Keskustelun taso

Minulta kysytään joskus, miksi julkaisen juttujani tällä melkoisen tuntemattomalla blogisivulla sen sijaan, että hankkisin useampia lukijoita jonkin valtamedian ilmaisilla blogipalstoilla. Syy on ero keskustelun ja keskustelijoiden tasossa. Katsokaapa vaikka, millaista palautetta fb-kaverini Anu Palosaari saa jatkuvasti omaan blogiinsa, jota hän kirjoittaa  Uuden Suomen sivustolle. 55565-poliittista-joulurauhaa

Palosaaren ajattelu poikkeaa monilta osiltaan omastani ja mitä ilmeisimmin monen muunkin ajattelusta. Olen lisäksi varsin tietoinen siitä, että Palosaari pärjää näille herjaajille ihan ilman minun apuani. Silti minua inhottaa hänen asiallisten, vaikkakin kärjekkäiden kirjoitustensa saamaa vastaanotto.

Yleensä jo toinen tai viimeistään kolmas ns. kommentoija esittää ilkeänsävyisen mielipiteensä Palosaaren  persoonasta. Osansa saavat niin uskonto kuin ulkonäkökin. Erityisesti hänen ulkonäkönsä tuntuu villitsevän jotkut henkisesti murrosikäiset kiimansekaiseen raivoon. Jos kaunis nainen esittää yksilöllisiä ja perusteltuja ajatuksiaan, on se ilmeisesti jotenkin erityisen ärsyttävää.

Eivät tällaiset kommentoijat oikeastaan ansaitsisi minkäänlaista huomiota. Riittäisi ihan hyvin toteamus, että heidän kohdallaan mainostettu koululaitos on epäonnistunut surkeasti. He ovat oppineet jotenkuten lukemaan ja kirjoittamaan, mutta eivät ollenkaan ymmärtämään. Luultavasti he eivät ymmärrä puoliakaan siitä, mitä Palosaari kirjoittaa.

Sama ala-arvoinen kirjoittelu on ihan tavallista monilla muillakin sivuilla. Koko kommentoinnin perusajatus on joillekin tuntematon. Jos bloggaajan kanssa ollaan eri mieltä asiasta, niin silloin pitää kirjoittaa siitä asiasta oma perusteltu mielipiteensä. Sitä sanotaan sivistyneeksi keskusteluksi. Kirjoittaja ei kaipaa pika-analyysia älykkyydestään, mielenterveydestään, uskonnostaan, elämäntilanteestaan tai ulkonäöstään. Henkisesti alamittaiset voivat keskustella keskenään jollain muulla foorumilla.

Vastoin oletuksia minä en poista koskaan mielipiteistäni poikkeavia kommentteja. Sen sijaan poistan henkilökohtaisuuksiin menevät viestit silloin harvoin, kun niitä ilmestyy. Puhutelkaa miestä, älkää housuja. Lisäksi suurin osa keskusteluista käydään facebookissa, joten siellä kaunaiset tylyttäjät saavat nopeasti vastakaikua asiallisilta kirjoittajilta. Asiallisia on noin 99,9 %.

Jos joku lukijoistani ei vielä ole kaverini facebookissa, niin lähettäkää heti kaveripyyntö. Varmistakaa kuitenkin sivun ”Kuka on Uuninpankkopoika?” kuvasta, että kutsu lähtee oikealle henkilölle. Sakari Timosia on useampia, mutta minun profiilissani on sama kuva kuin tuolla esittelysivullani.

Kommentit
  1. 1

    Anne Rosenius sanoo

    ”Riittäisi ihan hyvin toteamus, että heidän kohdallaan mainostettu koululaitos on epäonnistunut surkeasti. He ovat oppineet jotenkuten lukemaan ja kirjoittamaan, mutta eivät ollenkaan ymmärtämään. Luultavasti he eivät ymmärrä puoliakaan siitä, mitä Palosaari kirjoittaa.”

