Mätäkuun juttu?

– Täytin toimeentulotukihakemuksen, vuokratukihakemuksen ja hain vielä kunnalta ennaltaehkäisevää tukea.

Maria kertoo, että kotona ollessa hänelle yllättäen jäi käteen noin 100 euroa kuukaudessa enemmän rahaa kuin töissä ollessa.

Ilta-Sanomat julkaisi jutun sosiaalitukien runsaudesta suhteessa pieneen palkkaan. Yksinhuoltaja irtisanoutui työstään ja hämmästyi saamansa ilmaisen rahan määrää. Siivoojan työstä hänelle jäi käteen 900 euroa kuukaudessa. Työuupumuksen takia hän kuitenkin siirtyi kunnan ulkoistamaan kotipalveluun osa-aikaiseksi, jolloin palkka tietenkin oli paljon pienempi.

Kaikki kunnia tälle Marialle ja erityisesti hänen aikomukselleen palata takaisin siivoojan työhön, josta hän on virkavapaalla. Sinänsä kummallista, jos siivoojan työ on vielä nykyaikana virkasuhde, mutta se on sivuseikka. En missään tapauksessa vähättele hänen työuupumustaan, vaan pidän työstä pidettyä taukoa hänen tapauksessaan enemmän kuin järkevänä.

Nyt ei siis puhuta Mariasta, mutta puhutaanpa sen sijaan uutisesta. Ihan otsikkoon on nostettu tuen suuruus, joka on satasen enemmän kuin työstä käteen jäänyt raha. Kummasta työstä nyt mahdetaan puhua? Siitä siivoojaan työstä, josta jäi käteen 900 euroa vai siitä lyhytaikaisesta osa-aikatyöstä? Siivoojan työssään Maria on joutunut harvinaisen kovan verotuksen kohteeksi, sillä JHL:n sopimuksen mukaan siivousalan bruttopalkka on 1766 €/kk.

Jos puhutaan osa-aikatyöstä kotipalvelussa, niin asia on kunnossa. Jos puhutaan siitä kokoaikatyöstä siivoojana, niin juttu herättää kysymyksiä. Yhden kotona asuvan alaikäisen yksihuoltaja saa toimeentulotuen perusosaa 536,68 euroa, ja sisarussarjan kolmas lapsi voi saada tukea 292,73 euroa. Tuen määrät löytyvät täältä. Lisäksi tulee asumistuki, jota jutussa sanotaan virheellisesti vuokratueksi, ja jonka määrää ei kerrota. Sitä Marialla olisi ollut mahdollisuus hakea jo työssä ollessaan, mutta ilmeisesti hän ei ole niin tehnyt.

Tukien määrä on todennäköisesti suurempi kuin osa-aikatyöstä saatu palkka, mutta ei ole suurempi kuin siivoojan palkasta käteen jäänyt osuus. Lisäksi Maria irtisanoutui osa-aikatyöstään, joten lain mukaan hänen tukeaan pitää alentaa 20 %. Lisäksi tulee nyt kunnalta haettu ennaltaehkäisevä tuki, jota myönnetään tilapäiseen tarpeeseen ja jonka määrää ei kerrota. Ei tarvitsekaan kertoa, sillä se ei meille kuulu, eikä sitä missään myönnetä ilman todellista tarvetta. Sitä ei kuitenkaan myönnetä jatkuvasti, vaan se on aina tilapäistä.

Marian tapaus on outo ja siitä puuttuu oleellisia faktoja. Niinpä ilmeisesti palkkojen pienuutta kuvaamaan tarkoitetusta jutusta tuli tukien suuruutta ihmettelevä. Jutusta tulevat mieleen Sossu-Tatu tai Skeitti-Juuso, ja kommenteissa kansa vaatii matalapalkkojen nostamisen sijaan tukien alentamista.

tuet

EDIT 19.7. klo 17.10: Lisätty siivousalan palkkaa koskeva lause.

EDIT 22.7. klo 9.00: Juttua muokattu sanamuotojen osalta ja poistettu epäilyt lukijoiden tahallisesta harhaanjohtamisesta.

Kommentit (33)
  1. Raimo Korhonen
    19.7.2017, 17:27

    Olisihan se hienoa, jos joku toimittaja vaihteeksi tekisi oikeata toimittajan työtä eli tarkistaisi asiat ennen kuin kirjoittaa.

    Sinänsä on totta, että nyt kun EU:hun on liittynyt joukko entisiä itäblokin maita, Suomen sosiaaliturva on (yllätys, yllätys!) hieman keskiarvon yläpuolella. Aikaisemmin vertailtiin Pohjoismaihin ja Länsi-Eurooppaan, nyt halutaan kilpailla Bulgarian ja Romanian kanssa huonommuudesta.

  2. Marja-Leena Kuronen
    19.7.2017, 17:37

    Nämä jutut ovat niin päämäärähakuisia, että oikein kuvottaa.
    Toimittajien laiskuus ei enää ole mikään kummallisuus, tosin
    ihmettelen, kun ihan sillä ’napin painalluksella’ saa oikean tiedon!
    Tuossa tarinassa on muitakin epäloogisuuksia. Väitän, että ei ole
    sillä kokopäiväiselläkään työllä pystynyt ilman tukia tulleen toimeen ja
    niinkuin Saku sanoit, asumistuki olisi varmasti ollut mahdollinen ja
    luulen, että sitä on myös saatu.
    Palkanlaskennan, kirjanpidon ja verotuksen ammattilaisena en voi
    myöskään uskoa, että kokoaikatyöstä olisi jäänyt vain 900 euroa käteen.
    Kunnan siivoojan mediaanipalkka on 1976 e/kk (2014) eli laskin, että
    palkka olisi 20000/vuodessa eli n.1600/kk. Hänen tiedoillaan; lasten yksinhuoltaja,
    yksi alaikäinen, työmatkavähennys jne. veroprosentti on alle 10%. Tuolla 10%:lla
    nettotulo olisi 1440e/kk, josta vielä eläke ja vakuutusmaksut 113e/kk, niin käteen
    jää 1327 euroa kuukaudessa ei 900 euroa. Jos toimittaja tietäisi mitään palkoista ja
    palkkaverotuksesta olisi hänen pitänyt kysyä, että miten kunnalla on niin pienet palkat,
    kun eikö niiden pitäisi mennä palkkataulukoiden mukaan.

Kommentointi suljettu.