Samuli Isola: Väkivallan varjoissa

Viime viikolla kauhein tapahtui, kun Jimi Karttunen kuoli. Suomen vastarintaliikkeen jäsen oli pahoinpidellyt Helsingin asemalla 10.9. tapahtumaa vastustaneen Karttusen niin, että tämä iski päänsä katuun. Liike videoi kokoontumisensa ja esitti kuvan veressä makaavasta uhrista. Pahoinpitelyä kiitettiin äärioikeistosivuilla kurinpalautukseksi. Viikon päästä Jimi oli kuollut, näillä tiedoin hyökkäyksessä saamiensa vammojen seurauksena.

Samuli Isola
Samuli Isola

Monta vuotta jatkunut kiihotus on tehnyt tehtävänsä. Aina löytyy joku, joka on valmis käymään kiinni, viemään vihan loppuun saakka. Väkivalta on hiipinyt Suomeen erilaisten tunnusten alla, ja se vaatii uhrinsa. Kyse ei ole vain halventavista nettikirjoituksista, kansanjoukkojen tuhoamisella flirttailusta eikä vinoon väännetystä sananvapaudesta. Kyse on jo ihmishengistä, ja Suomen täytyy herätä.
Tämä ei voi olla maa, jossa johtava politiikko voi syyllistää kuolemaan johtaneesta väkivallasta maahanmuuttokeskustelun hyssyttelyä. Tämä ei voi olla maa, jossa kaikki muutoksia vaativat ihmiset ja ryhmittymät lokeroidaan ääriaineslaatikkoon.
Keskusteluun nousevat aina poliisi ja sen tekemättä jättämiset. Todellinen maali on kuitenkin hallitus ja eduskunta, joilla on velvollisuus suojella jokaisen ruumiillista koskemattomuutta ja henkeä. Kovaääninen hiljaisuus on ollut maan ylimmässä johdossa korviahuumaavaa. Miten ylin valta vastaa Jimin kuoleman esiin nostamiin kysymyksiin?
Tämä asettaa jokaisen eteen myös kipeän henkilökohtaisen kysymyksen: katsonko minäkin muualle, kun kaduilla kopisevat rautasaappaat?

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *