Tuli luvatuksi kavereille

Alkujaan hallitus suunnitteli työttömien kolmen kuukauden määräajoin tapahtuvien haastattelujen ulkoistamista kokonaan yksityisille yrityksille. Sitten hallitukselle selvisi, että haastattelu on viranomaistoimintaa, joka voidaan siirtää pois viranomaisilta vain lailla. Hallitus perui aikeensa ja ilmoitti, että haastattelut pysyvät viranomaistoimintana.

Hallitus päätti kuitenkin ostaa viidellä miljoonalla eurolla yksityisiltä yrityksiltä ”työllistymistä tukevia palveluita”. Kukaan ei tiedä mitä tämä tarkoittaa, mutta konsulttitoimistot rekrytoivat täyttä päätä ja suurin odotuksin henkilöstöä hoitamaan nimenomaan näitä määräaikaishaastatteluja, joita ne siis eivät voi lain mukaan hoitaa.

Taloussanomat etsi selvitystä tähän ristiriitaan. Ensin kukaan ei ottanut vastuuta mistään, vaan syytti muita väärinymmärryksestä. Yritykset ymmärsivät väärin, ely-keskus ymmärsi väärin, TE-toimistot ymmärsivät väärin. Lopulta selvisi, että kaikki olivat ymmärtäneet oikein. Haastattelut kilpailutetaan ja tarjouspyynnössäkin puhutaan määräaikaishaastatteluista.

hilma

Yritykset pääsevät tekemään työttömien määräaikaishaastatteluja vastoin lakia. Lakia kierretään, kuten maan tapa on. Se käy näin:

Työttömät ohjataan enintään kuuden kuukauden työllistymispalvelujaksoille, joista vastaavat yksityiset yritykset. Ajanjaksolle osuu vähintään yksi TE-toimiston pakollinen määräaikaishaastattelu, joka lain mukaan on TE-toimiston tehtävä. Se hoidetaan lyhyellä puhelulla, mutta muuten työttömät ovat konsulttiyrityksen omaisuutta. Heitä voidaan haastatella ja tentata, heidän terveystietojaan tutkitaan, heitä voidaan ohjata työllistämistoimepiteisiin tekemään palkatonta työtä.

TE-toimiston määräämästä toimenpiteestä ei voi kieltäytyä ilman sanktioita, mutta yrityksen määräämästä voi. Nähtäväksi jää mitä tapahtuu. Pessimistinä oletan, että vastaan hangoittelevasta lähtee TE-toimistoon niin negatiivinen lausunto, että TE-toimisto viran puolesta päättää antaa työttömysetuuden maksatuksen keskeyttämistä suosittelevan lausunnon. Tämä tarkoittaa karenssia.

Tämä kaikki vain sen takia, että maan hallitus ennätti luvata yrityksille sievoisia tuloja työttömien selkänahasta ja veronmaksajien kukkarosta.

 

 

Kommentit
  1. 1

    Sami Lappalainen sanoo

    Ihan ensin, kiitos, kiitos kun toit tämän esille. Eilen luin uutisen tästä ja sisäistettyäni sen aloin jo voimaan pahoin tästä hyväveli kulttuurista.
    Tämä hallitus on muodostanut linjansa selväksi.
    Työtön on heidän mielestään arvoton hernesäkki jota voi nykylain mukaan kopitella oikeastaan miten vain aina tietenkin juuri niin perustuslakia myötäillen, ettei kumpaankaan tule kolhua kummempaa. Oudoksi tämän tekee se, että hallitus on lopettanut häpeilyn ja nyt tuota kopittelua ja mätkimistä tehään surutta ja hyvillä mielin, koska työtönhän ei ole ihminen vaan taakka.
    Mielenkiinnolla ja kauhulla odotan sitä päivää kun joudun ottamaan sapattia töistä leikkauksen takia ja sairasloman pituus tulee olemaan pitkä. Sillä odotan kauhulla koska viimeksi leikkausta odotellessa sain kutsuja työnhakuun vaikka olin sairaslomalla ja työkyvytön.
    Suomi on sekapäinen maa jossa tavallisen tallaajan tila on ahtaalla.

  2. 2

    Martti sanoo

    Hyvä asia tuoda esiin, mutta käsittääkseni tässä on tällä hetkellä kyse vain yhdestä TE-toimistosta ja ELY-keskusalueesta, joka on lähtenyt näin harmittavalle kikkailulinjalle. Esim. Pohjois-Karjalan TE-toimisto on käsittääkseni rekrytoinut haastattelijat omaan palvelukseensa.

