Köyhyyttä ja hanurimusiikkia

Muistan vielä ajan, jolloin maan hallitukset olivat sodassa köyhyttä vastaan. Nykyinen hallitus on sodassa köyhiä vastaan. Köyhät ovat hallituksen mielestä laiskoja ja työtä vieroksuvia, joten heidät on saatava olemattomiin töihin tekemällä heidän elämänsä sietämättömäksi.

Hallituksen puoliväliriihen päätökset olivat juuri sitä, mitä tältä hallitukselta voi odottaa. Asumistuen indeksi muuttuu vuokraindeksistä elinkustannusindeksiksi ja asumistukeen tulee myös vuokrakatto, joka leikkaa asumistukea. Näin vuokrat kuulemma alenevat.

Hallitus siis oikeasti kehuu laskevansa vuokria alentamalla asumistukea eli sitä rahaa, jota tarvitaan vuokraan. Asumistuen määrästä päätettäessä on jo käytössä vuokrakatto eli enimmäisasumismenot, joiden ylittävältä osalta tuen saajat maksavat vuokransa kokonaisuudessaan itse. Ihan samanlaiset enimmäisasumismenot ovat käytössä myös toimeentulotukilaskemissa. Köyhimmät joutuvat jo nyt hakemaan täydentävää toimeentuotukea asumistuen ylittäviin vuokriin.

Hallituksen päätös tarkoittaa sitä, että asukas joutuu maksamaan itse entistä suuremman osan vuokrastaan. Vuokrat eivät alene, mutta kuntien maksaman täydentävän toimeentulotuen menot tulevat kasvamaan. Hallitukselle ei tullut mieleen estää vuokrien nousua säätämällä vuokrakatto, koska se vaarantaisi omistajien voitot.

Työttömien aktivontiin hallitus satsaa lisää 50 miljoonaa. Sen sijaan että hallitus olisi käyttänyt senkin rahan palkkatukeen, se päätti ostaa lisää kaiken maailman valmennus-, aktivointi- ja askartelukursseja. Näin kurssien leikinohjaajat työllistyvät, kurssien tarjoajat rikastuvat ja työttömyystilastot kaunistuvat, kun työttömät kirjataan hippaleikin ajaksi työllistämistoimenpiteessä oleviksi. Työttömyys johtuu palkanmaksuhaluttomuudesta, mutta hallitus katsoo tuttuun tapaansa paremmaksi kyykyttää työttömiä.

Työttömyysturvaa leikataan, jos työtön ei käy työttömänä ollessaan työssä. Tämä aktiivimalli tarkoittaa sitä, että työttömän on tehtävä kolmen kuukauden aikana yksi vähintään 18-tuntinen työviikko. Tunnit voi jakaa enintään neljän viikon ajalle. Työn tekemisen voi korvata myös olemalla kolmen kuukauden tarkastelujaksolla vähintään viisi päivää niin sanotuissa työllistymistä edistävissä palveluissa, eli esimerkiksi kuntouttavassa työtoiminnassa tai työkokeilussa. Nämä ovat palkattomia töitä.

Jos työtön ei näin tee, niin hänen työttömyysetuuttaan leikataan 4,65 prosenttia. Työmarkkinatukeen se tarkoittaa 30 euron leikkausta, joka siis ei hallituksen mukaan ole leikkaus. Pitää vain olla aktiivinen, niin mitään ei leikata. Pitää mennä töihin.

Köyhiltä siis leikataan, mutta onneksi ei sentään rikkailta. Yritystukiin ei tietenkään kajota.

Kulttuurista keskusteltiin jo eilen. Valtiovarainministeri Petteri Orpo ihmetteli, että kuka penteleen tollo oli mennyt hyväksymään juhlarahan aiheeksi punaisten teloituksen. Nopeasti selvisi, että se tollo oli hän itse, mutta ei se vauhtia hidastanut. Nyt ministerisalkkuja jaetaan ja kulttuuri- ja liikuntaministeriksi tulee perussuomalainen.

Vuoden 2011 eduskuntavaalikampanjassa perussuomalaiset vaativat tuen poistamista nykytaiteelta ja keskittymistä kansallista idenditeettä vahvistavaan taiteeseen. Joissain yhteyksissä muistelen Timo Soinin kehuneen kesällä laiturinnokassa kuunneltavaa haitarimusiikkia, joten sitä lienee tulossa.

Koska kulttuuriministeri päättää myös poliittisille nuorisojärjestöille myönnettävistä avustuksista, niin ehkä perussuomalaiset nuoret saavat lisää rahaa vaikkapa kirkon portailla vaipoissa konttaamisen kaltaiselle performanssitaiteelle. Siinä yhdistyy mukavasti kulttuuri ja poliittisen nuorisojärjestön tukeminen.

Meinasin linkittää tähän Severi Suhosta, mutta antaa olla. Laitan vain kuvan.

20110126-1704_jpeg_IMG_2010_00210799

 

EDIT 26.4.2017 klo 11.15: Lisätty aktiivimallia selittävät kaksi kappaletta.

 

Kommentit
  1. 1

    Parviainen Juha-Pekka sanoo

    toimeentulotuen puolella taitaa olla se ikävä piirre, että sitä ei makseta jos on omaisuutta!

  2. 2

    Maija Pietilä sanoo

    Ensin kiellettiin työttömien lapsilta päivähoito, nyt vähennetään työttömiltä päiväraha, ellei hän tee pieniä keikkoja tai osallistu viiden päivän puuhailuun. Näyttää taas loukulta vai järjestyykö päivähoito nopeasti kun tarve tulee.
    Toivottavasti työttömien yhdistykset ja muuta järjestöt saavat järjestää näitä työllistämispalveluita, ellei homma mene aivan hulluksi.

    • 2.1

      Irina Niemelä sanoo

      Meidän kuopus oli täyspäivähoidossa opiskelujeni ajan (omaehtoinen, työttömyyspäivärahalla + 9€/pv) ja kun opinnot päättyivät niin sanottiin että päivähoito-oikeutta on noin kahdeksi toimintapäiväksi. Koululla oli kuitenkin vielä valmistumisen jälkeen parina päivänä tapahtumaa jonne piti osallistua. Jouduin sitten ottamaan lapsen mukaan kun ei voinut lasta tuoda päiväkotiin vaikka viikkoja aiemmin asiasta kysyin! Sama hammaslääkärin kanssa. Aikoja saa tosi huonosti ja se ensimmäinen aika kahden kuukauden päässä oleva aika oli otettava. Taas kysyin kuukautta aiemmin että voisiko viikolla x olevan maanantaipäivän vaihtaa keskiviikkopäivään, niin ei… entä jos tarttis mennä ke, to tai pe työhaastatteluun? Ei taitaisi silloinkaan onnistua kun lapsella on vain ma ja ti sovittu hoitopäivät. Mihin on hävinnyt jousto?

      • 2.1.1

        "Aina Marina" sanoo

        Luulenpa, että päiväkodit pyörivät jo ”nerokkaasti” kaiken aikaa sillä maksimilapsimäärällä, joka on tarkoitettu vain väliaikaisia ja lyhytkestoisia poikkeuksia varten, joten sitä paikkaa ei todellakaan löydy edes heille, joilla on kuitenkin jo jonkilainen paikka (se paripäiväinen). Jos työtä, ”työtä” tai hippakurssia sitten ilmaantuu, voikin lapsia joutua viemään sinne, mistä paikka kokopäiväiselle löytyy. Siinä sitä sitten ollaankin, jos lapsia on useampi kuin yksi ja heitä sijoitellaan vaikkapa eripuolille pääkaupunkiseutua, eikä taloudessa ole autoa. Voi se olla autollakin haastavaa aamuruuhkissa, jos päiväkoteihin on matkaa, niihin voi lapsen viedä aikaisintaan klo 7 ja vanhemman on oltava jossakin viimeistään klo 8. Puhumattakaan siitä, miten tämä riepottelu vieraisiin paikkoihin ja vieraiden ihmisten hoitoon/keskelle saattaa lapsiin vaikuttaa. Kaikenkaikkiaan omasta lapsuudestani kumpuava sana ”tarha” kuvannee päivähoitoamme paremmin.

  3. 3

    työtöntyötön sanoo

    ”Asumistuelle asennetaan neliövuokrahintainen katto kuntaryhmittäin.”

    Tarkoittaako tämä nyt paluuta vanhaan eli ei kannata ottaa halvinta asuntoa vaan neliöhinnaltaan halvin? Jokunen vuosi sitten laskeskelin (kun oli käytössä joku neliölaskuri) minkälaiseen asuntoon kannattaa muuttaa. Ei kannattanut muuttaa halvimpaan jos neliöhinta oli liikaa koska silloin omavastuu oli isoin. Piti etsiä nimenomaan tietyn neliöhintaista ja neliömääräistä vuokra-asuntoa. Eli ei kannattanut yksinasujan vuokrata 60 neliön asuntoa (et saanut asumistukea kun tiettyyn neliömäärään asti) hintaan n.400euroa vaan piti etsiä 35-40 neliön kokoista samaan hintaan. Muistaakseni myös liian pientä ei taas kannattanut vuokrata koska silloin neliöhinta oli liian kallis ja omavastuu taas iso vaikka vuokra oli edelleenkin tuo sama .n.400 euroa. Jos näin on niin on taas pyörä keksitty uudestaan!

    • 3.2

      liisa hirvonen sanoo

      Joo, työtöntyötön. Ihan äskettäin, vuoden 2015 alusta, asumistuen hakuperusteita selkeytettiin ja uudistettiin. Iso työ siinäkin. Ja nyt tämä ääliöiden hallitus haluaa muuttaa sitä, ei uudistamalla vaan palaamalla vanhaan monimutkaisempaan malliin, neliöperusteisiin tukeen. Asumistuki kattaa nykymuodossaan maksimissan vain noin 55% todellisista asumiskuluista. Maksimitukea ei saa läheskään kaikki tuensaajat. Ei tässä ole mitään muuta syytä kuin se, että asumistukikuluja halutaan pienentää leikkaamalla tällä tavoin tukea.

  4. 5

    Mauri Pulkkinen sanoo

    Monestakin asiasta voisi kirjoittaa, mutta palaan aina uudestaan yritystukiin.

    Suoriin ja välillisiin yritystukiin käytetään miljarditolkulla rahaa, joista asiantuntijoiden arvioiden perusteella satoja miljoonia on suorastaan haitallisia, kilpailua vääristäviä ja rakenteita vinouttavia.

    Merkilliset aivot on sellaisilla ministereillä, jotka vannovat markkinatalouden nimiin, mutta eivät löydä yritystuista senttiäkään korjattavaa.

    Monissa yhteyksissä on tuotu julki mm. samat yritykset, jotka jatkuvasti vuodesta toiseen saavat tuotekehitykseen rahaa, vaikka tulos riittää runsaisiin osingonmaksuihin, mutta ei välttämättä veronmaksuun Suomessa, kun taseesta puretaan laskennallisia tappioita.

    Chempoliksen kaltaisia ikuisia start-upeja on varmaan monia ja uusiutuvien energiamuotojen syöttötariffeihin yms. uppoaa vaikutusaikanaan yhden ydinvoimalan hinnan verran veroeuroja.

    Korva on herkkä kuulemaan yritysten edunvalvontalobbareiden kuiskutuksia, mutta mikä pakko sen vastapainoksi on kurittaa työttömiä ja heikompiosaisia mielikuvituksen rajat ylittävillä tavoilla.

    Miesten ja naisten ajattelutavan eroa on yritetty selittää aivokurkiaisen erolla.

    Ehkä nykyhallituksen ministereiden aivot täytyy tulevaisuudessa luovuttaa tieteelliseen tutkimukseen, jotta edes silloin olisi mahdollisuus löytää selitys aivojen yksipuoliselle toiminnalle. Päätösten kanssa on helppo elää, jos on vakuuttunut, että asioihin on vain yksi oikea ratkaisu ja kaikki muu on nillitystä.

  5. 6

    töytön sanoo

    Juttua lukiessa rupes sirkuspelle Hermannin tunnari soimaan päässä. Toki loukkaus hallituksen touhuja miettiessä, siis sitä pelle Hermannia kohtaan.

    Miten tuo leikkausautomaatti toiminee? Joka 3kk haistattattelu ja joka kerta se ~5% lähtee työttömyysturvasta, jos ei Sipilän kamun serkun hippaleikkeihin lähde, tai onnistu jotain työn tynkää löytämään..?

  6. 7

    töytön sanoo

    Ja eikös tuo lahtarimeininki olis ihan hyvin kolikkoon käynyt? Suomi 100-vuotta ja ihan tähän päivään osuva ku kuula kalloon.

  7. 8

    Pertti Ikonen sanoo

    ”Jos työtön ei näin tee, niin hänen työttömyysetuuttaan leikataan 4,65 prosenttia. ”

    Siis leikataanko työmarkkinatukea toistuvasti 4,65% 3 kuukauden jaksoissa jos ei käy työssä tai aktivoitumassa jossakin pilipalissa. Eli kalenterivuodessa leikkaus tehtäisiin 4 kertaa – ellei työllisty.

