Härskiä säästämistä

Uusi pesulapalvelu työllistää Vantaan työttömiä.

Näin otsikoi Vantaan Sanomat juttunsa, jossa kerrottiin päiväkotien pesulapalvelun ja tekstiilien korjauspalvelun aloittamisesta niin sanottuna työllistämistoimena.

Tästä taas varmasti monet ilahtuvat. Näin kaupunki työllistää pontevasti, työttömät saavat palkkatyötä ja kaupunki säästää huomattavasti pesulakustannuksissa. Tulevaisuudessa toimintaa tullaan vielä laajentamaan kiinteistönhuollon puolelle.

Työllistää kyllä, mutta palkkaa eivät työntekijät tule saamaan. Työ teetetään palkatta kuntouttavana työtoimintana ja työkokeiluna. Myös oppisopimuskoulutusta käytetään hurskaana tavoitteena saada kouluttautuneille ihmisille tulevaisuudessa alan oikea työpaikka.

Tämä sanotaan ihan selvästi Vantaan kaupunginhalllituksen 17.11.2014 pidetyn kokouksen esityslistalla asiassa 12. (Kokouksen esityslista löytyy, kun kirjoitatte hakukenttään kaupunginhallituksen kokouksen 17.11.2014.)

Pistetään pari selventävää kuvaa listatekstistä:

Näyttökuva (38)_snip Pesulapalvelut ovat siis nykyisin kalliita ja ratkaisuksi keksittiin tietenkin palkattoman työn teettäminen kuntouttavana työtoimintana ja työkokeiluna. Jatkossa toimintaa laajennetaan samalla palkattomalla konseptilla laitos- ja kiinteistönhuoltoon.

Tuo puhe koulutuksesta on nykyisillä työttömyysluvuilla pelkkää krumeluuria. Ei kenelläkään tule olemaan mitään mahdollisuuksia alan palkkatöihin niin kauan kuin työttömiä riittää tekemään töitä palkatta. Toimintaa tullaan laajentamaan koskemaan koko kaupungin toiminnan pyykkihuoltoa:

”…työryhmä esitti pyykkihuoillon toteuttamistavaksi 1-2 keskitettyä pesulaa, joissa yhdistellään kuntouttavaan työtoimintaan, työkokeiluun, palkkatukityöhön ja oppisopimuskoulutukseen perustuvia toimintamalleja.” 

Tärkeintä on, että ei tarvitse maksaa palkkaa. Tietenkin ihan normaalin liturgian mukaan löytyy työllisyyspolkuja, mutta kaikkein tärkeintä on säästäminen. Koko hankkeeseen saadaan vielä ESR-tukea, mutta eivät siitä ne pesulatyötä palkatta tekevät hyödy. Se menee suunnittelukustannuksiin. Näyttökuva (39)_snip Korutonta kertomaa.

Muiden kuntien lailla Vantaan kaupunki aikoo säästää käyttämällä härskisti hyväkseen työttömien palkatonta työpanosta. Tämä toiminta naamioidaan työttömien auttamiseksi ja urapolkujen etsimiseksi. Ne työtä tekevät saavat vain työmarkkkinatuen ja yhdeksän euron päivittäisen kulukorvauksen.

Tämä tosiasia jätetään tietenkin kertomatta. Vantaan kaupungin omissa pesuloissa tällä hetkellä palkkaa vastaan työskentelevät voivat odottaa irtisanomistaan. Vain hullu maksaa palkkaa, kun työntekijöitä saa ilmaiseksi. Kukaan ei pysty kilpailemaan tällaisen palkattomalla työvoimalla pyörivän jättipesulan kanssa. Tällä tavalla tulee puhdasta jälkeä pyykin lisäksi myös palkallisten henkilöiden nimiluetteloissa.

Tulevaisuudessa sama koskee myös kiinteistönhuoltoa. Päättäjäistä ainakin osa luulee ihan vilpittömästi tekevänsä palveluksen työttömille. Suurin osa taas ei ajattele mitään. Korkeintaan he ilahtuvat saatavista säästöistä. Härski tapa saada säästöjä ei heitä kiinnosta.

