Laiskat työttömät ja konsulttien kultakaivos

Eilisessä uutistarjonnassa syyllistettiin taas kerran työttömiä ja vaivihkaa kerrottiin, että konsulteille avataan oma kultakaivos, kun he rupeavat valmentamaan työttömiä kolmen kuukauden välein TE-toimistossa tapahtuviin kuulusteluihin.

Otetaanpa ensin tuo tuttu syyllistäminen. Yle kertoi näyttävästi, että edes työttömyyskorvauksen menettäminen ei estä työttömiä kieltäytymästä tarjotuista töistä. Karenssit lisääntyvät, koska työtarjouksia on tehty enemmän ja seurantaa on tehostettu.

Kaiken huippuna pääuutislähetyksessä kahdeksan minuutin kohdalla kirpputoriyrittäjä oli vaatimassa työstä kieltäytyjille karenssia. Hänen takanaan teki töitä mies työharjoittelijan liivi päällään. Tällä kirpputoriyrittäjällä ei ole avoinna yhtään työpaikkaa eikä hän kaikesta päätelleen aio koskaan palkatakaan ketään. Hän haluaa palkattomia työntekijöitä. Toimittajat eivät koskaan muista kysyä näiltä työttömien laiskuutta valittavilta työnantajilta, että ajattelitko muuten maksaa palkkaa.

Kerrotaan nyt toimittajillekin, että ne TE-toimiston työtarjoukset eivät ole mitään kutsuja kävellä palkkatöihin valmiiseen työpaikkaan. Ne ovat pelkkiä määräyksiä hakea jotain avoinna olevaa työpaikkaa ja sama käsky lähetetään monelle työttömälle. Sen jälkeen alkaa normaali valintaprosessi ja työnantaja valitsee yhden hakijan.

Se TE-toimiston käskykirje voi tulla niin lyhyellä varoitusajalla, että siihen ei ehdi reagoida. Usein työttömälle tulee samaan aikaan kaksi kirjettä. Toisessa käsketään hakemaan avointa työpaikkaa viimeistään eilen ja toisessa ilmoitetaan tuen maksatuksen keskeyttämisestä työstä kieltäytymisen takia. Työtön ei ollut reagoinut eilen siihen tänään tulleeseen kirjeeseen.

Työn pätevyysvaatimukset voivat olla valovuoden päässä työttömän ammattitaidosta ja osaamisesta. Kun kolmen kuukauden ammattitaitosuoja on kulunut, niin ajokorttinsa menettänyt voi saada määräyksen hakea taksikuskin paikkaa. Tärkeintä on saada aikaan kieltäytymisiä ja karensseja.

Koska työttömät ovat laiskoja, niin heitä pitää ruveta valmentamaan kolmen kuukauden välein tapahtuviin työhaastetteluihin. Hallitus tuli loppukesällä luvanneeksi konsulttikavereilleen, että nämä haastattelut ulkoistetaan ostopalveluksi.

Kun hallitukselle lopulta selvisi, että viranomaistoimintaa ei voi yksityistää, niin päätettiin pitää lupaus toisella tavalla. Hallitus ohjaa viisi miljoonaa euroa ”tulosperusteisten osopalvelujen hankintaan”. Tämä tarkoittaa työttömien valmentamista niihin kolmen kuukauden välein tapahtuviin viranomaiskuulusteluihin, joita ei saatukaan ulkoistettua.

Näin saadaan lisätyötä konsulteille, jotka tähän asti ovat järjestäneet käsipäivän sanomiskursseja isommille ryhmille työvoimakoulutuksen nimellä. Nyt ilmeisesti ruvetaan antamaan ihan henkilökohtaista kättelyopetusta hyvää korvausta vastaan. Kun tuli luvatuksi kavereille rahaa, niin onhan lupaus pidettävä. Viis siitä, että ohjamalla sekin viisi miljoonaa palkkatukeen oltaisiin saatu aika moni tekemään palkkaa vastaan sitä tekemätöntä työtä, jota tässä maassa on kuulemma kaikkialla.

Niinpä niin. Työttömät ovat laiskoja eivätkä mene palkattomiin töihin. Heitä pitää sparrata valtion kustannuksella ottamaan vastaan palkatonta työtä. Palkkatyössä olevien olisi syytä olla huolissaan omasta työpaikastaan.

kuty

 

 

 

 

 

Kommentit
  1. 1

    Markku T Koivisto sanoo

    Eikö se nyt pikkuhiljaa mene jakeluun, että puute palkanmaksajista ei ole työttömien syy! Aikoinaan työttömänä ollessani kävin yhden kurssin. ”Anti” oli se, että työhaastatteluun pitää mennä ajoissa. Tosin oli myös ATK-alkeiskurssi, josta oli oikeasti hyötyä.

    • 1.1

      Niko Mikkanen sanoo

      Mulle opetettiin aikanaan kurssilla, että työhaastatteluun mennessä pitää käydä suihkussa ja solmia kengännauhat. Ihan siis oikeasti, aikuisille ihmisille. Kaipa se on mahdollista, että tämä ei kaikille ole selvää, mutta itselle jäi siitä kurssista vähän sellainen maku, että oikeaa työtä tarvitsevat eivät istuneet pulpeteissa, vaan seisoivat siellä edessä piirtoheittimen vieressä.

      • 1.1.1

        Mirja Pekkonen sanoo

        On siellä varmaankin paljon sellaisiakin, joille on tarpeen sanoa kengännauhojen solmimisesta, suihkussa käymisestä ja puhtaiden vaatteiden pukemisesta.

        Siinä kohden pitäisi vain kysyä, että olisiko sellaiselle henkilölle psykiatrinen sairaanhoitaja, sosionomi tai mielenterveystyöhön suuntautunut lähihoitaja se oikea konsultti ja konsultointiympäristö jokin elämisen taitoihin tukeva asumisyksikkö kera psykiatrin ja psykologin konsultaatioiden.

