Sulle, mulle…

– Poliittisen “sulle mulle” -nimityskulttuurin aika on kerta kaikkiaan ohi.

Näin julisti Juha Sipilä syksyllä 2013. Toimittuaan vähän yli kaksi vuotta pääministerinä samainen Juha Sipilä aikoo nyt nostaa pitkäaikaisen ystävänsä ja poliittisen tukijansa Hannu Takkulan eurooppalaiseen huippuvirkaan Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäseneksi. Politiikan ulkopuolelta Takkulalla on työkokemusta kolme vuotta ala-asteen luokanopettajana.

Mitä me tästä opimme? Vahvistuuko uskomme siihen, että Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa? Todistaako nimitys, että pätevyys ohittaa poliittisen sopivuuden? Tunnemmeko nyt tyytyväisyyttä siitä, että palvelusten ja vastapalvelusten aika on ohi?

Takkula on vetänyt Sipilän vaalivankkureita vuoden 2011 eduskuntavaaleista asti. Ainkaan minulle hän ei ole jäänyt mieleen merkittävista poliittisista teoista tai aloitteista. Hän on ollut täysin hajuton ja väritön. Eduskunnassa hän on ollut viimeksi vuonna 2004, ja sen jälkeen hän oli europarlamentaarikko kymmenen vuotta. Vuoden 2014 vaaleissa hän putosi sieltä, mutta nousi takaisin Olli Rehnin tultua ministeriksi Juha Sipilän hallitukseen.

Hän on siis pätevöitynyt politiikassa. Politiikka on siitä metka laji, että siinä aika pätevöittää ihan mihin tahansa. Osaamisella ja muilla näytöillä ei ole mitään merkitystä. Muistellaanpa paljon Takkulaa nopeammin pätevöitynyttä Hanna Mäntylää.

Hän pätevöityi Euroopan neuvoston erityisneuvonantajaksi tehtävänään syrjäytymisen ja radikalisaation estäminen. Mäntylän ministerikausi päättyi perhesyistä samoihin aikoihin, kun paljastui häneen kohdistuneen petosepäilyn vanhentuneen poliisin lomien viivästyttämän kuulustelun takia. Mäntylä onnistui olemaan samaan aikaan yhdessä oikeudenkäynnissä maksutonta oikeusapua saava yksinhuoltaja ja toisessa avoliitossa varakkaan miehen kanssa.

Ministerinä ollessaan hän teki kaikkensa syrjäytymisen edistämiseksi ajamalla lakimuutosta, jolla maahanmuuttajien työmarkkinatuki ja peruspäiväraha olisi lakkautettu ja muutettu kymmen prosenttia pienemmäksi kotouttamisrahaksi. Lakiehdotus oli niin räikeässä ristiriidassa perustuslain takaaman yhdenvertaisuuden kanssa, että kaikki muut paitsi ministeri sen näkivät. Esitys kaatui odotetusti perustuslakivaliokunnassa.

Ministerikautensa jälkeen hän oli niin huomaamaton, että toukokuussa hän katosi jopa omilta kannattajiltaan. Ilmeisesti hän oli pätevöitymässä uutta ja vaativaa tehtävää varten. Ilkeämielinen voisi puhua loikkaamisesta palkkioksi annetusta loppusijoituspaikasta, mutta ei kai Euroopan neuvosto nyt sellaista tekisi. Kyseessä on pakko olla ihmepätevöityminen.

Takkulankin tapauksessa lienee tapahtunut ihme. Ei voi olla niin, että uskonveli ja hyvä ystävä voisi järjestää kaverilleen hyvän viran. Tai sitten tarinan opetus on, että jos ei oikein osaa mitään eikä siksi ole kysyntää työmarkkinoilla, niin kannattaa ruveta poliitikoksi. Ensiarvoisen tärkeää on valita itselleen hyvä poliittinen kummisetä.