Ulkokullatut

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini saarnasi ja rukoili eilen omien sanojensa mukaan epäpoliittisesti lähinnä metodistien ja helluntailaisten järjestämässä vapputapahtumassa. Hän lausui kolme rukousta, joista yksi oli presidentti Kyösti Kallion rukous Suomen puolesta vuodelta 1939. Hän saarnasi myös anteeksiannosta, mikä ei tietenkään ole ollenkaan huono asia.

Ei maan puolesta rukoilemisestakaan mitään haittaa liene. Vähän oudolta se kuitenkin tuntuu silloin, kun rukoilijana on hallituspuolueen puheenjohtaja ja ministeri. Korkeampia voimia pyytää apuun juuri sellainen henkilö, jolla itsellään on tilaisuus tehdä oikeita päätöksiä vaikkapa veronkierron estämiseksi, työpaikkojen luomiseksi ja vihapuheen suitsimiseksi.  Luulisi olevan viisaampaa rukoilla itselle järkeä tehdä oikeita päätöksiä kuin pyytää varjelusta pimeyden voimia vastaan.

Soini vastusti myös vihapuhetta ja kaikkea valheellista leimaamista, jota saman puoleen puhujat harjoittivat vain muutaman korttelin päässä vastustamalla oppositiopuolueiden punaviherhumppaa ja varoittamalla monikulttuurisuuden turmiollisista vaikutuksista kansalliselle yhtenäisyydelle.

Pääpuhuja Olli Immosen mukaan kulttuurillisesti liian monimuotoinen yhteiskunta on heikko ja kestämätön. Muun muassa hyvät käytöstavat, suvaitsevuus ja onnellisuus toimivat yhtenäiskulttuurissa, mutta eivät monikulttuurissa.

Tällaista siis puhui monikulttuurisessa avioliitossa oleva Immonen ruotsinkielisen J.V.Snellmanin patsaalla ja lopuksi laulettiin saksalaisen Fredrik Paciuksen ruotsinkielisen J.L.Runebergin runoon Vårt land säveltämä Maamme-laulu.

Immosen puheet suomalaisesta yhtenäiskulttuurista ovat täyttä pötyä, kuten jokainen historiasta vähänkään tietävä ymmärtää. Sellaista ei koskaan ole ollut missään muualla kuin haihattelijoiden haaveissa. Immosen ajatusmaailma kumpuaa 1930-luvun sinimustasta fasismista ja on peräisin Elias Simojoen tunkkaisista ja vihaa uhkuvista teksteistä. Viime kesänä Immonen teki avointa yhteistyötä pohjoismaista natsivaltiota haluavan kansallisosialistisen Suomen Vastarintaliikkeen kanssa.

Sanoipa Soini mitä hyvänsä, niin hänen esiintymisensä oli poliittinen ihan samalla tavalla kuin Immosenkin. Tällä “työväenpuolueella” näyttää nyt menevän niin huonosti, että kannattajakuntaa on haalittava uskonnollisista liikkeistä ja äärinkansallismielisistä fasisteista. Kun saarnaamaan ruvettiin, niin saarnataan sitten:

He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla  ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi. (Matt. 23:4-7)

Lopuksi veisaamme virren:

***

Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu.

 

 

 

 

 

Kommentit (31)
  1. seppo mahkonen
    2.5.2016, 07:47

    Tyhjät tynnörit kolisee eniten.

    1. Ulla Suominen
      4.5.2016, 12:44

      Persuilla ne ovat kolisseet aika pahasti viime aikoina, niin paljon persuilta on tullut rasistisia kommentteja. Soini sanoo persujen olevan suurin työväenpuolue, miksi hän osallistui Jeesus-marssiin eikä työläisten vappumarssiin? Tekopyhyys on huipussaan!

