Työttömyyskokeilu

-Kyllä tekevälle työtä löytyy!

-Onko muka niin mahdotonta tehdä jotain työtä tukien eteen tai mennä kuntouttavaan työtoimintaan sohvalla makaamisen sijaan?

-Töissä käyvänä veronmaksajana en halua kustantaa näiden kotisohvilla lojuvien työttömien kaljoittelua!

Ja niin edelleen, loputtomiin. Tällaisia kommentteja tulee jokaiseen työttömyyttä käsittelevään juttuuni jatkuvasti. Yhteistä niiden kirjoittajille on, että heillä itsellään on vakituinen työpaikka, jonka he luulevat olevan ikuinen. He pitävät itseään niin korvaamattomina, että työttömyys ei milloinkaan voi koskettaa heitä. Siinä he tietenkin ovat väärässä. Moni havahtuu vasta saadessaan irtisanomisilmoituksen kouraansa, ja sitten alkaa panikointi.

Näitä työttömyyselämästä syrjäytyneitä varten joku lukijani ehdotti pakollista työttömyyskokeilua ihan samaan tapaan kuin työttömiä velvoitetaan työkokeiluun. Millainen tämä kokeilu voisi olla?

Liian kauan yhtäjaksoisesti työssä olleita voitaisiin määrätä parin vuoden ajaksi työttömyyskokeiluun. Uustyötön joutuisi ensimmäiseksi opettelemaan asioinnin työvoimaviranomaisten kanssa. Kun se alkaisi sujua, niin alkaisi normaali työttömän arki.

Työttömyyskokeilijalla on tietenkin velvollisuus hakea koko ajan töitä. Hänen työnhakutaitonsa ovat kuitenkin työvuosien aikana ruostuneet, eikä edes cv ole ajan tasalla. Hänet velvoitetaan sanktion uhalla osallistumaan muutamalle työnhakukurssille, jossa opetellaan kampaamaan tukka, sanomaan käsipäivää ja katsomaan silmiin. Sitten päivitetään cv ja opetellaan kirjoittamaan hakemuksia.

Tietenkin pitää sanktion uhalla osallistua aktivointitapahtumiin, joissa tarjotaan kuntouttavaa työtoimintaa. Sitä tarjotaan muutenkin, sillä kotiin saattaa tulla kutsu allekirjoittamaan aktivointisuunnitelma, johon on jo valmiiksi merkitty kuntouttava työtoiminta. Kieltäymisestä seuraa sanktio. Koska työttömyyskokeilija on syrjäytynyt työttömyyselämästä, niin hän allekirjoittaa tarjotun suunitelman. Hänellä ei ole aavistustakaan siitä, että tervettä ja työkykyistä ei lain mukaan saa ohjata kuntouttavaan työtoimintaan.

Sitten alkaa kuntouttava työtoiminta, joka voi olla sitä työttömyyskokeilijan työvuosinaan ylistämää risusavottaa. Voi se olla myös alinhankintatyönä tehtävää ruuvien pussittamista työpajassa tai vaikkapa myytynä puutarhaorjana työskentelemistä. Orjan työstä laskutetaan tilaajaa, mutta tulot pitää orjatyön myyjä. Työn tekijä saa työmarkkinatuen ja yhdeksän euron päivittäisen kulukorvauksen.

Viisaimmat työttömyyskokeilijat ovat kuulleet kuntouttavasta työtoiminnasta ja tietävät, että täysin työkyinen voi siitä lakiin vedoten kieltäytyä. Tällainen niskoittelija laitetaan työkokeiluun tekemään palkatontä työtä. Ihan vain opetuksen vuoksi työkokeilu järjestetään siinä samassa työpaikassa, josta hänet irtisanottiin työttömyyskokeilun ajaksi. Työttömyyskokeilija pääsee tekemään entistä työtään, mutta tällä kertaa ilman palkkaa.

Viimeistään tässä vaiheessa työttömyyskokeilija rupeaa kapinoimaan ja kieltäytyy. Juuri tätä viranomaiset toivovatkin, sillä nyt päästään antamaan sanktioita. Työttömyysetuuden maksaminen loppuu ja työttömyyskokeilija joutuu pelkälle toimeentulotuelle. Sitä alennetaan kieltäytymisen takia 20 %.

Koko ajan työttömyyskokeilija on hakenut töitä, mutta huomaa sen toivottomaksi. Ei häntä kukaan enää palkkaa, sillä hänen työpanoksensa saa ilmaiseksi. Kieltäytyjää haukutaan sossupummiksi, ja kaikki entiset työkaverit neuvovat häntä lopettamaan sen kaljan kittaamisen kotisohvalla ja menemään töihin, sillä kyllä tekevälle aina työtä löytyy.

Tästä työttömyyskokeilusta ei ole vielä keksitty paluuta takaisin työelämään. Ei ole väliksikään, sillä työttömyyskokeiluun laitetaan jatkuvasti uusia ihmisiä. Työnantajat ovat huomanneet, että työn voi teettää ilmaiseksikin.

Ja koko ajan työministeriön virkamiehet keksivät uusia keinoja siivota työttömiä pois tilastoista alennetulle toimeentulotuelle.

18402873_10154935670259342_5013810187047978036_n

Kuva: Turun Sanomat 11.5.2017

Nyt huomasin, että eihän tämä työttömyyskokeilu mikään uusi asia olekaan. Sehän on ollut käytössä jo vuosikausia.

Kommentit (42)
  1. Mikäli säästöjä ja luottokorttia ei takavarikoida kokeilun ajaksi saattaa autenttisesta kokemuksesta jäädä osa pois kun säädetään vuokranantajan kanssa syitä vuokranmyöhästymiseen sekä käydään sohvanvälit läpi tippuneiden kolikoiden varalta että saadaan perunat ostettua lähikaupasta kun tuet tulee myöhässä automaattisesti keskeytetyn työnhaun takia

  2. Kyösti Hyttinen
    11.5.2017, 12:00

    ” He pitävät itseään niin korvaamattomina, että työttömyys ei milloinkaan voi koskettaa heitä.”
    Aivan, siinä hän on, kaiken ”solidaarisuuden äiti”, lähimmäinen, joka ajattelee vain sinun parastasi.

Kommentointi suljettu.