Kommentit
  1. 1

    helena saukonpää sanoo

    Kummallista,että tässä kohtaa ei alan YRITTÄJÄT pidä kaupunkia kilpailijana omalla liiketoiminta-elueellaan!! Yleensähän Kokoomuksen suusta on kuuluvasti vaadittu kuntien tai valtion yhtiöiden tai toimintojen yksityistämistä ja rehtiä kilpailuttamista kaikkien yritysten kesken …myös kunnallisen sisäisentoiminnan piirissä.

    Nyt toivon,että KATEUS iskee toisiin yrittäjiin jotka saavat orjia ja säästävät palkkakustannuksissa ”heitä kohtaan epäreilun” kilpailutilanteen muodossa.

    KOKO TOIMINTA ON ORJAKAUPPAA JA LAITONTA sanotaan siitä mitä tahansa.

    • 1.1

      Antikommunisti sanoo

      Niin luulisi kokoomustahon alkavan pitämään yrittäjien ja palkkaa vielä saavien puolta ja kieltää moisen kilpailutoimintaa rajusti vääristävänä toimintana.

      Ja jos niin eivät tee. Niin siitä voi minun mielestä vain yhden ja ainoan oikean johtopäätöksen. Ja se on se, että myös kokoomus joka on siis tai siis pitäisi olla yrittäjien ja palkkaa saavien asialla.

      Niin he ovat myös päättäneet ottaa ilon irti tulevaisuuden orjatyövoimasta, jota työttömistä on järjestettävissä helposti lakipykäliä muuttamalla. Niin tai mitä oikeastaan puhun tulevaisuuden orjatyövoimasta? Sehän on täällä jo tänään aivan juuri nyt.

      • 1.1.1

        amk sanoo

        ”Työttömät kouluttautuvat kyseessaä oleviin ammatteihin”
        Minkä ihmeen takia?, ottaako Vantaa heidät sitten palkkalistoilleen vai tulevatko he jatkamaan kuntouttavaa työtoimintaa kun heillä on jo ammattipätevyys kun ei palkallista työpaikkaa saa.Toisilta viedään leipä suusta ja kaupungin herrat naureskelevat säästöillään!!!!Palkankorotuksien toivossa.
        Ja puhdasta jälkeä syntyy!!!!

  2. 2

    Jari Kähkönen sanoo

    Näinhän se käy. Jo silloin muinoin 1900-luvun alussa, kun Irlannin tasavalta oli katolinen teokratia niin yleisesti kunnottomiksi tai kurittomiksi todetut tytöt ja naiset laitettiin Magdalena-koteihin tekemään palkatonta pakkotyötä kirkon hyväksi esim. pesulassa. Kuurasivat siellä käsipelissä paikkapaikoin ihan suuria määriä laitostenkin pyykkiä. Olikohan se muuten ensisijassa koneellistuminen vai moisen kohtelun kokonaisvaltainen aikaansa sopimaton sietämättömyys kun tuonkin sitten lopetti?

    • 2.1

      Markku Perttula sanoo

      Ei se olis muuten Irlannissakaan loppunut, mutta pesukoneet tulivat ja veivät piikojen työt.

  3. 3

    amk sanoo

    Lähetin postia Anna Kontulalle:
    ”Kuntouttuva työtoiminta on vitsi,jotku siitä hyötyy mutta kuntoutteva ei.
    Vai oliko Risikon tarkoituskin että kuntoutettavista tulee kuntoittevia kuntoituksen jälkeen”
    Ja piiri pieni pyörii!!!

  4. 4

    Papi sanoo

    Kuten havaitaan, mikään ammatti-ala ei ole turvassa tuolta. On näitä esimerkkejä jo kertynyt lukuisia. Tuollainen kehitys on katkaistava välittömästi.
    Alat, joilla muutenkin alhaiset palkat, ajetaan vieläkin alemmaksi, voi sanoa sananmukaisesti orjatyöksi. Aiemmasta vitsistä, vain huonosta palkasta orjatyönä, tullut totta.

