#1001 asian kääntöpuolta

Kirkkohallituksen asettaman työryhmän tehtävänä oli tehdä näkyväksi työttömyystilanteen ongelmallisuus ja vakavuus, etsiä uusia ratkaisumalleja työllistämiseen sekä edistää kirkon aktiivisempaa roolia työllistämisessä ja työttömien parissa työskentelyssä. Työryhmän raportti ja toimenpide-esitykset löytyvät tästä linkistä.

Näen tässä avauksessa paljon hyvää. Erityisen hyvänä pidän sitä, että kirkko haluaa olla mukana työttömyyskeskustelussa ja antaa äänen työttömille.

Hyvä ja kannatettavia asioita, mutta katsotaanpa asian toista puolta. Uusia ratkaisumalleja etsivä kirkko on päätynyt keksimään jo moneen kertaan keksityn palkattoman työn teettämisen. Pitkäaikaistyöttömille tarjotaan jopa kuuden kuukauden mittaista palkattoman työkokeilun jaksoa, jonka jälkeen on mahdollisuus saada 3-4 kuukautta kestävää palkkatuettua työtä.

Palkkatukityö on nimenomaan vain mahdollisuus, eikä kirkko voi sitä varmaksi luvata. Palkkatuesta päätetään tapauskohtaisesti Te-toimistoissa, ja palkkatukirahoja on koko ajan leikattu. Siksi on uhkana, että monen työllistyminen jää kuuden kuukauden mittaiseksi kokemukseksi palkattomasta työstä.

Työkokeilun aikana ei makseta palkkaa, vaan pelkkää työmarkkinatukea ja yhdeksän euron päivittäistä kulukorvausta. Työsuhdetta ei synny, eikä työstä kerry eläkettä eikä lomaoikeutta. Näyttää ikävästi siltä, että seurakunnat saavat sesonkiajaksi ilmaisia työntekijöitä leikkaamaan ruohoa ja tekemään muita puutarhatöitä. Syksyn tullen todetaan, että Te-toimisto ei myöntänyt palkkatukea, joten työ loppuu.

Työryhmän mukaan puolen vuoden työkokeilu yhdistettynä 3-4 kuukauden palkkatuettuun työhön mahdollistaa työttömän työllistämisen vuodeksi 5 000 eurolla. Kirkko saa siis työntekijän vuodeksi 500 eurolla kuukaudessa. Näin laskettuna puheet taksojen polkemisen kieltämisestä rupeavat kuulostamaan ontolta.

17352223_1838595533074179_946059828331236115_n

Kuunteleminen, rinnalla kulkeminen ja empatia ovat positiivisia asioita, mutta niistä tulee vähän ikävä sivumaku. Jostain syystä pitkäaikaistyöttömiä pidetään lähtökohtaisesti syrjäytyneinä reppanoina, jotka tarvitsevat tukea jopa aamulla heräämiseen. Kyllä heitäkin joukossa on, mutta heidän oikea paikkansa on kunnan järjestämä kuntouttava työtoiminta. Se on sosiaalityötä, ja sen tarkoituksena on auttaa elämänhallinnan eri ongelmissa.

Työkokeilun tarkoitus on selvittää, kiinnostaako ala tai ammatti tai onko jokin tietty ala tai ammatti mahdollinen. Tämän työryhmä on ymmärtänyt ihan oikein, mutta on vaikea kuvitella kenenkään tarvitsevan monta palkatonta kuukautta sen selvittämiseen, kiinnostaako ruohon leikkaaminen hautausmaalla mahdollisena palkkatyönä.

En halua lytätä hyvää tarkoitusta, mutta siitä ei pääse mihinkään, että varsinkin sosiaalisen median työttömyyttä käsittelevillä sivuilla kirkko on kuullut kunniansa. Eivät pitkäaikaistyöttömät ole mitään kädestä talutettavia reppanoita. Heidän ainoa ongelmansa on palkkatyön puute, eikä se ongelma parane palkattomalla työllä ja rinnalla kulkemisella.

Eräs henkilö keksi hyvän tavan saada työttömyys yhteiskunnallisesti näkyväksi ja keskustelua herättäväksi. Puetaan kaikilla työpaikoilla jokaisen palkattoman työntekijän päälle huomioliivi, johon on kirjoitettu näkyvästi hänen statuksensa palkattomana työntekijänä. Se herättäisi huomaamaan palkattomien ällistyttävän suuren määrän.

