Katja Ståhl luuli olevansa terve, kunnes kuuli olevansa sairas

Olen koko elämäni ollut melkoisen terve. Tai niin luulin, kun menin ihan perinteiseen terveystarkastukseen.
Minulta kysyttiin, onko minut rokotettu vesi-, tuhka- tai vihurirokkoa vastaan. ”Ei ole, olen sairastanut kaikki”, vastasin ja naurahdin päälle. Kuvittelin, että kaikki ikäiseni ovat olleet alaluokilla ainakin vesirokon takia pois koulusta.

Katja Ståhl

Katja Ståhl

Näin ei kuitenkaan ole. Terveydenhoitaja hämmästeli mittavaa tautikokoelmaani ja sanoi, että alan olla harvinaisuus.
Ihanaa kuulua niihin harvoihin, jotka tietävät, miltä tuntuu mennä nukkumaan ihmisenä ja herätä virtahepona (sikotauti).

Koin samalla reissulla elämäni ensimmäistä kertaa myös, miltä tuntuu, kun laboratoriotuloksista käy ilmi, että olenkin sairas, vaikka luulen olevani terve.
Yksi lukema veressäni oli monikymmenkertainen viitearvoihin nähden. Pikaisen hätääntymisen ja lääkärin konsultoinnin jälkeen ymmärsin, että minulla on kaiketi kilpirauhasen vajaatoiminta.
Tutustuin oireluetteloon, joka oli noin kilometrin pituinen. En löytänyt muita samaistumisen kohteita kuin väsymyksen. Samaan aikaan mietin, että kuka tämän ikäinen, työssä käyvä ja harrastava perheenäiti ei ole väsynyt.
Ja mikä tämä kilpirauhanen ylipäänsä on ja mitä sillä on väliä? Alkaa nyt uhitella terveelle ihmiselle.

Aloin kysellä, mitä tuttavapiirini tietää kilpirauhasesta. Kävi ilmi, että kohtalotovereita on Suomi pullollaan.
Ennen tätä viikkoa tuskin tiesin, että ihmisessä on sellainen kuin kilpirauhanen. Yhtäkkiä kaikki liittyykin siihen: äänen madaltuminen, nopea hengästyminen, käsien puutuminen, kuiva iho, nukkumatin jatkuva seura. (Varmaan kirjoitusvirheetkin, jos niitä ilmenee.)
Osa kilpirauhaskonkareista kertoi kauhujuttuja, osa puhui hyvinkin maltillisesti. Huomasin, että joillekin sairauden tuntu oli helpommin havaittavissa.
Aloin epäillä omaa itsetuntemustani. Mitä jos minulla onkin vaiva poikineen? Mitä jos en vain kerta kaikkiaan suostu hyväksymään vaivojani, ja siksi en näe niitä lainkaan? Kiellänkö jotain tärkeää? Mitä muuta mahdankaan kieltää?

En selvästikään osaa olla vaivainen. Se häiritsee minua liikaa, jotta malttaisin olla kiinnostunut. Haluan olla vaivaton ja terve. Kukapa ei?
Eräs ystäväni yritti jokunen vuosi sitten toden teolla tulla raskaaksi.
Kun ei se sitten meinannut ottaa onnistuakseen, ystäväni ja hänen miehensä päättivät unohtaa koko homman ja ottaa sen sijaan elämästä ilon irti. Sehän tarkoitti tietysti reilusti hyvää ruokaa ja juomaa.
Kuinka ollakaan, lääkärin pakeille jouduttuaan kaverilleni selvisi, että raskaus onkin edennyt jo viikolle 22.
Hätähän siinä meinasi iskeä. Vauva on juotu ja syöty piloille. On laulettu karaokea pikkutunneille napakassa laitamyötäisessä. On syöty kiellettyä merilevää. On otettu snapsia.
Onneksi lääkäri oli vanha ja viisas mies ja sanoi ystävälleni, että et sinä kulta pieni ole raskaana, ennen kuin tiedät olevasi.
Tänä päivänä ystäväni on tavattoman onnellinen erittäin terveen pikkutytön äiti. Onnellisia ovat koko sakki.

Ajattelin vedellä tuolla samalla logiikalla. En ole yhtään sairas ennen kuin kuulen olevani. Enkä ehkä sittenkään. Sen sijaan olen onnellinen siitä mitä minulla on.
Tai luulen, että minulla on.

Tuomas Enbuske: Kun ihmisiin luotetaan, heillä on tapana toimia luottamuksen arvoisesti

Terrorismi, huumeongelma, raiskaukset. Kuvittele pahin tiedossasi oleva ongelma. Kaikkeen on ratkaisu. Tämä kaikki on vain salattu sinulta.
Huumeongelma? Ratkaistu! Kunhan joka ainoa suomalainen pakotetaan antamaan virtsanäyte. Joka maanantai annettavasta näytteestä löydettäisiin jo teini-iässä pilven pössyttelijät, puhumattakaan heroinisteista. Kaikki huumeidenkäyttäjät pantaisiin heti vankilaan. Heti.

