Hyvä herraonni

-Tehdään nyt tällainen laki ja katsotaan, mitä siitä tulee.

Nämä pääministeri Juha Sipilän ikimuistoiset sanat konkretisoituivat eilen, kun perustuslakivaliokunta antoi lausuntonsa sote-lainsäädännöstä. Perseelleenhän se meni, ja kävi täsmälleen kuten asiantuntijat ovat koko ajan varoitelleet. Julkisten palvelujen pakkoyhtiöittäminen ja markkinaehtoistaminen ovat vastoin perustuslakia, ja kireä aikataulu uhkaa ajaa koko järjestelmän kriisiin.

Valiokunnan mukaan  julkinen valta on perustuslain mukaan vastuussa kaikkien kansalaisten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista, ja sillä tulee olla mahdollisuudet turvata nämä palvelut myös silloin, kun palvelutuotantoa ei markkinaehtoisesti synny. Siksi yhtiöittämisvelvoittesta tulee luopua. Sen lisäksi valiokunta toteaa, että julkisia hallintotehtäviä esimerkiksi sosiaalityön osalta ei voi ulkoistaa yksityisten yritysten vastuulle siinä laajuudessa, kuin hallitus nyt esittää.

Asiasta luultavasti parhaiten perillä oleva toimittaja Tiina Merikanto on koonnut pääkohdat tähän erinomaiseen analyysiin. Minä en ole perustuslakiasiantuntija, mutta ihan tavallinen perusjuristikin pystyy näkemään ongelmat. Kirjoitin asiasta viimeksi juhannuksena, ja näköjään osasin ennakoida lausunnon pääasiallisen sisällön. Miksi hallitus ei osannut?

Kyllä se osasi, mutta ei uskonut. Koko ajan on vakuuteltu hallituksen ottavan huomioon asiantuntijoiden näkemykset, mutta niin ei kuitenkaan tehty. Haluttiin kokeilla perustuslain rajoja, haluttiin päästää markkinavoimat temmeltämään julkiselle sektorille verovaroja kahmimaan. Perustuslakiasintuntijatkin ihmettelevät kuka lainsäädäntöä oikein valmistelee, virkamiehet vai lobbarit.

Ainakin EK:n primitiivireaktio pistää epäilemään, että joku sai pahasti nenilleen. Hallituksen sponsorit ovat nyt hyvin vihaisia, ja kaikesta päätelleen hallitus jatkaa pään hakkaamista seinään.

Hallitus kiirehti julistamaan, että entinen aikataulu pitää ja uudistus koko laajuudessaan tullaan toteuttamaan 1.1.2019. Näin siitä huolimatta, että asiantuntijat varoittavat juuri tämän aikataulun sekoittavan koko järjestelmän. Näin siiitä huolimatta, että mittava uudelleenvalmistelu edellyttää uutta lausuntokierrosta ja perustuslakivaliokunnan hyväksyntää. Valinnanvapauskin aiotaan toteutaa täydellisenä, vaikka sen kulmakivi yhtiöittäminen romahti.

Aikataulu tarkoittaa sitä, että kunnat saavat taas luettavakseen jotain hätäisesti kyhättyä sepustusta. Nyt tyrmätty lainsäädäntö tuli lausunnolle sellaisin saatesanoin, että lausukaa tästä nyt jotain, mutta lopullinen laki tulee olemaan jotain muuta kuin tämä luonnos. Nyt kunnissa ja maakunnissa voidaan taas ihmetellä Antero Mertarannan sanoin: Taivas varjele, mitä sieltä tulee!

Hallituspuolueiden sopimuksen mukaan keskustalle tärkeää maakuntahallintoa ei tule ilman kokoomukselle tärkeää valinnanvapautta. Perustuslaki ei estä maakuntahallinnon toteuttamista, mutta tämä lehmänkauppa estää.

Suomella on, kuten kaikki hyvin tiedämme, kautta historian  ollut hyvä herraonni, joten olemme aina valinneet parhaan tarjolla olevista vaihtoehdoista, kuten professori Heikki Ylikangas on todennut. Tähän pitänee taas kerran luottaa.

