Taas ne suuret tuet

”Ulkomaalaisperheelle sosiaalitukea 3 215 euroa + asunto puhtaana käteen.”

Säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin Iltalehden bloggaaja Pauli Vahtera tarjoaa maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden tuista annoksen sitä samaa huttua, jota on tarjoillut jo vuosikausia. Niin sanotut maahanmuuttokriittiset nielevät annoksen sellaisenaan, koska haluavat sen niellä.

Vahtera vetää lukuja hatustaan vaivautumatta selvittämään tukien myöntämisen perusteita. Hän sekoittaa eri tuet keskenään tuntematta edes niiden oikeita nimiä. Hän puhuu sekaisin oleskeluluvan saaneista ja turvapaikanhakijoista. Hän laskee yhteen eri tuet ja tarjoilee loppusumman hekumoiden sen suuruudella. Hän vetoaa henkilöimättömiin virkamiestuttaviinsa, joilta on muka saanut yksityiskohtaisia tietoja asiakkaiden saamista tuista.

Katsotaanpa vähän tarkemmin tämänkertaista annosta. Vahtera ottaa esimerkiksi neljän aikuisen ja yhden alaikäisen muodostaman perheen saamat tuet, joita kertyy huikeat 3 215 euroa ja ilmainen asuminen kaupan päälle. Jos Vahteran luvut pitävät paikkansa, niin yhtä hyvin hän olisi voinut kauhistella kantasuomalaisen, samassa tilanteessa olevan työttömän perheen tukia, jotka ovat täsmälleen samat kuin maahanmuuttajien tuet.

Aikuiset saavat työttömyysetuuta ja alaikäinen lapsilisää. Työmarkkinatuki on 32,40 euroa päivässä, ja siitä ennakonpidätys on 20 %. Summat ovat samat kantasuomalaiselle ja oleskeluluvan saaneelle turvapaikanhakijalle. Vahtera puhuu sadan euron erosta, mutta ei pysty selvittämään sen syytä ”tukiviidakosta”. Ei tietenkään pysty, koska mitään eroa ei ole. Summa on sama kaikille.

Ei myöskään ole olemassa mitään erillistä kotouttamistukea tai -rahaa, vaan maahanmuuttajille maksetaan kotoutumissuunnitelman ajalta työttömyysetuutta tai toimeentulotukea. Oikeus työttömyysetuuteen määräytyy työttömyysturvalain mukaisesti ja oikeus toimeentulotukeen toimeentulotuesta annetun lain mukaisesti.

Hallitus yritti Hanna Mäntylän ministeriaikana ajaa läpi muutosta, joka mukaan kaikki maahanmuuttajat saisivat kotouttamisrahaa, joka olisi vain 90 % työmarkkinatuesta tai toimeentulotuesta. Ymmärrettävistä syistä tämä kariutui perustuslain yhdenvertaisuuspykälään.

Asumistukikin määräytyy kaikille samojen perusteiden mukaisesti. Tuki ei kata koko vuokraa, vaan tuen saajan on aina maksettava omavastuuosuus. Jos sitä ei pysty maksamaan itse, niin puuttuva osuus on mahdollista saada toimeentulotukena.  Tämä koskee ihan kaikkia samalla tavalla. Lapsilisä on sama kaikille. Vahtera siis kauhistelee työttömän viisihenkisen, neljän aikuisen ja yhden alaikäisen perheen saamia tukia, ja siitä hänen kinkeripiirinsä lukijat raivostuvat. Moni raivostujista on kommenteista päätellen itse työtön.

Sen jälkeen Vahtera vertailee pieni- ja keskituloisten asemaa oleskeluluvan saaneisiin turvapaikanhakijoihin. Kuten sanottu, niin hän käytännössä vertailee työttömien etuuksia työssäkäyvien tuloihin. Hän on tarpeeksi härski ottaakseen ivattavaksi jopa työkyvyttämän maahanmuuttajan, eli käytännössä ivaa jokaista nuorena työkyvyttömäksi joutunutta.

Tietenkin Vahtera rääpii myös vastaanottorahaa puutteellisin tiedoin. Hän väittää, että sitä maksetaan riippumatta siitä, kuinka paljon turvapaikanhakijoilla on mukanaan omaa rahaa ja kuinka paljon he saavat kotimaastaan vanhemmiltaan rahaa. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan saapujan omat rahat pienentävät vastaanottorahaa tai eväävät sen kokonaan. Vastaanottorahan määrät löytyvät täältä. Suurimmatkin summat ovat paljon pienempiä kuin toimeentulotuen perusosa.

Vahteran olisi korkea aika päivittää tietonsa, tai oikeastaan hankkia niitä ihan alusta alkaen. Jos minä kirjoittaisin tähän blogiin yhtä huolettomasti faktat sivuuttaen, niin päätoimittaja antaisi nootin. Iltalehdessä lienee toisenlaiset kriteerit.

Antaa siis kärpäsparven pörrätä, mutta sillä seurakunnalla ei ole mitään asiaa kommentoimaan tätä blogia. Suriskoot keskenään omalla kasallaan.

paska

 

 

 

Kommentit
  1. 1

    Rosa Warski sanoo

    Parhaita kohtia oli mielestäni, kun hehkutettiin pyörätuolipotilasta vakoilevaa sosiaalivirkailijaa. Miten liikuntarajoitteinen kehtaa yrittää tanssia !?

    • 1.1

      Rintsu sanoo

      Jos pankkopoika sallii, niin ihan offtopiccina sanoisin tuohon, että olen soittanut kymmeniä hyväntekeväisyyskeikkoja veteraaneille joista suuri osa oli pyörätuolissa. Järjestäjä oli järjestänyt paikalle tusinan pyörätuolien pyörittäjääkin. Että jos vauhti kelpaa niin nyt pyöritään humppaa.

      Jos liikuntarajoitteinen tahtoo humpan pyörteisiin niin se on järjestettävissä.

      Jos ei kehtaa tahtoa niin sit yhteiskunnassa on jotain pahasti pielessä.

      • 1.1.1

        Rosa Warski sanoo

        Hyvin tehty, Rintsu.

        Ja eihän tosiaan pyörätuolissa olo välttämättä sitä tarkoita, ettei lainkaan kykene liikkumaan. Voi vaikka viitisen minuuttia jotenkuten pysyä tolpillaan, ja tanssimalla treenata ja ylläpitää jalkojen kuntoa.

        Ei voi kun ihmetellä, minkälainen ihminen on kateellinen pyörätuolipotilaan sosiaaliturvasta.

      • 1.1.2

        Eeva Koiranen sanoo

        Hyvä, hyvä Rintsu, jatka samaan malliin.

        Kyllä vaan liikuntarajoitteisetkin voivat nauttia muusiikista ja tanssinhurmasta. Heitä varten on kehitetty ihan omia tanssikoreografioita ”senioritanssin istumatanssi” ja tanssituntien suosio kasvaa koko ajan. Voi sitä pyörätuolia toki ilman koreografioitakin pyörittää. Olen opiskellut ko ja senioritanssinohjaajaksi ja voin sanoa, että on todella mahtavaa seurata miten innostuneita tanssijat tanssitunneilla ovat. Tervetuloa vaan toimittaja Vahtera seuraamaan liikuntarajoitteisten ja ”vanhusten” tanssimista, olisi se oma napa kokemuksen jälkeen ehkä vähän kauempana.

        Toimittaja Vahteralla perusarvot näyttävän kaipaavan totaalista päivitystä.

        • 1.1.2.1

          Rintsu sanoo

          Kiitos Rosa ja Eeva. Mut ei tossa ole mitään kiittämistä. Toi on ihan normaalia kotikasvatusta. Et jos aikatauluun sopii eikä majoitus maksa niin kalenteriin mahtuu mainiosti muutamat soitot ihan hyväntekeväisyytenä.

          Soittaneena mä myös tiedän, että kaikki parketilla ei tosiaankaan osaa tanssia. Entäs sitten? Mä olen soittamassa enkä arvostelemassa kenenkään tangotaivutuksia.

          Mut milloin soitto onnistuu houkuttelemaan parketille pyörätuolissakin olevan niin siitä tietää, että nyt soitto soi kuin pitää. Ja se on asia joka lämmittää sydäntä kummasti.