  5. 5

    Papi sanoo

    Lisätään vielä aiheeseen, että pestäviä pyykkejä kuljetetaan jopa toiseen maahan, viroon, pestäväksi.

    • 5.1

      amk sanoo

      Josta muistaakeni tuli iho-ongelmia vaatteiden pitäjille-
      Nythän he säästävät lähetyskuluissakin kun saavat suomalaisia
      orjia pesemään pyykit halvemmalla.
      Suomi nousuun työttömyystilastot kaunistuvat temppuiluilla.

    • 5.2

      amk sanoo

      Muistaakseni jotkut saivat iho-ongelmia vaatteistaan.
      Mutta nythän sekin asia hoidetaan Suomalaisilla orjilla ja halvenpikin on ei tarvitse maksaa lähetyskuluja.
      Suomi on omavarainen maa.

  6. 6

    v sanoo

    En tiedä, että oletko jo blogissasi käsitellyt, mutta kesällä julkaistiin pari työpajatoimintaan tmv. liittyvää raporttia, joista yhdestä itselleni jäi mieleen tämä tekstiilien kierrätykseen liittyvä kokeilu: http://www.poistotekstiilit.fi/DowebEasyCMS/?Page=Ajankohtaista

    Raportissa valitetltiin mm. sitä, että työpajalle tekstiilejä kierrättämään ohjatut nuoret olivat ammattitaidottomia, ja olisi kiva jatkossa saada vaikkapa jostain alan koulusta valmistuneita henkilöitä lajittelua suorittamaan. Ilmaiseksi toki.

    Kannattaa myös huomata, että työn tuloksia ostivat ihan hyvin pyörivät firmat. Missän kannattavuuslaskelmissa ei uhrattu ajatustakaan sille, että yleensä yritykset maksavat palkkaa työntekijöilleen.

  7. 7

    J-P sanoo

    > Vantaan kaupungin omissa pesuloissa tällä hetkellä palkkaa vastaan työskentelevät voivat odottaa irtisanomistaan.

    Ei hätää – heidäthän voidaan laittaa tekemään samaa työtä kuntouttavana työtoimintana, jotteivät tilastot näyttäisi niin pahalta! 😛

    • 7.1

      pitkäaikaistyötön sanoo

      Nykyiset pesulatyöntekijät siirretään kunnan muihin yksiköihin, joista heidät irtisanotaan työn puutteessä. 300 työttömyyspäivän jälkeen heidät määrätään kuntouttavaan työtoimintaan tekemään entistä työtään ilmaiseksi. Näin kierretään lakia, eikä kukaan pääse syyttämään kuntaa laittomasta työn korvaamisesta kuntouttavalla työtoiminnalla.

      Tulevalla pesulatyöleirillä muutama tunnollisin työtön pääsee kapo-asemaan valvomaan muita ja saa palkkatuettua minimipalkkaa pari vuotta, minkä jälkeen heidät korvataan toisilla ja alennetaan takaisin 9 euron orjiksi.

      Jos nuo Vantaan suunnitelmat toteutuu, eikä valtio puutu asiaan, niin on lopullisesti varmaa, ettei tässä maassa ole enää mitään kunnioittamisen arvoista. Jos kansalaisten ihmisarvo nolla, niin silloin on valtionkin arvo nolla.

  8. 8

    pitkäaikaistyötön sanoo

  9. 9

    pitkäaikaistyötön sanoo

    Ei helveltti.

    Kannattaa myös lukea liitteet.

    Seuraavat lauseet on siis poimintoja Vantaan kaupunginhallituksen suunnitelmista.

    Liiketoimintasuunnitelma / PESULAPALVELUT
    1.2. Tavoite ja arvot

    Kaupungin pesukustannusten pienentäminen pesupalvelua keskittämällä ja kuntouttavan työvoiman asiakkaita hyödyntämällä.

    Kelalle maksettavan työmarkkinatuen kuntaosuuden pienentäminen.

    Nettoyksikkönä toimivan työllisyyspalveluiden tulosalueen tulonmuodostuksen
    kasvattaminen.