        Ei ole terve ja työkuntoinen sellainen henkilö joka ei näitä hallitse ilman ohjausta.

    • 1.2

      Antti Kautiainen sanoo

      Se ei ole ideologisesti oikein, niin siitä ei saa puhua, Markku. Se on sitä saatanan keynesiläistä sosialismia, joka osoittitoimivansa, ja siksi piti tappaa ja demonisoida, jotta rahat saataisiin ”tuottamaan” rikkaiden veroparatiisifirmoihin.

  2. 2

    Juurakon Hulda sanoo

    Uudet ohjeet puuttuvat kokonaan, miten käy työmarkkinatuen tai – päivärahan suhteen. Vuoden alussa saattaa keskeytys tuhansien päivärahamaksatukset. Uusina muotona tulee myös te-toimistojen kutsua ’näpäytyskarenssit”joiden pituus on vähintään 14 vuorokautta, jonka voi saada esimerkiksi myöhästymisestä.
    Aktivoinnissa voi joutua suuren rahastuksen kohteeksi, kun konsulttifirman aktiivisen työllistämisenohjelmaan joutuneet tai päässeet voivat työskennellä esimerkiksi kolme kuukautta Näyttääksesi työnantajalle osaamisensa, siis täysin ilmainen työntekijä, joka ei saa edes sitä 9 euroa, koska tämä on niitä uusia malleja.
    Työttömän tappolinja on kovaa kyytiä.

  3. 3

    Miia Värri sanoo

    Olen joutunut istumaan yhdellä ”työllistymiseen tähtäävällä” työtaitojen harjoittelu kurssilla. Vanhempi mies kiersi vastavalmistuneiden 18-25 vuotiaiden naisten hartiota ja selkää hieromassa kun kirjoitettiin karenssin uhalla hakemuksia paikkoihin jotka olivat toisella puolella suomea ja/tai aivan jotain muuta kuin mihin oli koulut käyty. Puolen vuoden kurssin aikana oli kahdesti ”työelämäkokeilua” kaikki sijoitettiin paikallisiin yrityksiin pariksi viikoksi tekemään siivoamisia, varastojen järjestelyä tai pakkaamaan tavaroita takahuoneisiin. Oman ja useimpien mielestä työ oli sitä mitä kukaan jolle maksetaan palkkaa ei halunnut tehdä. Löysin muuta kautta töitä viikko ennen kurssin loppua jolloin kurssin vetäjä kertoi kaikille että jos eivät olisi laiskoja voisivat työllistyä. Aloitettuani työn työkkäristä soitettiin ja kerrottiin että minulla on karenssi koska en ole ollut kurssilla. Nauraen löin luurin soittajan korvaan oli pinna niin täynnä työkkärin paskasta.
    Tuollasta touhua oli jo reilu kolme vuotta sitten joten millaseksi tuo tuohu tulee vielä menemään.

  4. 4

    mikko sanoo

    juha sipilän terrafame suklais bisneksistä Ylen toimitajat vaikenee kun taas ilmeisesti hallitus puolueiden käskystä atte jäskeäiselle olan anettu ohjeet haukkua vapautuneesti toimitajien kera työtömien laiskuutta näilä propaganda vale uutisilla
    että sadaan oikeutus näiden konsultien ja työtömien kyykystykseen tyse jouduyin juuri staf pointin järjestämään infotulaisuuteen uhkaksen karenssila kera
    mihinkä muuhun yksityis yritys toimialaan valtio pakotaa ihmiset rangaistuken uhkauksien siivitämänä siis että sen firman palveluita pitää käytää tai menetät kaiken muistutaa mafia toimintaa
    sama kun menisi maitokaupaan jonka edessä kaksi ukkoa jotka käskytää että jos et osta niitä elintarvikeita meidän yrityksesta vaan vierus kaupasta pistämme äijjät uhkailemaan sinua ja perheesi toimeentulon menetyksellä
    siis te-toimiston ja hallitksen touhu muistutaa työperäistä ihmiskaupaa

  5. 5

    Jukka Tanttari sanoo

    Kuulin tuon samaisen kirppariyrittäjän haastattelupätkän radiosta. Koko ajan oli mielessä, että kysy nyt, helvetti soikoon, siitä palkasta! Mutta ei.

  6. 6

    Jukka Illman sanoo

    Suuri uutinen oli, että nelisen prosenttia työtarjouksista johtaa kieltäytymiseen. Ei se, että 96 % osoitetuista työpaikoista hyväksytään. Toimittajille lienee sitten pirtukin on vaan vettä, eikä 96 prosenttista alkoholia.

  7. 7

    Mika Pajari sanoo

    Itse asiassa taustalla näytti hyörivän neljä keltaliivihemmoa harjoittelijoina. Oma työtarjous kokemukseni on tasan vuoden takaa, kun TE-toimisto lähetti käskyn ottaa yhteyttä SPR:n Konttiin. Siellä ihmettelivät miksi minulle tarjottiin moista, kun ei koulutus eikä työkokemus sopineet Kontin töihin. Soittivat sitten työnhakuohjaajalleni, että eivät ota töihin koska siitä ei minulle olisi tulevaisuuden työllistymisen kannalta mitään hyötyä.
    Joensuussa järjestettiin aikoinaan akateemisille tarkoitettua työhallinnon tilaamaa Profiili-kurssia. Kaverilleni todettiin KELAssa, että kurssi on ”akateemisille tarkoitettu päivähoitopaikka”.

  8. 8

    töytön sanoo

    Aika härskiksi homma menee näköjään. Piti laittaa Ylelle vähä ystävällistä palautetta ja tsemiä tulevaisuuteen, jos vaikka joku työkokeilija osais jatkossa kysyä jotain eikä vain nyökytellä päätä. Kuuntelitteko äänen painoa tuossa työssä kieltäytymistaulukkojen kohdalla? Eipä siinä, tilausjuttuhan tuokin oli.

