumeilematta. Väkijoukkoon voidaan ajaa autolla tai pommi voidaan asettaa Pariisin tavoin yökerhoon.
Sen sijaan yksittäiset tapaukset, kuten äskettäin Turussa, ovat aika harvinaisia, koska puukolla tai veitsellä tappaminen onnistuu huonosti, mutta synnyttää toisaalta hysteerisen vastareaktion. En tiedä, oliko nuori marokkolaismies hupenevan Isisin asialla. Todisteeksi ei riitä se, että hänen tiedetään julistaneen jumalansa suuruutta.

Terrorismia tullaan harrastamaan niin kauan kuin nykyajan valtavat yhteiskunnalliset vastakohdat jäävät vailla ratkaisua. Avoin yhteiskunta, jossa elämme, on haavoittuvainen. Mikäli se antaa periksi ja säätää lakeja, jotka tähtäävät kirjailija George Orwellin kuvailemaan isoveljen valtaan, se ei enää ole avoin. Valinta on tehtävä, ja se vaatii rohkeutta.
Onko kylmäpäisiä poliitikkoja enää olemassa?

Marja Aarnipuro: Metsässä tuulee

Toivottavasti Irma-hurrikaani ja sen sisarusmyrskyt herättävät myös presidentti Donald Trumpin ymmärtämään ilmastonmuutoksen rajuutta ja seurauksia. Toivoa saattaa ollakin, sillä kesäkuussa Trump yllättäen myönsi, että ilmasto muuttuu ja ihmisellä on siihen osuutensa. Aiemmin hän on kutsunut koko ilmastonmuutosta huijaukseksi.

Marja Aarnipuro

Marja Aarnipuro

Suomessa ilmastonmuutoksen kieltäjiä on onneksi harvassa, olemmehan sivistyskansa, joka ymmärtää tutkimusta ja tieteen tuloksia. Aina vain rajummiksi käyvät säänvaihtelut jokainen huomaa myös itse.
Suomi elää edelleen paljolti metsästä. Ilmaston lämpenemisen on arvioitu lisäävän hakkuukertymää vuosisadan loppuun mennessä jopa yli 50 prosenttia. Onko meillä siis aihetta riemuun? Metsähän kasvaa kohisten, kun ilmasto lämpenee.
Asialla on kääntöpuolensa. Muuttuvat ilmasto-olot voivat altistaa puut tuhoille. Ilmaston lämmetessä maan routakerros ohenee, mikä vaikeuttaa metsätöitä. Sulassa maassa liikkuvat metsäkoneet runnovat puiden juuria. Tämä altistaa metsiä myrskytuhoille ja sienitaudeille.
Rajut säänvaihtelut ja kovenevat tuulet voivat aiheuttaa talousmetsissä mittavia myrskytuhoja. Myös metsäpalojen veikataan yleistyvän ja voimistuvan sään lämmetessä. Ilmastonmuutoksen myötä metsiimme ilmaantuu uusia tuholaisia ja vieraslajeja.
Metsät hoitavat ilmastoamme hiilinielullaan. Meidän on syytä torjua ilmastonmuutosta omilla toimillamme, jotta metsätkin voisivat hyvin.