  2. 2

    Helena Koivisto sanoo

    Hyvä että edes joku korjaa näiden reppanoiden ”totuuksia”. Surullista kuinka jopa karmeimmilta sotatoimialueelta tuleviin kohdistetaan tälläisten uunojen takia ikäviä ja inhottavia asenteita, joka muuttuu tyhmimpien toimesta myös käytökseksi.
    Jos eläkeläisten etuja halutaan edistää, tämä ei ole oikea keino.
    Tässä maassa olisi varaa kaikille, jos edes joku nostaisi taas ilmaan kysymyksen valtion kassan sijaan veroparatiiseihin virtaavista miljardeista. Muiden lyttäämisen ja herjaamisen sijaan.

  3. 3

    R.A. sanoo

    ”Vahtera ottaa esimerkiksi neljän aikuisen ja yhden alaikäisen muodostaman perheen saamat tuet, joita kertyy huikeat 3 215 euroa ja ilmainen asuminen kaupan päälle. Yhtä hyvin Vahtera olisi voinut kauhistella kantasuomalaisen, samassa tilanteessa olevan työttömän perheen tukia, jotka ovat täsmälleen samat.”

    No ei todellakaan ole, tai sitten tuossa esimerkin tiedossa on iso virhe. Vaikka ne kaikki neljä aikuista eläisivät erillään yksikseen, niin sittenkin niille maksettaisiin tukia pakollisten asumismenojen (vuokra, vesi, sähkö, kotivakuutus) päälle vain 487,89 euroa per nuppi. Lapsilisä yhdestä lapsesta on 94,88 euroa / kk. Yhteensä siis 2046,44. Ja tämäkin siis vain siinä tapauksessa, että ne kaikki aikuiset elävät yksikseen eri talouksissa. Jos ne elävät yhdessä perheenä, niin tuki lienee pienempi, koska kulutkin ovat pienemmät.

    Olisi ihan kiva jos suomalaisten työttömien saamista tuista ei leviteltäisi paisuteltuja tietoja. Tuommoisten paisuteltujen tietojen levittäminen vahvistaa sitä valhekuvaa, että työttömät ovat laiskoja lusmuja, jotka elävät leveästi tekemättä mitään.

    • 3.1

      Saku Timonen sanoo

      Niinpä. Vahtera väitti tukien olevan noin suuret, ja minä vain kerroin, että siinä tapauksessa kaikki samassa tilanteessa olevat saavat saman verran.

    • 3.2

      Anja Oksanen sanoo

      Satunpa satavarmasti tietämään että oleskeluluvan saanut saa työmarkkina tukea tasan saman kuin suomalainen ja asumistukea samalla laskimella laskettuna kuin suomalainen. Vuokra saa olla enintään 550 tai todistettavasti pitää todistaa että sillä ei ole tarjolla minkäänlaista luukkua. Tuosta summasta saa vain asumistuen ei ilmaista asuntoa. Nuoret saa ensikotiinsa 150-300 jolla voi ostaa astioita sänkyä jne. Sen saa myös suomalainen vähävarainen kun hakee. Menoiksi lasketaan tietysti vesi ja sähkö..jos työmarkkina tuki ei riitä lopun saa sitten toimeentulotukena. Lääke menot myös huomioidaan ja yleensä terveydenhoito.

    • 3.3

      Annika Lindfors sanoo

      Niin, asumiskulujen jälkeen jokaiselle aikuiselle on jäätävä vähintään toimeentulotukinormi, ja mikäli vuokraan ei ole muita tuloja, se maksetaan normivajeena. Neljä aikuista ei kaksioon mahdu, ja kolmioista pääsääntöisesti peritään yli tuhat euroa kuukaudessa plus sähkö, vesi ja kotivakuutus. Tuntematta laskelman yksityiskohtia tarkemmin vaikuttaa asialliselta tukipäätökseltä.

      Sitä voi jokainen itsekseen miettiä miten tuolla vajaalla 490 eurolla ostaa itselle kaiken tarvittavan kuukauden ajan. Oli sitten suomalainen, saamelainen tai ulkomaalainen, tukiverkoilla varustettu tai ei.

    • 3.4

      liisa hirvonen sanoo

      Niinpä juuri R.A! Täällä voi sentään kommentoijiakin kiittää, monia useistakin hyvistä kirjoituksista. Olen seurannut Sakun kirjotuksia alusta saakka, monta vuotta. Raivopäisimmät ovat halunneet kaataa koko blogin siinä koskaan onnistumatta. Facessa Sakun kirjoituksista käydään hyvin vilkasta keskustelua, ja useassa paikassa. Mikä on hyvä ja erinomainen asia. Vaikka tyhjäpäisimmät ehkä toivovat, että kommentointikin loppuisi.

  4. 4

    Janne Raitio sanoo

    Mitenkä mahtaa olla harkinnanvaraisten sosiaalitukien kanssa? Onko siinäkin kaikille sama summa samaan asiaan?

    • 4.1

      Saku Timonen sanoo

      Täydentävää ja ennaltaehkäisevää toimeentulotukea myönnetään kaikille samoilla perusteilla. Sitä ei myönnetä ”samaa summaa samaan asiaan”, vaan jokainen tuki perustuu elämäntilanteeseen ja tarveharkintaan.

      • 4.1.1

        Marjukka Huttunen sanoo

        Itse näitä tukia maahanmuuttajille myöntävänä sossuna tarkentaisim, että pääsääntöisesti kunnissa on omat linjauksensa, paljonko tyypillimpiin haettaviin asioihin myönnetään tukea ja nämä voivat vaihdella hyvinkin paljon kunnittain. Esim. pakolaisen muuttoavustus ensiasuntoon on jossain kunnissa 0 euroa ja käytetyt huonekalut, toisaalla 975 euroa.

        Muuta siis hyvä että puutuit tähän, Saku. Asiallinen teksti, ainoana asiavirheenä huomasin tuon vuokraa koskevan kohdan että kunta myöntäisi ehkäisevää toimeentulotukea, jos asumistuki ei riitä. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä Kela myöntää erotuksen perustoimeentukena, jos vuokra on ”kohtuullinen” eli Kelan ttt-linjausten mukainen ja ainakin pk-seudulla todella alhainen. Muusta Suomesta en osaa sanoa, mutta pk-seudulla kunnat eivät tue ns. ylikalliissa vuokrissa millään tavalla, vaikka Kela kirjoittaakin automaationa jokaiseen päätökseen, että lisää tukea voi hakea täydentävänä kunnasta. Tällöin ihminen maksaa perusosasta sen normin yli menevän osan vuokrasta. Korkeiden vuokrien ja asuntopulan takia aivan järkyttävä ongelma pk-seudulla nämä ns. avuliaat vuokravälittäjät ja siihen liittyvä hämäräbisnes, jonka avulla oleskeluluvan saaneet velkaanuvat jo heti muuttaessaan. Mutta se on ehkä toisen tarinan paikka se.

  5. 5

    Jari Kähkönen sanoo

    Missäpä ollaan, kun väittäjä esiintyy talousmiehenä, mutta ei avaa positiotaan tunnustamalla olevansa ihmisvihaaja ammatillisen menestyksen puutteen/syrjään joutumisen tai suorastaan aikuiskiusaamisen vuoksi? Ei häntä silloin tarvitsisi vihapuheesta tuomita, sillä jättäisiväthän kaikki ajattelevat ja tuntevat normaaliväestöön kuuluvat moisen omaan arvoonsa. Kaltaisensa, mutta tittelittömät, hygieniattomat, jokasuhteisessa ulkopuolisuudessa elävät ja vailla alkeellistakaan järkeilyn sekä itseilmaisun taitoa olevat, tuskin he siitäkään lannistuisivat. Marttyyrina pitäisivät. Sakari bloggaa hyvin, mutta rohkenen epäillä ettei mene perille edes kuvavalinnan kautta. 🙂

    Näitä poikia nimittäin ajaa jokin ihan muu. Henkilöhistoriallisella surkeudella saa myötätuntoni ja vihastakin saattaisin olla välittämättä, kyllä, kaikissa muissa oloissa, mutta en silloin kun sen voimin tehdään koko väestöä vahingoittavaa hallituspolitiikkaa ja liputellaan kaduilla niinkin laajasti kuin kai kaikki tietänevät muutenkin. Tämä on se sama ilmiö, kun kansa äänestää itseään paremmaksi. Vasta kun ne olisivat teltta- tai parakkimajoituksessa ja saisivat talon puolesta vain eloonjäämisminimin, senkin kai mieluiten hyödykkeinä kuin rahana, olisi kansa tyytyväinen. Persukansa, kuulukoon se puolestani hullu-uholaisiin, sinipoikiin tai mihin falangiin hyvänsä. Piruko noista enää edes selvillä pysyy.

