Otetaan työttömiltä!

– Toisaalta keskustelu työttömyyskorvauksen vastikkeellisuudesta on ajankohtainen ja osittain hyvin perusteltukin.

Näin sanoi EU-parlamentaarikko Riikka Pakarinen tänään Savon Sanomien kolumnissaan, joka oli otsikoitu osuvasti Nyt tarvitaan kaikkia. Hän ei kuitenkaan täsmentänyt sanallakaan sitä, mitkä ovat ne osittain hyvät perustelut. Asia nyt vain on näin.

Eilen puolestaan Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen esitti, että subjektiivista päivähoito-oikeutta voitaisiin rajoittaa. Kun asia nousi esille sosiaalisessa mediassa, niin Tynkkynen tarkensi puheitaan. Hän sanoi tarkoittaneensa, että mahdollinen rajoitus koskisi tietenkin vain työttömiä, jotka muutenkin ovat kotona.

Asiahan onkin sitten sillä selvä. Mikäs siinä sitten, kun otetaan jotain pois vain työttömiltä. Silloinhan se ei ole pois oikeilta ihmisiltä vaan siltä epämääräiseltä laiskureiden joukolta, joka lojuu kotisohvalla syrjäytymässä ja kaljaa kittaamassa veronmaksajien rahoilla.

Suurin osa lukijoistani tietää lapsista ja päivähoidosta enemmän kuin minä, joten tyydyn sanomaan vain tämän:

Subjektiivinen päivähoito-oikeus ei ole vanhempien oikeus, vaan lasten. Lapsilla on oikeus päästä jo pienenä  oppimaan sosiaalisen elämän alkeita. Toteutessaan Tynkkysen ehdotus olisi hyvä opetus kaikkein pienimmille työttömien lapsille. He oppisivat jo pienestä pitäen, että heillä ei ole oikeutta kuulua toisten joukkoon. Syrjäytymisen siemenet kylvettäisiin jo varhain.

Aina kun puhutaan julkisen talouden kestävyysvajeesta ja rakennemuutoksesta, niin syyttävä sormi kääntyy työttömiin ja erityisesti pitkäaikaistyöttömiin. He ovat syyllisiä kaikkeen ja heiltä voidaan ottaa vähäkin pois. Kun työttömiltä otetaan kaikki pois, niin maa pelastuu. Peruspalveuministeri Risikko ja EU-parlamentaarikko Pakarinen laittaisivat sosiaalietuudet vastikkeellisiksi. Tynkkynen ottaisi pois päivähoito-oikeuden.

Työttömien joukkoa on helppo lyödä, koska he eivät jaksa puolustautua. Jostain luin eilen, että julma puhe köyhiä kohtaan tulkitaan aina jämäkäksi johtajuudeksi ja vastuunkannoksi. On valtiomiesmäistä ja hirveän rohkeaa ottaa pois kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta, vaikka sillä tavalla ei maata pelasteta. Ajat ovat nyt sellaiset, että heikot saavat sortua ja heidän sortumistaan pyritään vielä edistämään.

Pakarisen kolumnin otsikko Nyt tarvitaan kaikkia sai minut ajattelemaan erästä Veikko Lavin laulua. Siinä kerrottaan takarivin Taavista, joka oli aina ja kaikkialla viimeisten ja vähimpien joukossa, mutta sodan sytyttyä hänet nostettiin eturiviin rintamalle. Sankarihautausmaalla hänen paikkansa olikin sitten tutusti takarivissä.

Työttömät ovat nyt näitä takarivin Taaveja. Talouskriisin aikana heidät nostetaan takarivistä eturiviin uhraamaan vähätkin etuutensa. Sitten heidät voidaankin taas unohtaa.