    • 8.1

      R.A. sanoo

      Pertti Ikonen: Juuri niin tehdään. Ja koska töitä ei ole, niin ei ole pelkoa, että työttömät työllistyisi. Tuo on siis työttömyysturvan leikkaus-automaatti. Ei siinä ole edes tarkoituksena, että kukaan oikeasti saisi töitä. Tarkoituksena on poistaa työttömien sosiaaliturva.

    • 9.1

      Jarkko sanoo

      Antti Rask,

      Veikkaan, että käsky tehdä tuollainen tulkinta on tullut ylempää, jotta suuri joukko ihmisiä jotka ovat tehneet minitöitä laskutuspalveluiden kautta voidaan asettaa karenssille, jolloin valtio saa säästöjä. Olen täysin varma, että viranomaisillä on jossain pöytälaatikossa valmiit laskelmatkin olemassa siitä kuinka monta ihmistä saadaan karenssille ja paljonko rahaa säästyy sillä.

      Toivottavasti ovat muistaneet ottaa laskelmissaan huomioon myös sen paljonko verotulot tippuvat sillä, että minityöt laskustuspalveluiden kautta loppuvat kokonaan eivätkä vain mekaanisesti laskeneet koko karenssi summaa säästöksi. Osa karenssille joutuneista voi myös olla oikeutettuja toimeentulotukeen karenssi ajalta joten sekin vielä pienentää säästöjä.

      Varmaan myös on se, että nyt taas kerran valittu toimintamalli jossa niiltä joilla on hyvin vähän voidaan ottaa pois kaikki ja niiltä joilla on paljon ei oteta pois edes vähää.

  8. 10

    Marja-Leena Kuronen sanoo

    Kannustinloukkojen purkamistalkoissa ’unohtui’ jälleen kerran suojaosuuden nostaminen
    ulosottolakiin. Tämä ulosoton lykkäysmahdollisuus on tietenkin hyvä, mutta jos se päätös jää sille ulosottohenkilölle silloin, kun ei ole matalapalkkainen, niin ei ole tasavertaisuutta tässäkään asiassa.
    Jos se suojaosuus nostettaisiin esim. tuhanteen euroon, olisi edes jotain mielekkyyttä
    käydä töissä. Nyt sen ollessa 680€, jonka ylimenevästä osasta itselle jää vain 1/3, niin työssäkäynti ei nosta millään tavalla sitä omaa elämisen tasoa. Pahimmassa tapauksessa menettää esim. asumistuen, koska siinä katsotaan bruttotuloja, ei sitä mitä käteen jää.

  9. 11

    Korkki sanoo

    Yksi iso ongelma näiden tukien kanssa on se että asuntojen vuokrahinnoissa on järkyttävät erot. Poikani muutti juuri Helsinkiin ja maksaa siellä yksiöstä Itä-Helsingissä vuokraa yli 600E/kk. Lähempänä keskustaa nuo hinnat olisivat vielä tähtitieteellisemmät. Kotikaupungissa joka on kooltaan Suomen top10 kaupunki tuolla summalla saisi vuokrattua kolmion. Juuassa varmaan jo liki kaksikin kolmiota tai omakotitalon (uuninpankko maksaa varmaan vähän lisää tuohon :)).

    Vaikka kuullostaakin typerältä niin ihmettelen miksi tälläiset jotka ovat jo pudonneet työelämän kelkasta tai ovat pitkällä sairaslomalla muuta johonkin pois pääkaupunkiseudulta. Asumiskulujen jälkeen jäisi paljon enemmän käteen. Noissa on kuitenkin maksimi mitä asumistukea maksetaan. Mitä väliä työelämän ulkopuolella olevalle on asuinpaikan suhteen, monella kuitenkin elämä ja kontaktit on nykyään virtuaalisessa maailmassa. Telkkari näkyy kaikkialla ja kaupasta saa ruokaa myös susirajan takana. Liikkuminen on tietysti hankalampaa, mutta kyllä kaupunkikeskuksista vielä pois pääsee ja polkupyöräilykin on liikuntaa.

    Toisaalta, se on vaan fakta että sosiaalimenoihin on varattu tietty summa rahaa valtion budjetissa ja jos niitä käyttävien ihmisten määrä kasvaa (joo, sen verran tätä turvapaikkapolitiikkaakin että sehän on kasvanut) on pakko leikata jostain muualta.

    Pari viimeistä kolumniasi on olleet kohtuullisen hyviä kun et ole niin suu vaahdossa vihannut perussuomalaisia. Tässä nyt oli vaan vähän pientä täysin irrelevanttia kuittia jossa yhdistät ”perussuomalaisen taiteen” juuri sellaiseen housuunkakkimisperformanssitaiteeseen mitä vasemmisto (-opiskelijat) harrastavat.

    Mutta jos jaksat niin otapa seuraavaksi kantaa siihen että ukko.fi lopettaa työeläkemaksujen pidättämisen ja pakottaa freelancerit (ym satunnaisten tulojen saajat) yrittäjäeläkemaksujen piiriin. Taitaa koskea sinuakin ainakin jossain määrin tämä tapaus. Vaikuttaa kovasti keikkatyötä tekevien ihmisten osittaiseen työttömyysturvaan. (linkki: http://www.talouselama.fi/kommentit/kevytyrittajyys-vaihtui-kertaheitolla-tyottomyyteen-tai-pimeisiin-toihin-6644046)

    • 11.1

      työtöntyötön sanoo

      No itse pitkäaikaistyöttömänä laskin ihan pienehkön kaupungin sisällä mihin minun kannattaisi muuttaa. Valitsenko asunnon 5-10 km päästä lähimmästä kaupasta/keskustasta vai aivan keskustasta. Keskustasta tietenkin koska yksinasuvana olen molemmissa tapauksissa oikeutettu toimeentulotukeen johon lasketaan asumistuesta ylijäävä vuokra. Jos valitsen kauempana sijaitsevan kämpän niin joudun ihan itse maksamaan kulkemiseni kauppaan, työkkäriin jne. Omaan käyttööni jäävä summa on joka tapauksessa toimeentulotuen verran. Eli vaikka asunto olisi halvempi niin saman verran saan rahaa käyttööni.

      Itse näkisin ratkaisuna sen että asumistukea (ja toimeentulotukea asunnon vuokraan) pienennettäisiin ja samalla korotettaisiin peruspäivärahaa, työmarkkinatukea ja perustoimeentulotukea. Näitä vaan joutuisi korottamaan luultavasti aika lailla jotta kannattaisi valita se halvempi asunto. Silloin voisi vaikka muuttaa soluun tai sukulaisten luo kun käteen jäävä raha olisi suurempi. En tiedä olisiko tässä sitten myös jokin huonompi juttu, muukin kuin että ihmiset muuttaisivat nimenomaan halvempaan ja näin ei raha virtaisi enää entiseen tapaan asuntosijoittajille.

      Sama juttu se on jos asut työmarkkinatukea ja toimeentulotukea saavana Helsingissä 600 euron asunnossa vuokralla, käteesi jää edelleen 480e. Päätät sitten muuttaa korpeen jossa vuokra on 300 euroa niin edelleen käyttöösi jää se 480. Ensimmäinen tapaus on toki yhteiskunnan kannalta kalliimpi mutta yksilön kannalta ei. Korvesta joudut taas maksamaan kaiken liikkumisesi omasta pussista. Tässä syy miksi köyhän ei kannata muutta kovin kauas palveluista.

  10. 12

    Ilkka Salo sanoo

    Ehkä köyhien ja työttömien olisi jo korkea aika ryhtyä edes passiiviseen vastariintaan? Näennäisesti osallistutaan, mutta ei tehdä mitään. Toimitaan siis niin, että joutuu kustakin työllistämistoimenpiteestä ulos jo heti ensimmäisenä päivänä. Kun riittävän moni osallistuu vastarintaan, niin päättäjienkin on herättävä päätöstensä naurettavuuuteen.

    • 12.1

      Maarit L. sanoo

      Eiköhän tuosta pamahtaisi karenssi ennen kuin työtön ehtii paikan ovea kunnolla sulkea…

      Jonkinmoinen protesti olisi hyvä saada aikaan, mutta se pitäisi suunnitella niin tarkkaan, että siitä ei pystyisi laittamaan ”kapinallisille” karenssia.

  11. 13

    Justiina sanoo

    Kun ei niitä töitä vaan saa ainakaan 57vuotias nivelrikkounen ihminen

  12. 14

    Rintsu sanoo

    Tossa asumistukihommassa on lähtökohtana mystinen olettama, että jos ihmisillä ei ole varaa vuokriin niin vuokrat yhtä mystisesti alenisivat.
    Asiassa ei toimi pankkopojan mainitsema vuokrakattokaan.
    Asuntosijoittaja kun odottaa saavansa sijoitukselleen vähintään 5%:n tuoton. Jos näin ei käy hän realisoi asunnon ja sijoittaa rahansa muualle ja realisoidut asunnot poistuvat vuokramarkkinoilta.
    Ihan hallituksen ja kuntien omilla päätöksillä on asunnoista ja asumisesta tehty kalliita, mikä näkyy suoraan vuokrissa.

    Työttömien kannustinloukkuja taas ei pureta lainkaan vaikka se olisi itse asiassa helppoa.
    Jos laittaisin taloyhtiöni ilmoitustaululle lapun, että muuttomaalari/laminaatinlaittaja/ikkunanpesijä/jääkaapinkantaja yms löytyy kohtuukorvauksella asunnosta A2 ja laskutus Ukko.fi- palvelun kautta niin saisin työkeikan joka kuukausi poistumatta asunnostani. Sama lappu kaupan ilmoitustaululla poikisi keikan joka viikko.
    En vaan voi, koska minut tulkittaisiin yrittäjäksi. Toisekseen, satunnaisen satasen ansainta ei totisesti kannata kun ei pysty edes arvaamaan kauanko sillä pitää elää saamatta mitään rahaa mistään.
    Työmarkkinatuella oleva ”saa” ansaita 300/kk. Miksi ei 3600/vuosi? Sama raha vähemmällä byrokratialla. Toimeentulotukilainen taas ei saa ansaita penniäkään menettämättä samaa summaa tuestaan mikä ei totisesti kannusta mihinkään.

    Yritystukiin ei tietenkään voi koskea. Itämeren kaljalautat lakkaisivat kellumasta, tai ainakin maksamasta osinkoja jos valtio ei antaisi niille rahaa osingonmaksuun. Ja äänestäjät tykkäisivät kyttyrää jos halvan kaljan hakeminen Tallinnasta tulisi kalliiksi.

    Onneksi minun ei tarvitse opetella haittarinsoittoa. Se taito tuli opeteltua teini- iässä. Bookkaisikohan Timo Soini minut laiturilleen soittamaan? Suostuisikohan maksamaan pimeästi, koska verokortilla minulle käy Kummelit; eli ”artisti maksaa”.

    • 14.1

      "Aina Marina" sanoo

      Tämäkin vielä, jos työtön onnistuisikin saamaan palkallisena tuon vaaditun minimipätkän, niin kestäisi ikuisuuksia ennenkuin hän saisi mistään rahaa – ellei hän saisi keikastaan palkkaa ja palkkanauhaa heti homman päätyttyä. Yleensä yritykset kuitenkin maksavat kaikki palkat ja palkkiot vasta normaalina palkanmaksupäivänä. Toki sekin pitää voida heti todistaa, jos on työn tehnyt palkatta. Ellei sitten ”tämä järjestelmä” (joka ei jatkossa ilmeisesti ole työkkäri, vaan jokin yksityinen yritys… ) ole sitä työtä sinulle määrännyt…

  13. 15

    Eine Paananen sanoo

    Hanurimusiikki kuuluu Suomeen ,ei pidä vähätellä.Sillä me pärjättiin, kun rakennettiin nyt muutamille rikkaille tätä maata.Nyt sitää saa enää kuunnella Järviradiosta.Eräs tuttu sanoi ;että kakkien pitää mennä naimisiin kokoomukselaisen kanssa,niin ei tule suomeen yhtään köyhää.

    • 15.1

      Rintsu sanoo

      Kokoomuslaisen kanssa avioon???
      Saisko mielummin niitä kepiniskuja, kiitos?

  14. 16

    Janne Rautio sanoo

    Työttömyys ei poistu jos töitä ei kerran ole eikä ainakaan yli 50-vuotiailta koskaan.Kyllä tämä työttömien syyllistäminen loppuu aikanaan jollain keinolla,eikä välttämättä kauniilla.

  15. 17

    Pertti Ikonen sanoo

    Kävin aikoinani suorittamassa asevelvollisuuteni puolustusvoimissa ja siellähän oli niin, että samasta ikäluokasta valittiin esimiehet eli alikessut ja myöhemmin kokelaat.

    Tuota samaa mallia varmaan tulevissa aktiivitoimissakin yritetään soveltaa työttömiin, että osasta työttömistä tulee paremmalla toimeentulolla toisten työttömien vartijoita ja suorastaan kyttääjiä, että ovatko aktiviteetissa olevat paikalla ja eivät aiheuta mitään ongelmia.

    Eikä tuo juuri maksa paljon enempää kuin työttömyysturva. On vaan pirun ikävä palata takaisin 60-vuotiaana tuohon aikaan, missä työtöntä kohdellaan varmastikin aivan samalla tavalla kuin aikoinaan varusmiehenä ollessaan.

    Armeijasta kun on simputus ja kaltoin kohtelu loppunut, mutta näissä työttömien pilipali-aktiviteeteissa
    simputus tulee arvatenkin uudestaan esiin ja jatkamaan vanhan 1970-luvun armeijan perinteitä

  16. 18

    Niko Mikkanen sanoo

    400 000 työtöntä, jokaiselta leikataan se 30 euroa kuussa, niin valtiolta säilyy hurjat 12 miljoonaa kuussa, eli 144 miljoonaa vuodessa. Paljonkohan siitä tulee per Sipilän kaveri, kun kevennetään yritysveroa toisesta päästä?

  17. 19

    Rintsu sanoo

    Pari uutista tältä päivältä:

    Tuossa Suomen Yrittäjien mielipide yritystukipäätöksestä (siis päättämättömyydestä):
    http://m.iltalehti.fi/politiikka/201704262200111932_pi.shtml

    Tuossa Pellervon ja Vuokranantajien mielipide asumistukipäätöksestä:
    http://m.iltalehti.fi/uutiset/201704262200112254_uu.shtml

    Hallituksemme siis väliriihessään tehtailee päätöksiä, jotka ovat yrittäjien, vuokranantajien, Pellervon tutkimuslaitoksen, palkansaajien, työttömien ja vuokralaisten kannalta huonoja.

    Kenenköhän mielestä ne sitten mahtavat olla hyviä?

    Ja kerran kuopattu hallintarekisterikin putkahti kuin tyhjästä valiokunnan pöydälle; siis hallituspuolue- enemmistöisen eduskunnan kertaalleen hautaama laki on saman hallituksen toimesta uudestaan eduskunnassa. Eipähän sieltä työt pääse loppumaan.
    http://m.iltalehti.fi/politiikka/201704262200112140_pi.shtml

    Ja kirsikkana kakun päälle kulttuurivaikuttajien mielipiteitä kultturiministeripaikan jaosta.
    Jopa Halla- Aho näyttää olevan sitä mieltä, että kulttuuriministerin pesti ei oikein ole perussuomalaisten heiniä:
    http://m.iltalehti.fi/uutiset/201704262200112103_uu.shtml

    Kysymys kuuluu, että kenen asioita hallitus ajaa kun ei se näytä ajavan edes hallituspuolueiden asioita?

  18. 20

    Servitus sanoo

    SOS-miehet eivät edes voineet suoraan sanoa tiedotustilaisuudessa, että työttömyysturvaan tulee tiukennuksia, käytönnössä siis leikkauksia. Kipeät leikkaukset oli kuulemma tarkoituksella tehty hallituskauden ensimmäisellä puoliskolla, nyt sitten ollaan tukevinaan orastavaa talouskasvua. Tämä ei luonnollisestikaan koske työttömiä, joiden monottamisessa käytetään aina vain raskaampaa kenkää.

    Palkkatöitä ei vain ole kaikille, mutta sehän ei hallitusta kiinnosta. Työttömiä kun on niin helppo syyllistää. Kyllä tekevälle aina töitä löytyy, eikös juu! Oma vika, jos ei löydy! Ei hallitus yritäkään miettiä, että miten työtön toimistotyöntekijä tai ICT-asentaja muuttuu noin vain lääkäriksi tai lastentarhaopettajaksi sillä perusteella, että sellaisia työpaikkoja on avoinna. Työttömien vika (leikataanpa vielä koulutuksesta, muutetaan opintotuki entistä enemän lainapainotteiseksi ja romutetaan vielä ammattikoulujärjestelmä)! Tai että osa-työkykyisellä terveydentilalle sopivia töitä saattaa olla tarjolla marginaalisen vähän. Karenssia työnvieroksujille! Tai että työnantaja on viime kädessä se, joka päättää kuka palkataan, ei töihin voi väkiisinkään mennä. Laiska loinen, kuntouttavaan pupuleikeillä aktivoitumaan!

    Onko missään avattu, että mitä tarkoitetaan pelisääntöjen laittamisella nollatuntisopimuksille? Minulla ei ole minkäänlaista luottoa hallituksen kompetenssiin ja pelkään todella, että pelisääntöjen laittaminen vie minulta senkin vähän (nollatuntisopimus)työn, joka minulla on. Eihän se tulojen kannalta ole mikään kultakaivos, eikä kuukausittainen byrokratia Kelan kanssa ole mieltä ylentävää, mutta se työ on minulle tärkeä henkireikä.

    Entä itsensätyöllistäjät? Onko kaikki työttömänä aloitettu yritystoiminta aina sivutoimista 4 kuukauden ajan, vaikka tekisi ympäripyöreitä työpäiviä? Ja sen jälkeen on joko tultava toimeen omillaan tai pistettävä pillit pussiin? Entä jos ei jatka kevytyrittämistä, vaan on jonkin aikaa työtön tai töissä oleva, alkaako 4 kk:n jakso sitten uudelleen vai onko se kertaluontoinen (harkinnanvarainen?) asia?

    Että osaakin olla ahdistunut ja toivoton olo. Vaikeaa on ollut jo pitkään ja aina vain vaikeammaksi tuntuu menevän. Kuoppa vaan tuntuu syvenevän samalla kun sitä itseään sataa niskaan. Tälläkö Suomi nousuun, lisäämällä köyhyyttä, kurjuutta ja eriarvoisuutta?

    • 21.1

      Pirkko Heiske sanoo

      Leofantokselld. Kyseinen ”musta lista” on tosiaankin asia, josta pitäisi puhua. Perussuomalaisten toiminta on luultavaati systemaattista. Listataan seurattavat organisaatiot ja yhteisöt ja yksittäiset ihmiset, luodaan johdonmukainen vainoamisjärjestelmä, jolla yritetään hiljentää ihmiset. Luodaan toimintapoja, joihin ei ole helppo reagoida/joita vastaan on vaikea puolustautua koska toimintatavat ovat yllättäviä (ja usein myös hyvien käytöstapojen vastaisia), mutta jotka hajottavat vaikkapa monikulttuurisuutta arvostavien joukkoja. Perussuomalaiset ovat harrastaneet esimerkiksi tuijottamista vallankäytön välineinä: ryhdytään mitään sanomatta tuijottamaan esimerkiksi maahanmuuttajien kanssa liikkuvia, jolloin tuotetaan hämminkiä ja pelkoa. Käytökseen on kuitenkin hankalahkoa puuttua, koska tuijottaminen ei sellaisenaan ole laitonta ja kehno käytös on ”vain katsomista”.

      Meidän tulisi kehittää toimintamalleja, joiden avulla me emme olisi reagoimassa (ja sikäli aina altavastaajina) vaan ennakoimassa, toimimassa proaktiivisesti,
      jolloin rooli ei enää ole altavastaajan rooli.

    • 21.2

      J louhelainen sanoo

      Saarakkala ajaa selvästi totalitarismia ja fasismia jotka ovat aina populistien lopullisia päämääriä.

  19. 22

    Pirkko Heiske sanoo

    Miksi perussuomalaiset haluavat kulttuuriministerin salkun? Kulttuuri on merkittävä vaikutuskanava, ja kulttuuriministerin toimella yritetään varmaan päästä kaventamaan kirjastojen toimintaa, kieltämään kriittistä kulttuuritoimintaa. Ja miten ihmeessä kulttuuriministerin salkku sallitaan perussuomalaisille? Ovatko kokoomus ja keskusta niin perussuomalaisten kiristysotteessa, etteivät voi sanoa mitään?

  20. 23

    Kunnallinen esimies sanoo

    Nimimerkki ’kunnallinen esimies’ kommentoi: mistäpä lyödään vetoa, että tuo 18 h / kvartaali työntekovelvollisuus kaatuu kuntaorganisaatioiden niskaan. Kuntouttava työtoiminta ja työkokeilut ovat jo nyt kunnallisille toimijoille puoli- tai kokopakollisia. Jos työttömän pitää tehdä töitä – mikä paradoksi! – silloin työnantajien pitää järjestää nuo 18 h työpätkät. Oikeissa töissä 18 h harvoin riittää perehdytykseeen, saati varsinaiseen työntekoon. Koska yrityksiä tai kolmannen sektorin toimijoita ei voi pakottaa ottamaan vastaan yhä uusia perehdytettäviä pätkäläisiä ja koska valtio ei perinteisesti ole kantanut kovinkaan suurta roolia työllistämistoimissa, jäljelle jäävät kunnat toteuttamaan tämän(kin) tehtävän.