    Vailinainen tai vinoututunut inhimillinen identiteetti siinä oikeasti puhuu. Se niitä yhdistää. Olkoon keskiluokkaa tai keskikaljajengiä, maisteri tai mäntti. Yhden tekosyyt ovat koreammin muotoiltuja kuin toisen paljas viha. Vai ovatko? Keskustellaan väitetystä selkävaivaisesta ruotsalaismiehestä, joka väitetään otetun kiinni tavallisesta poikkeavin sosiaalityön menetelmin. Näinhän sitä saattaisi joku Pauli Vaahteran ikäinen ukkopaha kuvitella, kun nuorena istuksi alkkoholiannoksen edessä veljellisesti naureksien vertaisensa kertomukselle sairausloman saamisen helppoudesta. Niinhän se joskus silloin epäilemättä menikin, mutta ei mennyt kauaa vaan todellakin alettiin tutkimaan tarkemmin. Ja johan romahtivat niiden rehellisten suomalaisenkin selkäsairaslomien määrät.

    En välitä käydä inttämään ruotsalaisen esimerkin todenperäisyydestä. Tämän maailman vaahteroiden seuraajille jo yksin keskustelukin käy vahvistukseksi. Ne eivät edes huomaa sitä, että kukaan ei tajunnut oliko esimerkillä esimerkiksi jotain muutakin merkitystä kuin vihanlietsonta. Kateissa oleva kysymys on, ”voiko näin yleistää?” Kaukana ei olla salaliittoteoriasta, jossa itseasiassa totuuden selvittämistä vastustetaan, koska jos ei suorastaan tiedetä vaan vähintään arvattaisiin sen olevan jotain mikä ei miellytä. Enemmän miellyttää tarkoituksellinen tietämättömyys, joka epäsuorasti ruokkii ajatelmaa, että ennakkoluulon pitää syrjäyttää totuus. Kaikki muka tietävät totuuden muutenkin eikä selvittäjiin menetelmineen voi kuitenkaan luottaa vihjatun omanvoitonpyynnin takia.

    Ajatus kulkeutuu Irwin Goodmanin legendaariseen 1980-luvun kipaleeseen, jonka kaikki aihe huomioiden arvaavat, mutta jonka jätän huvikseni nimeltä sanomatta. Tutustuin siihen uudemman kerran, koska sen verkoitse saatavissa oleva esitys tv:ssä tuli kerran puheeksi Juice -vainaan elämäntyön arvioinnissa. Se on hyvin vaikeaa satiiria, jonka funktio kaiketi oli toimia epämiellyttävänä peilinä toistamalla kuulijalle kaikki tökeröimmät rasistis-sovinistiset kliseet mitkä vain laulun mittaan saatiin, sekä panna kuulijansa oksentamaan inhosta kysyen itseltään ”tuollaisiako me tosiaan ollaan?” No, historia tietää, että tapahtumatta jäi ja nykyään koko kipaletta ei sen sisällön räikeyden takia sovi edes julkisesti esittää. Paitsi nämä tietyt pojat ja tietyssä tarkoituksessa.

    Aina ne päätyvät siihen, että heidän pitäisi voida koska tahansa mennä viranomaisesta hakemaan kenen tahansa niihin kuuluvan mitkä tahansa henkilökohtaiset tiedot, jotta voivat varmistua ettei siellä ole asiattomuuksia. Jos eivät saa, kuten eivät voi eikä kuulukaan saada, keksivät datansa omasta päästään. Ja jos nyt löytävätkin minkä hyvänsä lukeman, joka ylittää nollan, seuraa riemujuubel mahdoton. Mitä siitä, että samalla vaivalla, liitteillä ja hakemuksella saman olisi saanut kuka tahansa. Täysreppanat, ihmisvihaajat, empatiakyvystään vajaat keidän identiteetin vinouden kuulee joka ainoasta jutustaan. Läpällä ja/tai kännissä, jepjep, uskottelee vaan itselleen tai kaltaiselleen, muuhun se ei enää tehoa. Iltalehti ja Pauli Vaahtera? No, nehän nyt vain antavat kansalle mitä se haluaa.

  6. 6

    työtöntyötön sanoo

    3x työmarkkinatuki 696 euroa+ 1x 696euroa +lapsikorotus noin 113e/kk +lapsilisä 94 euroa=2993euroa kuussa. Tietysti vielä asumistukea jos ovat oikeutettuja. Ei tuo laskelma kovin paljon heitä, ehkä jotkut heistä saavat vielä kulukorvausta. Ja osa työmarkkinatuesta tietysti verotetaan jo heti kättelyssä takaisin.

    Itse asiassa vanhempien luona asuvalla jolla työssäoloehto ei ole täyttynyt koskaan työmarkkinatukea saatetaan maksaa alennettuna (tämä riippuu vanhempien tuloista). Riippumatta siitä oletko 19-vuotias vai 39-vuotias. Vähintään puoleen olet kuitenkin oikeutettu ja ”aktivointi/työllisyystoimien” ajalta täyteen tukeen. Tässäkin näen yhden epäkohdan. Jos henkilö on täysi-ikäinen niin miksi vanhemmat olisivat missään määrin elatusvelvollisia. Sama juttu toimeentulotuessa.

    Samat tuet saa kuitenkin myös kantasuomalainen perhe jossa on yksi vanhempi, 3 aikuista lasta ja yksi alaikäinen. Näitä taitaa olla suht harvassa jotka edellä mainitulla tavalla asuvat. Suomalaiset muuttaisivat jokainen omaan kämppään ja se vasta kalliiksi tuleekin kun kaikki tuet lasketaan yhteen. Esim. 4 x 500euron vuokra + 4 x 490 euroa+ yksi lapsikorotus 113e +lapsilisä 94e = 4167 euroa. Tuleeko yhdellä joka alaikäisen lapsen kanssa asuu vielä jotain muita lapsikorotuksia?

    Vahtera myös vertaa iranilaisperhettä suomalaiseen töissäkäyvään yksinhuoltajaperheeseen jossa on vain alaikäisiä lapsia. Miksei vertaa samanlaiseen (neljä aikuista ja yksi lapsi) perheeseen kuin iranilainen? Sillä erotuksella että kaikki perheen aikuiset olisivat töissä. Äidin palkka vaikkapa 2500 euroa kuussa, täysi-ikäisten 3 lapsen 1400euroa, 1600euroa ja 1900euroa ja vielä yhden lapsi-lisä 94euroa . Ja kas yhden perheen tulot 7494 euroa miinus verot tietenkin. No nyt voikin sitten kysyä miksei edellinen perhe vaihda palkkatöitään tuohon ruhtinaalliseen tukisummaan n.3000 euroa.

    Aina tätä samaa jankkausta miten tuilla eletään niin ja niin leveästi ettei töitä kannata ottaa vastaan. En kadehdi pätkääkään iranilaisperheen ”suuria tuloja”.

    Pahoittelut että vähän hankalasti jäsentelin asioita ja jos laskuissa meni jotain pieleen. Ja myönnän etten jaksanut lukea Vahteran kirjoitusta kokonaan.

  7. 7

    Kaisa sanoo

    En tiedä mikä tilanne on tänään, mutta viitisen vuotta sitten eksäni (maahanmuuttaja) sai kotouttamistukea, joka oli tasan samansuuruinen kuin silloinen työmarkkinatuki. Sen edellytyksenä oli opiskelu.

