Työttömien parjauskampanja

-Hallitus on tehnyt linjauksen katosta, ja se pysyy toistaiseksi, kunnes toisin päätetään. Keskustelua siihen puuttumisesta ei ole aloitettu.

Näin perusteli työministeri Jari Lindström käyttämättä olevaa 150 miljoonan työllistämistukirahaa. Hallitus on linjannut, että kolmannella sektorilla on 3 000 henkilötyövuoden katto sataprosenttiseen palkkatukeen.

Työttömiä, tekemätöntä työtä ja työllistämistukea riittää, mutta ne eivät kohtaa, koska asiasta ei ole aloitettu keskustelua. Työministeri istuu itse rahojen päällä, mutta hänelle ei ole juolahtanut mieleen aloittaa sitä keskustelua älyttömän palkkatukikaton poistamisesta. Suomessa on yli 100 000 pitkäaikaistyötöntä, joita voisi palkata palkkatuella yhdistyksiin, kuntiin ja yrityksiin työllisyysmäärärahoilla. 150 miljoonalla eurolla palkkaisi palkkatuella yli 10 000 työtöntä vuodeksi töihin. Ei ole vaikeaa keksiä rahoille käyttöä, sanoo Työttömien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski.

Niinpä niin. Yhdistyksillä ja kunnilla olisi paljon työtä tarjolla, mutta sitä ei katsota tarpeelliseksi rahoittaa. Näin yllytetään yhdistyksiä pilaamaan oma maineensa käyttämällä palkattomia työntekijöitä. Yhä useampi yhdistys on ruvennut järjestämään kuntouttavaa työtoimintaa kuntien ja Te-toimistojen tuella. Tästä hyötyvät kaikki muut paitsi se työtä tekevä työtön. Te-toimisto saa tilastonsa kauniimmaksi, kunta välttyy työmarkkinatuen maksuosuudelta ja yhdistys saa ilmaisen työpanoksen lisäksi 10,09 euroa päivässä jokaisesta kuntouttavassa työtoiminnassa olevasta.

Jos työtön palkattaisiin työllistämistuella, niin siitä hyötyisi myös hän itse. Ilmeisesti se ei sovi hallituksen linjauksiin, sillä nyt on menossa ennennäkemätön työttömien parjauskampanja.

Kansalaiset on jo opetettu uskomaan työttömät laiskoiksi kotisohvilla makaajiksi, jotka ruhtinaallisten tukien takia eivät viitsi mennä töihin. Tämän mielikuvan vahvistamiseksi media nostaa vähän väliä esille työnantajan, joka tuskailee työvoiman vaikeaa saatavuutta. Näissä tarinoissa on aina se yhteinen vika, että niitä on vaikea tarkistaa. Työnhakuilmoitus on jo poistunut työvoimahallinnon sivuilta tai sitä ei ole koskaan siellä ollutkaan. Pelkkä sana riittää.

Tietenkin työttömät ovat myös tyhmiä. Työvoimahallinto ansoitti sähköisen työnhaun kaikessa hiljaisuudessa niin, että 14 000 työttömän työnhaku katkesi. Työministerin mukaan vika on tietenkin tyhmissä työttömissä, jotka eivät osaa käyttää sähköistä työnhakua. En nyt viitsi edes aloittaa puhumista siitä, miten työttömien syrjäytymistä ja juoppoutta pidetään luonnostaan lankeavana.

Hallituksella on siis työllistämiseen budjetoitua rahaa, mutta sitä ei käytetä. Sen sijaan keksitään koko ajan lisää keinoja antaa työttömille keppiä. Tukia leikataan ja aktiivimalli edellyttää työttömän tekevän tietyn määrän olematonta palkkatyötä täyden työttömyysetuuden saamiseksi.

Mikä tahansa heikennys työttömien asemaan menee läpi, koska mielet on muokattu syyllistämään työttömät ihan kaikesta. Se mieli muuttuu vasta sitten, kun työttömyys osuu omalle kohdalle. Mielenkiinnolla odottelen mitä Simon Elo sanoo ensi vaalien jälkeen etsiessään työtä. Nythän hän on polleasti sitä mieltä, että työ on parasta sosiaaliturvaa. Palkasta hän ei puhu mitään.

Laitanpa taas kerran tämän Lapinlahden Lintujen sketsin yli 20 vuoden takaa. Tämä puhe on nykyisin todellisuutta.

 

 

 

Kommentit
  1. 1

    Terveisiä köyhyysrajalta sanoo

    Loistava idea tuo palkkatuki, työtön voittaa saadessaan palkkaa ja työllistävä yritys voittaa saadessaan parhaassa tapauksessa ilmaista työvoimaa. Mutta minä sitä vastoin olen yhtälössä häviäjien joukossa, tällekin päivälle kirjoitan listaan ”työtön” kun istun osa-aikalomautettuna kotona samalla kuin palkkatukimies tekee työpaikallani juuri sitä mitä minä muuten tekisin.

    Onhan tässä vuosien mittaan näkynyt firmassa monenlaisia harjoittelijoita ja palkkatukilaisia, mutta kun oli täysillä tunneilla se ei vielä vaikuttanut muuhun kuin palkkamalttiin, vähentää kummasti haluja pyytää lisää liksaa kun ”oven takana on jonoa”.