 

Kommentit
  1. 1

    Siru Pola sanoo

    Ei ole muuten ihan ilmaista tuo hallituksen harhailu yhtiöittämisen ja yksityistämisen parissa.
    Poliitikkojen askartelu tietysti valtiotasolla on mitä on ja ainahan ne jotakin touhuavat, mutta eri tasojen virkamiehille on kertynyt mitättömäksi todetusta työstä (harhailusta ja selvänotosta) valtava määrä työtunteja. Samoin kunnallisen puolen poliitikot ovat ajaneet jokusenkin kilometrin ja pitäneet muutamankin palaverin yrittäessään ymmärtää näitä kiemuroita.

  2. 2

    Jussi Parviainen sanoo

    Onko niin, että sopimukset on jo tehty? Ei kai eliitti ole ennenkään kuunnellut kansan ääntä! Teatteri kansan höynäyttämiseksi on käynnissä ja luottamusta hallituksen toimille vaan äänestetään!
    Sitä saa mitä tilaa.
    Tuntuu kun ihmisten puheita kuuntelee, että suomen ”herraonni” on ihan itseaiheutettua! Ja kyllä hallitus uskoi ja tiesi! Se vaan on valinnut toisen tien!

  3. 3

    Raimo Korhonen sanoo

    Kuten Orpo eilen sanoi telkkarissa, HEIDÄN asiantuntijansa eivät nähneet yhtiöittämisessä perustuslaillisia ongelmia – ja EK:n ulostulo kertookin selvästi, että nuo manitut asiantuntijat olivat fimojen lobbareita.

  4. 4

    AikaMies sanoo

    Saku – taas ”osui ja upposi”
    Joopa. Pohjalaasesta Ylikankaan Heikistä tulee mieleen Nurmijärven rosvot – kirja parin vuosisadan takaisista tapahtumista. Joidenkin tutkijoiden mukaan jopa A Stenvall, taiteilijanimeltään Aleksis Kivi, käytti rosvoja veljestarinansa innoituksena [Aleksin isosetä oli Ylikankaan mukaan ”rosvoporukan ulkojäsen”]
    Koskahan nykyrosvoista aikaansaadaan ”kansalliskirjallisuutta”. Mutkia ja juonia ainakin riittää – niin ja sitä Kiven kuvaamaa jääräpäisyyttä.x
    Esi-isiäni oli Nurmijärven rosvoissa(kin) ja taisi veljestarinassakin joku olla mukana (Ainakin lautamies Mäkelä? ja veljeksistä ehkä Aapo).
    Meinaan jotta kyllähän SSS/SOS jengistä aina yhden ”Valtioneuvoston vallattomat” tositarinankin voisi aikaansaada.
    Odotellaan?

  5. 5

    Jyrki sanoo

    Hallituksen ja eduskunnan poliittinen sonta saippuasarja tarvitsee kyllä Sakun kaltaisia. Ei haittaisi jos olisi enemmänkin. Jotka jaksaa yksinkertaistaa ja purkaa ymmärrettävään muotoon kyseisen sarjan lukuisia likaisia sekä pimeitä ei auringonvaloa kestäviä juonenkäänteitä. Joita eduskunnan ja hallituksen herrat, rouvat, narrit ja vallan rakkikoirat junailee. Ja pyrkii niitä monimutkaistamaan sekä oikomaan mutkia joita ei pidä oikoa. Sekä sotkemaan asioiden merkityksiä ja vielä hämärtämään asioiden vaikutuksia kaupan päälle erilaisin vaikutuskeinoin.

    Keinoilla, joita on ainakin vastuun siirtely ja pallottelu, valehtelu muodossa ja toisessa, tietoinen asioiden väärin ymmärtäminen, asioiden vähättely ja myös esille tuominen tarvittaessa, kansan aliarvioiminen, muiden syyttäminen jne.

    Jota tavan kansalainen, joka voi olla koulussa, töissä, työtön, sairas, vanhus jne. Voi vain huuli pyöreänä ihmetellä mitä oikein tapahtuu ja milloin sekä missä. Ja lopulta jää hämärän peittoon mitä se oikein tarkoittaa kansalaiselle. Ja mikä pahinta saattaa jäädä luuloon, että kaikki mitä tapahtuu tapahtuisi hänen edukseen.

