Kuulemma näin

– Ulkomaalaiskansalaiset ku käyttävät väärin tarkoitettu vain suomen kansalaisille se kotimaan ruoka-apu kulemma näin.

Näin kommentoi eräs henkilö uutista, jossa kerrottiin Heikki Hurstin säätiön aikeista ruveta vaatimaan ruoka-avun saajilta Kela-korttia. Säätiö on reagoinut herkästi liikkeellä olevaan huhuun, jonka mukaan ulkomaalaiset käyvät jonottamassa ilmaista ruokaa ja myyvät sitä sitten kotimaassaan.

Huhuun liittyy tietenkin valkoinen Mersu, johon nauravien ulkomaalaisten on nähty nousevan täysine ruokakasseineen. Se valkoinen Mersu kummittelee muutenkin ulkomaalaisiin liittyvissä huhupuheissa, jotka uskomaan halukkaat herkästi uskovat. Lieksassa tiedetään, että maahanmuuttajille kustantaa kaupunki asuntojen ja muotivaatteiden lisäksi kultaisen rannekellon, ajokortin ja valkoisen Mersun. Käyttörahaa annetaan sosiaalityöntekijän pöydän alla olevasta säkistä ilman kuittia ja ivallinen nauru kuuluu olennaisena osana tarinaan.

Se Mersu on vähän samalainen juttu kuin musta helikopteri, jolla Riista-ja kalatalouden tutkimuslaitos kuljettaa pantasusia sinne sun tänne luontoon vapautettaviksi. Kukaan ei ole siitäkään saanut koskaan valokuvaa, mutta sen olemassaolo ja liikkeet tiedetään. Nämä pantasudet vieläpä näyttävät erehdyttävästi koirilta, joten meneillään on hirmuinen operaaatio lasten syöttämiseksi susille.

Mikä ihme tätä kansaa vaivaa, kun mikä tahansa huhu tuntuu menevät täydestä? Ainahan tietysti on ollut herkkäuskoisia, mutta nykyisin näistä uskomuksista tehdään isoja uutisia. Oikea media seuraa vähän liian herkästi sosiaalisen median mielenliikkeitä.

Tuon leipäjonoepäilyn minä ymmärrän jo ihan Pentti Haanpään ajatusten valossa. Hänen mukaansa on harhaluulo, että köyhyys jalostaa. Se ei jalosta, vaan päinvastoin tekee ihmisestä ilkeän ja pahansuovan olennon, joka on valmis kaivamaan sormimutkalla leipäpalan toisen köyhän suusta. Jo pelkkä ruokajonojen olemassaolo on ollut hyvinvointiyhteiskunnan häpeä jo kaksikymmentä vuotta. Kokonainen sulkupolvi on kasvanut aikuiseksi siinä jonossa, joten ei pidä ihmetellä ihmisluonnon pimeimpien puolien nousemista esille jonottajien joukossa.

Onko siellä sitten avun väärinkäyttäjiä? Saattaa hyvinkin olla. Vielä tähän päivään mennessä ei kukaan ole onnistunut luomaan yhtään sellaista järjestelmää, jota ei joku käyttäisi väärin. Kansalaisuuden todistamisen vaatiminen jonottajilta vie ajatukset kuitenkin ikävästi Kreikkaan, josta televisio näytti viime viikolla dokumentin. Nousussa oleva natsipuolue jakaa ruoka-apua vain oman maan kansalaisille ja siinä sivussa ostaa leivällä sieluja.

Jos ja ilmeisesti kun ruokajonot ovat tulleet jäädäkseen, niin myös kaikenlaiset huhupuheet saavat kasvualustaa. Ne taas synnyttävät epäluuloja ja vihaa ja siitä seuraa väkivaltaa.

Kommentit
  1. 1

    Reija Härkönen sanoo

    Nostit esille tärkeän asian. Huhut, niin hullua kuin se onkin, ovat tärkeässä osassa, kun jotain kansanryhmää vastaan halutaan nostattaa ennakkoluuloja. Mikä olisi se keino, jolla täysin perättömien huhujen levittäjät saataisiin kiikkiin? Ihan kaikilla, jotka näihin juttuihin uskovat, ei mahdollisesti edes ole kykyä huomata, miten hulluista tarinoista on kysymys, mutta onhan sitten paljon sellaisia, jotka tuntuvat ottaneen huhunlevityksen oikein asiakseen. Ja tekevät sitä samalla antaumuksella, kuin sika tonkii tunkiota.