Tuomas Enbuske

Tuomas Enbuske

Tosin pian ei juuri tarvittaisi vankiloita, sillä rikokset voi ehkäistä. Joka ainoaa suomalaista puhelinta voisi kuunnella etukäteen. Eikä pelkästään kuunnella puheluita, sillä älypuhelimen saa myös toimimaan mikrofonina.
NSA tekee tätä jo nyt. Mutta sitä ei kiinnosta pikku-Suomen pikkurikollisuus, vaan Yhdysvaltain turvallisuus. Ja ne paikat, joissa ihmiset eivät käytä puhelinta, voisi helposti mikittää. Joku kuuntelisi jokaisen kaikki jutut etukäteen.
Raiskaukset saisi estettyä miesten – ja miksei naisten sekä muunsukupuolistenkin – älykalsareilla. Jokaisella olisi jalassaan siveysvyöt, jotka saisi pois vain, kun mies ja nainen yhteisymmärryksessä ilmoittaisivat valvontakeskukselle, että nyt molemmilla tekee mieli.
Kiistatapauksissa kaiken voisi katsoa kuvanauhalta, koska jokaisessa kodissa olisi kamera. Sellaiset eivät maksa nykyään kuin muutaman euron, kysykää vaikka Axl Smithiltä konsultaatiota.

Emme tietenkään tee noita ääliömäisyyksiä, koska olemme päättäneet elää avoimessa yhteiskunnassa. Sen hinta on, että ikäviä asioita saattaa tapahtua. Tosin niitä tapahtuu yllättävän vähän. Kun ihmisiin luotetaan, heillä on tapana toimia luottamuksen arvoisesti.
Suomalainen vasemmisto puolustaa, aivan oikein, yksilönvapautta: sivistysvaltion perusajatusta, että ihminen on syytön eikä sitä ennen tilivelvollinen poliisille. Mutta logiikka loppuu, kun päästään vasemmiston mielestä pahimpaan rikokseen, rikastumiseen ja osakkeiden omistamiseen. Puhun hallintarekisteristä, jota vasemmisto ja persut liikuttavan yksimielisesti vastustavat.
Tässä ei ole mitään ihmeellistä, sillä molemmat, vasemmisto ja persut, ovat kollektivismin kannattajia ja liberalismin vastustajia. Molempien mielestä valtio tietää paremmin, miten ihmisen pitäisi elää.
Yhtäkkiä vasemmistolle kelpaa selitykseksi hallintarekisterin vastustamiseen se, että poliisi ja verottaja vastustavat.
Totta kai vastustavat. Persujen osalta vielä ymmärrän tämän, sillä puolueessa luotetaan poliisiin ja kuriin. Vasemmisto taas kritisoi poliisia usein, mikä terveessä yhteiskunnassa onkin hyvä juttu. Jos poliisilla olisi nyt esimerkiksi rajaton oikeus kuunnella puhelimiamme, ja siltä oltaisiin ottamassa oikeus pois, poliisi vastustaisi sitä.
Totta kai valtio haluaa kontrolloida meitä. Nykyisessä Stasi-Suomessa kuka tahansa voi katsoa, mitä osakkeita kuka tahansa omistaa. Tämä ei millään tavalla estä sitä, että oikeat konnat piilottavat rahansa edelleen ulkomaille.

Oikeastaan koko asiasta puhutaan väärinpäin.
Suomalaisilla on tällä hetkellä hallintarekisteröintikielto. Se ei tälläkään hetkellä koske ulkomaalaisten osakeomistuksia Suomessa tai suomalaisten osakeomistuksia ulkomailla. Syyttömyysolettama ei tunnu kiinnostavan ketään.
Hallintarekisteröinti vähentäisi hieman avoimuutta, mutta terveessä valtiossa kansalaiset eivät olekaan tilivelvollisia valtiolle. Ja jos jotain rikosta epäillään, valtio saisi uudessa laissa edelleen tiedot epäillyistä talousrikollisista pankeilta.
Osakkeenomistaminen on Suomessa epäilyttävää. Suomalaiset omistavat tosi vähän osakkeita, ja kaikkien rahat ovat kiinni ylihintaisissa asunnoissa. Tämä on yksi syy asumisen kalleuteen Suomessa.

Samuli Isola: Koko kansan Koivisto

Vuonna 1982 oli käynnissä presidentinvaalit. Takana oli 25 vuotta Kekkosen aikaa, jolloin presidentistä oli tullut vallan suvereeni hallitsija. Mutta nyt oli ilmassa Manu-ilmiö, joka oli tehnyt tulemistaan jo 1960-luvulta saakka. Kansan valitsemat presidentin valitsijamiehet valitsivat Suomen seuraavaksi presidentiksi Mauno Henrik Koiviston, 58.

Samuli Isola

Samuli Isola

Koiviston, 93, kuoleman suruviesti kosketti Suomea viime perjantaina. Mediat ja some täyttyivät muistoista, joita kaikilla tuntui olevan tästä erityislaatuisesta suomalaisesta. Moni nosti esiin Koiviston hiljaista, päättäväistä johtajuutta aikana, jolloin rautaesirippu kaatui ja Suomi suuntasi Koiviston opein länteen. Toiset, kuten Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tv-puheessaan, nostivat esiin Koiviston parlamentarismin puolustamista, vakautta ja harkitsevuutta, fundeeraamista – koivistomaista asioiden pohdiskelua. Monelle Koivisto merkitsi sodassa karaistunutta kansakunnan isää, jonka herkkä puoli pilkahti esiin perheen kanssa.
Tapasin presidentti Koiviston viimeisen kerran 10. tammikuuta, kun olin haastattelemassa rouva Tellervo Koivistoa heidän kotonaan. Presidentti katsoi toisessa huoneessa televisiota. Kun tein lähtöä, presidentti asteli eteiseen. Tervehdin ja toivotin hänelle mukavaa talvenjatkoa. Jo heikentynyt presidentti ­vastasi tervehdykseeni tutulla kädenheilautuksella. ­”Kyllä se siitä!” Viikko tämän jälkeen presidentti joutui hoitokotiin, ja kevään korvalla sairaalaan.
12.5. 2017 päättyi suuren suomalaisen valtiomiehen maallinen taival.