Uuninpankkopoika Saku Timonen
Uuninpankkopoika Saku Timonen

Otetaan työttömiltä!

– Toisaalta keskustelu työttömyyskorvauksen vastikkeellisuudesta on ajankohtainen ja osittain hyvin perusteltukin.

Näin sanoi EU-parlamentaarikko Riikka Pakarinen tänään Savon Sanomien kolumnissaan, joka oli otsikoitu osuvasti Nyt tarvitaan kaikkia. Hän ei kuitenkaan täsmentänyt sanallakaan sitä, mitkä ovat ne osittain hyvät perustelut. Asia nyt vain on näin.

Eilen puolestaan Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen esitti, että subjektiivista päivähoito-oikeutta voitaisiin rajoittaa. Kun asia nousi esille sosiaalisessa mediassa, niin Tynkkynen tarkensi puheitaan. Hän sanoi tarkoittaneensa, että mahdollinen rajoitus koskisi tietenkin vain työttömiä, jotka muutenkin ovat kotona.

Asiahan onkin sitten sillä selvä. Mikäs siinä sitten, kun otetaan jotain pois vain työttömiltä. Silloinhan se ei ole pois oikeilta ihmisiltä vaan siltä epämääräiseltä laiskureiden joukolta, joka lojuu kotisohvalla syrjäytymässä ja kaljaa kittaamassa veronmaksajien rahoilla.

Suurin osa lukijoistani tietää lapsista ja päivähoidosta enemmän kuin minä, joten tyydyn sanomaan vain tämän:

Subjektiivinen päivähoito-oikeus ei ole vanhempien oikeus, vaan lasten. Lapsilla on oikeus päästä jo pienenä  oppimaan sosiaalisen elämän alkeita. Toteutessaan Tynkkysen ehdotus olisi hyvä opetus kaikkein pienimmille työttömien lapsille. He oppisivat jo pienestä pitäen, että heillä ei ole oikeutta kuulua toisten joukkoon. Syrjäytymisen siemenet kylvettäisiin jo varhain.

Aina kun puhutaan julkisen talouden kestävyysvajeesta ja rakennemuutoksesta, niin syyttävä sormi kääntyy työttömiin ja erityisesti pitkäaikaistyöttömiin. He ovat syyllisiä kaikkeen ja heiltä voidaan ottaa vähäkin pois. Kun työttömiltä otetaan kaikki pois, niin maa pelastuu. Peruspalveuministeri Risikko ja EU-parlamentaarikko Pakarinen laittaisivat sosiaalietuudet vastikkeellisiksi. Tynkkynen ottaisi pois päivähoito-oikeuden.

Työttömien joukkoa on helppo lyödä, koska he eivät jaksa puolustautua. Jostain luin eilen, että julma puhe köyhiä kohtaan tulkitaan aina jämäkäksi johtajuudeksi ja vastuunkannoksi. On valtiomiesmäistä ja hirveän rohkeaa ottaa pois kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta, vaikka sillä tavalla ei maata pelasteta. Ajat ovat nyt sellaiset, että heikot saavat sortua ja heidän sortumistaan pyritään vielä edistämään.

Pakarisen kolumnin otsikko Nyt tarvitaan kaikkia sai minut ajattelemaan erästä Veikko Lavin laulua. Siinä kerrottaan takarivin Taavista, joka oli aina ja kaikkialla viimeisten ja vähimpien joukossa, mutta sodan sytyttyä hänet nostettiin eturiviin rintamalle. Sankarihautausmaalla hänen paikkansa olikin sitten tutusti takarivissä.

Työttömät ovat nyt näitä takarivin Taaveja. Talouskriisin aikana heidät nostetaan takarivistä eturiviin uhraamaan vähätkin etuutensa. Sitten heidät voidaankin taas unohtaa.