  2. 3

    sanoo

    Hiljaiseksi vetää ja voimattomaksi välillä tämä huhupuheiden levittely. Vielä hiljaisemmaksi vetää se, kuinka hanakasti ne uppoavat ihmisiin. Siinä eivät edes faktat paljon auta, kuin isän serkun kummin kaima ihan varmasti omin silmin näki ne ivallisesti nauravat ulkomaalaiset. Leipäjonon epätoivoisessa mielenmaisemassa sen vielä ymmärtää, vaikkei hyväksy. Mutta pahinta on huomata, kuinka matalaotsaisuus ja omaan napaan tuijottaminen ovat levinneet sinnekin, missä puute ei ole ilmeistä eikä nälkä arkipäivän ongelma. Mikä meihin on oikein iskenyt?

  3. 4

    Kellu sanoo

    Miksi sinusta tulisi jakaa ruoka-avustuksia esim.Puolassa ei-puolalaisille?Mikä siihen velvoittaa?(siksi ei-suomi esimerkkinä ettei vastaukseen tulisi persupersufasistinatsihalla-ahopersuhakkarainensuursuomijameserkkikalevi vaan ihan yleinen kunnollinen perustelu)

  4. 5

    Jari Leino sanoo

    Eikö paras keino kaikenlaisten huhupuheiden torjumiseksi olisi ehdoton avoimuus ja läpinäkyvyys sossun antamien tukien suhteen? Ja esim. ulkomaalaisiin liittyvien rikostilastojen ja työttömyystilastojen mahdollisimman tarkka kerääminen ja avoin julkistaminen?

    Itse olen sitä mieltä, että jokaisella avustusjärjestöllä on oikeus itse päättää, ketkä ovat heidän apunsa kohteita. Suomalaiset ovat mitättömän pieni vähemmistö maailmassa, joten on mielestäni hyvä, että joku auttaa suomalaisiakin.

    Sinä yrität nähtävästi leimata tällaisen ajattelun kirjoitustaidottomien junttien ajatteluksi. Kulemma näin. Antaako se sinulle hyvänolontunteen omasta yli-ihmisyydestäsi?

  5. 6

    Simppa sanoo

    Suomen valtio pitäisi haastaa oikeuteen koska se syrjii 7 miljonnaa ihmistä sosiaaliturvastamme ulos.

  6. 7

    sakutimonen sanoo

    Kellu: Kävisikö perusteluksi inhimillisyys?

    Jari Leino: Sossun tuet eivät koskaan voi kenenkään kohdalla olla julkisia, koska ne aina sisältävät hyvin henkilökohtaisia yksityisasioita. Ja tuo ajatus yli-ihmisistä voidaan jättää sinne tiedät-kyllä-minne.

  7. 8

    Make sanoo

    Minä kuulin kerran huhun, jota minulle totena kerrottiin, että paikallisen kiinalaisen ravintolan pitäjä pyydystää kaupungin puluja sooseihinsa. Miltei tämän liikkeen miltei vakio asiakkaana vastasin, että eikös noita ole riesaksi saakka ja pitää vain ajatella, kuinka hyvää se on. 🙂 Näitä juttuja levittelee yleensä kateelliset, jotka pienessä mielessään kuvittelevat asioita joita möläyttelevät suuresta suustaan. Toki sanoin, että ei kannata ottaa ihmisten puheita turhan vakavasti ja että en usko moista. Minä vähän luulen, että suomessa valvotaan kohtuu tarkkaan näitä asioita.

  8. 9

    sanoo

    Mitä ihmettä Jari Leino?

    Miten ihmeessä sä sait jonkun ”yli-ihmisyyden” tähän näin? Yritä nyt onneton edes vähän.. huhhuh

  9. 10

    Harri Haavisto sanoo

    Lopun aikoja eletään: kohta pitää varmasti olla joku pedon merkki, jotta saisi vanhentunutta ruokaa kassillisen hyväntekeväisyysjärjestöltä… Miten olisi vaikka Timo Soinin kuva tatuoituna otsaan? Tai vaikka PS kämmenselkään?