    Mutta voi törmätä kylmään todellisuuteen lopulta niin apteekin tiskillä, sairaanhoitoon pyrkiessä, työttömänä ollessa, opiskellessa ja lopulta vanhuksena maatessaan vaipoissa jne. Toisin sanoen usein miten silloin, kun kaikkein vähiten tarvitsisi uusia vastoin käymisiä elämäänsä ja tahoja, jotka pyrkii hyötymään toisten hädänalaisesta tilasta. Kuten joutumalla vaikka orjatyöhön karenssin uhalla, kun tarvitsisi kipeästi palkkaa tekemästään työstään. Tai vaikka opiskeluun pääsemisen vaikeutumisen muodossa, jonka itse löytänyt ja jonne itse haluaa. Ja monta muuta asiaa kuten nyt vaikka ympäristön pilaamisen jatkaminen Talvivaaran rauniolla Terranovan avulla ja sen kyseenalainen verovaroin rahoittaminen jne jne.

  6. 6

    Rintsu sanoo

    Pitäiskö kerätä kolehti, että saataisiin Sipilälle toimivat silmälasit? Tai opaskoira.
    Eihän tuo näe edes lukea.

    ”Pääministeri Juha Sipilä sanoo, että perustuslakivaliokunnan lausunto antaa vahvan tuen sille, että uudistus kannattaa tehdä ja valinnanvapaus kannattaa toteuttaa.”
    http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706290135447_pi.shtml

    Ollaanko me nyt Sipilän kanssa luettu ihan sama lausunto?

  7. 7

    Jorma Hiekkanen sanoo

    Aika herkkähipiäinen tuo EK:n blogisti. Laitoin kommentin tyyliin ”lehmänkauppojen takia kun halutaan päästä jakamaan 20 miljardin sote-pottia kiireesti ennen seuraavia eduskuntavaaleja niin ei se ole perustuslain vika jos törmätään seinään. Tunnetusti ahneella on tietynlainen loppu”. – Eipä julkaisseet kommenttia !!!

  8. 8

    Rike sanoo

    Siellä on Sipilällä allekirjoitetut paperit jo valmiina miljardidiiliin josta hän saa miljoonaosingot. Homma on saatava finaaliin, ennen kuin on aika lähteä takaisin firman johtajaksi.

  9. 9

    T. Kallinen sanoo

    Häpeän osallitua tällä kohtaa tähän keskusteluun sillä olin omassa ylivertaisessa tarkkanäköisyydessäni alkanut uskoa että ”kaikki” julkisesti hallinnoitu toiminta voidaan yksityistää kilpailullisista syistä ilman, että oivalluskykyisen vasemmiston vastalauseet painaisivat siinä mitään. On mennyt sähkö- ja energiayhtiötä, vettä ja viemäriä, tele- ja sähkölinjaa. – Olin jo höpötellyt paikka paikoin, että nyt pitää kiirehtiä kuntien SOTE-toimintojen yhtiöittämistä niin, että housuja ei kiskoja jaloista ennenkuin (kunta) ehtii huomatakaan. Tosin, olisihan ne yhtiöt myyty höpelöiden toimesta yksityisille jonkun ajan kuluttua sitäkin rataa eddeten, mutta pientä vastarinnan pesäkettä siitä silti kuvittelin.

    Olin väärässä. Ei olisi minunkaan pitänyt pudota pylväästäni (pylväspyhimyksenä ;-)) tuohon libertalismin likaiseen hyökyaaltoon, vaan olisi pitänyt alkaa selvittää tätä asiakimppua syvemmin itsekin. Mutta mitä tästä tulee jos ja kun kaikki pitäisi nykyisin tehdä itse, voimatta tietysti luottaa valtavirrassa uiviin Libertan poliittisiin oppilaisiin (Sipilä, Orpo, Soini) mutta ei sen paremmin muihinkaan jonkinlaisessa ymmärtämättömyydessään toimiviin asiantuntijoihin. Jälkimmäiset ne dominoivat muka epäpoliittisina asioiden valmistelijoina, vaikka hekinhän ovat poliittiista ilmastoamme pilaavan libertalistisen taistelukaasusumun huumaamia …

    Niin, ja olisi sosiaalipuolta sitäkään pakko antaa tässä samassa sotkussa yksityisen yritystoiminnan riepoltavaksi? Pitääkö alkaa nostella tikun nenään enemmänkin noita karmaisevia esimerkkejä vanhusten ja heikkovoimaisten hoitokodeista? Tulivoimaa yksityistämistä vastaan on joka tapauksessa lisättävä! Vaikka yksityistäjät kutsuisivat puolelleen millaisia apujoukkoja tahansa, USAsta asti …

  10. 10

    HTK sanoo

    Voisiko Uuninpankkopoika juristina kommentoida alla esittämääni ajatuskulkua, jossa esitän pessimistisen oletuksen?

    Sosiaali- ja terveyspalveluiden uusliberaali yksityistäjä Juha Sipilä voi, nykyisen eduskunnan perustuslakivaliokunnan asettamia esteitä ohittaakseen, muutattaa perustuslakia. Ainakin siihen on olemassa teoreettinen mahdollisuus. Perustuslain 73 §:n mukaan ehdotus perustuslain säätämisestä on hyväksyttävä eduskunnassa äänten yksinkertaisella enemmistöllä ja se on jätettävä lepäämään ensimmäisiin eduskuntavaalien jälkeisiin valtiopäiviin. Lepäämään jätetty perustuslain muutosehdotus on silloin muuttumattomana hyväksyttävä vähintään 2/3 enemmistöllä.

    Miten se voisi tapahtua? Ensiksi peruslain muutosesitys hyväksytetään eduskunnan hallituspuolueiden enemmistön turvin ja sen jälkeen hankitaan sopivilla poliittisilla lehmänkaupoilla opposition porvaripuolueista vaadittava 2/3:n enemmistö. Mikäli SDP ja Vasemmistoliitto eivät saisi yhteensä vähintään 67 kansanedustajanpaikkaa, niin se voisi olla mahdollinen. Tällä hetkellä niillä puolueilla on vain 47 kansanedustajaa, jos siihen vielä siihen lisätään Vihreän Liiton 15 edustajaa, niin summaksi tulee vain 62 kansanedustajaa. Miten vihreät tulisivat suhtautumaan mahdolliseen perustuslain muutokseen? Sitä voi vain arvailla? Jos kaikki on kaupan, niin puolueita voidaan ”ostaa” puoluejohtajille tehtävillä sopivilla myönnytyksillä.

    Juha Sipilä ja kokoomus voivat laskelmoida siitä, että suuri osa äänioikeutetuista on niin kyllästynyt poliittisiin temppuiluihin ja sen vuoksi, varsinkin työväenluokkaan kuuluvat ja pienituloisimmat, jättävät äänioikeutensa käyttämättä. Äänestysaktiivisuuden lasku heikentää eniten Vasemmistoliiton ja SDP:n kannatusta, sekä myös Vihreän Liiton äänimäärää, mutta siitä hyötyvät eniten kaikkein oikeistolaisimmat puolueet. Sen vuoksi houkutus perustuslain muuttamiseen saattaa tulla mahdolliseksi.

    Edellä mainitulla menettelytavalla suljettiin kommunistit pois eduskunnasta1930-luvun alussa. Saman vuosikymmenen alussa kokoomuspuolueen eduskuntaryhmä teki aloitteen myös Sosialidemokraattisen puolueen julistamista laittomaksi.

    Parlamenttivaalien äänestysaktiivisen lasku on koettu nyt useissa Euroopan valtioissa: Ranskassa (alle 50 %), Puola (alle 50 %), Venäjä (noin 50 %), Baltian valtiot, Iso-Britannia. Euroopan Unioin Parlamentin vaaleissa äänestysaktiivisuus on aina ollut alhainen josta oikeistopuolueet ovat hyötyneet. Yhdysvalloissa on jatkuvasti ollut alhainen äänestysaktiivisuus, mikä mahdollisti Trumpin valinnan presidentiksi.

    Politiikka on yllätyksellistä: aika näyttää toteutuuko ennustamani mahdollisuus. Mikäli nykyinen hallitus haluaa kaupallistaa kaiken mahdollisen, niin se tuskin jättää käyttämättä siihen kaikkia lain mahdollistamia keinoja.

  11. 11

    "Aina Marina" sanoo

    Eiköhän tuo HTK:n oletus ole jo valmisteltu hyvissä ajoin, valitettavasti. Onhan näillä ”herroilla” sekä härskiys että raha, jolla maksaa valtakunnan niljakkaimmille juonioille niin käsikirjoituksista kuin valmisteluistakin.

    • 12.1

      AMK sanoo

      Sipihän on varmaan jo ollut porissa ja saanut syntinsä anteeksi sen jälkeen niistä ei enää tarvi puhua eikä ajatella ei muutakuin uuttakehiin vaan

    • 12.2

      timo harju sanoo

      Hieno löytö 🙂 Tämä Hagvin Spegelin (1645-1714) sanoittama virsi oli aikoinaan virsikirjassa numerolla 440. Sen sanoma oli niin väkevä, että virsikirjauudistuksessa se poistettiin kokonaan. Spegel oli Ruotsin kirkon arkkipiispa ja Kaarle XI:n rippi-isä ja hovisaarnaaja, joten hänellä oli näköalapaikka vallankäyttöön ja selvästikin jämeryyttä ja selkärankaa vaikka muille jakaa. Postillan lehteilyn lomassa voisi Sipiläkin perehtyä armonsanomaan spegeliläisessä hengessä…

  12. 13

    elm sanoo

    Luulisi pääministeri Sipilän yritysjohtajana ja yritystaustaisena tietävän, että mitään projektia ei kannata tehdä ilman että sidosryhmien vaatimukset ovat tiedossa ja huomioidut. Sitä minä en tajua, että miksi ihmeessä perustuslakivaliokuntaa ei kuulla jo lakiehdotusten _valmisteluvaiheessa_? Eivätkö he ole kollegoita keskenään, sellaisia, joiden kanssa voisi jopa suunnitella jotain yhdessä?

    Miksi tämä hallitus kiipeää aina kantapäät edellä puuhun? Vain tippuakseen – taas – alas. Melko hullunkurista, ellen sanoisi. Jos yritykset toimisivat samanlaisin periaattein, vienti ei vetäisi tätäkään vähää. Tilataan lentokone ja saadaan epäkuntoinen mopedi.

    ”Ei tästä takkia tullut, tästä tuli nenäliina”, sanoi hiiri kun kissalle takkia ompeli.. vai miten tarina siinä lastensadussa se menikään?

  13. 14

    mikkos sanoo

    Suomalaiset ovat hyvin tyytyväisiä elintasoonsa – uhkaako ylityytyväisyys talouskasvua?
    Ylen kyselyssä lähes yhdeksän kymmenestä kertoo olevansa tyytyväinen aineelliseen elintasoonsa.
    https://yle.fi/uutiset/3-9692859
    Hallituksen tilaama vale kusetus harhautus galubbi kuka tätä voi uskoa
    Työt­tö­mis­tä­kin yli 70 prosenttia tyytyväisiä elintasoonsa – Ylen kyselyn tulos yllätti tutkijat
    Kun näin valtava enemmistö on tyytyväisiä aineelliseen elintasoonsa, riittääkö meillä enää voimia ja halua tavoitella vieläkin parempaa, Rahkonen tuumii Ylelle.
    – Tyytyväisyysluvut ovat suorastaan huolestuttavan korkeita.
    nämä taivastele tätä hallitus puolueiden eero lehden talous huijjarin omistaman
    gallubbi tehtaan tulosta
    meilähän menee liian hyvin
    pitäisikö palkoja laskea ja sosiaaliturvaa
    se on tämän gallubin piilo viesti mihin pyritään tällä *vale gallub* tuloksella
    jonka toinen ulotuvuus on se että yritetään luoda harhainen kuvitelma
    kuinka hyvin tämä hallitus on hoittanut hommansa
    varsinkin tämän hallitus sekoilun jällkeen kun persut hajosivat
    ehkä ihmiset suomesa harjoittavat nykyään *härski hartikaisen* kurjistumis teoriaa
    kun taju lähtee ilmaisesta hillo munkista
    Uuno Turhapuro haistelee lasin läpi
    https://www.youtube.com/watch?v=QP5JeiJTkIQ
    Uuno Turhapuro – Ekstaasinaru
    https://www.youtube.com/watch?v=JbdSTgDXj2A
    Uuno Turhapuro – Leivät
    https://www.youtube.com/watch?v=-o-mZUhvm50
    en keksi muutakaan selitystä tähän asian
    Euroopan neuvostolta sapiskaa Suomelle liian matalasta sosiaaliturvasta
    https://yle.fi/uutiset/3-7797709
    Toimeentulotukea saavien kotitalouksen määrä on rajussa kasvussa pääkaupunkiseudulla
    https://yle.fi/uutiset/3-7313616
    Vuokrien hinnat karanneet täysin käsistä: ”Kaikki keinot eivät ole vielä käytössä
    https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/vuokrien..
    Vanhustenhoito on yhä retuperällä
    Kotihoidon asiakkaiden määrä on kasvanut, mutta hoitajia on vähemmän. Kehitys kulkee väärään suuntaan.
    http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005171731.html
    4.1 Tuloerojen kasvu Suomessa 1990-luvun lopulla OECD-maiden nopeimpia
    http://www.stat.fi/til/tjt/2013/04/tjt_2013_04_2015-0..
    3. Tuloerot Euroopan maissa ja tuloerojen kehitys Suomessa pitkällä aikavälillä
    http://www.stat.fi/til/tjt/2015/04/tjt_2015_04_2017-0..
    Suomalainen köyhyys syvenee – aikuisuus on nuorelle taloudellinen riski
    Aiemmin nuoret kokivat aikuisuuden mahdollisuutena tehdä työtä ja perustaa perhe ja hankkia oma asunto, sanoo professori muttei enään
    https://yle.fi/uutiset/3-8339078
    Vuokratyö yleistyy ja leviää myös päällikkötehtäviin – ”Saan päättää itse, milloin teen töitä”
    Vuokratyö yleistyy monella alalla. Työnantajan mukaan työntekijät ovat löytäneet vuokratyön keinona valikoida työaikoja, tehtävänkuvia ja tutustua eri työpaikkoihin.
    nimen omaan
    http://www.hs.fi/ura/art-2000002904493.html
    Palkalla ei tule toimeen – Saksan virkamiehet leipäjonossa
    Yli 180 000 saksalaista virkamiestä joutuu turvautumaan toimeentulotukeen, koska palkka ei riitä
    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200803147388202_ul.s..
    Lapsemme käy töissä mutta palkalla ei tule toimeen – me elätämme häntä ja tuemme voittoa tahkoavaa työnantajaa
    http://www.hs.fi/mielipide/art-2000002916819.html
    20 000 ihmistä seisoo Suomen leipäjonoissa joka viikko
    Ruokaa käyvät hakemassa etenkin eläkeläiset, työttömät ja lomautetut. Suurin osa heistä saa jotakin sosiaaliturvaksi laskettavaa etuutta, mutta rahaa ei riitä ruokaan esimerkiksi korkean vuokran takia.
    http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002782585.html
    YMMM YMM YMMM YMMM YMMM ……………………………………..
    NIIN KUULOSTAAKO TÄMÄ YLEN GALUBBI HALLITUKSEN PROPAGANDA TILAUS
    TEISTÄ USKOTTAVALTA
    EN USKO KOSKA SE ON PELKÄÄ VALETTA IHMISTEN HARHAUTUSTA KUSETUSTA
    YLEN HARJOITAMAA *MEDIA RIKOLISUTTA* HALLITUKSEN KÄSKYSTÄ *

    SUOMEN POLIITIKOT AJAVAT VOIMAKKASTI SAKSAN MALLIA SUOMEEN MINI JOBEINEEN
    telä-Saksassa ilmestyvän Süddeutsche Zeitungin mukaan miltei 130 000 kokoaikaista valtion työntekijää terveydenhuollossa,
    sosiaali- ja koulutusalalla sai toimeentulotukea vuonna 2007.
    Lisäksi yli 50 000 osa-aikaista joutui turvautumaan hallituksen raha-apuun
    saadakseen leipää pöytään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *