Suuri ja likainen kupla

Terrafame-yhtiön eli entisen Talvivaaran toiminta on ollut kummallista koko ajan ja yhä kummallisemmaksi käy. Kaivos ei ole koskaan tuottanut mitään muuta kuin suolaista jätevettä, mutta silti sinne kaadetaan valtion rahaa 650 000 euroa päivässä ja yli 20 miljoonaa euroa kuukaudessa. Nyt rahat ovat taaas lopussa ja lisää pitää saada 200 miljoonaa, jotta saasteentuotantolaitos pystyisi jatkamaan toimintaansa.

Eilen jokaisessa uutislähetyksessä Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia kertoi, että kaivoksen alasajaminen ei maksaisikaan aiemmin kerrottua 300 miljoonaa, vaan 500 miljoonaa. Tämä kuulemma johtuu siitä, että alasajon yhteydessä joudutaan tekemään merkittäviä vedenpuhdistukseen liittyviä investointeja.

Hän tarkoitti jätevedenpuhdistamoa, joka kaivoksen lupaehtojen mukaan piti rakentaa jo ensimmäisen toimintavuoden aikana, mutta jota siellä ei vieläkään ole. Ympäristölupa vanhenee vuoden kuluttua, jolloin puhdistamo on viimeistään rakennettava.

En tiedä kuinka kauan maamme päättäjiä pystytään höynäyttämään, mutta kauan se on onnistunut. Nyt on ääneen päästetty vain yhtiön hallituksen puheenjohtaja selittämään, että kaivoksen ylösajo tulee halvemmaksi kuin alasajo. Se saattaa jossain vaiheessa jopa ruveta tuottamaan jotain myytävää.

Jotta muut eivät pääsisikään ääneen, niin viranomaiset ovat ruvenneet salaamaan itse laatimiaan kaivoksen alasajon kustannuksia koskevia selvityksiä. Yle pyysi viikko sitten työ- ja elinkeinoministeriöltä nähtäväkseen selvitykset, lausunnot tai vastaavat asiakirjat, joissa käsitellään kaivoksen mahdollista alasajoa. Ministeriön hallitusneuvos Janne Känkänen, joka on myös Terrafame Groupin hallituksen puheenjohtaja, antoi vain listauksen asiakirjojen otsikoista. Sekään ei välttämättä ole edes kattava.

Sen listauksen perusteella Yle pyysi suoraan Kainuun ELY-keskukselta kahta asiakirjaa. Toisen otsikko oli Arvio Talvivaaran kaivoksen sulkemiskustannuksista ja toisen Terrafame Oy:n kaivosalueen ajankohtaiskatsaus: toiminnan jatkamisen ja lopettamisen vertailu valvontaviranomaisen näkökulmasta.

Niitä ei annettu, koska ELY-keskus on luokitellut asiakirjat salassa pidettäviksi. Ne ovat kuulemma sellaisia asiakirjoja, joiden antaminen voisi vaarantaa onnettomuuksiin tai poikkeusoloihin varautumisen. Kieltävä vastaus tuli ELY-keskukselta pikavauhtia, mutta perusteltu päätös tulee sitten joskus, kun se saadaan kirjoitettua.

ELY-keskus vetosi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:än, jonka 1 momentin 8-kohta määrää salassa pidettäviksi

asiakirjat, jotka koskevat onnettomuuksiin tai poikkeusoloihin varautumista, väestönsuojelua taikka turvallisuustutkintalain mukaista tutkintaa, jos tiedon antaminen niistä vahingoittaisi tai vaarantaisi turvallisuutta tai sen kehittämistä, väestönsuojelun toteuttamista tai poikkeusoloihin varautumista, vaarantaisi turvallisuustutkinnan tai sen tarkoituksen toteutumisen, vaarantaisi tiedon saantia tutkintaa varten taikka loukkaisi onnettomuuden, vaaratilanteen tai poikkeuksellisen tapahtuman uhrien oikeuksia tai heidän muistoaan tai läheisiään.

Päätöstä ei siis vielä ole kirjoitettu ja vaikeaa se tuon lainkohdan nojalla onkin. Kaivoksen alasajokustannuksia käsittelevä asiakirja ei mitenkään voi  vaarantaa tuossa luettelossa kerrottua.

Sen tietää myös ELY-keskus, koska muuten päätös olisi jo laadittu kirjalliseen muotoon. Tarkoituksena näyttää olevan pelata aikaa sen verran, että maan hallitus ennättää päättää lisärahan myöntämisestä.

Kaivos on koko toimintansa ajan ollut merkillinen pyhä lehmä, jota ruokitaan jatkuvasti, vaikka se ei koskaan tuota mitään muuta kuin saastetta. Se on alusta lähtien ollut pelkkä likainen kupla, suuri puhallus, joka perustuu mahtaviin puheisiin ja toimimattomaan teknologiaan. Sinne on ammennettu niin paljon valtion rahaa, että kukaan ei uskalla tunnustaa sen menneen hukkaan. Siksi sinne on ammennetava lisää rahaa samalla vakuutellen itselle, että kyllä siitä vielä tuottava tulee. Suuri moka on yritettävä selittää parhain päin.

Asiakirjojen salaaminen osoittaa taas todeksi vanhan viisauden: Jos jokin asia on pidettävä salassa, niin ei se päivänvaloa kestäkään.

 

 

Kommentit (27)
  1. Erkki äimistelee - Erkki kovalainen
    24.5.2016, 08:31

    Hyvä kirjoitus ja totta kaikki, totean itsekkin Nuasjärven purkuputken rannalla Sotkamossa syntyneenä.

  2. Jorma Lehikoinen
    24.5.2016, 08:43

    Kiertotalous on tulevaisuutta ja on myös hallitusohjelmaan kirjattu. Miten Talvivaarassa olevan veden voisi kierrättää? 500 miljoonalla rakentaa melkoisen padon luohosten ja altaiden ympärille. Siispä siirretään vesi yöllä edullisella sähköllä “ylös” ja jauhetaan sillä Kainuulle sähköä päivällä.

    1. Saku Timonen
      24.5.2016, 08:46

      Aluksi mainostettiin kovasti, että kaivoksessa on täysin suljettu vesikierto eli jätevettä ei tule yhtään. Kävi ilmi, että muuta ei tulekaan kuin jätevettä.

      1. jorma Lehikoinen
        24.5.2016, 10:13

        http://www.talvivaara.com/files/talvivaara/muut%20liitteet/Lupamaaraysten_tarkistus_-_Liite_13_Talvivaaran_kaivoksen_sulkemissuunnitelma.pdf
        Talvivaaran kaivoksen toiminta-ajaksi on laskettu 25 vuotta. Kaivoksen pinta-ala on 65 neliökilometriä. Kipsisakka-altaat vievät 140 hehtaaria. Lisäksi avolouhokset ja sivukivikasat “rikastavat” sadevettä. Kaivosalueella sataa keskimäärin 53 senttiä vuodessa, mikä äkkiä laskien on 5 300 m3 hehtaarille vuodessa. Alueen vuotuinen keskilämpötila on plus 2 astetta. Jäteveden puhdistamon pitää toimia niin kauan, että vedet eivät enää pilaannu. Korkeuserot alueella ovat melkoiset; avolouhoksen pohjalta sivukivikasan huipulle 160 metriä.
        Lopettamiskustannukset ovat varmuudella edessä ja valtion piikissä. Tuotannosta tulee pakkasta ja jätevettä. Mitä nopeammin Talvivaara lopetetaan, sen parempi!

    2. Kennett Ylitalo
      24.5.2016, 10:14

      Jos sitä vettä on riittävästi ja altaat valmiina, ei mikään hullumpi ajatus muuten.. Aurinkosähkö tarvii potentiaalin varastoimista, jopa “hiihtohissejä” tutkitaan nykyään jossa raahataan raskas taakka ylös rinnettä kun sähköä tuotetaan liikaa ja alaspäin tullessa otetaan samalla moottori/generaattorilla sähköt talteen. Talvivaaran vesiä kun ei voi luontoon päästää, siinä kun sen pumppais ylös ja päästäis alas sais samalla sen käsiteltyä.

      Mut se 500 miljoonaa menee melkeen sen aurinkovoimalan rakennukseen jolla se homma toimii.. joka sinällään sitten olis hyvä idea pitkällä juoksulla, markkinatilanne on aika hyvä siinä osastossa.. tiiä sitten mihin semmosen vois rakentaa ja se olis valmis 2050.. Ja toisaalta, yrittää se TTIPn toinen osapuoli yrittää jo nyt katkaista Intian aurinkopaneelien valmistuksen kun tekevät liian halvalla.. Ei taida SSS ruveta toimiin jotka vaarantaa sen sopimuksen, SOTEkin laitettiin pakettiin jo valmiiks. Kaivoksethan kuuluu samaan pakettiin, jos nyt maksetaan ylösajo, se menee heti myyntiin kun se vähänkään kannattaa ja sitten viedään maata kirjaimellisesti maasta ulos ja siitä kasasta ei paljoa muruja tipu. Ja rahojamme ei takas enää sitten saa.

      Parempi se on antaa vaan pomoille karmeesti rahaa kun se kerran parantaa maailman ihan suoraan ja varmasti.. Ja poliitikoille pitää antaa yhtiöitten hallituksista paikat, eihän niillä rassukoilla oikeen hyvin mee edustajauran jälkeen.

Kommentointi suljettu.