    • 1.1

      työtöntyötön sanoo

      Hyvä että olet viimein herännyt ilmaistyövoiman käyttöön. Valitettavasti se tuli sinunkin kohdallasi liian myöhään ja vasta kun paska osui tuulettimeen juurikin omalla työkohteellasi ja vaikutti omaan toimeentuloosi niin aloit valittamaan asiasta. Sitä ennen asia oli ilmeisesti ok koska ”monenlaisia harjoittelijoita ja palkkatukilaisia” oli rampannut töissä jo ties kuinka pitkään kenenkään siihen puuttumatta. Vai oliko niin että ennen he helpottivat sinun töitäsi ja siksi asia ei juuri haitannut? Toivoisi että useampi vielä palkkaa nauttiva havahtuisi ennen kuin joutuu sinun asemaasi ja mahdollisesti vielä työttömyyskauden jälkeen harjoittelijaksi omaan entiseen työhönsä.

      Kyseessä on yhdistyksille myönnettävä tuki joka on parhaimmillaan 100% palkkauskustannuksista. Osa-aikatyöläisyys on näissä yleistä ja viikkotuntimäärä on jotain 20-30h/vk välissä. Yrityksille tuki on käsittääkseni maksimissaan 50% palkkauskustannuksista. Työllistävä yritys ei saa ilmaista työvoimaa pelkän palkkatuen avulla mutta halvempaa kyllä.

      ”Palkkatuki ei saa heikentää työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden asemaa.” Eli voisit vinkata tuosta työkkäriin jos oikeasti olet lomautettuna samaan aikaan kun palkkatuella oleva tekee töitäsi. Tai ottaa yhteyttä ammattiliittoon. Kumpikaan ei välttämättä auta mitään jos sopiva pykälä palkkatukilaisen eduksi löytyy.

      • 1.1.1

        Terveisiä köyhyysrajalta sanoo

        Esimerkiksi ammattikoulutukseen kuuluvaa pakollista harjoittelua suorittavat ovat minusta OK, kunhan eivät tosiaan vie muilta töitä. Sitä kautta on moni hyvä tyyppi rekrytoitu ihan palkkatöihinkin. Muunlaiset kuviot ovat sitten vähemmän mieluisia, mutta minkäs teet? Irtisanoudut protestina? 😀

        En ole varma onko tässä nyt kyseessä juuri se virallisesti palkkatuen nimellä kulkeva kuvio vai mikä, mutta jonkinlainen halpuutus kuitenkin, kaupungin välittämänä on tämä duunari tullut ja ilmaisuudesta minulla on pomon sana. Voi olla että liioitteli ja että oikea alennusprosentti on vaikka juuri tuo 50%. En tiedä lämmittäisikö se tieto sen enempää.

        Työkkäriin en vinkkaa, pistävät vielä minulta sovitellun päivärahan poikki selvittelyprosessin ajaksi tai jotain muuta kivaa. Liitto voisi ehkä auttaa (jos tosiaan pykälät eivät ole vastaan), mutta mitä sitten? Voi toteutua ne ”tuotannolliset ja taloudelliset syyt” koko laajuudessaan… pitäisi ensin löytää jonkinlainen exit plan ennen kuin ryhtyy ryttyilemään. Haku on päällä, mutta tulokset toistaiseksi laihoja.

        • 1.1.1.1

          työtöntyötön sanoo

          Ei tästä nyt sen enempää mutta voisiko olla ihan vaan työkokeilija? Silloin ei kyllä saisi palkkaa ollenkaan vaan tekee töitä työttömyysetuutta vastaan. Kunnilla saattaa olla myös jonkinlaisia omia tukia joita myöntävät pitkäaikaistyöttömän palkkaukseen mutta vaikka näistä yritinkin oman kunnan sivuilta (ja muutenkin netistä) ottaa selvää niin en saanut tietooni paljonko voisi olla päällekäisiä tukia ja korvaisivatko koko palkkaussumman.

          Tuolla 100% tuella yhdistyksissä on paljon väkeä joilla on jokin työrajoite ja siitä syystä miltei mahdotonta päästä avoimille työmarkkinoille. Sairaus voi esim. aiheuttaa toistuvia sairauslomia muttei kuitenkaan ole niin paha että joutuisi kokonaan eläkkeelle. Toisaalta myös sellaisia joilla on pitkä poissaolo ns. työelämästä ja näin pääsevät vähemmällä työajalla töihin ja ansiosidonnaiselle ja on ikäänkuin alkusysäys palaamiselle työelämään. Paljon parempi vaihtoehto kuin kuntouttava työtoiminta. 3000 henkilön rajaus on kyllä aivan liian pieni 100% tukeen.