    Nyt kun olen itse työtön ja asunnoton, olen saanut tuta, että tukiviidakko on tiheä. En ihmettelisi, jos monelta kielitaidottomalta jäisi iso osa tuista hakematta.

    • 7.1

      Saku Timonen sanoo

      Nykyisin ei enää ole kotouttamistukea, vaan maahanmuuttaja saa työttömyysetuutta tai toimeentulotukea saman verran kuin muutkin. Tuen edellytyksenä on kotouttamissuunnitelman noudattaminen, joten säännöt ovat tuen nimeä lukuun ottamatta entiset.

      • 7.1.1

        Lassi sanoo

        Avaisitko vielä tuon vastaanottorahan, johon jutussa oli linkki? Milloin sitä maksetaan? Haluan ymmärtää, koska aika-ajoin joudun asiasta vänkäämään jonkun uunon kanssa.

        • 7.1.1.1

          Saku Timonen sanoo

          Vastaanottorahaa saa turvapaikanhakija, jonka hakemus on vireillä ja jolla ei vielä ole oleskelulupaa.

    • 7.2

      Hupu sanoo

      ” Moni raivostujista on kommenteista päätellen itse työtön.”

      Olen usein ajatellut, että joku lietsoo työttömiä ihmisiä maahanmuuttajia vastaan, käyttämällä työttömien huonosta kohtelusta syntyvää vihaa maahanmuuttajiin suunnattavana vihaenergiana. Eli ensin työttömiä kyykytetään, ja kaiken tämän jälkeen työttömät vielä antavat hyväksikäyttää itseään, sillä tuosta hommasta pitäisi jättäytyä ulkopuolelle ja kohdistaa viha järkevästi oikeaan toimintaan. Tai voisihan taustalta löytyä jokin salaliittoteoria, jossa työttömien viha päättäjiä kohtaan kohdistetaan päättäjien kannalta vaarattomampaan kohteeseen.

      Tuntui silti pahalta, että maahanmuuttovastaisesta vihakirjoittelusta nostetaan syytettyjen penkille työtön. Pitäisihän työttömän tietää, että niitä myönnettäviä tukia liiotellaan aina ja joka tilanteessa. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että äänekkäimmät maahanmuuttovihaa lietsovat käyvät palkkatyössä, koska työttömälle ei pitäisi mennä läpi valhe kaikkien mahdollisten tukien laskemisesta yhteen ja se kadehdittava yltäkylläinen elämä tukia nostaen.

      Eikös se Terhi Kiemunkikin ole työelämässä ja kansanedustaja Lea Mäkipään avustaja? Henkilö on jäänyt mieleen lasten pääsisvirpomiseen liittyvän rimanalituksen johdosta.

  8. 8

    Rintsu sanoo

    PV on siinä mielessä outolintu, että milloin puhuu taloudesta hän hyvinkin tarkasti pitää huolen, että asiatiedot ovat oikein.
    Mutta milloin hän sanoo sanan ”maahanmuuttaja” niin kommentoidakseen pitää lainata Mertarantaa – ”hohhoijaa, mitähän sieltä tulee, nyt lähdetään kebab- kioskille ja se oli siinä”.

  9. 9

    Joni sanoo

    Se on kuitenkin Saku ihan faktaa, että mustalaiset saavat erillisen rahan hametta varten sosiaalivirastosta. En asiaa näin miehenä toki kadehdi, mutta siitä voidaan keskustella, että onko se oikein valkolaisia naisia kohtaan, tai vaikkapa esim. Somalinaisia kohtaan. (Plus kaikki muut kansallisuudet)

    • 9.1

      Saku Timonen sanoo

      Kerran eräs tyyppi jankutti tässä blogissa kaksi päivää, että hänen pitää saada sossusta hamerahan verran ylimääräistä rahaa, jotta yhdenvertaisuus toteutuisi. Lopulta lupasin ostaa hänelle hameen, jos hän lupaa julkista itsestään kuvan se päällä. Niin että jos aiot jankuttaa samaa, niin samat säännöt.

    • 9.2

      stunned sanoo

      Suurin vääryys on sikhien lupa ajaa turbaanissaan motukkaa kypärättä. Mulle kanssa kypärävapaus jos niilläkin…

      • 9.2.1

        Teemu Heino sanoo

        Maksan yksiöstä Tampereella 440 euroa. Ei Tampereen yksiöiden vuokrat ole 700 euron molemmin puolin. Tampereen _sisäinen _ bussikortti maksaa 49 euroa, tekstissä mainitulla lipulla pääsee myös lähikuntiin.

      • 9.2.2

        sanoo

        Mihinkähän tuo Jonin tieto hamerahoista oikein perustuu? Meidän talossa asuu kaksi vanhempaa mustalaisnaista. Olen ihaillut heidän asujaan, ja he kertoivat tilaavansa ystäviltään Turkin reissuilta kankaat ja teettävänsä asut ompelijalla. Rohkenin kysyä eilen tavatessa, tietävätkö he tällaisesta erityistuesta. Eivät olleet ikinä kuulleet.
        Minusta tämä kuuulostaa nyt samalta kuin taannoin erään Pia Kauman syytös siitä, miten somaleilla on uudet lastenvaunut! On mustalaisia, jotka eivät nosta minkäänlaisia tukia, samoin somaleita.

        Ansiokas kirjoitus Saku! Linkitän tämän blogiini.

        • 9.2.2.1

          Rintsu sanoo

          Kyllä tietääkseni romaniasuun on mahdollista saada sosiaalitukea. Se menee nimellä harkinnanvarainen toimeentulotuki.
          Siis sama tuki jota harkinnanvaraisesti myönnetään esim. jalkineisiin tai silmälaseihin.
          Mutta ei ole olemassa mitään jalkine-, silmälasi- tai hametukea joka tulisi kuin Manulle illallinen.
          Itse asiassa se tuki voi olla hyvinkin nöyryyttävää.
          http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/487716-prisma-noyryytti-pyoratuoliasiakasta-johtaja-uhria-ei-ole-vielakaan-tavoitettu

          • 9.2.2.1.1

            Nina sanoo

            On aikaisemmin ainakin myönnetty harkinnanvaraisena n. joka 2. vuosi, jos on pitkäaikainen toimeentulotuen asiakas. Yksi hame on iso kuluerä.

            Yhtä lailla myönnetään harkinnanvaraisena esimerkiksi lasten talvivaatteiden hankinta tms. isompi kertakuluerä.

        • 9.2.2.2

          liisa hirvonen sanoo

          Se, että joku romani saa harkinnanvaraista tukea EI tarkoita sitä että kaikki romanit saavat. Harkinnanvarainen tuki ei perustu siihen, että joku on etnisesti tai kulttuuritaustaltaan jotain vaan kokonausharkintaan. Joku ”valkolainen” suomalainen saa silmälaseihinsa harkinnanvaraista tukea ja joku toinen ei saa.

    • 9.3

      liisa hirvonen sanoo

      Tullius Intrigius. Julius Caesarin salainen ase gallilailaisia vastaan. Sarjakuvateoksessa Asterix ja riidankylväjä. Joni muistuttaa tätä sarjakuvahahmoa on-se-sitten-niin-väärin vaikkei minua koskekaan kommentillaan.

  10. 10

    Sauli sanoo

    Mikäli oikein olen ymmärtänyt, Vahtera on paljon luettu ja arvostettu maahanmuuttokriittinen kirjoittaja. Tosin mielestäni maahanmuuttokriittinen kirjoitus muuttuu maan johtavan iltapäivälehden sivulla vihakirjoitukseksi siinä kohtaa, kun faktat ovat oleellisesti ja ehkä tahallisesti pielessä.

    Vahteran seuraajia löytyy lähes jokaisesta keskusteluketjusta, jossa joku haluaa osoittaa, ettei Suomella ole varaa nykyisenkaltaiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Tie suomalaisen syrjäytyneen sydämeen käy lompakon kautta ja Vahteran väitteet aiheuttavat oikeutettua huolta heidän/meidän keskuudessa. Jos olisin taipuvainen salaliittoteorioihin, voisin uskotella itselleni, että Vahteran blogin ideologinen juuri löytyy jostain homma-foorumin ja persujen puoluetoimiston välimaastosta.

    Kun olen laintulkinnan suhteen täysi ummikko, en tiedä voiko tahallisesti pieleen lasketun tukitaulukon ja yllyttämisen kansanryhmää välille löytää jonkun yhteyden. Minusta kuitenkin tällaiset blogit iltapäivälehden sivulla ovat pahimmanlaatuista kiihottamista, siis mikäli laskelmat ovat niin pahasti pielessä kuin väitetään.

  11. 11

    Rintsu sanoo

    Tuosta lukujen vääristelystä ja paisuttelusta sen verran, että just viime viikolla eräällä palstalla joku kysyi, että miksi suomen ”mokutusmedia” ei julkaise uutista englannin mamuraiskausringistä jossa kaikki mamut raiskaa ja uhreja oli Wembleyn stadionillinen eli 900.000!

    Mä oikaisin, että Wembley vetää 90.000 ja toisekseen uutinen on yli viis vuotta vanha, siinä tuomittuja oli 12 ja uhreja 47. Mutta joku ihan surutta levitti ”varmaa tietoa” jossa kaikki mamut raiskaa ja uhreja oli varmasti 900.000. Olenpas kauhea pilkunviilaaja.

    Lentoturmiakin tapahtuu, tiedän. Mutta olen sitä mieltä, että lentopelkoisen ei kannattaisi käyttää aikaansa katsoen ”lentoturmatutkintojen” uusintoja 24/7 nonstoppina eikä ainakaan levittää niitä linkkeinä muille lentopelkoisille höystettynä omilla mielikuvillaan.

    • 11.1

      Jyrki sanoo


      Lentoturmiakin tapahtuu, tiedän. Mutta olen sitä mieltä, että lentopelkoisen ei kannattaisi käyttää aikaansa katsoen ”lentoturmatutkintojen” uusintoja 24/7 nonstoppina eikä ainakaan levittää niitä linkkeinä muille lentopelkoisille höystettynä omilla mielikuvillaan.

      Itseäni ainakin rauhoittaa katsella juurikin lentoturmatutkintojen jaksoja. Niissä etsitään totuutta miksi tapahtui niin kuin tapahtui. Ja sen jälkeen pyritään varmistamaan, että näin ei enää koskaan kävisi. Minusta se jos mikä on hyvä juttu ja saa ainakin oman mielen rauhoittumaan. Vaikka totuus on se, että mikä menee tulee myös alas ennemmin tai myöhemmin. Mutta miten se onkin eri asia.

      Ehkä vastaava toimisi noiden kaikenlaisten tukien kyttääjien ja mutu tuntumalla asiasta johtopäätöksiä vetäville. Alettaisi siis jotain vastaavaa sosiaalitukiturmatutkinta jaksoja esittää televisiossa. Siinä olisi sitten esimerkkeinä kaikenlaisia tahoja.

      Näitä ”sosiaalitukia” kun saa tarkemmin ottaen niin köyhät kuin rikkaatkin. Siinä missä köyhä saa tukea vaikka vaatteiden ostoon. Niin rikas voi saada sähköautotukea vaikka ostamaansa 100 000 euron sähköautoon 500e/kk. Tämäkin on tietääkseni täysin totta. Ja nyt täytyy tietää, että köyhä ei saisi 500e/kk autonsa rahoittamiseen, jolla kävisi vaikka orjatöissä.

      Minusta näistä sosiaalitukiturmatutkinta jaksoista tulisi varmasti hyvin mielenkiintoisia monin osin. Kun paljastuu oikeastaan se, että ketkä oikeastaan saakaan röyhkeimmät ”sosiaalituet” verovaroista mistä ne kaikki maksetaan oli niiden nimi miten hieno tahansa.

      Tai no en ole ainakaan kuullut, että joku firma olisi keksinyt miten sosiaalitukia maksamalla voisi tehdä bisnestä. Paitsi käyttämällä orjatyövoimaa hyväksi joka rahoitetaan heille ”sosiaalituilla”. Tai nyt tämä uusin SOTE-sotku jossa firmat pyrkii tekemään bisnestä no ”sosiaalirahoilla” jos nyt näin voi sanoa…

  12. 12

    Tommi Karin sanoo

    Huomenta Saku! Kuulisin mielelläni sinun käsittelevän vasemmistonuorten osallistumista Hampurin mellakoihin. Kuitenkin kirjoitat/olet kirjoittanut paljon oikeaa laitaa kulkevien mielenosoituksista ja muista vastaavista toilailuista. Vaikka mellakan kohde ei koskekkaan sinun pääasiallisia kirjoituksen kohteita, maahanmuutto ja työttömyys, mellakka itse on lähellä kirjoittamiasi juttuja. Haluaisin kuulla mielipiteesi sinun ”oman porukan” osallistumisesta vähintäänkin kyseenalaiseen toimintaan.

    • 12.1

      Saku Timonen sanoo

      Yhtään demaria ei tietääkseni ole osallistunut mellakoihin ja jos on, niin se on heidän häpeänsä. Mallakoijat eivät ole ”minun porukkaani”.

      • 12.1.1

        liisa hirvonen sanoo

        Tommi, kannattaa lukea Pontus Purokuron kirjoitus Hampurista. Löytyy Kansan uutisten verkkolehdestä. Monet saksalaismediat ovat kirjoittaneet hyvin kriittisesti poliisin toimista. Suomalainen valtamedia kirjoittaa hyvin kapeasti tapahtumista siellä. Eräänlaista mielenmuokkausta,sekin.

  13. 13

    Jouko sanoo

    Minulla on sellainen ”kutina”, että tämän ulkomaalaisten leimaamisen taustalla on vain, että tämän leimaamisen avulla pyritään saamaan äärioikeiston kannatus nousuun.

    Ja näille äärioikeiston edustajille on ihan sama, kuka tulee kadulla vastaan – onko se tumma vai vaalea – kun naama ei vain miellytä.

    Nollatoleranssi tuollaisille ja rangaistukset kovemmiksi ! Suomeenkin pitäisi perustaa oma Siperia.

    • 13.1

      Lea Bäckman sanoo

      Eikö Suomessa ole jo nytkin oma Siperia… se tosin kirjoitetaan hieman eri tavoin. Sipiria.

      Siellä Sipil.. eiku Sipiriassa nääs vaaditaan nollatuloja työttömille ja rangaistukset heille yhä kovemmiksi! Eikö tuommoinen simputus täytä jo kriteerit kansanryhmää kohtaan kiihottamisesta?

      Mitä sanoo pierustuslaki? Kiihotuspykälä? Uskaltaako ministereitä päästää enää vapaalle jalalle, vai onko muilutusuhka Sipirian itärajalle jo näköpiirissä? Sosialismia rikkaille ja raakaa kapitalismia köyhille. Niinhän siellä itänaapurissakin toimitaan.

      Kun köyhät on usutettu toistensa kimppuun, unohtuu helposti se oikea osoite, mihin protesti kuuluu suunnata. Ei köyhiä kohtaan, vaan harjoitettua epäsolidaarista politiikkaa kohtaan.

      Vapaus on vapautta reagoida vääryyteen. Toki kallehin on vapaus. Valinnanvapaus. Tirsk!

  14. 14

    R. Koponen sanoo

    Vahtera julkaisi näköjään heti uuden kirjoituksen samasta aiheesta, mutta tällä kertaa pohjana KKO:n julkaisemat luvut.

    Muutama huomio, joista viimeinen on se kaikkein oleellisin: 1) lukuja voitaneen pitää faktisesti oikeina, koska KKO on ne julkaissut, 2) Vahtera kertoo tämän aiemminkin julkaistun kirjoituksen olleen taannoin esitetyn MOT-jakson pohjana (voinee uskoa, MOT näyttää sellaisen jakson esittäneen, tämä on oleellinen viimeisen huomion kannalta), 3) Vahtera kertoo kirjoitusta jaetun runsaasti netissä (voinee uskoa vielä tämänkin nopean googlauksen pohjalta).

    Yllä oleva siis johdantoa eikä kovinkaan kiinnostavaa, mutta se suuri kysymys on:

    Vaikka numerot ovat totta, entä niistä tehdyt johtopäätökset ja tulkinnat? Nettipöhinän kannalta niilläkään nyt ei välttämättä olisi niin väliä, mutta jos miljoona ihmistä on katsonut tuon MOT-jakson ja tulkinnat ovat ns tarkoitushakuisia, asialla alkaa olla jo vähän vakavampiakin ulottuvuuksia, ei vähiten johtopäätelmien synnyttämien asenteiden kovenemisen takia. Tämä olisi hyvä palastella, jotta tuota jatkossa jakaville voisi tarjoilla hieman tasapainoisemman näkemyksen luvuista.

    • 14.2

      stunned sanoo

      Nämä maahanmuuttajien tuilla mässäilevät ihmiset eivät ilmeisesti tajua, kuinka älämölöllä ja katkeralla vouhotuksella ajavat oikeutusta omien tukiensakin leikkauksille.

      Köyhää kadehtiva köyhä lahjoittaa poliitikoille olkiukon aseeksi kaikkien ”elättien” aseman heikentämiseksi yleisessä mielipiteessä. He kuvittelevat, että heidän sanallaan on valtaa, mutta todellisuudessa luovuttavat uskottavuutensa markkinavoimille.

      Miksi ihmiset eivät ymmärrä, että tämän maailman vahterat eivät aja heidän etujaan, vaan ovat oikeistolaisen politiikan ja markkinaliberalismin äänitorvia? Ihmiset myös äänestävät omien etujensa vastaisesti. Pitää aina kysyä, kenen turvallisuudesta ollaan huolissaan ja kenen elanto on kyseessä.

      Tukia vaaditaan vastikkeellisiksi, mutta työharjoitteluissa ja kursseilla käydään koskaan työllistymättä oikeisiin töihin. Sitten tästä narisee eräs ”ystävänsä menettänyt.” Hän ei halua elättää maahanmuuttajaystäväänsä, joka vaan kursseilee loputtomiin, joten pisti välit poikki.

  15. 15

    Ilari Juslén sanoo

    Minun mielestä tämä on taas kummaltakin osapuolelta tahallista öyhöttämistä. Jätetään pois omaa asiaa heikentävät osiot ja korostetaan omia puolia tukevia asioita. Vahtera korostaa että kyseessä on maahanmuuttajat ja faizan tapauksessa vielä sellainen joka teki väärin. (ymmärrän kyllä lain ja kko tuomion, mutta valehteleminen yleensä katsotaan väärin teoksi). Saku taasen korostaa lakia ja sitä miten asioiden pitäisi mennä riippumatta siitä meneekö ne vai ei.

    Itse uskon että pääsääntöisesti sekä maahanmuuttajalle että kantasuomalaiselle maksetaan samojen sääntöjen mukaan kaikkia sosiaalitukia. Todennäköisesti maahanmuuttajille maksetaan enemmän harkinnanvaraisia tukia, koska tarpeen luulisi olevan suurempi kun ovat tulleet käytännössä tyhjin käsin maahan. (oma luulo ei perustu mihinkään tutkimukseen). Vahtera on kuitenkin minusta oikeassa siinä, että jos näitä kustannuksia ei voida kunnolla selvittää ja avata lisää se varmasti vihamielisyyttä maahanmuuttajia kohtaan.

    Itseäni on ärsyttänyt näkemäni maahanmuuttajien etuilu terveyspalveluissa. Heille tarjotaan parasta mahdollista hoitoa ja nopeasti. Tämä tosi koskee myös suomalaisia jotka ovat sössineet asiansa oikein kunnolla. Esimerkiksi kunnon hammashoitoa et suomessa saa jollet ole narkkari joka on tuhonnut hampaansa tai maahanmuuttaja. Toki jos on varaa maksaa hoito itse niin sitä saa.

    Yksi kysymys on sitten se onko meillä varaa maksaa maahantulijoille samat etuudet kuin kanta-suomalaisille. Itse en usko että hyvinvointivaltio ja hallitsematon maahanmuutto voidaan järkevästi yhteen sovittaa. En usko myöskään siihen että meillä on edes varaa maksaa nykyistä sosiaaliturvaa kanta-suomalaisillekkaan. Kyllähän ne mainitut luvut ovat melko kovia siitä huolimatta onko kyseessä suomalainen vai maahanmuuttaja.

    Itselläni on kokemuksia hyvinkin löysästä sosiaaliturvasta jossa sain yhdessä tyttöystäväni kanssa parin kuukauden toimeentulotuen vaikka yritimme asian peruuttaa kun olosuhteet olivat muuttuneet (saimme kumpikin kesätöitä. 20v sitten helsingissä). Nyt yrittäjänä sosiaaliturvaa ei käytännössä ole ja huonoina aikoina ei mitään tukea ole tarjolla (oma valinta). Nyt menee kyllä ihan hyvin ja voi maksella aikaisempien vuosien velkoja.

    • 15.1

      Jari Kähkönen sanoo

      Voi ei. Taas yksi ”kokemusasiantuntija” lisää. Aloittaa vielä sillä kaikkein kuluneimmalla läpällä, eli teeskentelemällä ettei muka ole kummassakaan ääripäässä. Kuule, jopa lukion oikeustiedon kurssin käynyt jo tietää, että oikeudellisessa kysymyksessä ei pidä sotkea lakia ja henkilökohtaista moraalista ajattelua toisiinsa. Jospa koettaisit lisäksi olla vaihtamatta sitä mihin vetoat sen mukaan, että mikä kuulostaa parhaimmalle. Pyri sensijaan muokkaamaan johtopäätöstäsi eli älä viitsi yrittää puolustella ihmisarvodenialismia, oikeusvaltion rapauttamista tai ennakkoluuloisuutta. Kato, kun kaikkea ei yksinkertaisesti pysty puolustamaan, koska se ei ole järjellistä tai mahdollista.

      Sitten se sekaantuu yksityisyydensuojaan. Ei huomaa, että itsellään tai kenelläkään muulla ei ole oikeutta saada tuollaisia tietoja. Tai että jos tästä tehtäisiin tilasto, se olisi kaikkien yhtäläisen ihmisarvon periaatteen vastaista, varmastikin laitonta(en tiedä, ei kiinnostanut niin että olisin tämän tsekannut) ja heikosti järkevää koskei moiselle tilastolle ole kuviteltavissa MITÄÄN ASIALLISTA TAI HYVÄKSYTTÄVÄÄ käyttötarkoitusta. Älä viitsi, sen jos laillasi suhtautuvat saisivat, sitten te liputtelisitte sillä kun tyhmyrit öyhöttävät ja älyköt kuivakiskoillen kauttarantain peetä puhuen mustamaalaavat kohteeksi otettuja ihmisraukkoja. Kysypä edes itseltäsi kerrankin, että mikäs diktatuuri Suomi on ja onko sinut nimitetty edes oman kunnanosasi neljännesmieheksi? Koko kunnan prefektiksi ei ainakaan ole. Ei tuollaiset tiedot sinulle kuulu, kyseletkin niitä vielä maksimaalisen asiattomista syistä.

      Sanos nyt näin aluksi, että mistä sinä tämän ”etuilunkaan” oikeasti tiedät? Ja taustoitapa sitten vähän. Miksi väittämäsi ”etuilu” on asiatonta eikä esimerkiksi perusteltavissa vastaanottokeskuksen terveyspalveluita koskevan järjestelyn kautta tai että lääkäri on kirjoittanut tuollaisen kiireellisen lähetteen potilaan vaivojen tähden ja siksi on maksusitoumuskin? Käsitithän, että en väitä näin olevan, kunhan vain ihan suoraan housujeni perstaskusta viskasin kaksi päällisin puolin hyväksyttävää ja jotakuinkin todennäköistäkin syytä. Näin tein, koska suoraansanottuna taidat vetää pelkkää urbaanilegendaa tai toistaa julistuksellisten rasistien nettipropagandaa.

      Hohhoijaa ja mitäs vielä. No, tulihan se sieltä. Ei miehellä voi olla noin kauheita omistajan elkeitä ja ylimmäisen käskijan otteita, jos se ei ole peruslähtökohdaltaan hyvinvointivaltiodenialisti. Katsos, kun se hyvinvointivaltio muuttuu hv-valtioksi tai romahtaa käsiin ilman täys- tai jokatapauksessa suuren prosentin työllisyyttä. Sinustahan tämä on helppo homma(hahahhaa) eikömitä? Pannaan vaan tulonsiirrot poikki, ne palvelut romuksi mitä ei voida yksityistää ja kaikki ovat oman onnensa nojassa. Kuule, kun se ei vain käy niin yksinkertaisesti. Ei kaikilla ole sitä omaa onnea. Ja siksi toisekseen, luuletko ettei työllisyysastetta manipuloida ihan tahallaan aikaansaadakseen se työmarkkinoiden uusjako, jota on semmoiset 25 vuotta kaipailtukin? Niinpä.

      Sitten nämä omat kokemuksesi. Se on vaan sillä lailla, että yhdet tulevat kokemuksen myötä avaramielisiksi ja ymmärtäväisiksi, mutta toisten inhimillisyys yksinkertaisesti kärähtää tai sulaa pois. Joo-o, tulihan se sieltä. Yrittäjiä ollaan ja mitää ei saada kunnes on y-tunnus potslojo ja jaadajajaadajaa. Ajattelepa nyt vaikka sillä lailla, että se sinun ”sosiaaliturvasi” oli oikeasti viimesijainen toimeentuloturva. Sen hakeminen on helppo juttu, kun paperit on tallella ja ojennuksessa, mutta kun toisilla ei ole edes kynää omasta takaa ja viimeistään nykyinen liitteiden sähköinen käsittely tekee tenän. Ennenaikaan hankalaa saattoi olla pääsy kopiokoneelle. Kuinka vaikeaksi se pitäisi sinun mielestä tehdä? No, maailmankuva- ja ihmiskäsitysvika tässä puhuu. Se mitä et kaiketi edes tajua itselläsi olevankaan.

      Tulitko edes ajatelleeksi sitä vaihtoehtoa, että järjestelmä toimi ja toimii yhä noin siksi, koska takeita töistä ei ole? Että jos pätkän saakin, niin sen tulot ovat sitten seuraavasta toimeentulotuesta pois. Ja sitten patistellaan ansiosidonnaiselle työttömyysetuudelle tai työmarkkina- sekä asumistuelle mikäli ei sellaista saa, sekä taas katsellaan uudestaan, että jääkö tulovajausta vai ei. Jos vaihtoehto on ei, toimeentulotukea ei saa. Mutta good for you, että menestyvä elämänura urkeni ja nyt voit olla huonompiasi netissä mollaamassa. Ymmärrän kyllä, huvituksesi ovat niin ekonomiset, että tuolla lailla rahat säästyvät vaikka mihin muuhun. Voi yhren tähren. Ikävää tässä on se, että kun ne mielestään keskiluokkaiset ja likaisen politiikan ulkopuoliset ”tavalliset mattimeikäläiset” ovat juuri samanlaisia. Ja siksi ne eivät mitään osaakaan sekä ymmärtävätkin kovin heikosti.

      Sitten sananen niistä hampaista, joista kirjoitit jo aiemmin. Isojen kuntien hyvin järjestetyissä sosiaalitoimissa oli ainakin ennenaikaan tapana antaa perustoimeentulotuen päätöksen toisella sivulla ennen muutoksenhakuohjeita valmis maksusitoutumus, jottei joka terkkari-, hampilekuri- tai apteekkikeikkaa varten joudu erikseen juoksemaan. Kelan ajasta en tiedä, ei ole ollut aihetta ottaa asiasta selvää. Sanon vielä lisäksi, että se entisen ajankin sitoumus oli yksinomaan julkiselle sektorille ja yksinomaan kohtuullisiin kuluihin, mutta ottanet varmaan tästäkin vähästä jo lisäkierroksia. Ei, addiktiota ne eivät silloinkaan erikseen selvittäneet, mutta eiköhän tuokin pointti ollut tullut selväksi ammattimaisen aikuissosiaalityön vastaanottotyössä. Pitäähän ihmisellä purukalusto olla!

      Hyvä muuten, että maksat aikaisempien vuosien velkoja. Se on pirullinen tilanne niin yksilölle kuin yhteiskunnallekin, jos ei luottoa ole. Mutta samalla pitäisi älytä olla viemättä mikrotason viisauksia makrotason tilanteisiin. Älytä, että itse on pikkuisen raaistunut kokemuksistaan ja myötäelämis- sekä havaintokyvyt ovat ylirasittuneet. Koska jos ei älyä, pamahtaa seuraavaksi jostain pelot päälle ja sen jälkeen on täysin nokasta vietävissä ties mihin kaikenlaiseen iljettävään. Eivät rasistit ja natsit tiedä tai osaa mitään sellaista, jolla olisi kestävää arvoa yhteiskuntamme säilyttämisessä. Ne eivät ole edes sinun kavereitasi. Vaikka muka-asiallinen tolkun ihmistä teeskenteletkin, älä silti ajattele heidän propagandansa osoittamalla tavalla. ei, vaikka siitä saisikin mielihyvää. Äläkä juokse heidän asiallaan edes netissä.

      • 15.1.1

        Ilari Juslén sanoo

        Olipas siinä oksennus. Vilpittömät pahoitteluni jos olen kirjoituksellani näin pahan mielen aiheuttanut ja iso kiitos tästä luonne analyysistä jonka minusta teit. Kun olisin saanut tämän aikaisemmin olisi moni psykologinen testi voitu jättää väliin.

        Sitä en ole yrittänyt ollenkaan kiistää että kuulun ns. maahanmuutto kriittisiin rasistia minusta on kuitenkin aika vaikea tehdä. (kysy ystäviltäni). Yritin vain tuoda esiin sen että Timonen ja Vahtera puhuvat eri asioista eri painotuksilla. Vahtera oli ottanut luvut Lehtihaastattelusta (jossa maahanmuuttaja oli ne itse sanonut) ja oikeuden päätöksestä. Timonen taas keskittyi siihen että maahanmuuttajat saavat saman kuin suomalaiset ja oikeuden päätöksen lainmukaisuuteen. Mielestäni tässä on vaikea keskustella jos toinen puhuu toisesta ja toinen jostain muusta.

        Janalla kokemus-tieto sijoitun varmasti sinne lähemmäksi tieto päätä päätöksiä tehdessäni. Joskus vaan sitä tietoa on vaikea saada jos sitä ei kerätä ja silloin on turvauduttava omaan kokemus pohjaan, joka itselläni on yllättävän laaja nuoresta (40v) iästäni huolimatta.

        Ja ymmärrän hyvin erilaisen tilastoinnin vaarat. (suomalainen sosiaaliturvatunnus ja rekisteröintitapa on monella tapaa vaarallinen mutta toistaiseksi hyvin toiminut) Itse en koe ketään kohtaa yhtään mitään vihaa, olen yksinkertaisesti liian laiska siihen. Kirjoituksesikin nosti lähinnä hilpeitä tunteita. Olen kuitenkin sitä mieltä että jos julkista rahaa käytetään on sen oltava läpinäkyvää kuitenkin niin että yksityisen ihmisen oikeusturva ei vaarannu.

        Väittäisin olevani keskimääräistä enemmän perillä sekä makro että mikro tason viisauksista. Mitä siihen tulee miten kokemukset ovat minuun vaikuttaneet uskoisin niiden tehneen minusta toisissa asioissa humaanimman kun taas toisissa asioissa kyynisemmän. Sinun kirjoituksesi ehkä oli taas askel kohti kyynisempää tulevaisuutta koska yritin mielestäni asiallisesti kommentoida jonka jälkeen sain sadan rivin ryöpyn jossa käytännössä ihmisyyteni kyseenalaistettiin. Ajattelin kuitenkin vastata vaikka tuskin siitä mitään hyötyä on. Sen myönnän että tälläinen keskustelun taso todella masentaa ja pelottaa.

      • 15.1.2

        Ilari Juslén sanoo

        Ilmeisesti keskustelu menikin minulla liian tunteisiin. Epäillään laskimotukosta ja odottelen tässä matkaa kohti Acutaa. 14h työpäivän jälkeen lähden siis minäkin kuluttamaan julkisia rahoja. Mutta hyvää viikkoa sinullekin Jari Kähkönen.

        P.s enkä siis edes ironisesti syytä sinua tapahtumasta.

        • 15.1.2.1

          Jari Kähkönen sanoo

          Olipas siinä lyttäysyritys. En ole yhään pahoillani ripityksestäni vaikka sainkin niskaani 37 rivin loukkaantuneen pikkuloiskahduksen. Luonneanalyysi? No, johan sitä ihmisen lapsi kontraamisen tuskassaan sanat keksii. Ehkä pitäisi sitten tarkemmin miettiä käsityksiään ja niiden ilmaisutapaa, jos saatu palaute ei miellytä. Se nyt ei vielä kenenkään ihmisarvoa vie, jos huomauttaa väitettyjen käsitysten ja julkilausuttujen sanojen ristiriidasta. Tai vaatii viisaampia sanoja.

          • 15.1.2.1.2

            Saku Timonen sanoo

            Selvitelkää jatkossa välinne keskinäisin viestein, tämä ei ole keskustelupalsta.

    • 15.2

      stunned sanoo

      Minulla on maahanmuuttaja vaimona, ja kyllä hän joutuu jonottamaan lääkärille ihan kuin kaikki muutkin. Kuukausi on mennyt lekuriaikaan joskus helpostikin.

      • 15.2.1

        Ilari Juslén sanoo

        Kokemukseni on siis vain turvapaikanhakijoista sanoin väärin ton maahanmuuttaja. Ja kuten sanoin se on vain oma havaintoni jota tosin tukee eräs terveydenhoidon ammattilainen. Itseäni se vain on ärsyttänyt kun perheessä on ollut vakaviakin hoitovirheitä, mutta en ole siitä missään vaiheessa turvapaikanhakijoita syyttänyt tai heille vihoitellut. Ärsytys on tunne ja se minulle sallittakoon. Mutta niin kuin Jari Kähkönen sanoi kohtaamiset muuttaa ihmisiä ja se on tosiasia että mitä enemmän on maahanmuuttoa sitä enemmän on rasismia ja myös muita siihen liittyviä ongelmia. Onko se oikein? Ei, mutta näin se vaan menee.

        • 15.2.1.1

          Jari Kähkönen sanoo

          Ei se mene näin. Jokainen on itse vastuussa omista ajatuksistaan, sanoistaan ja teoistaan. On oltava sitoutunut kaikkien ihmisten yhtäläiseen arvoon, oikeusvaltioon, demokratiaan sekä liberaaliin ajatteluun. Ja tulee olla varovainen sekä ymmärtää varmasti oikein, jos tekee persoonallisesta polittista tai päinvastoin. Mitä tulee r-sanaan yleisesti, pitää ymmärtää että on olemassa rasistista vallankäyttöä ja rasistista käyttäytymistä. Yksi on toista pahempi, mutta kumpaakaan ei saa ymmärtää eikä hyväksyä. Pitää osata ajatella itse, että mitä aatteita kannattaa ja kuinka käyttäytyy.

          On ärsytystä, tietämättömyyttä ja kohtaamisia mitkä muuttuvat yhteentörmäyksiksi. Mutta jos arvoperusta on kohdallaan ja identiteetti tasapainoinen, niistä ei synny pysyvää tai vaikeaa ongelmaa. Tämäkin kulkee molempiin suuntiin. Esimerkiksi yksi ei voi puhua peetä niin netissä kuin livenäkin, mutta ei toisellekaan loputtomiin tehdä erityisjärjestelyjä. Jos arvot ja identiteetti eivät ole kohdallaan, jo tässä kohtaa voi tulla vaikeaa. Yksi haluaa alkaa huutaa r-sanaa heti jos jokin ei miellytä ja toinen alistaa yhden, mutta ei sellainen käy päinsä.

          Ajatellaan vaikka näin, että toinen haluaa puhua kotikieltään kolmannen kanssa kännykällä julkisessa tilassa, mutta yhden mielestä äänenvoimakkuus on liian kova ja neljännen mielestä Suomessa tulee puhua suomea. Onnea matkaan sille, joka menee väliin ennenkuin tuosta tulee tappelu sekä OJENTAA KAIKKIA että yleinen järjestys ja turvallisuus säilyvät. Tai mitäs tehdään sitten, kun yksi pitää yleisesti saatavilla olevaa palvelua, mutta vaatii siinä asioimaan pyrkivää, ilmeisen humalaista vierastyöläistä, toista, ehdottomasti puhumaan suomea. Niin, yksi ei muuten todennäköisesti ole itse kantasuomalainen ja kielitaidossaan on yhä tiettyjä puutteita ts. härällä ajaessaan osaa puhua häristä vaan eipä sitten juuri muuta. Onnea matkaan, jos käteesi arpoutui tämä keikka.

          Tämän puolikoomisen arkipäivätason lisäksi on nämä kaikenlaiset kahelit kielitieteilijät ja tiliukot, jotka eivät juuri muuta teekään kuin ruoki kantasuomalaisten ahdistuksia, pelkoja, tietämättömyyksiä, vallanhimoja sekä paljasta ylenkatsettakin. Eivät he oikeasti halua ”laadultaan parempaa maahanmuuttoa”, he haluavat tehdä siitä niin vaikeaa että se loppuu itsestään. Tai että väkivaltakoneisto tekee likaisen työn, kun he itse vain ivailevat sekä näsäviisastelevat niistä poliittisista asemista käsin, joihin ovat onnistuneet yllyttämiensä tuella kapuamaan. Rohkenen epäillä, että ovatko he oikeasti sellaisia työmiehen ystäviä tai keskiluokan suojelijoita, joina mielellään esiintyvät. Tuskinpa vaan. Henkilökohtainen ongelma tai omaneduntavoittelu, siinä kaikki. Kuten tuollaisilla yleensäkin, kysymättä sinänsä toimintantansa/maailmankatsomuksensa sisältöä.

          Pitäisi olla itsestäänselvä, että vaikka maahan saa tulla niin eivät ne rajat sentään ihan täysin auki ole. Tai että siellä ollessaan on sekä velvollisuuksia että oikeuksia. Mutta ei se ole. Taidat jo jonkin verran tietää inhimillisestä monikasvoisuudesta, joten ajattelepa vaikka näin: ei elettyä elämää pidä käyttää oikeutuksena/tekosyynä. Vastoinkäymisensä ja tragediansa sitä on tässä maailmassa aivan kaikilla. Sekä jos ajatellaan, että mitä kaikkea ihminen saattaa saada päähänsä sanoa tai tehdä…Sehän se vasta ruma ja pitkä luettelo onkin. Teoista vastuuseen, mutta ihmiseen ei pidä kovin kovasti kajota. Näin siksi, että sekään ei seuraavalla rastilla kajoaisi kohtaamaansa itseään heikompaan ihmiseen. Kyllä tämä täytyy toimia ja varmasti saadaankin toimimaan, koska ei se elämä piruvie vaan lopu. Se jatkuu sittenkin. Ja jos tuli tehdyksi tai sanotuksi noloja ja tyhmiä, ei maasta silloinkaan avaudu rakoa mihin pudota häpeäänsä pakoon.

          Yksi euro ei ole paljon, mutta ajan mittaan syntyy aika huima summa mikäli se pitää maksaa joka päivä elämänsä loppuun asti. Kun joku jolla ei ole paljon rahaa kuten harvalla meistä on, kuulee summan, hänelle tulee vihat pintaan. Äkkiä menee sekaisin, että pitikö ne rahat maksaa yleensäkään tai että onko saldo oikea. Siksi Sakarin bloggaamalla oikeustapauksella liputtelu on huono juttu. Katsoopa asioita sen paremmin lain kuin saldon kantilta, tulisi ennenkaikkea ymmärtää pää- ja sivuasiat toisistaan erillään. No, vaikka nyt sitten se ihminen ja hänen tekonsa. Siinä näkyvät, että mitä identiteetti sekä arvoperusta ovat oikeasti. Väitetyn huumorin, kritiikin ja tiesminkä yli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *