Vatuloinnin mestarit

SDP ei tule perumaan yhtään tämän hallituksen leikkausta.

Näin julisti ulkoministeri Timo Soini vielä viime sunnuntaina. Tänään on toinen ääni kellossa, kun hallitus päätti perua rintamalisiin kohdistuvat indeksileikkaukset. Syynä tämänkertaiseen perumiseen on epäilemättä pääoppositiopuolue SDP:stä tullut voimakas kritiikki ja sen myötä havahtunut kansa. Vaikka kyse ei suurista summista olekaan, niin olisihan satavuotiaalta Suomelta ollut harvinaisen törkeä temppu leikata juuri sotaveteraanien tukia.

Onhan Soini sikäli oikeassa, että ei SDP perunut hallituksen päättämää leikkausta. Hallitus teki sen ihan itse tultuaan järkiinsä. Kuten joku sosiaalisessa mediassa jo sanoi, niin tämä hallitus tekee hyviä päätöksiä vain silloin, kun se peruu jo tekemiään huonoja päätöksiä.

Perumisten lista onkin pitkä ja siitä Helsingin Sanomat julkaisi viime perjantaina hyvän koosteen. Kuten lehti kertoo, niin hallituksen toimintaa on näyttänyt usein vaivaavan juridiikan, valtionhallinnon ja työmarkkinoiden vajavainen tuntemus sekä hätiköinti. Tämän takia korjaus on usein vaikuttanut järkevämmältä kuin alkuperäinen päätös.

Juuri perusjuridiikan tuntemus on hallituksen toiminnassa ollut silmiinpistävää. Hallitus ei tunne perustuslakia ja sen lainsäädännölle asettamia rajoja. Tämän ja perustuslakivaliokunnan ilmeisen hutiloinnin takia on onnistuttu murtamaan perustuslain takaama yhdenvertaisuus lain edessä sekä päädytty esittämään säädettäväksi jo olemassaolevaa lakia.

Hallitus näyttää hosuvan järjettömästi perehtymättä perustuslakiin, tutustumatta asioista jo säädettyihin lakeihin ja tekemättä kunnollisia vaikuttavuusarviointeja omista lakiesiyksistään. Hallitus tuntuu luottavan siihen, että kyllä kai joku sitten kertoo, jos ihan persielleen menee ja on pakko tehdä korjausliike.

Korjaantuvathan asiat silläkin tavalla, mutta ei se kovin vakuuttavaa ole. Kansalaista hirvittää, kun lakiesityksiä tuntuu pompahtelevan kuin arparummusta, niitä vatuloidaan aikansa ja sitten ne perutaan. Jokainen hallituksen oman esityksen peruminen julistetaan suureksi torjuntavoitoksi.

Pitänee varmaan kohta hankkia aamukampa ja ruveta laskemaan tämän hallituksen jäljellä olevia päiviä. Pakko tämän sähläämisen on joskus loppua.

 

Kommentit (20)
  1. Ei hätää. Kohta se on menoa, kun Soinin tilalle puheenjohtajaksi valitaan porilainen älykkö, Laura Huhtasaari

    1. Laura Huhtasaari on samanlainen rasisti, kuin muutkin persut. Hän on uskonnonopettaja, joka ei usko evoluutioteoriaan ja Darwinin teoriaan. Hän on fundamentalisti, jonka mielestä ainoa oikea uskonto on kristinusko ja Raamatun kertomukset.

      1. Eikö Huhtasaari olekaan luokanopettaja. Olen nimittäin ajatellut, että millaista propagandaa ja mielenmuokkausta hän pienille lapsille harjoittaa. Jos vain uskonnonopettaja, niin tuho ei olekaan niin valtava.

        1. Katri Pekkala
          27.10.2016, 11:51

          Huhtasaari on erityisopettaja eli luokanopettaja, joka opettaa pienryhmässä erityisen tuen piirissä olevia lapsia. Hänen CV:ssa näyttää olevan myös maininta uskonnon aineenopettaja-opinnoista Joensuun yo:ssa, mutta ilman vuosilukua, joten tulkitsisin, ettei ole suorittanut niitä loppuun. Muissa opinnoissa on vuosiluku.

  2. Kaarina Heiskanen
    26.10.2016, 20:32

    Voi että. Koska peruvat turvapaikanhakijalinjauksen? Toivottavasti ennen kuin ne kaikki on palautettu, kuolleet ja kuopattu.

    1. Suomessa on yksi ankarimmista turvapaikkalinjauksista Euroopassa, esim. perheenyhdistämiset on tehty käytännössä mahdottomiksi. Pitää muistaa, että turvapaikanhakijat ovat samanlaisia ihmisiä kuin muutkin. Heille kuuluu samat oikeudet ja velvollisuudet kuin kantasuomalaisillekin.

Kommentointi suljettu.