  9. 9

    sanoo

    Voiko eläkeläinen ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi? Pääseekö kurssille ATK-taitoja oppimaan ja neuvontaan tasa-arvoisesti, mutta kuitenkin vain aikansa kuluksi?

    Silloin joskus ”myllystä” haettiin kesäduunia (ja muutakin). Mylly välitti töitä – riitti kun otti sen lapun (joita ei enää tietysti ole) siitä ilmoitustaululta ja eikun ”nurmikonleikkauskeikalle” (tai vaikka Koffin pullotuslinjalle).

    Meinaan jotta näyttää systeemi niin sekavalta, että kompastunee helposti omaan mahdottomuuteensa. Hieman lisää hiekkaa rattaisiin ja ”kone seisoo”.

    Tämä todellisuutta vieroksuen, todellista ongelmaa kiertäen – ketään loukkaamatta. Kunhan mietiskelin.

    • 9.1

      töytön sanoo

      Eiköhä sieltä hallituksen korttipakasta pieneläkeläisillekin joku velvoite löydy eläkkeen vastikkeeksi jatkossa. Pitäähä jonku päästä tienaamaan hyödyntäen noin suurta porukkaa. Työttömät ja eläkeläiset rinta rinnan palkattomissa töissä Vantaan kirppiksellä, toinen saadakseen eläkettä ja toinen karenssin uhalla saadakseen työttömyyskorvauksen, eläkettä ei kerry.

    • 9.2

      Tupu sanoo

      Muistan vuosien takaa erään tapauksen, jossa henkilö sai takautuvasti myönteisen eläkepäätöksen.

      Kyseisen henkilön kohdalla oli asiassa onnettominta, että tietämättömänä tulevasta päätöksestä hän oli osallistunut ”työttömänä” työvoimakoulutukseen. Kun eläkepäätös tuli takautuvalle ajalle, niin sitten todettiin ettei henkilö ollutkaan menneellä ajanjaksolla työtön vaan eläkeläinen, joten eläkeläisen työllisyyskurssin osallistumislasku tulikin eläkeläisen itsensä maksettavaksi.

      Tietääkö kukaan, joutuiko henkilö todella maksamaan sen älyttömän laskun vai kohtuullistettiinko päätöstä jollakin tasolla?

      Edellisen perusteella voisi vetää hätäisen johtopäätöksen ettei ole kovinkaan järkevää osallistua työttömien kyykytyksiin tai edes palkattomiin töihin, jos odottelee eläkepäätöstä. Ne työttömien kyykytyspalvelut kun ovat aika hintavia yksittäisen kansalaisen maksettavaksi.

  10. 10

    Joonas Virta sanoo

    Ennemmin tai myöhemmin joku perheellinen, nurkkaan ajettu ihmisraukka menee epätoivoissaan hakemaan sitä leipää lapsilleen Sipilän olohuoneesta.

    Sitten poistunee viimeisetkin estot kyykyttää.

    Tätä päivää odotellessa toivotaan ettei itse joudu rikolliselle tielle menemään että voi *elää!*

    Miten voi olla nykysuomi sellaisessa tilanteessa että joudun henkisesti valmistautumaan siihen että minusta tuleekin ehkä ammattirikollinen pakon edessä?

      • 10.1.1

        Joonas Virta sanoo

        Minulle se ei ennen ollut. Nyt siitä on yhtäkkiä tullut totta. Moni alkaa vasta nyt menettää niitä viimeisiä luottamuksen rippeitään. Eli kyllä se piti sanoa koska se oli se asia joka minulle on näistä uutisista ja asioista seurannut. Ehkä jollekin muullekin?

        Oletko AikaMies jo pitkään ollut ns. ”radikalisoitunut”? Uskoisin jos sinulla on erityislupa kirjoittaa nimimerkillä.

    • 10.2

      Jyrki sanoo

      Joskus miettinyt, kuinka kovaksi tuo epätoivo kasvoi 1918 vuonna torppareiden yms keskuudessa ennen epätoivon purkaantumista. Jolloin ei ollut internettiäkään.

      Nyt kun taas internetissä voi katsella kun ”yrittäjä” kertoo julkisen median avustuksella, kuinka työttömien rangaistuksia pitää koventaa entisestään. Ja samaan aikaan taustalla 9e orja tekee orjatöitä merkittynä orjan asemasta kertova työharjoittelijan liivi päällä. Aivan kuin haluttaisi orjalle osoittaa asemansa mahdollisimman selkeästi, että kaikki näkee mikä on hänen asemansa paikassa.

      Niin tietenkään toimittaja ei kysy, mikä on ongelma että et voi maksaa oikeaa palkkaa vaikka tuolle keltaliiviselle tyypille takanasi. Se olisi vissiin liian julkea kysymys, johon kunniaarvoisen ”yrittänä” ei pidä joutua vastaamaan tänä päivänä. Niin kuin varmaan 1918 vuonna ylhäistöllä oli tapana ohittaa ikävät kysymykset jos niitä joku julkesi kysyä. Kysyjä varmaan taas myöhemmin tiesi kysyneensä liian julkean kysymyksen mene ja tiedä. En itse ole elänyt tuolloin…

  11. 13

    Rintsu sanoo

    Aikanaan menin perjantaina klo 10.00 työkkäriin sovittuun tapaamiseen. Siistit vaatteet päällä, selvänä, suihkussa käyneenä, kengännauhat solmittuina ja ajoissa. Saadakseni vahtimestarilta kuulla, että tänään on henkilökunnan koulutuspäivä ja kaikki tämän päivän ajat on peruttu/siirretty.

    Myöhemmin sain kuulla, että minun aikani oli siirretty eiliselle torstaille. Ja koska en ollut siihen ilmaantunut niin seurauksena on karenssi. Se, että olin paikalla perjantaina sovittuna ajankohtana ei merkinnyt mitään. (Miksi olisin ylipäänsä mennyt perutuksi tietämääni tapaamiseen?) Minun olisi täytynyt mystisesti asiasta tietää koska työkkärin diaarin mukaan minulle oli kirje lähetetty.
    Mutta työkkärillä oli tiedossa sekä puhelinnumeroni, että sähköpostiosoitteeni mutta niissä vallitsi suuri hiljaisuus. Vaikka helpoin tapa ilmoittaa perumisesta olisi sp tai txtviesti – Hei perjantain aikasi on peruttu, ilmoitan uuden aikasi ensi viikon aikana. Terveisin työkkärintäti.

    Koska he eivät puhelinnumerollani tai sähköpostiosoitteellani mitään tee niin eivät niitä enää tiedä. Olen vaihtanut molemmat. Informaatioteknologian ykkösmaa tämä Suomi.

    Mielenkiintoisempi kysymys onkin sitten se, että jos virkailija pystyy siirtämään perjantain ajat torstaille niin mitä hemmettiä hän sitten muuten olisi torstaina tehnyt. Ilmeisesti pelannut pasianssia koska päivä oli täynnä vapaita aikoja?

    Ja tuota kutsutaan työksi josta maksetaan palkkaa.

  12. 14

    tomppa sanoo

    Minutkin pakotettiin hakemaan paikkaa, johon olin polttanut sillat ajat sitten. Oli siinä työnantajallakin näppinsä pelissä. Hain paikkaa lopulta pakosta ettei tulisi karenssia. Mutta muistin kertoa hakemuksessa että en saa astua jalallakaan koko työmaa alueelle. EI tullut töitä eikä karenssiakaan.

  13. 15

    Matti Käki sanoo

    Jäädessäni työttömäksi 2001, koin putoavani ihmisarvossa huomattavasti alemmas. Mihinkään ei saanut matkustaa, vaikka lupasi olla työvoimatoimiston tavoitettavissaa puhelimitse ja sähköpostitse. Apteekissa kohdeltiin yhtäkkiä kuin toisen luokan kansalaista, vaikka aiemmin työnantajan maksaessa lääkkeet, olin heidän paras asiakkaansa. Eikö pelkkä työpaikan menetys ole jo riittävä isku? Miksi pitää alkaa kohdella kuin vankia?

    Tarja Filatov kertoo: ”Nyt on sitten eduskunnan salissa käsittelyssä esitys, jonka mukaan kokoaikatyötä on otettava vastaan kolmen tunnin työmatkan päästä”. Työmatkaan saa siis kulua 6h (kuusi tuntia) päivästä. Jos työaika on 8h ja työmatka 6h, se tekee yhteensä 14h, jolloin vapaa-aikaan ja nukkumiseen jää aikaa 10h. Alkaako tämä jo lähennellä 1800-luvun aikoja?

    • 15.1

      Matti Käki sanoo

      Tarja Filatov juuri postasi tarkennuksen, että hän tarkoittaa 1,5h yhdensuuntaista ja 3h kokonaismatkaa. Minä jo pelästyin, vaikka eläkkeellä olenkin. Normaalilla työssä käyvällä tuo kolmen tunnin päivittäinen työmatka on valitettavasti ihan normaalia.

    • 15.2

      Rintsu sanoo

      Toi pudotus ihmisarvossa on raju. Eikä pohjalla ole pehmusteita. Matka yhteiskunnan tukipylväästä perustusten pohjamudaksi ei tosiaankaan ole pitkä.

      Ministerin näkökulmasta lento Brysseliin on työtä. Joten hän voi hyvinkin ihmetellä, että mitäs ihmeellistä kolmen tunnin työmatkassa suuntaansa on, minähän teen niitä viikottain?

      • 15.2.1

        töytön sanoo

        Audin takapenkillä kans kiva Twitteriä päivitellä pikku sievässä Helsingin yössä viikonloppusin.

  14. 16

    Jarmo Ala-Kokkila sanoo

    ”Usein työttömälle tulee samaan aikaan kaksi kirjettä. Toisessa käsketään hakemaan avointa työpaikkaa viimeistään eilen ja toisessa ilmoitetaan tuen maksatuksen keskeyttämisestä työstä kieltäytymisen takia.”

    Ymmärrän, että kuvatun kaltainen virhe voi sattua satunnaisesti, mutta jotain on pielessä jos niitä sattuu usein. Osuvatko usein toistuvat tapaukset tietylle alueelle, vai onko ilmiö ihan valtakunnallinen? Olisi varmasti hyvä nostaa ko. tapauksia ihan omana juttunaan esiin, eikä vain mainita ohimennen. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä ko. kirjeiden lähettämisestä vastaavat kommentoivat. Käsittämätöntä.

    • 16.1

      Matti Käki sanoo

      Nykyisen Postinkulun aikana tuollainen voisi hyvinkin tapahtua. Tässä varmaan halutaan tähdentää sitä, että työttömälle annetaan vain pari päivää aikaa reagoida asiaan. Sen vuoksi ei saa matkustaa (liian kauas) ja pitää koko ajan olla varpaillaan. Sanoisin, että erittäin painostavaa, etenkin jos on ollut ensin vuosikymmeniä töissä ja yhtäkkiä joutuu ulos pitämästään työpaikasta, kuten minulle kävi. Miksei työtön voisi olla yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse työvoimatoimistoon, vaan pitää istua kotonaan pallo jalassa? Ei saa mennä välillä edes kotiseudulleen murehtimaan asioita.

  15. 17

    Jussi Parviainen sanoo

    ”Työn pätevyysvaatimukset voivat olla valovuoden päässä työttömän ammattitaidosta ja osaamisesta.” Tuohon olen itsekin kiinnittänyt huomiota, ja myös siihen, että kun etsitään mukamas syitä siihen, että mikseivät työ ja työtön kohtaa, ei tule vahingossakaan puhetta työnantajien kohtuuttomista vaatimuksista!

  16. 18

    Jari Kähkönen sanoo

    Konventionaalinen mediallinen narratiivi korostaa keskiluokkaisia elämänarvoja tai ainakin työn tekijän kuvitelmaa siitä mitä ne voisivat olla. Eihän siinä muuta, mutta kun yleensäottaenkin elämme aikaa missä keskiluokkaan nousu pyritään estämään ja sinne jo päässeet hävittämään. Ja sitten sitä, että erityisesti työttömyydestä puhuttaessa mikään ”tavanomainen viisaus” ei oikeastaan enää pidä paikkaansa. Mitä Yleisradioon tulee, kovin harvasta on sitä haastamaan tai kirittämään, pääministeri saa kyllä aina henkilökohtaista palvelua vaikka vuorokauden ympäri, mutta työtön saa ehkä yhden sähköpostin missä valitetaan että sinä valitat tai ollaan pahoillaan että sinä olet pahoillasi.

    Näin siksi, että journalisti on asemansa sijoituspaikan puolesta rahvaan ja eliitin välisen rajan viimemainitulla puolella, sekä kovin usein itseään normaaliväestöksi kuvitteleva hyvinvoipa korkeakoulututkinnon suorittaja ja keskiluokkainenkin vaikka kuinka kantaisi hipsterikrääsää mukana. Ei se työttömyydestä joko tiedä mitään tai sitten pimittää kokemuksensa, koska oppi takaisin työelämään tunkiessaan, että parempi vaieta/kursia CV:n aukot umpeet jottei jää iänkaiken ulkopuolisuuteen. Se on voinut olla lounaripalkkainen, tehdä ilmaisjuttuja ja hyppiä kuuliaisesti itse itsensä piiskaten kattoon ripustettujen renkaiden läpi, mutta älkää nyt ihan hulluja jutelko mikäli kuvittelitte proletaareille, prekaareille tai niille ketkä eivät välitä positiotaan sanoa riittävän minkäänsortin myötäelämisen kykyä. Sen on näköistäkin, eikä siihen yhden suunnittelevan päällikön palkkaaminen lisää uutis- ja ajankohtaistoimintaan riitä.

    Konventionaalinen mediallisen narratiivin ainoa hyvä puoli, jos sellaisesta voi edes työttömyyden suhteen puhua, on räikeimmän ihmisarvon loukkaamisen välttäminen mukaan luettuna sosiaaliporno. Eräillä muilla ei ole tätä vaivaa vrt. ”Pummi-Tatun” tapaus lähimenneestä, jossa sentilleen oikein mitatut tavanomaiset työvoimapoliittiset ja asumisetuudet sekä viimesijainen toimeentuloturvakin saatiin esitettyä loistona. Vasta opiskelijana aikuiselämää harjoitellut leikkitoimittaja oli suorastaan kade, koska itseltään tai oletetulta yleisöltä jäisi tuostakin ”loistosta” joku satanen saamatta. Vai kuviteltu mitääntekemättömyyskö siinä noin villitsi? Sellaiseen travestiaan päädytään, kun myötäelämiskyky, tiedot yhteiskunnasta ja maailmasta sekä huono harkintakyky lyövät tyhjät päät yhteen pilliautokeikkaa tietävällä voimalla vaan hätäilmoitus jää silti tekemättä.

    Niin. Huono puoli on, että ”tasapainoa” haetaan antamalla ammattiselittäjien ja asemassa olijoiden puhua toisten päiden yli yleensä niin täyttä p-aa kuin vain kehtaavat. Ja kyllähän ne kehtaavat, koska ovat useimmiten voittamassa jotain esiintymisensä kautta. Tämä persukansan kusetus- ja pelleilyministeri Lindströmin junailema haastattelumandaatio on tyypillistä hallinnollista edestakaisin sahaamista, jossa nyt aletaan taas uudestaan tekemään sitä samaa mistä jo pari vuotta sitten lakattiin. Turhasta ylivuosikymmenisestä ”leiman korttiin jonottamisesta”, josta lukijoideni keski-ikäiset tai sitä ikääntyneemmät yksilöt muistavat Mikko Perkoilankin aikanaan laulaneen. Nuoremmat voivat katsoa Youtubesta, lienekö löytyne sieltäkin? Töitä sillä kortilla ei kyllä saanut, mutta muuten oli erinomainen. Syrjäytynyt saattoi käyttää sitä henkkarina Partiomiesten Kenttäoikeudessa putkaanjoutumisuhkaa pois puhuessaan, ja toimeentulotukihakemus ei hengannut alueellisessa sosiaalikeskuksessa yhtään turhaa päivää, kun laittoi valokopion mukaan paperinivaskaan.

    Kun ollaan konventionaalisessa mediallisessa narratiivissa, ollaan ihan samanlaisessa todeksiuskomisessa kuin sellainen salaliittoteoreetikko kelle mielestään nauretaan tai pahin raivoava kommunistiänkyrä jota suorastaan pelonomaisesti kaihdetaan. Siis uskotaan todeksi asioita ja huutaen väittämällä juntataan ennalta päätettyjä hokemia todeksi. Mutta juuri siksi se onkin sitä ruustinnan kahvipöydän, herraseuran, virkäpöydän takaisen ja niin edelleen -lähtöistä tavanomaista viisautta. Että näinhän sen täytyy olla…Koska äänessäoleva pöljänteri kuvittelee tälläistä peräti ihan itsensä, oman perheensä tai sosiaalisen piirinsä äärettömän kapealla ”tutkimusaineistolla”. Siis hetkinen, mitäs kumman sortin ihmisiä nämä ovat olevinaan?

    Siitähän ne tykkäisivät, jos pääsisivät sanomaan olevansa kadehdittuja sitä mitä heillä muka on ja syytöksen kohteella ei ole. Tai olemaan surkeannäköisiä, kun alueradion medianomi tonttuuksissaan yhdennaisen camera crew’nä plaseeraa tuotantovideokameran liian lähelle haastateltavaa. Ei varmaan ammattisurkeakoulussa oppinut, että on siinä myllyssä tarkennus ja zoomikin olemassa. Surkean naaman näyttämisen syy on väitetty vaino ja viha virkavelvollisuuden tähden. Ja p-at on. Nuo eivät vain ole ihan täysiä psykopaatteja, koska joutuvat lukemattomia kertoja hokemaan itselleen, että kyykytetty ja rangaistu on muka rikkonut sääntöjä sekä huono ihminen. Nehän menisivät ihan sekaisin, jos heidän blingblingiään pilkattaisiin, vallankäyttöä sanottaisiin väkivallaksi tai vielä naurettaisiin päälle että olettepa kuuliaisia hölmöjä kuin joku Adolf Eichmann konsanaan.

    Sakari bloggaa työvoimapolitiikasta toisin, nyt viimeksi. Jo kauan tänne on porhaltanut sossuja, amiksen maikkoja, työvoimatrokarin toimareita ja ties mitä kummallisia työttömien solvaajia keille Sakarinkin kovin asialliset, kohtuulliset sekä maltilliset sanat olivat liikaa. Se on tiedollista ristiriitaa, joka pamahtaa päälle kun vaikka vartiotoimiston palveluesimiehen naurettavuusluokan suorituksella sulkeutuu työpisteen veskiin itseään tsemppaamaan niin että posket punottaa, silti jostain tulee läpi että tekee väärin/puhuu potaskaa juuri sillä sekunnilla kun selkäänannon edeltä pitäisi ensin alkaa huutamaan. Suosituin suuttumuksen syy lienee nyt, että arvostelija ei muka tiedä mitään niistä suuttujan loistavista palveluista mitkä auttavat asiakkaita. Hahahahaa. Ja tuota ne nyt eivät usko itsekään, oikeasti.

    Senkö pitäisi riittää todelliseen ongelmaan apua hakevalle todelliselle ihmiselle, että nämä mielikuvituksettomat byrokraatit, vain hyvän tarkoittajat ja sun muut kummajaiset eivät ole oikeasti pahoja kun tekevät mitä tekevät? Että sehän oli ne oikeat psykopaatit siellä toisaalla missä maan rahat ja valta ovat, jotka määräsivät heitä toimimaan näin. JepJep. Ei ihmekään, että pitää itseään pettää ja vain yhdestä blogistakin voi tulla paha poru. Kukaan mahtane edes oikein tietääkään, että missä ne työpaikat sitten ovat.

  17. 19

    Juha Sinkko sanoo

    Tuo on tosiaan nähty, että tiistaina saapuu kirje, jossa kehoitetaan hakemaan paikkaa, jonka ”eräpäivä” on umpeutunut edellisen viikon perjantaina.

    Minkähänlaiseksi tuollaisen karenssiavaativan yrittäjän naama menisi, jos toimittaja ihan oikeasti kysyisi, että koskahan aiot rekrytoida harjoittelijasi ja alkaa ihan oikeasti maksamaan tälle palkkaa ?

  18. 20

    Miikka Lahti sanoo

    Oli melkoinen journalistinen floppi jättää mainitsematta, että se mihin työttömät Hakunilan kirpiksen tapauksessa halutaan pakottaa (yrittäjän oma sanamuoto), on todellakin palkaton harjoittelujakso, ei työsuhde sanan perinteisessä merkityksessä. Luulisi Ylen budjeteilla kyettävän edes johonkin taustatyöhön pääuutislähetyksessä.

    Vaihtoehto on ikävämpi, tarkoituksellinen valheellisen propagandan syöttö eetteriin. Joka tapauksessa sen luokan perseilyä, että tapaus ansaitsisi kantelun Julkisen sanan neuvostoon.

    • 20.1

      minä sanoo

      Ehkä ei ihan viisasta mutta annoin palautetta ylelle,tasapuolisuutta eikä herroille myönnytyksiä,kun haluavat vähävaraisten toimeentuloa hallita”ei saa kuin mitä toimeentulotuki on jos olet ollut pätkötyössä,hups se onkin enempi mitä toimeentulotuki on,se onkin sitten tuloa seuraavalle kuukaudelle,eli pätkätyöt eivät auta pätkääkään koska ne ”ylimääräiset”tulot otetaan huomioon jos ei seuraavana kuukautena niin ainakin sitäseuraava kuukautena.suomennettuna lokakuun palkka (kahdessa erässä 14 ja 31.10 saatu palkka on marraskuunpalkkaa.valitus tehty saas nähä mitä tapahtunee.vaikka laissa lukee miltä kuukaudelta haet tukea sen kuukauden tulot ja menot otetaan huomioon….mutta koska he ovat laki pykäliä noudattanet,heillä on iki omat käytännöt.mielenkiinnolla naru kaulassa odotan mitätapahtuu sain vuonna 2008 ja 2009 ikuisen karenssin,niin niitähän ei voi olla kahta päälleikkäin,mutta jos olin tuhma enkä uskonut (oli muuten lääkärin todistus)viisaimpia ihmisiä.No ainakin karenssia pukkaa vaikka karenssi on ollut jo 7-8 vuotta mutta herroille ei riitä mikään.jos saat ns.ylimääräistä tuloa kun olet saanut ihka oikeaa palkkaa se pitää säästää että vielä seuraavat puolitoistakuukautta sillä elät.ja palkka ei kummoinen ollut 24tuntia viikossa,elätettävänä myös vaimo jolta tuet oli viety.Hallitus tosiaan haluaa köyhät kyykkyyn,rikkaille ja eliitille ja varsinkin omalle piirille,eivät mielessäänkään ajatte pienitulosia se aivoista ei ole käytössä.rikkat…jne

    • 20.2

      töytön sanoo

      Se jälkimmäinen ollut käytössä jo pidemmän aikaa. Vois melkeen nimetä herrat ja rouvat tämän touhun takana. Tavoitteena on saada ilmaistyövoima täysillä käytäntöön ja samalla saada huomio pois puhalluksesta porhojen taskuihin mikä nyt on täysillä käynnissä tässä maassa. Eniten vatuttaa miten ei nämä kansanedustelijat? siellä vastapuolella kysy ikinä sen oikean palkkatyön perään näissä työllisyyspaskanjauhannoissa kyselytunneilla ym. Nooh Sipilä saa ne 110 00 uutta ”työpaikkaa” ja Vantaan uskovainen kirppariyrittelijä voi haistaa pitkän kikkareen, samoin YleSipilä.

      • 20.2.1

        AMK sanoo

        Kansanedustajat…jaaha heillähän oli omia ajatelmiaan,siihenhän ne lopahtivat kun suurelta päälliköltä tuli käsky.Ihmettelin kun äänestämässä asioissa kuin asioissa tyhjää näytti eivät tohtineet että ovat erimieltä puheenjohtajan kanssa,joten päätin pitää palkallisen vapaapäivän ja siitäkös kansa kiittää.-siinä sitä kansanedustaa kyllikseen eiedusta kansaa vaan diktaattoria joka puikkoa heiluttaa.Mahtaavat pelätä työttömiksi joutumista,sama työ mutta palkkaa ei.?

  19. 21

    Marts sanoo

    Minä kerran, vuosia sitten, oisko ollu 2010 tai 2011 sain työkkäristä työhönosoituksen, johon suhtauduin vakavasti. PK-seudun Suomalaisiin kirjakauppoihin kaivattiin sesonkiväkeä joulukuussa. Ilmoitin, että mikä tahansa ilmoitetuista myymälöistä on OK, kaavin työ- ja koulutodistukset, ihan jopa hankin suosittelijan, joka oli aiemmin ollut heillä vuoropäällikkönä eräässä myymälässä. Siis vakuuttunut olin, että pakosti ne nyt mut huomaa kaikkien niiden työtävieroksuvien, hädin tuskin lukutaitosten hakemaan pakotettujen joukosta. Lopputulos oli, etten saanut kutsua edes haastatteluun. Sitä vastoin soittelin perään, että voitteko itse kertoa työkkäriin, että paikkaa on haettu. Myöhemmin vastaavilla ilmoituksilla ei ole ollut mainittavaa vaikutusta suhtautumiseeni työkkäriä kohtaan. Suojatyöpaikka on suojatyöpaikka.

  20. 22

    Arto Alila sanoo

    Aivan aluksi – kiitos Uuninpankkopojalle tästä.

    Itsenäisyyspäivää vietettiin ”perinteisin menoin”. Ei vietetty – tai noh, ne jotka viettivät. Siitä vaan sitten.

    Linnan juhlien teema, jonka Tasavaltamme presidentti yksinoikeudella aina määrää,
    oli tällä kertaa ”Suomen vahvuudet”. Ylevää, eikö totta. Kysyn, miten tuo ”vahvuus” näkyi televisioidun, lähes nelituntisen ohjelman annissa, vieraslistassa? Erilaisia rintavakoja, toki hävettäviäkin, mutta miten muten?

    Ei mitenkään, väitän.

    Pääosa ”vahvuuksista” oli virka- tai työasemansa mukanaan tuomia kutsuja, johtajia, päälliköitä, presidentin vuoden vierailukohteiden isäntiä ja lukuisia tavan hännystelijöitä, ynnä pakon sanelemat diplomaatit. Sitten lisukkeena joukottain uransa luoneita, merkittäviäkin yrittäjiä, muutama palkittukin.

    Mutta missä olivat duunarit? Nuo vielä takavuosina – eikä niin kauankaan – ylistetyt ” yrityksen paras pääoma”. Ei heitä näkynyt. Eikö suomalainen duunari, työtönkin, olekaan enää mikään tasavallan voimavara, vahvuus, tulevaisuuden tekijä?

    Ei se ole. Se on nykytulkinnan mukaan hallituksen kiusankappale, laiska, vieraantuva, itsestään ja läheisistään välinpitämätön hylkiö, jota voi lain voimalla kohdella saastan lailla, kuten näissä kolumneissa on jo pitemmän aikaa kirjoitettu.

    Pitää olla yrittäjä. Must! Muuten et ole mitään.

  21. 23

    AMK sanoo

    Kuinkahan mahtaa käydä ikuisuuskarenssien saaneille,karenssilla meikälänenkin 8-9 vuotta ja lissää pukkaa 7 päivää karenssia,ei riitä herroille,ja lisää karenssia luvassa koska olet työkyvytön,että herroilla menee hyvin,pienistä ne rahat heille kerätään mutta kun on paljon miltä kerätään.Luulis että joku taho taho jo ärähtäisi,mutta sellaista ei tehdä,he haluavat itselleen hyvän toimeentulon mitä väliä köyhistä,vaikka on tullut jos jonkunlaista valitusta suomessa on liianalhaiset sosiaalituet heidän mielestään sitä voi jopa alentaa,entä jos he olisivat ilmoittaneet liian suurista olisko korotettu,nyky hallitustahan menee päinvastoisee niinhän he tekevät komissio valittaa alhaisista tuista niin sipilän hallituksen mukaan niitä pitää vielä pienentää,ehkä hän ei tajua ei ollut puhe ministerien kansanedustajien palkkioista vaan niistä pienistä sosiaaliturvista,heillähän ei sosiaaliturva ole ”pieni” verorahoista se sipiläkinruokansa ostaa ,onko heille pieni sosialiturva???

  22. 24

    AMK sanoo

    En tiedä,mutta aika uhkaavalta näyttää,nyky hallitus ihan oikeasti tekemässä työttömistä orjia,(siihen joutuvat vielä palkkaa saavatkin koska se on ek:lle (sipilä)halvempaa kuin maksaa itse palkkaa kaikki maksetaan veroista ja nyky hallitus puoltaa sitä,herrat saavat bonuksia mutta työntekijöitten palkat maksaa veronmaksajat ihmetyttää kuinka kansan valitsemat kansanedustat siihen myöntyvät,no moni on jäänyt äänestyksistä pois (työtön kun sen tekisi niin karenssia pukkaisi)koska pelkää äänestää toimitusjohtajaa vasten,etteivät jää palkottamiksi työntekijöiksi.Täähän on ihan niinkuin ylenkin jutussa painostusta mutta kukaan ei halua sitä myötää koska toimitusjohtaja päättää exellinkäyrillä ja ihmeillä talvivaarassa.

  23. 25

    töytön sanoo

    Tossa vähä tsemppiä näihin tuleviin kuulusteluihin jokaselle työttömälle 🙂

  24. 26

    AMK sanoo

    jotenkuin tuntuu mitä uskovainen on sitä paremmin köyhät köyhtyy ja hyvä veli rikastuu ja hänen jokusanoo hyvä olet veli….toimitusjohtajallahan viimeinen sana,….tämäkö on kansan tahto,missäs on KANSANEDUSTAJAT keittäkä kansaaedustaa +++++++KOSKA HE OVAT ajatelleet ,kosa mennän kuinka herra päättä vaikka päin seinää.kunhan saavat ns.työttömyyskorvaukesen mistä heidän ei tarvitse tehdä mittäään ilmaista työtä,koska olevat jo tehneet päätökset köyhät kyykkyyn että heillä vain menee hyvin.ö.ihan oikeesti missäihmen kuplassa he elävät,itse saavat verorahoista palkkansa,mikä mättäåä lisää liksaan ettäköyhät köyhtyy ja verorahoilla mässäävät.ihan oikesti vituttaa ei auta sanonta herrat ovat heroja ihmiset ovat myös ihmisiä eivät ainakaan vielä orjia koskahan on kun han toimitusjohtaja palikkataimikäseonkaan lyö pöytään mennään joukolla .olen ns vittuu…saku ei tarvitse …no paskat mitåän väliä olenhan piiiiiitkäaikaisen työtön joka korjantuun orjatyöllä mikäli uskomme nyky hallitusta.kuka uskoo?????Orjatyö….

  25. 27

    AMK sanoo

    Odotan mielenkiinnollla,mutta narukaulassa tai ase tannassa kuika sossu asiansa hoitaa,kyykttävätkö???jos vielä elän iimoitan olin muuten lekurilla sain viisi reseptiä,en tiedä kuka ne maksaa koskan itse olen tuloton.mutta onhan se hyvä että hyvä tuloinen lääkäri saa bonuksia+jos sattuimuisin nitäö ostan.en muuten osta.minä joko nukun tai en en lääkereittn tili nosto.eikähän ne jo muutenkin turhia lääkkeitä potilaille määrää oman toimeentulonsa….miksi en usko,koska kaikki valehtelevat jopa lääkärit,kaikki verovaroista saavat immeiset ajavat vain omaa asiaansa.YLE,puhuu paskaa työttömistä,koska heillä on pÄ:n kanssa asiat ok:
    onko kukaan kysynyt työttömiltä..niin niin työttömät eivät tiedä vaan ..niin kuka tietää YLe koska on tietoa tullut…????Kuka mikä ja miksionkovalhetta huhupuhetta vai ihan potaskaa sillähän ei ole väliä koska toimistojohtaja……jne.kuka uskoo ,no joku mihinkä???S

  26. 28

    Riina sanoo

    Ilmainen konsultointi työttömille

    Ensiksi kaikkein tärkein: Älkää suostuko tekemään töitä ilmaiseksi. Työnteosta pitää AINA maksaa palkkaa.

    Nauhoittakaa AINA kaikki keskustelut.

    Jos olet toimeentulotuen asiakas eli joudut joka tapauksessa tekemään kuukausittain sossulle selvityksiä, irtaudu kokonaan työmarkkinatuesta. Sinulle jää yksi rahan anominen vähemmälle. Jää te-toimistoon vain kirjoille työttömänä työnhakijana (edellytys toimeentulotuelle). Saat rauhassa keskittyä etsimään töitä, suunnitella liikeideaasi, tehdä vapaaehtoistyötä tai ihan mitä vaan mikä aktivoi sinua haluamallasi tavalla.

    Jos et ole toimeentulotuen asiakas, luoja sinua armahtakoon. Te-toimisto ei sitä tee.

    Asioikaa jatkossa te-toimistossa VAIN henkilökohtaisilla käynneillä. Ilmoittakaa ettette käytä puhelinta, sähköpostia ettekä netin omaAsiointi- palvelua heidän kanssaan asioidessa, haluatte siis kaiken postin heiltä kirjeitse. On huomattavasti haastavampaa järjestää henkilökohtaisia tapaamisia kaikkien työttömien kanssa, saattaa laittaa jopa harkintaan onko tässä mitään järkeä. Näin ei ainakaa kyetä luomaan päivystysjärjestelmää, jossa työttömän pitää hypätä työhön kuin työhön kun puhelin kilahtaa.

    Ja kaikkein tärkein vielä: Älkää suostuko tekemään töitä ilmaiseksi.

  27. 29

    Jarno Kääriäinen sanoo

    Katoin vihdoin ton uutislähetyksen ja jumalauta että nousi verenpaine. Pelkkiä työharjottelijoita ja haluaa vielä kovempia sanktioita että ”työhön on hyvä tulla ja vähän niinkun pakko tulla”, helvetti mikä mulkku