  2. Juha Halonen
    2.5.2016, 07:51

    Nykyisin aloitan päivän Sakun terävällä blogilla. Siitä saa enemmän uskoa siihen, että maassa on vielä ihmisiä, jotka käyttävät edelleen järkeä. Valtamediaa seuraamalla, voisi luulla, ettei näin ole. Ylekin on osottautunut aamutv:tä myöten lähinnä hallituksen; Sipilän, Soinin ja Stubbin viestintäosastoksi, joka pesee mustan valkoiseksi. Vaikka Saku on blogisti, on hänessä enemmän journalistia kuin Ylen, Maikkarin ja roskalehtien uutistoimittajissa.

    1. liisa hirvonen
      2.5.2016, 10:43

      Samoin. Sydämellistä järjen ääntä vastaanottaa näinä aikoina todella mielellään.

    2. enemmän journalistia kuin Ylen, Maikkarin ja roskalehtien uutistoimittajissa.
      ——————-
      Olen journalisti. Olen ollut sitä 35 vuotta. Tunnen kymmeniä alalla olevia.
      Olen erimieltä Halosen yleistyksestä.
      Medianlukutaito on heikkoa ja median rakenteen tuntemus olematonta suomessa.
      Se että YLE tai muu media ei kerro jotain, johtuu siitä ettei asiaa ole voitu varmistaa vähintään kahdelta taholta aukottomasti, mieluummin kolmasta toisistaan riippumattomasta tahosta. Yle ei voi — senparemmin kuin mikään media — toimia kuin MV lehti.

      Blogi on mielipidekirjoitus. Saku tekee hyvää jälkeä mielipidebloggaajana, kolumnistina.

      Toimittajan agenda on suljetumpi, hyvin valvottu ja hyvin tarkkailtu ja sidottu lehden linjaan, joka joka lehdellä on ERILAINEN..
      Minusta on kohtuutonta yleistää uutistoimittajat nippuun.
      Mikä edes on uutistoimittaja.
      Toimittajia on useita alalahkoja..monet tekevät uutisia ajoittain – paitsi ne jotka kirjoittavat staattisesta aiheista kuten autoista – matkailusta ym.
      Medianlukutaito merkitse sitä että oma mielipide muodostuu vaikkapa neljän – viiden lehden lukemisesta ja aineiston vertailusta ja sen oivaltamisesta – että jos kenkäkauppa myy kenkiä, niin oikeistolehti myy oikeistolaisuutta. Ei ole olemassa 100% neutraalia mediaa.
      Kummasti tuntuu että yklsiö luulee jokaisen lehden tms olevan 100% oikeassa ja neutraali..Niin ei ole koskaan ollut……mutta valitettavan harva käsittää sen ja valitettavan usea keuhkoaa roskamediasta kun niiden viesti ei ole sama kuin oma ajatusmaailma. Siis kipinkapin kirjastoon. Tuo pitää ensin tajuta ennenkuin alkaa syytella kaikki roskantekijöiksi.
      Tuolla asenteella saadaan mainiot aseet valhemedialle kuten MV:lle.
      Varovaisuutta sanoissa ettei itse näyttäytäydy tyhmyrinä.

      1. Hilkka Vepsä
        2.5.2016, 19:26

        Juuri näin!

    3. Jari Kähkönen
      2.5.2016, 23:58

      Sakarin toiminnassa on enemmän yleistä etua, ajankohtaisten kysymysten analyysikykyä ja tärkeimpänä kaikesta foorumi sekä taito käyttää sitä. Tämä ei vielä tee toiminnasta journalismia, mutta ei journalistisen valtavirran palkkatyön ja myytävien tuotteiden tulisi niidenkään olla täysin noista kolmesta käsitteistä vapaata aluetta. Osaan minä kipakamminkin toki suuttua holtittoman j-sanan heittelystä, koska aikana milloin jokaisella jolla on nettiyhteys+päätelaite ja obiska+tallennin tätä tapahtuu aivan liian usein, sekä sen se sitten muuten on näköistäkin seuraustensa puolesta.

Kommentointi suljettu.