        • 1.1.1.2

          Maarit L. sanoo

          Hetkinen, ei voi nyt olla millään tavalla laillista ottaa ilmaista tai puoli-ilmaista henkilöä tekemään töitä, jos omaa henkilöstöä on osalomautuksella. Vai onko jossain muka näin iso porsaanreikä? Eikö osalomautukselle voi laittaa vain, jos ei ole tarpeeksi töitä? Jos on töitä tehtäväksi, niin henkilö pitää ottaa takaisin tekemään niitä töitä ennen kuin voi ottaa yhtään ilmaista työntekijää. Tai mun järkeni sanoo näin. Toisaalta byrokraattien järki on tunnetusti hyvin merkillinen…

          Oletko kysynyt Avista, että voiko asialle tehdä jotain? Tosin siinäkin on vaarana se, että jos he päättävät tehdä jotain, niin silloin väistämättä paljastuu, että kenen taholta he ovat kuulleet asiasta. Ja Avin rattaat pyörii aika hitaasti. Ex-työpaikkani ex-työkaveri teki Aviin valituksen työsyrjinnästä ja siinä meni aika kauan ennen kuin mitään oikeasti tapahtui. Toisaalta, vaikka työkaverini olisi myöhemmin halunnut keskeyttää prosessin, syystä että hän hyväksyi työnantajan myöhemmin tarjoaman eropaketin, niin Avi ei halunnut keskeyttää prosessia, koska kyseessä oli niin selkeä syrjintätapaus. Mutta hyvänä puolena siis, että Avi otti asian tosissaan.

  2. 2

    Anna-Katriina Lius sanoo

    Harvoin olen niin raivoissani, kuin tästä työttömien kyykyttämisestä ja parjaamisesta. Mutta mitä ihmettä tehdä tälle asialle? Tuntuu, että ahkerasti työtä etsivä ja yritteliäs ihminen saa vielä pääsääntöisesti myötätuntoa osakseen tavallisilta ihmisiltä. Mutta kuinka kauan? Tutkin eilen netissä käytyjä keskusteluja ja hämmästyin siitä, kuinka paljon työttömiin kohdistettua aggressiivista puhetta löytyi. Tyyli leimata ja nimitellä ihmisiä ”vapaamatkustajiksi” ja ”vetelehtijöiksi” toi mieleeni aiemmin maahanmuuttajista käydyt keskustelut. Esimerkin negatiiviselle ajattelulle on näyttänyt hallitus.

      • 2.1.1

        Markku Toivonen sanoo

        Lainasin tuosta Jyri Väätäisen kirjoituksesta pätkän:

        ”YK:n mukaan orjuus on työtä, jota ei voi valita, johon ei voi vaikuttaa, jota on pakko tehdä ja josta ei voi kieltäytyä. Tämä on juuri sitä mitä Suomessa nyt tehdään, kun ihmisiä määrätään kuntouttavan työtoiminnan, tai minkä tahansa muun toiminnan nimissä palkattomiin töihin, viikkojen työnhakukursseille pienellä päiväkorvauksella, joka hädin tuskin kattaa kasvaneet kulut bussilippuihin ja määränpäässä nautittavaan ruisleipään.”

        …joka kertoo raadollisesti siitä, missä mennään. Suomessa rakenteellinen moderni orjuus mahdollistuu eduskunnan porvarillisen enemmistön päätöksillä, lakisääteisesti. Päätökset ovat ideologisia, jossa median valikoiduilla, toistetuilla väittämillä on vahva rooli.

        Yleinen väittämä on, että media on vallan vahtikoira. Se on sitä silloin, kun valta – yleensä poliittinen, kun demokratia tuottaa odottamattomia tuloksia – uhkaa sitä itseään. Muulloin sen tärkein päämäärä on myydä tuotettaan sellaisissa puitteissa, että se säilyttää oletetun roolinsa ja roolitetun uskottavuutensa, jonka tueksi se intohimoisesti silloin, kun se kyseenalaistetaan tuottaa omaa uskottavuuttaan vahvistavia uutisia. Käytännössä valta ja media elävät symbioosissa, koska poliittinen, taloudellinen ja median valta ovat kolmikulmion kolme puolta.

        Pienessä sisäänpäinlämpiävässä Suomessa, jossa hierarkian ylimmät väistämättä kohtaavat toisensa, on luonnollista, että poliittinen, taloudellinen ja median eliitti istuu ja rupattelee keskenään konjakin, kahvin ja sikarin äärellä klubilla. Ja Pori Jazzissa ja Savonlinnan oopperajuhlilla, ja viime kädessä Linnan juhlissa, jotka kaikki ovat eliitin kokoontumisajoja.

    • 2.2

      R.A. sanoo

      Sipilän hallitus on koko toimikautensa ajan järjestelmällisesti mustamaalannut työttömiä. Kaikki heidän uutisissa esittämänsä ”tieto” työttömyydestä on ollut tahallista valehtelua. Työttömien määrä on esitetty sellaisena, kuin se Tilastokeskuksen kyselytutkimuksen mukaan on. Täsmällinen oikea luku on TE-toimiston tiedossa, mutta sitä ei ole julkaistu, koska se on koko ajan ollut lähes kaksinkertainen tuohon Tilastokeskuksen hihasta ravistettuun verrattuna.

      Avoimien työpaikkojen määrä on valehdeltu vielä törkeämmin. Jos esim. 1 työpaikka on ollut auki 2 viikkoa, niin se on laskettu hallituksen lukuihin 14:na eri työpaikkana. Ja sekin 1 työpaikka on yleensä ollut sellainen, jolla ei kukaan pysty elättämään itseään.

      Kun näin on valehdeltu sekä työttömien että avoimien työpaikkojen määrä, niin sitten on ihan julkisesti uutisissa julistettu, että työttömyys johtuu vain siitä, että työttömät ovat työhaluttomia laiskiaisia ja mielenterveysongelmaisia juoppoja. Ja tällä logiikalla perustellaan se, että työttömyys loppuu kunhan työttömiä rangaistaan tarpeeksi kovalla kädellä. Ja kansa uskoo kaikki törkeät valheet, koska kansa yhä luulee, että Suomessa uutisiin voi luottaa. Totuus valkenee ihmisille vain silloin, jos/kun työttömyys osuu omalle kohdalle. Jos kuuluu niihin arpajaisvoittajiin, joiden lähipiiristä kukaan ei menetä työpaikkaansa, niin silloin se valheisiin perustuva viha työttömiä kohtaan saa rauhassa muhia ja kasvaa. Ja Sipilän hallitus hykertelee tyytyväisenä, kun Suomen koko yhteiskuntarauha menettää pohjansa.

      Jos mitä tahansa etnistä ryhmää kohtaan lietsottaisiin vihaa siihen tyyliin kuin Sipilän hallitus lietsoo vihaa työttömiä kohtaan, niin rikostuomio olisi tullut jo aikoja sitten. Mutta hallitukselle ei ole tullut edes vaatimusta korjata levittämiään valheita, saati rikostuomiota.

  3. 3

    Sauli sanoo

    Arbeit macht frei, työ on parasta sosiaaliturvaa…

    Hallituksen ymmärrys työttömyydestä ja varsinkin työttömistä on irvokas. Hallitus, Elo antaa ymmärtää, että vain työllä on merkitystä. Sen viesti pitkäaikaistyöttömälle kuuluu, sinun elämälläsi ei ole merkitystä työttömänä. Sen viesti on, että mikä tahansa työ, millä tahansa ehdoin on parasta sosiaaliturvaa. Samaan aikaan hallitus leikkaa työttömän sosiaaliturvasta, nimeää sen uudelleen ja siirtää työnantajille eri nimikkeellä.

    Natsit ratkaisivat ongelman näppärästi rakentamalla leirejä joidenka porttien päällä luki, Työ on parasta sosiaaliturvaa. Työttömyys laski, tilastot kaunistuivat ja veronmaksajat hyötyivät. Pienoiseksi ongelmaksi muodostuivat leirien kurja työterveyshuolto ja majoitus jotka eivät vastanneet ajan standardeja. Mutta mitä siitä, pääasia on, että työ on parasta sosiaaliturvaa.

    • 3.1

      Rosa Warski sanoo

      Nykyhallituksessa yhdistyy:

      – Kokoomuksen säälimättömyys
      – Kepun nepotismi
      – Persujen vulgaarius
      – Lestadiolaisten orjamyönteisyys

      Soppa, mitä näillä aineksilla syntyy, on katkera ja karvas.

  4. 4

    Make sanoo

    ”Työnhakuilmoitus on jo poistunut työvoimahallinnon sivuilta tai sitä ei ole koskaan siellä ollutkaan.”

    Nämä jutut alkoivat juuri Sipilän hallituksen aloittaessa. Eräs pienyrittäjä muistaakseni tuskaili kovalla äänellä, ettei saanut työpaikkailmoitukseensa hakemuksia. Ilmoitus oli tosin ollut vain firman omalla FB-sivulla, jota ei edes Google löydä. Sitten oli mm. sikafarmari, joka haukkui nuorison veltoksi, kun ei ota sikalatyötä vastaan. Tarjotun palkan suuruudesta ei ollut mainintaa.

    Ei työttömyyttä ehkä ymmärrä, ennen kuin osuu omalle kohdalle. Kun kaikki on hyvin, äänestetään Kokoomusta. Työttömyys tai vakava sairaus voi muuttaa asian.

  5. 5

    Mauri Pulkkinen sanoo

    Jari Lindströmillä on itsellään jonkinasteista kokemusta työttömyydestä. Jonkinlainen trauma siitä tuntuu jääneen, kun mitään rajaa ei tunnu löytyvän työttömien aseman heikentämisessä, kavalan lisäbyrokratian lisäämisessä, aidon aktivoinnin muuntamisessa ilmaistyöksi jne. jne.

    Jossain on vikaa ja pahasti. Työtön ei saa yhdessä toisten kanssakaan moisia muutoksia aikaan, ministeri kylläkin.

    Terapia ja aktivointi voisi olla siis tehokkainta silloin, kun se kohdistetaan ministeriin. En vain tiedä, mikä terapia auttaisi, kun mikään palaute ei tunnu auttavan ja toimet sekä puheet tuntuvat irtaantuvan yhä enemmän tavallisen ihmisen arjesta.

  6. 6

    Tapani sanoo

    Olin 90-luvun laman aikana puoli vuotta palkkatuella työllistettynä koulutusta vastaavassa tehtävässä Helsingin kaupungilla. Kaupungilla oli tuolloin rekrytointikielto, joten tuota puolen vuoden tukijaksoa ei voinut seurata jatkoa työsuhteeseen. Työllistyin aikanaan muualle, mutta nyt olen jälleen ollut useita vuosia kaupungin palkkalistoilla. Tästä kiitos kuuluu tuolle 90-luvulla palkkatuella rahoitetulle työsuhteelle ja silloin solmituille kontakteille. Kepillä lyöminen ei olisi minua auttanut.

  7. 7

    työtöntyötön sanoo

    Lindströmin mielestä esim. toimittaja ja opettaja ovat tietokoneenkäyttötaidoiltaan ihmisiä ”jotka eivät vaan osaa käyttää järjestelmää”. Oikeasti ongelmana voi olla se että järjestelmät ja koko työttömyysturvasysteemi muuttuu vähintään vuosittain. Miten ne toimivat tänään ei välttämättä ole se tapa millä ne toimivat huomenna eikä kenelläkään ole enää velvollisuutta kertoa siitä työttömälle. Ennen työnhaku sentään oli voimassa pakolliseen alkuinfoon asti jossa sitten kerrottiin nämä asiat. Samoin henkilökohtaisella käynnillä varmistettiin mihin asti työnhaku oli voimassa ja siitä sai mustaa valkoisella mukaansa. Muuta hyötyä noista työkkärikäynneistä oli kyllä harvoin.

    Nyt kun pätkätyöläinen ilmoittautuu monta kertaa vuodessa työnhakijaksi ja järjestelmä muuttuu välissä ties kuinka monta kertaa niin onko oikeasti ihme että joku pikkujuttu jää huomaamatta kun edellisellä kerralla asia onnistui helpommin.

  8. 8

    L.Peltomaatti sanoo

    Lapset, työttömät, työkyvyttömät, mamut, pakolaiset, eläkeläiset ja vanhukset…palvelut pois ja toimeentulokin ensin pienemäksi sitten pois jos eivät ymmärrä itse päättää päiviään otetaan ruokakin pois. Nyt ollaan tässä, seuraavaksi on polttouunit? Sekö enää erottaa kansan ja erityisesti heidän edustansa, hallituksen natseizta

  9. 9

    Rintsu sanoo

    Kuka on kääntänyt kalenteriani sata vuotta taaksepäin?

    Näköjään elän suomessa jossa
    – irtolaislait ovat kovasti muodissa
    – työllisyystyöt leipäjonoleipää vastaan ovat kuuminta hottia
    – eduskunnassa päänvaivaa aiheuttaa viina
    – kaikki pelkää mustaa miestä
    – maa elää metsästä ja sivistystaso on metsäläiskansan mukainen

    Tosin sata vuotta sitten suomessa oli valtiomiehiksi kutsuttavia ja suunta oli eteenpäin. Nyt ei näy niitäkään.

  10. 10

    on thin ice sanoo

    UPP kirjoittaa painavaa tekstiä täsmälleen samoista asioista kuin mestariohjaaja ”I, Daniel Blake”, Ken Loach, tubelinkin haastattelussa. Britanniassa neoliberaaliin talousteoriaan pohjautuvaa politiikkaa on enemmän tai vähemmän harjoitettu Thatcherin päivistä lähtien. Suomessa yleisen laajasti kannatettu pohjoismainen hyvinvointimalli on ollut jarruttamassa tätä yleiseurooppalaistakin suuntausta. Mutta nyt Orpo-Sipilä-Soinin -hallituksen toimet alkavat budjettiriihi budjettiriiheltä muistuttaa enemmän brittiläisen oikeiston eli toryjen ajatusmaailmaa sekä käytännön politiikkaa kuin yhteispohjoismaista perintöä. Tämä työttömiksi joutuneisiin palkansaajiin kohdistettu negatiivinen asennekampanjointi muistuttaa omituisesti sitä samaa, mitä toryt ovat harjoittaneet Britanniassa oman maansa työttömiä kohtaan. Tubepätkässä Loach puhuu juuri tästä.
    Lisäksi hän kertoo työnsä menettäneiden sanktiokohtelusta: mikroskooppisenkin byrokratiavirheen tehtyään työttömät sanktioidaan ja korvaukset katkaistaan heti. Tätä kautta aivan tavalliset, kunnolliset ja kunnialliset ihmiset joutuvat talousahdinkoon. Häädöt asunnoista, nälkä ja hyväntekeväisyysjärjestöjen ruokapankit ovat karua arkea sadoille tuhansille britannian kansalaisille – mukaa lukien lapset.
    Ovatko nämä välähdyksiä tulevasta myös kaikille tämän oman maamme palkansaajille – työnsä vielä toistaiseksi säilyttäneille sekä tyttömille? Onko pelkkää sattumaa, että jotkut istuvan hallituksen jäsenet – jotka toisaalta ovat kehaisseet olevansa työväestön asialla – ovat toisaalta julkisesti ilmoittaneet poliittiseksi ihanteekseen juuri Margaret Thatcherin.
    https://www.youtube.com/watch?v=8hU97uGcIio (haatattelu alkaa kohdassa 3:29)
    https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kulttuuri/item/122275-viiden-tahden-elokuvan-arvio-i-daniel-blake-ottaa-voimakkaasti-kantaa-ihmisyyden-puolesta

  11. 11

    Anni sanoo

    Hei,

    Olen hiljattain löytänyt blogisi ja lukenut ison osan kirjoituksista, pitäen niitä arvossaan. Verotuksesta, talouspolitiikan logiikasta ja muun muassa lainsäädännön periaatteista olen tullut tänne foorumille lukemaan iloissani hyvistä perusteluista, eli täällä on paljon hyvää.