Kommentit
  1. 1

    Osku sanoo

    Näistä puheista tulee mieleen Neuvostoliitto-vainaa. Siellähän työ oli kunniassaan ja kaikkien piti tehdä työtä. Periaatteena oli, että joka ei tee työtä sen ei syömänkään pidä. Puhuttiin yhteiskunnan loisista, jotka sitten pantiinkin työleirille kuntouttavaan työtoimintaan.
    Erona Suomeen oli kuitenkin se, että siellä valtio järjesti kaikille halukkaille työtä. Jokainen NL:ssa käynyt muistaa museoissa ja hotelleissa tuntui olevan tolkuttomasti henkilökuntaa. Siis jos valtio vaati ihmisiltä työpanosta, se myös tarjosi mahdollisuuden sen antamiseen.
    Tämän päivän Suomessa yritykset vähentävät väkeä ja teettävät saman työn niillä, jotka jäävät jäljelle. Tätä on jatkunut vuosia, ja moni ’muutosjohtaja’ on saanut sulan hattuunsa ja uuden paremmin palkatun työn vähennettyään väkeä ja niin parannettuaan yhtiön tulosta. Heitä ei enää kiinnosta mitä firmalle jatkossa tapahtuu.
    Kauppakorkeakoulussa ilmeisesti opetetaan, että väen vähentäminen ainoa oikea tapa pantaa kannattavuutta. Mitään muita ehdotuksia näiltä hyvinpalkatuilta bisnesleijonilta ei kyllä ole tullut. Väen vähentämisen ohella työpäivät taitavat kulua johdon bonus- ja optio-ohjelmien suunnittelussa.

  2. 2

    kirsti era sanoo

    Tämä Oras-pojun keksintö on yhtä hyvä kun entisen miehen avainten haeskelu lyhtypylvään alta. Tuttava pysähtyi ja kysyi, että siihenkö ne putos. ”No ei, mutta tästä on valosa etsiä”.

  3. 4

    Jengi sanoo

    Viimeistään 7 vuotiaana peruskoulussa kuitenkin pääsee samaan ryhmään kaikkien sosiaalisten luokkien kanssa.

    Osalla voi olla päiväkodista kavereita samalla luokalla, mutta muuten pakka sekoitetaan uudestaan.

    Ennen köyhät kyykytettiin koulussa kalliilla merkkivaatteilla. Nykyään taitaa olla rahvas
    ainoa joka merkkejä esittelee. Taitaa myös köyhät olla kouluissa kohta enemmistönä.

  4. 5

    Päiväkotitintti sanoo

    Muutamia vuosia ja kymmeniä päiväkoteja ym Helsingissä kiertäneenä voin todeta, että päiväkoti ei todellakaan ole lapsen oikeus. Tarkennan nyt, että puhun lapsista ja perheistä joille päiväkoti ei ole tukitoimi(joskus kotona on niin kurjaa että päiväkoti on se pienempi paha). Sen verran olen ihmisen kehitykseen tutustunut, että tiedän ettei pieni alle kolmevuotias sovellu isoihin päiväkotiryhmiin. 9kk lapsi ei erota vielä fyysistä erillisyyttä äidistään, ei mitään sellaista joka auttaisi häntä selviämään päiväkotipäivästä. 2-3-vuotias ei todellisuudessa ymmärrä aikaa, ei sitä milloin on iltapäivä ”kun äiti tulee”, ei aikamuotoja teoriassa eikä käytännössä. Se mitä noin pieni lapsi tarvitsee primaarisosialisaatioonsa tulee kotoa. Se voi tuntua meistä tärkeältä elää kuin rautatieasemalla lapsuutta, jotta tulisi sosiaaliseksi. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Kaikki ne vaihtuvat ihmiset päiväkodeissa ja kuuluisat virikkeet ahdistavat pientä. Olen nähnyt sen tuhansia kertoja työssäni. Hätääntyneitä katseita ja itkuisia silmiä kunnes viikkojen (joskus jopa kuukausien) jälkeen itku loppuu(eikä edes aina lopu) ja tilanteeseen on nujerruttu ja aletaan taistella muovitraktorista ja kiireisen ylityöllistetyn hoitotädin huomioista. Minusta lapsella JA vanhemmalla on oltava oikeus ja mahdollisuus hyvän ja merkittän ihmissuhteen kehittämiseen, yhdessä.