    • 2.1

      Lari K sanoo

      Martti, muuten hyvä, mutta ainakin Forssassa minulle ehdotettiin juuri Työhönvalmennusta, joka tilataan ulkopuoliselta tekijältä, joita ilmeisesti tällä seudulla on kolme, joista valita. Ilmeisesti ainakin vielä saan itse päättää haluanko kyseiseen toimenpiteeseen, mutta kuinka kauan se sitten kestää, onkin eri asia.

    • 2.2

      Kennett Ylitalo sanoo

      Ei pidä paikkaansa, näin ja vielä jaoin tuossa muutama päivä ennen tätä kohua keskipohjamaan työkkärin ilmotuksen samalta firmalta parilla sivulla. Nyt ilmotus on jo poissa, poistui samana päivänä kun lehti juttu tuli. Ne on ollu joka alueella koska hakevat koko suomen kattavaa verkostoa. Firmalla ei ole resursseja tätä hoitaa vaan joutuu nyt palkata hurjasti väkeä lisää.

      Veronmaksaja tän kaiken maksaa vaan veronmaksajalle on teroitettu kuinka työtön on se vihollinen ja jotta sitä voidaan potkia, siitäkin pitää vähän maksaa..

      • 2.2.1

        Sami Lappalainen sanoo

        No ihmettelinkin kun en löytänyt tuosta mitään aihetta kvg haulla.
        Nopeaa piilottelua kyllä.

        • 2.2.1.1

          Jyrki sanoo

          Tulen arka asia tykkää vähän niin kuin leimahtaa tuleen joskus lähes jopa katseesta ja palaa sitten voimalla ja katoaa lopulta näkyvistä. Vähän kuin liekkeihin kipinästä syttynyt bensa. Ja kuten varmaan kaikki tietää mitä tuli tekee kun se palaa voimalla. Syntyy vain ikävää jälkeä tai no hyvääkin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mutta tässä tapauksessa jälki ei ole hyvää eikä aika ja paikka oikea. Ja siksi alkaa varmasti jälkien piilottelu, siloittelu, kiistäminen monin tavoin.

          Tätä piilottelua ja siloittelua tehostetaan jälleen kerran demonisoimalla työttömiä kovimman ja ankarimman mukaan yhtään häpeilemättä niin eduskunnassa kuin muuallakin, jotka työttömillä bisnestä tekee.
          Ja tietty ylistämällä työttömiä kyykyttäviä tahoja maasta taivaaseen. Siitä ei tarvitse edes keskustella. Tai voidaan siitäkin syntyy aivan varmasti hyvin kuumat liekit, siksi tämä keskustelu halutaan vaieta viimeiseen asti.

      • 2.2.2

        Martti sanoo

        Saahan noita työntekijöitä hakea milloin mihinkin palveluun ja usein nämä työllisyyspalvelujen tarjoajat hakevat tekijöitä etupainotteisesti eli ennenkuin ovat mitään palvelua edes saaneet. Todennäköisesti joitain kilpailutuksia menossa ja niihin haetaan porukkaa tekemään. Toki voihan tuota Pirkanmaan kaltaista säätöä olla suunnitteilla muuallakin. Oman ensimmäisen viestini pointti oli lähinnä se, että tuo ei todellakaan ole valtakunnallinen linjaus vaan, että haastatteluja on järjestetty toisinkin. Ainakin P-K:ssa. Sen verran tulee tehtyä yhteistyötä työkkärin kanssa, että tiedän sinne palkatun ihan viranomaishaastattelijoita.

        • 2.2.2.1

          Päivin Pylkkerö sanoo

          Kyllä, TE-toimistoihin haettiin jo aiemmin asiantuntijoita niitä virallisia haastatteluja tekemään. Ilmoitukset olivat molin sivuilla viime kuussa ja niiden perusteella haastattelut ovat pääasiassa puhelinsoittoja asiakkaille. Nyt on käynnissä kilpailutus, jossa haetaan näiden TE-palveluihin palkattujen haastattelijoiden lisäksi konsultteja sparraamaan työttömiä. TE-palveluiden sivuilla lukee, että jokaisen TE-toimiston alueelle valitaan 3 palveluntarjoajaa. Myös sinne Pohjois-Karjalaan on siis tulossa konsultteja sparraushommiin, ei koske ainoastaan Pirkanmaata. Arffman Consulting etsii jo 3 konsulttia Joensuuhun.