    Tästä ei voi – taaskaan – olla kuin samaa mieltä kanssasi, Saku. Missään muualla Euroopassa eivät äidinkielen tuntimäärät peruskoulussa ole niin vähäiset kuin Suomessa. Ja uusi peruskoulun tuntijako lupaa ”draamaa” luetun ymmärtämisen ja kunnollisen argumentaation & muun viestinnän opetuksen tilalle äidinkielen tunneille.

    Ammatillisen toisen asteen uusi opetussunnitelmahan äidinkielen tavoitteissa jo lähteekin siitä, että ammatti-ihmisen ei tarvitsekaan osata ainakaan kirjoittaa, lukea ehkä vähän. Kymmenen vuoden päästä sitten ihmetellään sormi suussa, kun ei ollakaan maailman ykkösiä eikä edes kakkosia.

  2. 2

    sanoo

    Saastakommentit on yksi syy kirjoitaa blogia muualla kuin mediatalojen alustoilla, mutta on muitakin. En tiedä, miten paljon esimerkiksi Uuden Suomen blogeissa käyttäjä eli blogin kirjoittaja saa tietoa kävijöistä ja voi itse muokata sekä ulkonäkö- että muita asetuksia. Vapailla blogialustoilla, kuten WordPress, Blogger ja tämä Blog.fi, on kuitenkin todennäköisesti kirjoittajalla enemmän mahdollisuuksia puuttua törkyturpien hilluntaan. Jols esimerkiksi huomaan, että yhdestä ja samasta IP-osoitteesta tulee blogiini jatkuvasti lain ja hyvän tavan vastaisia kommentteja, voin suodattaa kyseisen IP:n pois julkaistavista kommenteista. Kaikissa blogeissani olen joutunut turvautumaan tähän äärimmäiseen keinoon vain muutaman kerran.

    Blogialusta itsessään ei määrittele blogin luettavuutta. Toki esimerkiksi US:n tai Kauppalehden blogeja oletusarvoisesti luetaan enemmän, mutta määrä ei ole laatua kuten postituksestasikin ilmenee. Muuallakin ilmestyvä blogi voi olla suosittu. Jos sitä tehdään hyvin, niin sana vähitellen leviää. Kasvavasta lukijamäärästä huomattavasti suurempi osa on oppinit koulusta muutakin kuin sen, että lukkarintuvan ikkunan rikkomalla pääsee Sonninmäelle rellestämään, Tunnustan rehellisesti, että olen viime aikoina tarkoituksellisesti viljellyt kirjoitustesi linkkejä sosiaalisessa mediassa 🙂

  3. 3

    V. Laulajainen sanoo

    Niin, onko kyse koulusta vai kotioloista?

    Jossain kohta silti kasvatus mennyt kieroon.

  4. 4

    Heikki Mylly sanoo

    Totta. Harmillisen usein hyvätkin keskustelut menee aivan höpöksi muutamalla asiattomalla kommentoinnilla, joilla yleensä perin vähän tekemistä varsinaisen asian kanssa.
    Toisinaan tuntuu, että häirintä olisi tahallista sabotointia mutta kirjoitusten taso on pääsääntöisesti sellaista tasoa, että tähänkään epäilykseen ei oikein ole syytä.

    Palosaaren blokkaamisia en ole seurailut, joten en voi myöskään niitä kommentoida.

    Toisaalta, kyllähän asia on niinkin, että julkistamalla ajatuksiaan alistaa ne täällä internetin ihmemaassa myös kaikkien arvosteltavaksi. Tällöin blokkaajan vastuulle sivuston ylläpitäjän kanssa jää rapsia selkeät lainvastaisuudet pois tietenkin. Mutta mutta… kommentti kuin kommentti. Näkisin kuitenkin, että blokkaajan omien mielipiteiden vastaisien kirjoitusten poistelussa liikutaan kyllä sellaisilla vesillä, että…
    Sananvapaus on kuitenkin myös kommentoijalla. Päättäköön sitten itse alentaako itse itsensä omilla typeryyksillään.
    Vastuuhan omasta tuotoksestaan on kuitenkin aina kirjoittajalla 🙂

  5. 5

    keijjo sanoo

    Jos kaikki käyttäytyis hyvin, pitäis muuttaa johonki jossa käyttäydytään huonosti