***

Alkujaan tästä piti tulla artikkeli kirkon Kytkin-verkkolehteen. Päätin kuitenkin osallistua tästä aiheesta käytävään yhteiskunnalliseen keskusteluun vain omassa blogissani. En jaksa kirjoittaa samasta aiheesta moneen eri paikkaan. En varsinkaan palkatta.

Kommentit (55)
  1. Kimmo Paaso
    18.3.2017, 09:48

    Seurakunta tosiaan on palkannut kesäksi töihin (pääasiassa) nuorisoa hoitamaan nurmikoita ja puskia jne. Kyllä todennäköistä on, että nyt nuo paikat tarjotaan samoille henkilöille palkatta. Riistoa, mutta siinäkin kirkko on ollut edelläkävijä satoja vuosia. Näin se homma etenee, kuten Pulkkisessa todettiin . . .

    1. Niin. Pitkäaikaistyöttömistä valtaosa on yli 55-vuotiaita. Nuorten ihmisten kesätyöksi hautausmaalla haravointi sopii oikein hyvin, mutta oishan se nyt reilua maksaa työnteosta nuorisolle palkkaa.

      Te-tmstoilla eikä työnantajilla ei ole tarjota yhtään mitään yli viiskymppisille ja samalla valtiovalta painostaa työvoimatoimistoja tehotoimiin, että pitkäaikaistyöttömyys saadaan piilotettua. Tämä +55-vuotiaiden työttömien määrä sulaa muutamassa vuodessa. Lähellä eläkeikää olevat ovat eläkeputkessa, ja saavat eläkettä parin kolmen vuoden sisällä, osa ottaa 61 -vuotiaana uuden eläkelain tarjoaman osa-aikaeläkkeen ja hallituksen päätöksellä vapautettiin jo työpalveluksesta yhtäjaksoisesti yli 5 vuotta työttömänä olleita yli 60 -vuotiaita.

      Ikäongelma ei kuitenkaan ratkea vaan jää elämään työelämään ja työmarkkinoille. Kun jokunen vuosi on taas eletty, niin eiköhän olla taas samaa ongelmaa ratkomassa.

      Nyt keinot ovat todella rajuja: palkaton työ, työttömyysturvan leikkaukset ja muunkin sosiaaliturvan leikkaukset. Hallituspuolueiden poliitikkot ylläpitävät sitkeää väitettä, että yli 50-vuotiaat kansalaiset ovat muita kiusatakseen jääneet pitkäaikaistyöttömiksi. Ryhtyneet elämäntapaintiaaneiksi, kuten Soini työttömiä nimitteli viime ek-vaalien alla. Paska jätkä joka potkii jopa omia ikätovereitaan. Toivottavasti kukaan työtön tai köyhä eläkeläinen ei enää usko perussuomalaisten valheisiin.

      1. Virva Heinonen
        18.3.2017, 12:44

        Seurasin läheltä yli viisikymppisen insinöörin, kunnollisen perheenisän ja aviomiehen tarinan. Erikoisosaaja menetti työn rakennemuutosten myllerryksessä, sulkeutui yksinäisyyteen, alkoholisoitui ja teki lopulta itsemurhan. Näitä surullisia tarinoita riittää. Elämäntapaintiaaneista puhuminen on törkeää ja osoittaa päättäjien vieraantumisen yhteiskunnasta.

  2. Myötätunto on hyvä asia, mutta sitä ei voi syödä, siihen ei voi pukeutua, eikä sillä voi maksaa laskuja. Eletään sellaisia aikoja ettei myötätunto yksistään riitä. Tulee mieleeni runoilija Aulikki Oksasen runo: Kenen joukoissa seisot?

    Ei ystäväni,
    ei synny rakkaus maailmaan
    odottaessasi taivaan armoa
    vallanpitäjien sääliä.
    Ei ystäväni,
    niinkauan kuin leivästä
    jää reikä leipojan käteen
    jääköön rakkaudesta puhuminen pastorien houreeksi.

    Pitäkööt Leijonat makeiskorinsa,
    puolueettomat humanistit korulauseensa!
    Tätä vääryyttä vastaan ei taistella kukkasin.
    Tätä verta ei pysäytä pehmeä myötätunto.
    Nälkäisten vatsat eivät suudelmista täyty.

    Kenen joukoissa seisot?

Kommentointi suljettu.