    ***

    http://paatokset.vantaa.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epjattn_tweb.htm?502967
    http://paatokset.vantaa.fi/ktwebbin/ktproxy2.dll?doctype=3&docid=502967

    ***

    Siinä on kaikki mihin Suomen kunnat kilpaa pyrkii työttömien ihmisarvon kustannuksella:

    Kunnan kustannusten pienentäminen kuntouttavan työvoiman asiakkaita hyödyntämällä.

    Kelalle maksettavan työmarkkinatuen kuntaosuuden pienentäminen.

    Nettoyksikkönä toimivan työllisyyspalveluiden tulosalueen tulonmuodostuksen
    kasvattaminen.

    • 9.1

      pitkäaikaistyötön sanoo

      Vantaalla työttömien riistäminen on kaupungin hallituksen arvo. Tervetuloa Vantaalle.

    • 9.2

      pitkäaikaistyötön sanoo

      ”Sosiaalisen yrityksen tai muun työllisyyden hoitoon keskittyvän kaupungin ulkopuolisen organisaation toimintaedellytysten testaaminen.”

      Vantaa haluaa myös myydä kuntoutettavien työvoimaa, jos ”testaaminen” tuottaa tulosta.

  10. 10

    pitkäaikaistyötön sanoo

    Vantaan kaupunginhallituksen kokouksen liittessä sanotaan:

    Markkinoilla on runsaasti pesula-alan yrityksiä joiden hinnat liinavaatepyykin osalta
    yksityishenkilöille vaihtelevat 3,50 €/kg aina 7,1 € /kg. Hintoihin sisältyy tai ei sisälly
    pyykin kuljetusta.

    Markkinoilla on myös sosiaalisina yrityksinä toimivia pesuloita ja esim. oppilaitosten
    yhteydessä toimivia pesuloita, jotka toiminnaltaan ovat lähempänä suunniteltua
    työllisyyspalveluiden pesulatoimintaa. Näissä yrityksissä kilohinnoittelulla pestävän
    pyykin hinta on vaihdellut hankintakeskuksen saamien tietojen mukaan 2,59 – 3,10 € / kg (alv. 0 %). (Sini Pennanen 10.11.2014)

    Suunniteltu toiminta perustuisi palvelusopimukseen sivistystoimen ja mahdollisesti myös muiden kaupungin toimialojen sekä palvelun tuottajan, kaupungin työllisyyspalveluiden välillä. Ainakaan alkuvaiheessa toimintaa ei ole tarkoitus suunnata kaupungin ulkopuolisille palvelujen tarvitsijoille, joten huoli kilpailun vääristymisestä ei ole ajankohtainen. Palvelu hinnoitellaan siten, että pesulan kulut saadaan katettua, kuitenkin siten etteivät koko kaupungin kulut kasva nykyiseen toimintatapaan verrattuna.

    ***

    Suunniteltu toiminta perustuisi palvelusopimukseen sivistystoimen ja mahdollisesti myös muiden kaupungin toimialojen sekä palvelun tuottajan, kaupungin työllisyyspalveluiden välillä. Ainakaan alkuvaiheessa toimintaa ei ole tarkoitus suunnata kaupungin ulkopuolisille palvelujen tarvitsijoille.

    ***

    Ensin laitetaan orjat töihin ja sitten huolehditaan siitä, että muut ei saa töitä.

    ***
    Suunniteltu toiminta perustuisi palvelusopimukseen sivistystoimen ja mahdollisesti myös muiden kaupungin toimialojen sekä palvelun tuottajan, kaupungin työllisyyspalveluiden välillä. Ainakaan alkuvaiheessa toimintaa ei ole tarkoitus suunnata kaupungin ulkopuolisille palvelujen tarvitsijoille.

  11. 12

    Markku Perttula sanoo

    Kuljetetaanko nämä orjat kahleissa pesulaan ja kahleet avataan vasta siellä.? Tämä on niin syvältä p…tä.

    • 12.1

      keke sanoo

      Kahleita ei vissiin tarvita kun riittää että uhkaillaan karenssilla ja toimeentulotuen pienennyksellä.

  12. 13

    Herra Huu sanoo

    Perusidea siis Vantaalla on, että kuntapäättäjät ovat keksineet omasta mielestään aivan loistavan idean: perustetaan matalapalkka-alan yrityksiä, joihin pakotetaan pitkäaikaistyöttömät ilmaiseen työhön.
    Kuntien työllistämisvelvoitteet kasvavat vuoden 2015 alusta ja näin kunnat siis säästävät reippaasti. Aivan liian hyvä idea, olla käyttämättä hyväksi sitä. Todennäköisesti muutkin kunnat alkavat suunnittelemaan erilaisia hankkeita palkattomilla työttömillä toimiviin yrityksiin ympäri Suomea.

    Kunnan täytyy huomioida muutama lainopillinen asia:
    ”Mikäli pesula käynnistetään sosiaalisena yrityksenä, joudutaan noudattamaan laissa määriteltyjä reunaehtoja. Kuntouttavan työtoiminnan asiakkaat eivät voi sijoittua sosiaaliseen yritykseen.” (Jälkimmäinen lause oli korostettu suunnitelmassa.)
    ”Organisatorisesti pesula kuuluu työhönvalmennuspäällikön alaisuuteen”

    Pesulapalvelu ei siis tule olemaan sosiaalinen yritys, koska muuten sinne ei voi pakottaa työttömiä kuntouttavaan toimintaan. Jos Reeli ei saa olla sosiaalinen yritys, niin mikä sen muoto sitten tulee olemaan? En nyt ymmärrä.
    ”Koska työ pesulassa vastaa tuotantotavoitteiden, aikataulutuksen ja vastuutuksien
    puolesta pitkälti työtä avoimilla markkinoilla toimivassa yrityksessä, on perusteltua uskoa, että työ antaa kuntouttavan työtoiminnan asiakkaille hyvät mahdollisuudet kehittyä ja päästä eteenpäin omalla työpolullaan.”
    Niin vastaa ja siksi onkin perusteltua kysyä, onko tämä lainmukaista toimintaa, tai lain hengen mukaista toimintaa?
    ”Kuntouttavaa työtoimintaa ei saa hankkia yritykseltä.” (6 §, Kuntouttavan työtoiminnan järjestäminen).

    Voiko kuntouttavaan työtoimintaan laittaa vuorotyötoimintaa?
    ”Pesulan 828,5 m2 tilat on mitoitettu siten, että siellä voi palkattujen työntekijöiden lisäksi toimia 8-10 kuntouttavan työtoiminnan asiakasta. Mikäli asiakkaat työskentelevät kahdessa vuorossa, nousee lukumäärä 16 -20 asiakkaaseen päivittäin.”

    ”Kuntouttavan työtoiminnan jakson jälkeen käytettävissä on vielä palkkatukityöjakso johon liitetään aktiivinen työvalmentajan tuki.
    Pääsääntöisesti pesulassa työskennelleille kuntouttavan työtoiminnan asiakkaille
    haetaan palkkatukipaikat kaupungin muista yksiköistä tai suoraan yksityisiltä
    työmarkkinoilta. Realistinen työllistymistavoite lienee noin 15-20%.”
    Kuka valvoo, miten tavoitteet onnistuvat? Yritys toimii samoilla työmarkkinoilla loputtoman ilmaisen työvoiman kanssa, eikä sillä ole tarkoitus kuitenkaan työllistää työtoiminnnan asiakkaita.

    Liiketoimintasuunnitelma pitää väsätä niin, että se näyttää siltä, kuin yritys perustettaisiin työttömien tilannetta parantamaan.
    Arvoina ”Toimintoihin osallistuvien henkilöiden työelämätaitojen, myönteisen asenteen sekä motivaation työllistymistä kohtaan systemaattinen kehittäminen.”
    Viestinnästä: ”Uudenlaisen pesulapalvelun lanseeraaminen kiinnostaa viestimiä ja kuntalaisia, ja palvelu tulee tuomaan kaupungille myönteistä medianäkyvyyttä.”