    Ainoa, minkä kanssa en ole varma suuntaan enkä toiseen, on islam ja turvapaikan hakijoiden merkitys. Päivätyön ja pienten lasten ohessa ei jää aikaa selvittää näitä asioita itselleen perinpohjin, mutta asia kalvaa mieltä. Uskoakseni suurin syy on se, etten tiedä, mikä on totta ja mikä ei. Ovatko muslimitkin suurin osa ihan maltillisia, vai onko sittenkin niin, että he suovat hiljaisen hyväksyntänsä toimille, joilla maailma muuttuisi paremmin islamin oikeustajun mukaiseksi, eli minun kannaltani hankalaksi huiveineen. Oma mielikuvani perustuu siis uutiskuviin lähi-idästä ja sellaiseen sekasortoiseen ja vaaralliseen elämään.

    Tällä hetkellä mietityttää, voiko sittenkin käydä niin, että jos muslimeita olisi Suomessa paljon, he vaikuttaisivat jo yhteiskunnan normeihin ja käyttäytymismalleihin. Voisiko käydä niin, että kymmenien vuosien päästä he ovat jossain kunnassa enemmistönä ja silloin ajavat läpi sellaisia säännöksiä, jotka kaventaisivat minunkin lasten elämää? On vaikea tietää, mitä tahoa islam-uutisissa pitäisi uskoa. Netissä on paljon sellaista asiaa, jonka mukaan islamissa kuuluu surmata vääräuskoisia ja että se on poliittinenkin liike. Onko tämä vale vai sittenkin totta, mistä löytäisi todisteet, joilla tietää, mitä uskoa?

    Oletko Sinä huolissasi siitä, että länsimaiset arvot ovat uhattuna, vai oletko varsin varma, että Suomeen muuttavat muslimit pääosin omaksuvat meidän oikeuskäsityksemme? Onko Sinusta vaaraa, että vähitellen lainsäädäntömme muuttuu lähemmäs arabimaiden vastaavaa, kun esim. kunnallispolitiikassa ja muualla alkaa olla ihmisiä, jotka noilta seuduilta ovat lähteneet.

    Minä itse olen sen verran asunut ulkomailla, että muistan kuinka kovasti halusi pitää yllä omia perinteitä. Hapankorppuja piti aina saada kaupasta, se kun oli ainoa suomalainen tuote. Samoin tuli kritisoitua monia paikallisia tapoja, esim. asiakaspalvelussa. Väistämättä toin siihen vieraaseen maahan halua muutokseen. Pidän yhtä inhimillisenä sitä, että uskovainen muslimi muuttaa Suomeen ja pyrkii muuttamaan maata siihen suuntaan, jonka itse kokee hyväksi. Nyt vain olen huolissani, voisiko kaikki se, mitä erityisesti naisena Suomessa arvostaa, hävitä vähitellen pois. Sama, jos Suomeen tulisi 2 miljoona japanilaista – oletan, että silloin kesälomat lyhenisivät, kun päätöksiä tekee varsin kovaan työtahtiin tottunut väestö. Voisiko siis käydä näin?

    Voisitkohan kirjoittaa tästä aiheesta? Suurin osa kansasta taitaa olla jo puolensa valinnut, mutta itse aion lukea aiheesta vielä paljon ennen kuin tiedän, mitä mieltä kannattaa olla. Tällä hetkellä en osaa oikein ajatella, vaan olla vaan epämukavalla tavalla huolestunut.

    • 11.1

      Saku Timonen sanoo

      Minä en ole huolissani länsimaisesta demokratiasta, sillä uskon siihen toisin kuin islamia pelkäävät. Lähi-itä on kriisissä, mutta se ei johdu islamista, vaan sisällissodista, joissa uskonkiihkoilijat näyttelevät merkittävää osaa. Juuri heitä pakoon turvapaikanhakijat ovat lähteneet, joten tuskin heillä on haluja muuttaa uutta maata samanlaiseksi kuin se, josta pakenivat. Omien tapojen ja kulttuurin vaalimisessa ei ole mitään vikaa niin kauan, kun noudatetaan uuden maan lakeja.

      • 11.1.1

        Esa J. sanoo

        Huomattakoon, että islamissakin on lukuisia eri ”koulukuntia” ja tulkitsijoita samalla tavoin kuin kristinuskossa: baptisteista anglikaanien, roomalaiskatolisten kautta ortodokseihin ja jehovantodistajiin ym. Ääntä pitävät juuri äärimmäiset (ISIS, taleban).

        Kukas se teoretisoikaan ihmiskunnan kehityksen historian kulkemisesta keräily/metsästyskulttuurista omistukseen: orjuudesta feodalismiin, siitä kapitalismiin ja sen jälkeen sosialismiin. Nyt orjuus on hyvää vauhtia tulossa takaisin omistavan luokan tahdosta…

  12. 12

    elm sanoo

    Saati jos vielä yritystuetkin ohjattaisiin palkkatueksi, joka kulkisivat yrityksiin työntekijöiden mukana (eli silloin yritystuet nimenomaan lisäisivät työllisyyttä, toisin kuin ehkä nyt).

    Montako työtöntä yritystuilla palkkaisi vuodeksi?

    Ajatelkaa, jos hallituksella olisi kykyä tehdä näin. Tai edes kokeilla yhden (tai vaikka puolikkaan) vaalikauden ajan. Ehkä jonain päivänä vielä on?

    • 12.1

      sanoo

      Mainitset kirjoituksessa, että yhdistys saa ilmaisen työpanoksen lisäksi 10,09 euroa päivässä jokaisesta kuntouttavassa työtoiminnassa olevasta. Perustin itse yhdistyksen Aurinkoinen Hymy ry:n joulukuussa 2014 ja se rekisteröitiin kesällä 2015 ja olemme nyt tehneet yli 2 vuotta vaikuttavaa ja kustannustehokasta sosiaalityötä, emmekä koko aikana ole saaneet yhteiskunnalta senttiäkään (euroista puhumattakaan) yhteiskunnalta tukea, emme edes tuota reilua 10,09 €/pv kuntouttavassa työssä olevista. Mitenköhän me nämä varat saataisiin. Olen laskenut, että Helsingin kaupunki hyötyy yhdistyksestämme yli 10 000 €/kk tilavuokrien + kelasakkojen muodossa (kunnan ei tarvitse maksaa kelasakkoa, kun työllistämme pitkäaikaistyöttömiä).
      PS. tietysti tueksi voidaan katsoa se, että olemme palkkatuella työllistäneet pitkäaikaistyöttömiä ja lisäksi saimme EHYT Ry:ltä pienen kohdeavustuksen.

      • 12.1.1

        Saku Timonen sanoo

        10,09 euroa menee kunnalle, mutta kunnalla on mahdollisuus siirtää raha sille, joka tosiasiallisesti järjestää kuntouttavaa työtoimintaa. Näin toimivat useimmat kunnat, Helsingin käytäntöä en tunne. Pyytää kuitenkin aina voi.

  13. 13

    v sanoo

    Kannattaa myös huomioida se, miten kielen avulla rakennetaan tätä kuvaa.

    Tässä aktiivisuusuudistuksessa rakennetaan nyt käsitteen ”aktiivinen” ja ”passiivinen” työtön. Ja mikään muu ei ole aktiivisuutta kuin se, että on viisi päivää kolmessa kuukaudessa töissä tai palkattomassa puuhastelussa.

    Eli käytännössä
    a) työnhaku ei ole enää aktiivisuutta ja koko ajan työtä hakevaakin työtöntä voidaan nyt virallisesti kutsua passiiviseksi, koska laissa niin sanotaan. Ja kun ensimmäiset päivärahojen omavastuupäivät huhtikuussa 2018 lähtevät pyörimään, niin voi olla 100% varma, että kaikki otsikot tulevat huutamaan, että näin ja näin monta passiivista työtöntä löytyi.
    b) mielikuva passiivisista sohvalla makoilevista työttömistä sen kuin vahvistuu ja tätä voidaan käyttää jatkossa entisestäänkin heikentämään ihmisten elinolosuhteita. Etkä voi tehdä mitään osoittaaksesi, että yrität kaikkesi.

    Vastaava juttu kuin kuntouttavaan työtoimintaan määrätyt – kun annetaan toiminnalle nimi, joka määrittää ihmisen vialliseksi, niin tottahan ihmisestä silloin tulee kuntoutuksen tarpeessa oleva, eli sairas. Tai työtarjoukset, joissa myös hyödynnetään samaa mielikuvaa, että työttömälle on laitettu työsoppari nenän alle ja työtön olisi tästä kieltäytynyt.

  14. 14

    HTK sanoo

    Saku Timonen kirjoittaa täyttä perusteltua asiaa, toisin kuin ministerit ja hallituksen kansanedustajat. Kuitenkin yhden käsitteen haluan oikaista. Työttömät eivät ”syrjäydy”, vaan heidät s y r j ä y t e t ä ä n ja heitä s y r j i t ä ä n tietoisten poliittisten ja taloudellisten päätösten seurauksena sekä vastuuton valtamedia yllyttää asiantuntematonta rahvasta solvaamaa ja herjaamaan työttömiä lähimmäisiämme. Jos työttömät syrjäytyisivät; se tarkoittaisi heidän vapaaehtoisesta vetäytymistä työelämästä.

    Inhimillisen työvoimapolitiikan tavoitteena pitäisi olla yksilölle työttömyydestä koituvien seurausten lieventäminen eikä päinvastoin työttömyyden uhriksi joutumisesta rankaiseminen. Työttömyyden voi sanoa olevan miltei ainoa rikos josta uhria rangaistaan. Muita ovat työkyvyttömyyseläkkeen epääminen vakavan työ- tai liikennetapaturman tai vaikean ammattitaudin uhrilta. Sitä tekevät ”nykyaikaiset natsitohtori Mengelen” seuraajat eli vakuutusyhtiöiden lääkärit.