          Tässä herääkin kysymys, että mitä vattua varten niitä asiantuntijoita ei voitu palkata suoraan sinne TE-palveluihin? Siis ainoastaan sinne.

    • 2.3

      Nelli sanoo

      Kyllähän nytkin jopa mol.fi-sivuilla kolme eri yritystä etsii Joensuuhun ”työllisyyden asiantuntijoita”. Oikeasti. Jos haluttaisiin jotain hyötyä, annettaisiin nämä rahat suoraan sosiaalityöhön ja sosiaalityöntekijöille lisäresursseja. Menisi varmasti parempaan käyttöön kuin tämä. Toki riippuu katsantokannasta.

      Ps. Omaa nimeäni en halua julkaistavan, sillä olen entinen vs. aikuissosiaalityöntekijä. Yksi syy, miksi olen nimenomaan entinen sossu, ovat aktivointisuunnitelmat ja niiden kautta ihmisten pakottaminen ns. 9 euron töihin. Moraali ei antanut myöden, mihin yhäältä painostettiin. Myönnän, että nuorena työntekijänä kuitenkin liian usein taivuin ja se hävettää loppuelämäni.

      • 2.3.1

        Rosa Warski sanoo

        Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Onnittelut suoraselkäisyydestä !

    • 2.4

      Päivin Pylkkerö sanoo

      Tuollahan nuo ovat molin sivuilla Arffman Consultingin paikat avoinna. Ympäri Suomen haetaan työllistämisen asiantuntijoita.

  3. 3

    sanoo

    Eihän yksityinen yritys voi vaatia millään perusteelle esimerkiksi minun terveystietoja?
    Sehän toppaa jo tuohon, sanoo että olet vakavasti sairas, mutta en kerro miten olen sairas.

  4. 5

    Markku T Koivisto sanoo

    Näin vassarina näin painajaisen, jossa valtaan tuli äärioikeisto. Edes siinä ei ollut näin absurdia meininkiä.

  5. 6

    Antti sanoo

    Ihmettelin, kun minulle viime viikolla soitettiin tähän työllistymiseeni liittyen. Totesin sairastuneeni masennukseen ja haen kyllä parhaani mukaan töitä, kun minulta kysyttiin mikä on nykyinen tilanteeni ja että olenko hakenut aktiivisesti töitä. Virkailija totesi että niin hän täältä lukikin (masennuksestani).
    Koska hänellä oli siellä kaikki langat työttömyysturvani suhteen käsissään, en edes viitsinyt kysyä että miten helvetissä sinä luet minun terveystietojani siellä varsinkin etukäteen ennenkuin sellaisten penkominen olisi mielestäni ollut mitenkään aiheellista. En edes uskalla alkaa penkomaan asiaa/meuhkaamaan siitä koska pelkään joutuvani HYVÄ VELI mafian silmätikuksi.

    • 6.1

      Jarkko sanoo

      Antti hyvä TE-toimiston virkailija ei saisi kirjata terveystietojasi Työ- ja elinkeinotoimiston asiakaspalvelujärjestelmään. Voit esim tehdä asiasta kantelun tietosuojavaltuutetulle, jos epäilet, että TE-toimisto on tallentanut muitakin tietoja sinusta kuin ne mitä he tarvitsevät tehtäviensä hoitamiseksi.

      TE toimiston virkailijalla ei ole mitään laillista pääsyä terveydenhoitoon liittyviin rekistereihin tai potilaskertomuksiin, joten ainoa mahdollisuus on, että he ovat kirjanneet asiakaspalvelujärjestelmäänsä nämä tiedot ilman syytä.

    • 6.2

      töitön sanoo

      Kirjoitan kommenttini nimmarilla, koska kerron keskustelustani Te-tmstosta soittaneen ihmisen kanssa. Sanoi nimensä ja Te-tmston mistä soittelee. Sitä en tiedä oliko hän varsinaisesti palkkalistoilla oleva vaiko ei.

      Taustaksi:olen kuuskymppinen pitkäaikaistyötön ja olin noin 1,5 vuotta sitten korkeakoulututkintoa edellyttävissä töissä, valtion palkkatuella. Soiton syynä Te-tmstolla oli työllistämissuunnitelman päivitys. Ensimmäistä kertaa muuten, pitkän työttömyyteni aikana, se päivitetään puhelimitse.

      Kerroin hakeneeni töitä ja kerroin mihin ja mikä on tilanne. Liki sata hakijaa ja yksi sai sen työpaikan, jota viimeksi hain. Tuntui käsittävän. Kysyi terveydentilastani. Siitä ei ilmeisesti tarvitsisi sanoa yhtään mitään, mutta sanoin kuitenkin että olen ihan terve. Viittasin ikääni ja totesin etten liene ainoa plusplusviiskymppinen, joka on vailla töitä (kolmannes kaikista työttömistä on yli viiskytvuotiaita). Tuntui käsittävän.

      Hän kertoi etten tule pääsemään palkkatukityöhön, koska olen ansiosidonnaisella. Palkkatuki kuulema myönnetään vasta kun on ollut vähintään 300 päivää työmarkkinatuella. Kunnan hommiin. Mutta yritykseen tai yhdistykseen saattaisin kuulemani mukaan tuon valtion palkkatuen saada. Tiedän sen, koska kunnat ratkaisevat vain omia niin sanottuja sakkomaksujaan (=työttömyysturvankuntaosuus). Työttömillä ratkotaan myös kuntien budjettiongelmia.

      Yritykset haluavat enää vain ilmaista tai mahdollisimman halpaa työvoimaa. Nyt kun työvoimasta on runsaasti ylitarjontaa, niin ei kai kenellekään enää tarvitse maksaa palkkaa. Eihän? Uskotteko, että asuminenkin muuttuu ilmaiseksi, kunhan vaan saadaan rakennettua runsasti asuntojen ylitarjontaa?

      Sittenhän me elämme taloussatujen Ihmemaassa. Jossa teemme työtä ilman palkkaa eikä asuminenkaan maksa mitään. Terveydenhoitokin muuttuu paremmaksi, kun pörssiin listautuneet terveysalan globaalit yritykset kilpailevat meidän asiakkuudesta. Uskotteko tämän taloussadun?

      P.s työllistymissuunnitelmaani tuli paljon mitä halusinkin siellä lukevan, mutta yhdessä asiassa Te-typykkä vei tahtonsa läpi. Sinne tuli myös sana ”työkokeilumahdollisuus”. Huomatkaa! Se tarkoittaa palkatonta työtä. Pyydän ja rukoilen, ajatelkaa hyvät ihmiset. Äänestäkää jo kuntavaaleissa oikein. Kiitos,jos teette niin.

  6. 7

    Jukka Sundvall sanoo

    Itse olen muutaman kuukauden ollut TE-toimiston ehdotuksesta kaupungin työllisyyspalveluiden asiakkaana (eli eri toimisto ja valtuudet kuin TE-toimistolla), ja heti minulle kerrottiin, että saan kieltäytyä tarjotuista paikoista. Siellä ne käytännössä etsii piilotyöpaikkoja ja koittaa järjestää mua työhaastatteluihin, eikä mun oo tarvinnu siellä käydä kertaakaan tentattavana. Ne vaan välillä soittelee ja lähettää sähköpostia avoimista paikoista, ja kysyy voiko antaa mun tiedot eteenpäin työnantajalle. Tää on toiminu hyvin ainakin tähän mennessä.

    Sain tänä aikana myös puhelun TE-toimistosta, mikä sopisi kyllä tuohon Sakun mainitsemaan lain vaatimaan määräaikaishaastatteluun.

    Toivon, että nuo tulevat TE-toimiston ulkoistamat työllisyyspalvelut toimii samalla periaatteella, eikä työnhakijaa tulla pakottamaan tai pompottelemaan ilmaiseksi työvoimaksi. Jos yritys saa isommat valtuudet (tai antaa työnhakijan ymmärtää niin), tulee kuvioihin pari riskitekijää:

    -Jos työtä välittävällä firmalla ja työtä hakevalla firmalla on hyvävelisopimus, voi työnantaja saada loputtoman ketjun ilmaisia työkokeilijoita.
    -Jos työllisyyspalveluyrityksen olemassaolo ja toiminta vaatii tiettyjä viranomaisten sanelemia tuloksia, tulee ihmiskohtaloista voiton_tavoittelun_välineitä.

  7. 8

    töytön sanoo

    ”Tässä voi vaikka syntyä innovaatioita, Joutsensaari toivoo”

    Jotenki alkoi naurattaa tuo kommentti. Vaan mielikuvitus on rajana kun puhutaan työllisyysasioista ja työttömistä.

  8. 9

    Jorma Reijonen sanoo

    Uskomatonta!

