Vinkki viranomaisille

-Meidän tarvitsee herätellä ihmisiä, että jos on pienikin epäily, että jollakin ihmisellä on joitakin kytkentöjä terrorismiin tai sellaisia puheita, että haluaisi tehdä toiselle pahaa, siihen kannattaa tänä päivänä suhtautua vakavasti, ja poliisi ottaa sen myös vakavasti. 

Näin neuvoi kansalaisia sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg. Myös presidentti Sauli Niinistö neuvoi meitä seuraamaan toinen toisiamme:

-Jos joku alkaa eristäytyä tai käyttäytyä erikoisella tavalla, niin ehkä hänet tai pahimmassa tapauksessa hänen tulevat uhrinsa voidaan vielä säästää.

En nyt halua piruilla hyvälle tarkoitukselle, mutta pahoin pelkään tämän jäävän pelkäksi puheeksi. Muuten ei oikein voi selittää sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa jatkuvaa yllytystä väkivaltaan. Kukaan ei puutu siihen. Parin viime päivän aikana se on yltynyt ihan hurjaksi, mutta se selitetään “kansalaisraivoksi”. Näin siitä tehdään jotenkin normaalia.

Annan kansalaisille luettavaksi ja viranomaisille pohdittavaksi muutaman esimerkin. Netin törkyjulkaisu MV kaivoi esille yhden Turun iskussa haavoittuneen naisen some-henkilöllisyyden. Voi sitä riemua, kun hän osoittautui ns. suvakiksi. Facebookin Rajat kiinni -ryhmässä onnistuttiin putoamaan inhimillisyyden alimmalta asteelta vielä alemmaksi.

rk

rk2

Näin ilmenee “oikeutettu kansalaisraivo”. Puukko meni oikeaan osoitteeseen ja harmi, että ei kuollut. Pitäisi tappaa paremmin.

Naisviha suorastaan huokuu kommenteista. Sitä on saanut osakseen myös Suvi Auvinen, joka toivoi malttia huhujen levittämiseen:

suvi

Näin suojellaan naisia, erityisesti suomalaisia naisia.

Jotkut poliitikot ottavat ihan odotusten mukaisesti tapahtuneesta kaiken irti. Jussi Halla-aho näkyy palanneen MV:n tukijaksi lyhytaikaisen välien viilenemisen jälkeen. Hän poimi itselleen sopivan valeuutisen loukkaantunutta auttaneesta turvapaikanhakijasta. Kun alkuperäisen uutisen Turun Sanomiin tehnyt toimittaja oikaisi Halla-ahoa, niin hän sai Halla-ahon fanaattisten kannattajien vihat niskaansa.

ha7

Tässäpä presidentti Niinistölle ja kansliapäälllikkä Nergille maistiaisia erikoisesti käyttäytyvisä ihmisistä, jotka haluavat tehdä toisille pahaa. Vai onko niin, että tämä on normaalia, ja vain ulkomaalaisen näköisiä pitää tarkkailla?

***
Kommentit moderoidaan ennen niiden julkaisemista. Moderoinnista ei ole valitusoikeutta.

Kommentit (55)
  1. Mauri Pulkkinen
    21.8.2017, 09:10

    Jos ja kun mennään samoilla kriteereillä, Supon ja paikallispoliisin tarkkailussa on oletettavasti myös liuta radikalisoituneita suomalaisia nettihuligaaneja. Kielenkäyttö on uhkaavaa ja silloin on syytä olla tarkkana. Sanat muuttuvat teoiksi helposti varsinkin mellakkaa juodessa.

    Moni esiintyy salanimen suojissa, mutta he ovat sen verran hölmöjä, että eivät ymmärrä teknisin keinoin voitavan selvittää osoite, mistä viestejä suolletaan.

    Viranomaisille kaikki uhkaukset ovat samanarvoisia.

  2. Janne Rautio
    21.8.2017, 09:12

    Ensin hävetti olla suomalainen kunnes huomasin että eihän mulla ole mitään hävettävää,onneksi on ikä hienonut särmiä.Häpeän tunne tästä maailmasta tuntuu kadonneen,juu ja se ei olekkaan mukava tunne,niin on tarkoitettukin.Rauhaa toivon ihmisten kesken.

Kommentointi suljettu.