    • 14.1

      töytön sanoo

      No mediassa aina ”työttömät syrjäytyy” ja ”työttömäksi jäädään” 🙂

  15. 15

    Pauli Virtanen sanoo

    Jos Suomesta ei löydy töitä niin muualta löytyy. Ruotsissa pottunokilla käytännössä täystyöllisyys. Norjassa pääsee jo Suomea selkeästi kovempiin palkkoihin kiinni.

    Ainahan työn perässä on muutettu! Toki männä vuosina nälkä oli tehokas motivaattori. Sitten keksittiin, jotta työttömän pitää elellä mukavasti vaikka Raamatussakin sanotaan:
    ”kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä.”
    – Toinen kirje tessalonikalaisille, kolmas luku

    • 15.1

      töytön sanoo

      Ruotsin pottunokillakin omat 9 kronor hommansa jo toki menossa tilastoja kaunistamassa. Ostappa Pauli omakotitalo kivasta luonnonrauhasta? Ei kehtais polttaakkaan.

    • 15.2

      töytön sanoo

      Tuossa terassilla kiva vaikkapa sitä Raamattua lueskella, tai Aamulehteä 🙂

    • 15.3

      työtöntyötön sanoo

      Se nyt on aivan sama vaikka palkka olisi 10 000e/kk jos kaikilla muilla on 20 000e. Norjassa voi olla kovemmat palkat mutta elinkustannuksetkin on sitten korkeammat. Vai meinasitko että Suomesta käsin käydään päivätöissä vaikka Tromssassa? Onnistunee juuri ja juuri käsivarren Lapista jos ajohaluja löytyy. Näkyy myös Norjassa työttömyysaste pikkuhiljaa hiipivän ylöspäin eli ilmeisesti sielläkin on huomattu että ”työttömänä voi elellä mukavasti”.

      Raamattu nyt ei ole itselleni minkäänlainen ohjekirja. Suosittelen lukemaan sieltä muitakin kohtia ja katsomaan pystyisikö noudattamaan myös niitä.

      • 15.3.1

        monkeysociety sanoo

        Niinpä. Voisi lukea ja opetella sisäistämään tämän ohjeen, jota pidetään Raamatun keskeisimpänä niin sanottuna kultaisena sääntönä: ”kohtele kanssaihmisiäsi siten, kuin tahtoisit itseäsi kohdeltavan”. Tähän voisi vielä Paulia ajatellen lisätä: kuin tahtoisit itseäsi kohdeltavan vastaavassa elämäntilanteessa.

      • 15.3.2

        Pauli Virtanen sanoo

        Norjassa voi käydä töissä täsmälleen samalla systeemillä kuin virolaiset Suomessa.
        a) Hommataan työpaikka
        b) Sovitaan työnantajan kanssa, että tehdään ti, ke, to 12 tuntista päivää ja ma/pe lyhennettynä.
        c) Ajetaan pakulla (tai matkailuautolla) Suomesta pitkän viikonlopun jälkeen töihin. Auto on lastattu Suomesta ostetuilla elintarvikkeilla, auto on tankattu Suomessa.

        Systeemi toimii tuhansilla virolaisilla! Miksi se ei toimisi viitseliäällä suomalaisella?

        • 15.3.2.1

          työtöntyötön sanoo

          Tallinna-Helsinki noin 100km, Tarto-Hyvinkää 329km ja sitten viitseliäiselle suomalaiselle Turku-Oslo 819km tai vaikka Oulu-Narvik 666km. Eipä mulla oikeastaan muuta. Kokeile ensin itse ja kerro sitten onko sama asia ajaa autolla Norjaan kuin Viroon.

    • 15.5

      sanoo

      Tuosta tulee mieleen isoisäni (1915-2000), joka sanoi minulle noin työttömäksi jäätyäni, mutta kun serkkuni (hänen lempilapsenlapsensa) jäi työttömäksi, hän siteerasi Matteuksen evankeliumin 26. lukua: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!”

      • 15.5.1

        töytön sanoo

        Jäitte? 🙂 Työttömyydestä puhuessa jopa Raamattukin vedetään mielellään mukaan. Helevetti oottanee työttömiä sohvalla lojumisen jälkeen. Sipilän jengiki omaksunu oman tulkintansa ”vähempiosaisia sorretaan aina”.

  16. 16

    Paula sanoo

    Tämä juttu vei taas yöunet, joten päädyin vielä kommentoimaan. Tieto lisää tuskaa jne.

    TE-palvelujen nettisivut ovat muuttuneet siltäkin osin, että esim. vielä toukokuussa omilla sivuilla näkyi TE-palvelujen virkailijan nimi, jonka kanssa tehtävät oli sovittu. Enää ei näy, joten kannattaa kirjoittaa ylös nimi kenen kanssa puhelimessa asioi ja sopii asioista.

    Toiseksi, aikaisemmin omilla sivuilla näkyi päivämäärä, jolloin TE-palvelut ottaa yhteyttä. Enää tätäkään ei ole. Eli yllätyssoitoilla edetään.

    Työllisyyssuunnitelmassa CV-netti käsketään tehdä ja ylläpitää omilla sivuilla. Itselläni se ollut 5 kk eikä sitä ole työnantajat käyneet katsomassa kertaakaan.

    TE-palvelujen työpaikkahaku ei toimi enää niin luotettavasti paikkakuntahaulla kuin aikaisemmin.

    Näillä mennään.