    Tällainen kyykytys muistuttaa fasismia, kiristystä ja ihmisarvon loukkaamista. Hallitus voisi keskittyä tärkeämpiin asioihin. Ihmisarvo lähtee kuin sotka lammesta, kun monikansallinen yritys potkii työntekijöitä kilometritehtaalle, jos voittomarginaali ei ole ”riittävä”.
    Mikäli erehtyy antamaan yksityisille yrityksille henkilökohtaisia tietoja, saattavat kaupitella niitä ja luoda yksityisiä rekisterejä,taikka mustia listoja, kuten Kevitsan tapaus (Boliden) osoittaa.
    Mitä tähän sanoo tietosuojavaltuutettu?

  9. 10

    Jari Kähkönen sanoo

    Ja työtä ei ole tarjota ainoallakaan yksityisen sektorin ylivoimaisella yrittäjällä. Työtä, jota ei yksinkertaisesti ole olemassa ellei yksi ole työnantaja, toinen työntekijä, heidän välillään vastike ja kaikki työehtojen sekä työlakien ympäröiminä. Pidän poikkeuksellisen rumana sellaista käyttäytymistä, että se mikä ei työtä ole kuitenkin valehdellaan sellaiseksi, siihen kysymättä että mikä kutakin motivoi näin toimimaan. Näin siksi, koska muka työssäoleva kunnon kansalainen uskoo aivan mitä tahansa saadakseen pitää kiinni todellisuuden kuvailusta ja turvallisuudentunteesta, jotka syyllistävät yhteiskunnan heikot itse tilanteestaan ja muuttaa epäoikeudenmukaisen kohtelun pysyväksi osaksi heidän persoonaansa.

    Joka ihmettelee, että miksi työttömille voidaan tehdä milloin mitäkin mielivaltaa, hirvitystä ja naurettavaakin ellei kaltoinkohtelu olisi niin vakavaa, älköön ihmetelkö enää. Kun ihmisarvo riistetään, kaikki on mahdollista. Aivan kaikki. Luin juuri erään monista Anne Frankin elämänkerroista, jonka kuitenkin oli tällä kertaa kirjoittanut ulkopuolinen ja aatteellisesti sitoutumattoman elämänkerturi. Siinähän sen massamittaisen dehumanisoinnin vaikutuksineen taas näki maksimaalisen karkeassa esitysmuodossa, kun historiallisen kansanmurhan mekaniikkaa käsiteltiin. Liioittelenko muka? P–at. Kun kerran ihmisarvo riistetään, on astevaihtelu sen käytännössä toteuttavassa sosiaalioikeudellis-työhallinnollisessa kuraportaassa enää silkka pikkuseikka.

    Niin. Missä näkyy edistys, jos siis valtion poliisi, SS/SD/Gestapo tai oman kielialueen puolisotilaalliset eivät pakota ulkonaliikkumiskieltoon, hakkaa jos yritti matkustaa raitiovaunulla ja pistä keskitysleiriin mikäli ajoi itse omistamaansa polkupyörää mitä ei kuulutuksen jälkeen suostunut luovuttamaan pois? Eikä henkilötodistusta ole varustettu huomiomerkinnällä, sekä ole sitä kuuluisaa värikästä tunnusta päällysvaatteessaan minkä ainakin Hollannissa tämän elämänkerturin mukaan NE MAKSATTIVAT KANTAJALLA ITSELLÄÄN? Sen verran täytynee vetää aiempia sanoja takaisin, että eiköhän ”sosiaalipalvelunsa” työksi valehtelevalla onnettomalla ole nyky-Suomessa kyllin kurjaa vailla minun moittimattanikin. Kehnopa olisin mieheksi, jos hänen taakkaansa vielä lisäisin.

    Niin, mitäpä on sanottava Sakarin bloggauksen varsinaisena aiheena oleville, tämän päivän kröhöm saippua- ja tekohevosenjouhikauppiaille? Älköön ainakaan yhtään yrittäkö itseään selitellä. Sen varaa ei ole mikäli kuvakaappauksena esitettyyyn hankintailmoitukseen reagoi eikä välittömästi totuuden tiedettyäänkään vedä tarjoustaan pois. Ja loukkaantua ei ainakaan tarvitse yhtään. Bisnes elää läpinäkymättömyydestä tehdä aivan mitä tahansa voitontavoittelutarkoituksessa ja voi hyvin markkinointiviestinnän selittäessä kaiken parhainpäin. Se siinä vain on, että kun tämän ajan maailmassa moinen ei välttämättä enää pitkään onnistu. Mutta ehkä silti on kevyempi olla someaaliset kurat naamassa vuoden 2017 Suomessa, kun Mersussa vuoden 1942 Tshekkosslovakiassa…sokaton kova panssarintorjun(käsi)kranaatti sylissä? Mistäs minä mitään tiedän, jokainen valitsee itse.