    Todellakin todellakin. Odotan mielenkiinnolla, miten näihin epäkohtiin vastataan, vai vastataanko ollenkaan? Toivottavasti asia käsitellään julkisesti.

  13. 14

    Herra Huu sanoo

    Hieman ehkä OT, mutta työttömyyden käsitteestä kummiskin ja etenkin niille kaikille (presidentti mukaan lukien), jotka jaksavat velasta syyllistää julkista taloutta:

    Lazzaron vasta suomennettu kirja: ”Velkaantunut ihminen”

    ”Koroilla eläjät puhuvat tauotta velasta ja sen maksamisen tärkeydestä, koska he ovat saamapuolella. Heille ihmisen moraalisuuden mitta on maksukyky.”
    ”…nykypolitiikka tuottaa oman elämänsä yrittäjiä, jotka ovat enemmän tai vähemmän veloissa.” (vrt. kokoomus ja keskusta)

    ”Velkataloudessa luonnostellaan ihanteellinen velkaantunut työtön. Sopiva työtön elää kurinalaista elämää, jossa tarkkailun alla ovat käytös, asenne, toimintatavat ja työnhakuun omistettu aika.” (vrt. spd, kokoomus, keskusta ja persut)
    Jos Lazzari olisi ollut Italian sijasta Suomessa, niin lause olisi mennyt : Velkataloudessa kaikkein ihanteellisin työtön on palkattomassa työtoiminnassa kunnan peruspalveluyrityksessä raatava työtön, josta kunta tienaa.

    ”… velkaantuneelta enemmistöltä on ikään kuin poistettu aika – sikäli kuin aika ymmärretään ulottuvuudeksi, jossa voi ratkaista asioita ja valita mahdollisuuksista. Enää ei ole avointa aikaa, vaan tulevaisuus näyttää suljetulta. Velka tekee tyhjäksi yhteiskunnallisen muutoksen.”
    Tässä astuu kuvaan Parpo osallistavalla sosiaaliturvallaan, joka ulosmittaa työttömältä hänen ainoan omistamansa asian, vapaa-ajan.

    http://yle.fi/uutiset/filosofi_lazzarato_elamme_velkataloudessa_joka_lamaannuttaa_toiminnan/7649763

  14. 15

    Pohjanmaan poika sanoo

    Tämähän nyt tuntuu siltä että suunnitelma on kiristää kunnat tuollaiseen toimintaan ensi alkuun. Sitten annetaan tilanteen asettua, pölyn laskeutua ja odotetaan että kaikki (yllättävän vähäinen) kritiikki laantuu. Sitten Ihalainen tai Sipilä julistaa ihan puhtaalla omatunnolla pienen lobbauksen jälkeen että on se kumma ettei firmat työllistä, ottaisitte nyt vaan reilummin oppisopimusoppilaita ja kuntoutujia kun ilmaiseksi saatte. Ja kelpaahan se yrityksille. Silloin tavoite on saavutettu. Kun asiaa ruvetaan harkitsemaan uudelleen ja tuhon jälkiä yritetään korjata, eletään jo vuotta 2055-75 ja siinä on jo niin monta täysin menetettyä sukupolvea alla silloin että joudutaan vain jatkamaan valitulla tiellä.

    • 15.1

      Noh sanoo

      Onneksi vuosina 2055-75 olen jo itse ollut kuollut hyvän aikaa tai lähempänä 100 vuotta. Tosin varmaan 100 vuotta lähestyvätkään ei ole tuolloin varmaan enää vapautettu orjatyöstä…

  15. 16

    Hölmöläinen sanoo

    Sama juttu on ollut kauan verkkosukan kaupungissa, Kokkolassa. Mm. alueen teollisuus käyttää pesulapalveluita, joka pyörii työttömillä. Muutakin toimintaa on, josta ihan yksityiset ihmiset käyvät palveluita ostamassa. Kyseessä on ihan oikea ja paikoin vaativakin insinööritason työ esim. suunnittelu.