Kävipä taas helposti

Minulla on hyviä ja erittäin huonoja uutisia. Hyvä uutinen on, että kuntouttava työtoiminta lopetetaan. Erittäin huono uutinen on, että se vaihtaa nimensä työelämäkokeiluksi, ja sitä ruvetaan järjestämään myös yrityksissä. Aluksi työkokeilu korvaa nykyisen kuntouttavan työtoiminnan Porissa, Kuopiossa, Siilinjärvellä ja Tuusniemellä elokuun alusta vuoden 2018 loppuun saakka. Sen jälkeen se luultavasti laajenee koskemaan koko maata.

Asiasta päätti eduskunta eilen hyväksymällä ensimmäisessä käsittelyssä lain julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta. Sen voitte halutessanne lukea täältä. Vastaan äänestivät SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät. Toinen ja lopullinen käsittely on ensi viikolla, mutta ei ole mitään syytä olettaa päätöksen olevan toisenlainen.

Tämä kävi taas helposti ja huomaamatta juuri juhannuksen alla. Esitystä ovat vastustaneet sekä työnantajat että ay-liike, mutta vastustus on kaikunut kuuroille korville. Yhtään uutista eduskunnan päätöksestä en ole nähnyt. Medialla on varmaan ollut liian kiire kertoa Kike Elomaan tuplaloikkauksesta ja juhannustaioista.

Maan hallitus huomasi, että kunnat käyttävät kuntouttavaa työtoimintaa väärin ohjaamalla siihen myös täysin työkykyisiä. Tätä väärinkäytöstä ei kuitenkaan haluttu kieltää, vaan siitä tehtiin laillista.

Kunnat ohjaavat kokeilujakson aikana työelämäkokeiluun kaikki sellaiset työttömät, jotka kuuluisivat normaalisti kuntouttavan työtoiminnan piiriin. Työelämäkokeilu tarkoittaa sitä, että työttömät tekevät työtä myös yrityksissä pelkällä työmarkkinatuella ja yhdeksän euron päivittäisellä kulukorvauksella. Säännöt ovat samat kuin kuntouttavassa työtoiminnassa sillä erolla, että kuntouttavaa työtoimintaa ei saa järjestää yrityksissä. Työelämäkokeilu järjestetään nimenomaan yrityksissä. Työttömällä on velvollisuus osallistua kokeiluun karenssin eli työttömyysetuuden menettämisen uhalla.

Kokeilua voi järjestää myös kunta, mutta se on suunnattu selvästi yrityksille. Kunnan järjestämä työelämäkokeilu saa kestää 12 kuukautta ja yrityksessä 6 kuukautta. Muodon vuoksi kokeiluun sisältyy kunnan järjestämä ohjaus ja valmennus. Käytännössä työtön ohjataan palkattomaan työhön yritykseen. Kunnille on laissa varattu orjien työhön ohjaamisen rooli.

Toiveikkaat haluavat uskoa, että tämä on oikeasti mahdollisuus pysyvään työpaikkaan. Saattaa joissain tapauksissa ollakin, mutta mietitäänpä kuitenkin ensin. Työelämäkokeilija saa siis työmarkkinatuen ja yhdeksän euron päivittäisen kulukorvauksen. Monien mielestä tämä on heidän palkkansa, jonka eteen on tehtävä työtä.

Kahdeksan tunnin työpäivää tekemällä tuntipalkaksi tulee 5,60 euroa, josta maksetaan ennakonpidätystä työmarkkinatuen osalta 20 %. Kulukorvaus on veroton. Työterveyshuoltoa ei ole, eläkettä, lomaa ja lomarahoja ei kerry eikä etenemismahdollisuuksia ole. Jo nykyisin palkattomat työntekijät ovat alempaa kastia, jota samasta työstä palkkaa saavat ylenkatsovat.

Näillä työehdoilla työpaikasta tulee oppivaisimmille ja nöyrimmille helpostikin pysyvä. Niin tulee palkastakin. Koska meillä ei ole laissa säädettyä minimipalkkaa, niin siitä tulee uusi minimipalkka alakohtaisen, työehtosopimuksilla sovitun palkan tilalle. Tästä seuraa, että työehtosopimuksia ei noudateta eikä niitä tarvitse noudattaa. Palkkaa vaativat voidaan potkaista ulos, koska heidän tilalleen saadaan valtion juuri ja juuri hengissä pitämiä työelämäkokeilijoita.

Miettikääpä mitä tapahtuu yhteiskunnalle, jossa valtio maksaa verovaroista nimellispalkan, jolla ei osteta mitään muuta kuin välttämättömin. Kulutuskysyntähän siinä romahtaa. Myös valtion rahat loppuvat, sillä työmarkkinatuesta maksetulla verolla ei kovin kauan yhteiskuntaa pyöritetä. Hallituksen pitäisi myös poistaa rikoslaista kiskonnantapaista työsyrjintää koskeva kohta aikansa eläneenä. Muuten poliisille ja tuomioistuimille tulee ruuhkaa.

Hyvää juhannusta kaikille ja hyvää kesälomaa niille, joilla sellainen vielä on. Kun palkkatyötä tekeviä ruvetaan tosissaan korvaamaan palkattomilla orjilla, niin sitten lomia ei tunneta.

18485810_10155267007434354_5003603420807261550_n

Kiitos siile tuntemattomalle, joka keväällä teki Ilja Repinin maalauksesta tämän meemin.

***

EDIT 23.6.2017 klo 17.00: Rauma on jättäytynyt kokeilusta pois ja eilinen käsittely oli eduskunnan ensimmäinen. Lopullisesti laki hyväksytään toisessa käsittelyssä ensi viikolla. Kiitos Anna Kontulalle tarkennuksista.

Kommentit (61)
  1. Kiitos Saku että uutisoit tästä, tosiaan ei ylittänyt uutiskynnystä missään muualla.

    Itse työttömänä pitkäaikaissairaana olen tällä hetkellä etuoikeutettu, koska olen työeläkeyhtiön tukemassa työkokeilussa, josta sentään saan enemmän kuin saisin työkkärin työkokeilusta. Eläkettä ja lomia ei tietysti kartu eikä työterveyshuolto kuulu palveluihin, mutta työeläkeyhtiö on vakuuttanut minut ja matkakulut korvataan, jos matka ylittää 10 km.

    Olen kolmannen sektorin paikassa, joka ennen pyöri palkkatuella palkattujen voimin. Nyt kun palkkatuki on harvinaisuus, siellä on enemmistö työkokeilijoita. Tähän asti työkokeilijoilla ei ole teetetty ilta- ja viikonlopputöitä, koska he eivät saa lisiä, joita palkkatuella palkatuille kertyy. Nyt kuitenkin ilmaantui työkkärin työkokeilija joka tekee näitä lisien alaisia vuoroja – ilman lisiä. Kyseinen kokeilija vielä puolusteli sitä asiaankuuluvana, hän on tehnyt samoin edellisessä kolmannen sektorin työkokeilupaikassaan. Hieman hiljeni kun me muut totesimme, että kun yksi suostuu tekemään ilta- ja viikonloppuvuoroja ilman lisäpalkkaa/vapaata, sitten joutuvat muutkin suostumaan.

  2. Virva Itäranta
    23.6.2017, 09:33

    Juhannuksen kunniaksi aloin oikein runoilemaan:

    Työehtojen lopullinen ratkaisu saatiin aikaan.
    Palkkaa ei tarvitse maksaa enää lainkaan.

    Jusseja vaan kaikille!

    1. Jussi Heinonen
      23.6.2017, 20:20

      Pitkiä ovat suunnitellut työelämäkokeilun ajat, 6 kk ja 12 kk. Monen kohdalla näin pitkät pätkät 9:n euron ylläpitokorvauksella ja työttömyyskorvaus siihen päälle on tosiaan turhauttavaa puurtamista. Työmotivaatio ei useinkaan tällaisessa järjestelyssä ole kummoinen. Näissä voi käydä helposti vielä niin, että kun yrityksissä tällaista kokeilua järjestetään, niin äkkiä yritys tekee valituksen ”orjatyläisestään” TE-toimistolle. Sitten kokeilu lopetetaan ja orja saa tästä mittavan karenssin rangaistuksena. Kunnan järjestämissä kokeiluissa enemmän varmaan ymmärretäänkin, että vain harva viitsii tehdä tosissaan töitä näin mitättömällä korvauksella; olen tätä itse nähnytkin ja myös itse joutunut muutaman kuukauden pätkiä tällaista työtä tekemäänkin. On vähän huono omatunto siitäkin, että melko tosissani olen töitä orjana tehnytkin, mutta kyllä on jonkun kerran huomautettukin siitä, että virheitä työssä tulin tehneeksi, mutta ne johtuivat juuri lähinnä siitä, kun motivaatiota ei tosiaan ollut puurtaa olemattomalla korvauksella.

Kommentointi suljettu.