    Hiljaiseksi häpäiseminen näyttää villitsevän jokasortin virkakoneiston kylmiä kaloja ja työvoimapoliitiikan alan käärmeöljykauppiaita. Ehkäpä sillä aiotaan selvitä, että henkiinjäämisensa puolesta kamppailevien tiedotusvälineiden piiristä ei enää kovin kummoisiin tutkivan tai yhteiskunnallisen journalismin suorituksiin urjeta. Tilalla on hahahah ajankohtaisdokumentit ja heh ”ratkaisukeskeinen” journalismi, joista ensimmäinen tähtää hysteerisesti raastupaan joutumisen välttelyyn sekä toisen piirissä puhuvat päät jauhavat peetä niin sanotusti hyvässä hengessä studiossa. Mutta sitä ei pidä kuvitella, että sairasta minimaailmaansa ei muka voisi penetroida lainkaan. Se on vain moisten omissa päissä oleva epätosi harhaluulo. Ja ei se tiedotekeskeinen jauhalismikaan(engl. churnalism) vielä koko printtiä tai nettiä ole täyttänyt, tiedoksi vaan jokasortin spin-henkilölle oppiarvoon ja aviosäätyyn katsomatta.

  10. 11

    Sami Lappalainen sanoo

    Jos jotain hyvää ,niin sentään berner saattaa joutua vastuulle 🙂

    • 11.1

      Kimmo Paaso sanoo

      Ei joudu. Saa oppositiolta moitteita, omat kaverit kehuvat.

  11. 12

    HTK sanoo

    Juha Sipilän hallitus toteuttaa määrätietoisesti kaverikapitalismia ja yksityistää mahdollisimman nopeasti ja ennennäkemättömän kiireisesti julkisia palveluja. Juha Sipilä on Suomen vaarallisin ja vahingollisin populisti. Hän on saanut rautaisen otteen keskustapuolueesta voidakseen toteuttaa erittäin oikeistolaista politiikkaa.

    Perussuomalaiset on pelkkä takiaispuolue, jolla ei ole hallituksessa muuta todellista tavoitetta kuin varmistaa perustajalleen Timo Soinille hyvätuloinen palkintovirka oikeistopolitiikan myötäilystä ja äänestäjilleen annettujen lupausten pettämisestä.

    Juha Sipilä ”trumpilaisena liikemiehenä” ajaa kaiken kaupallistamista ja yksityistämistä: ”Suomi alennusmyyntikuntoon”. Hallitus ensin yhtiöittää, kaupallistaa ja yksityistää sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotannon maakuntaitsehallinnon varjolla. Seuraavana on vuorossa työvoimapalvelut ja sitten ammatillinen koulutus.

    Lopulta valtiolle jätetään vain sotavoimat ja poliisi. Osa poliisitoiminnastakin tultaneen hoitamaan ostopalveluina. Verojen periminenkin saatetaan hoitaa ylikansallisten tili- ja perintätoimistojen tehtävänä. Vain mielikuvitus on yksityistämisen ja kaiken kaupallistamisen rajana.

    Sipilän perskeko-porvarihallitus toteuttaa kirjaimellisen tarkasti Karl Marxin Kommunistisen puolueen manifesti-kirjassa esitettyä luokkakantaista ohjelmaa. Sen mukaan ”porvaristo ei jätä ihmisten välille muuta sidosta kuin alastoman pyyteen, tunteettoman käteismaksun. Se hukuttaa hurskaan haaveellisuuden, ritarillisen innostuksen ja poroporvarillisen kaihomielen pyhät kyynelvirrat itsekkään laskelmoinnin jääkylmään veteen. se sulattaa inhimillisen arvokkuuden vaihtoarvoksi ja asetttaa lupakirjoilla sinetöityjen ja palveluksilla ansaittujen vapauksien tilalle y h d e n vapauden, t u n n o t t o m a n k a u p p a v a –
    p a u d e n. Se asettaa uskonnollisten ja poliittisten harhakuvitelmien verhoaman riiston sijaan, avoimen, häpeämättömän ja pelkistetyn riiston.”

    ”Porvaristo riisuu pyhyyden hohteen kaikilta tähän asti kunnianarvoisilta ja hurskauden ympäröimiltä toimituksilta. Se muuttaa lääkärin, lakimiehen, papin, runoilijan ja tiedemiehen pelkiksi maksetuiksi palkkalaisikseen.

    Porvaristo repii perhesuhteilta sen liikuttavan tunteellisuuden ja pelkistään sen pelkäksi rahasuhteeksi.”

    Mikäli hallituspuolueet eivät kärsi merkittävää tappiota seuraavissa vaaleissa, niin ne jatkavat aloittamaansa oikeistolaista politiikkaansa nykyistä röyhkeämmin. Vaalitappio olisi välttämätön varoitus hallituspuolueille väärämielisestä, epätasa-arvoisuutta lisäävästä politiikasta. Hallitus saattaa laskelmoida, että tyytymättömät jättävät kokonaan äänestämättä ketään. Matala vaaleihin osallistumisaktiivisuus palvelee nykyhallituksen etuja.

  12. 13

    keke sanoo

    2015 minut haastateltiin yksityisen yrityksen toimesta Tampereen TE-keskuksen toimesta. Sen jälkeen haastattelun tulos ja ”suositus” lähetettiin Tampereen TE-keskukselle jossa tehtiin päätös sen pohjalta työttömyyden jatkamisesta(huom minua ei haastatellut yksikään virkamies vaan sain tiedon kirjeellä). Haastatteluja kertyi 3kpl yhteensä. Ajattelin tänne tämän tiedon heittää jos jotakuta kiinnostaa

  13. 15

    Marko Rantaiso sanoo

    5 miljoonaa luvattiin työttömien valmennuskurssien järjestämiseen. Jos oikein ymmärsin, niin määräaikaishaastattelut ovat paluu ennen vuotta 2013 vallinneeseen käytäntöön, jossa työttömät kävivät n. 3 kk välein uusimassa työnhaun työvoimatoimistossa henkilökohtaisella asiakaskäynnillä. Mahtavatko ottaa jopa ne pahviset laputkin takaisin käyttöön, joihin virkailija kirjoitti seuraavan asiontikäynnin ajankohdan ja leiman? Hi-tech? 🙂

  14. 16

    Vanhustyötön sanoo

    Minä, 59v, nainen, irtisanottu, töitä takana 30+ vuotta ja aika paljon koulutusta. Asioin syyskuussa 2016 TE-toimistossa, ja olin vajaa 5kk ansiosidonnaisella (1.9. alkaen). Sitten jo sain kirjeen TE-toimistolta, että työttömyysturvani on katkaistu tammikuun lopulta. Sain toisen kirjeen kassalta, että ansiosidonnainen on katkaistu. Sain TE-toimistolta toisen kirjeen, että minun pitää selvittää olenko julkaissut sähköisen CVn (olin julkaissut) ja pyydettiin kirjallista selvitystä, miten aktiivisesti olen hakenut työpaikkoja. Yritin asioida TE-palveluiden Oma asioinnissa: tuli iso ilmoitus, että tätä asiaa ei voi hoitaa sähköisesti (en älynnyt ottaa näyttökuvaa). Jo aiemmin me työttömät olimme huomanneet, että Oma asioinnista oli hävinnyt viestin lähettämisen mahdollisuus. Laitoin sähköpostia virkailijalle. Hän sanoi että kyllä voi hoitaa sähköisesti, ja seuraavalla sivujen avauksella tosiaan saatoin kirjoittaa sivulleni, miten aktiivisesti olen hakenut työpaikkoja. Pyysin virkailijalta tapaamista – kieltäytyi. Minut velvoitettiin käymään työvalmennuksessa (TE-toimiston ostama muu asiantuntija-arviointi). Siellä työnetsijä/yksilövalmentaja ohjasi minua kysymällä: ”Miiitää siiinä iiitse haluaat? Täämä oon ihaaan vaan sitä että miitää siinä iitse haaluat.” Sitten minun piti keksiä ja täyttää Oma asioinnissa ehdotus työllistymissuunnitelmakseni yksilövalmentajan seuratessa vieressä kirjautumistani, kirjoittamistani ja ideoitani. Työelämän ikäsyrjinnästä yksilövalmentaja (minua noin 20 vuotta nuorempi) ei halunnut keskustella.
    Tämän jälkeen sain kirjeen TE-toimistolta, että he ovat antaneet työvoimapoliittisen lausunnon kassalle, että ei estettä päivärahan maksulle. Sain kirjeen kassalta, että loput tammikuun päivärahoista on maksettu.
    Kun yritin selvittää, miksi päivärahani keskeytettiin ja tämä snailmail-kirjelmöinti toteutettiin, sain vastaukseksi, että en ollut ruksannut Oma asioinnissa, että olen julkaissut sähköisen CVni. Sähköinen CV osaa kyllä ilmoittaa sähköpostiini, että se on julkaistu ja se ilmoittaa myös sähköpostiini, milloin neljän kuukauden aika on täynnä ja että pitää julkaista uudelleen. Oma asiointi -sivuille tämä sähköisen CVn julkaisu ei kuitenkaan ilman erillistä omaa ”ruksausta” kirjaudu.
    Ja ei, kukaan ei ollut avannut ja lukenut CVtäni ensimmäisen neljän kuukauden aikana.

    • 16.1

      töitön sanoo

      Sama juttu. Viime syksynä, kesälomien päätyttyä, Te-tmsto ryhtyi ”putsaamaan” työttömiä tilastoista. Sain selvityspyynnön siitä, mitä olen kesällä tehnyt. Olenko hakenut töitä (heinäkuussa oli oikeasti yhdellä viikolla likipitäen nolla avointa työpaikkaa). Työttömyyskassa katkaisee aina selvityspyyntötilanteessa päivärahan. Reilu viikko meni asiaa setviessä. Tässä vinkkejä vastaaviin tilanteisiin joutuville: 1. Lähettäkää aina kaikki sähköinen posti Te-tmston kirjaamoon, koska se on virallinen ja hallinnollinen osoite ja kirjelmät sekä selvitykset ovat varmasti silloin hallinnossa. Perillä siis. 2. Jos hallintomenettelyssä on tapahtunut virhe (Työttömyysturvalaki löytyy verkosta) niin vedotkaa siihen, jos moititte. Virkamiehet eivät aina ollenkaan tunne niitä lakeja jotka heidän olisi tunnettava 3. Säilyttäkää malttinne, vaikka se tuntuisi vaikealta. Älkää arkailko pyytää apua toisilta ihmisiltä. Virheet kyllä korjataan, mutta se vaatii todella pitkää pinnaa.

      Minulle sanottiin viimeisessä keskustelussa, että sähköisen asioinnin oma-asiointi sivuilla annetut yhteydenottotiedotukset eivät enää pidä paikkaansa, koska he kuulema soittavat nyt kolmen kuukauden välein. Ja lähettävät tarvittaessa sähköpostia. Olen ollut Te-tmston asikas useaan kertaan viimeisen 7 vuoden aikana (välillä töissä, välillä en jne) ja näiden vuosien aikana systeemit on koko ajan muuttuneet. Te-tmston asiakkaille näistä muutuneista käytännöistä ei kerrota ja siksi tämä on asiakkaan kannalta aivan älyttömän monimutkaista. Ylivoimaista useasti.

  15. 17

    Hannu sanoo

    Itse kun olin tässä hetken ajan työttömyysstatuksella (muutaman kuukauden) ja vaikka tuleva työllisymiseni oli tiedossa (ja myös TE-toimiston tiedossa), minut silti määrättiin tuollaiselle arffman consultingin ’haistapaska’ klubille.

    En sinne mennyt ja ilmoitin myös syyn te-keskuksen puhelimeen (aloitan työt reilun kuukauden päästä), mikä sekin oli hieman haastavaa, koska soittoaika on niin lyhyt ja puhelin tuuttaa varattua kokoajan. Sieltä kuitenkin ns. yritettiin silti ’pakottaa’ tuonne ja kun en tosiaan mennyt, niin sieltä tuli uutta aikaa ja vielä ’uhkailua’ perään. Todella hämmentävää oli se ’asiakaspalvelu’ te-toimistolla ja koin itsekkin sen tosiaan hieman loukkaavaksi.

    No onneksi ei enää kyseisen toimiston asiakkaana tarvitse olla.

  16. 18

    Sonofhades sanoo

    Ei hätää. Minä ”pääsin” tämän palvelun kohteeksi. Sain jutella pari tuntia mukavia kahvikupposen äärellä ja lopputulos oli omasta näkökulmasta toistaiseksi tyhjää täynnä. Viimeisimmät ”kiitos, mutta ei kiitos” vastaukset työhakemuksiini sain tällä viikolla. Katsotaan miten projekti etenee.