  10. 11

    Ale sanoo

    Saku, itsensä ilmaiseminen kirjoittamalla ei luonnistu kaikilta yhtä hyvin, kuten hyvin tiedät. Sinä osaat sen, joten täytyy kyllä ihmetellä tarkoitusperiäsi tässä tapauksessa. Ratsastatko nyt herkällä asialla jotain tiettyä, ilmeisesti mielestäsi matalaotsaista, väestöryhmää vastaan? Jos tutustut tähän Hurstin tapaukseen paremmin, niin huomaat, että Hursti itse on havainnut yhtäkkisen suuren kasvun avustusten hakijamäärässä, ja mm vaatteita on sullottu jätesäkkeihin sovittamatta päälle jne. Avustukset lienevät kuitenkin tarkoitettu ihmisen välittömän hädän helpottamiseen, ei rahastettavaksi myöhemmin kirpputorilla. Hurstin tarkoituksena on levittää vastahuhua, että tällainen vääräntyyppinen avustuksen haku ei enää onnistu. Hyväosaisena ja hyvässä asemassa olevana sinulla olisi mahdollisuus tehdä hyvää, olla rakentava, sensijaan että käyt leimaamaan leipäjonottajan tai sen joka haluaa että apu menee sille jolle se on tarkoitettu. Tämä jos mikä synnyttää eripuraa ja negatiivista ilmapiiriä. En ymmärrä sinua tällä kertaa.

  11. 12

    Kellu sanoo

    Sakari,inhimillisyys ei nyt oikein ole sellainen peruste joka velvoittaisi yhtään ketään yhtään mihinkään.Sen tunteminen on tottakai oikein ja hyvä asia mutta mitä se velvoittaisi..ei niin mitään.

  12. 14

    Osku sanoo

    Taitaa tuo ivanauru olla suomalaisen miehen suurin pelko. Pelko siitä, että muut nauravat minun tyhmyydelleni ja taitamattomuudelleni.
    Kuitenkaan ei haluta oppia ja ottaa asioista selvää, vaikka siten parhaitetaan estettäisiin joutumasta ivanaurun kohteeksi. Koulunkäynti on turhaa, siellä on pakkoruotsia ja muuta tarpeetonta. Pitäisi riittää, kun mies runttaa menemään raa’alla voimalla.

  13. 15

    joojoo sanoo

    Kyllä eräästä leipäjonosta on haettu aikoinaan ihan todistetusti ruokaa hienoilla autoilla ja vielä myytiinkin niitä lähistöllä takaluukusta. Ihan poliisi otti yhteyttä asiasta. Hakioiden kansallisuutta en tiedä. Nykyään ei kyllä enää onnistu, koska sitä ruokaa annetaan sen verran vähän, että on ihan turha alkaa myymään.

  14. 16

    Nimetön sanoo

    Niin kauan kun sosiaaliviranomaiset vetäytyvät lainkin mukaiseen hiljaisuuteensa maahanmuutajien toimeentulotukiasiossa, on tilanne se mikä nyt on.

    Siis perustoimeentulotuki on kaikille sama mutta sitten harkinnanvaraisessa toimeentulotuen myöntömiessä onkin eroja esim. kuntien ja/tai asukkaiden välillä. Jos tuostakaan ei lukuja sosiaaliviranomainen (tiedän lain perusteella ei anna) julkisuuteen anna, tilanne säilyy ennallaan.

    Itse en usko kovinkaan suureen epäsuhteeseen toimeentulotuen myöntämisessä paikallisten ja maahanmuutaja taustaisen välillä, kun muuttajat ovat tänne asettuneet ja saaneet kotinsa suomalaisten kotien tasolle.

  15. 17

    sanoo

    Ihmettelen syvästi tätä ”ihmisyys ei ole peruste inhimilliselle kohtelulle” -väkeä. Myötätunto on meissä myötäsyntyinen ominaisuus – ihan alkaen aivojen peilisoluista ja päätyen siihen, että ilman sitä yksinkertaisimmatkaan ihmisyhteisöt tai taloudelliset järjestelmät eivät pysyisi pystyssä. Kieltäessämme itseltämme myötätunnon kärsiviä kohtaan ja tehdessämme työtä päästäksemme välinpitämättömiksi, heikennämme omaa kykyämme olla ihmisiä ja toimia ihmisinä ihmisten joukossa. Ja se on surullista. Jos ivanaurun pelko on niin suuri, että se ylittää kaltaisuuden ja hädän tunnistamisen myötäsyntyiset taipumukset, olemme kyllä todella juuri niin matalaotsaisia, kuin moni tänne kirjoittava pelkää tulla leimatuksi.

  16. 18

    Marko sanoo

    Korjaanpa vielä senkin erheen, että harrastuksiin ja vaatteisiin ei saa sossusta tukea. 80-luvun lopulla on saanut näitä vielä, mutta laman myötä se poistui eikä oo takaisin tullut. Toimeentulotuen, jota saa muista tuista riippuen 0- 477 euron välillä kuukaudessa täytyy riittää ruokaan ja kaikkeen muuhun. Eipä siitä niin pal’ kauhiast’ sitä rahaa säästöön jää.