Ideologinen työtön ja moraalipaniikki

– Tässä on itse tehty 50 vuotta töitä. Suosittelen.

Työtä välttelevän Ossi Nymanin tapaus puhuttaa, kun puhutetaan. Median haastateltaviksi valitaan eläkeläisiä ja haalareihin pukeutuneita, jotta saadaan haluttuja reaktioita. 50 vuoden työuran tehnyt on aloittanut uransa aikana, jolloin palkkatöihin vain mentiin, ja haalareissa kulkeva on todennäköisesti töissä.

Lehdet tekivät ongelman ja lehdet sitä sitkeästi pitävät yllä. Ossin itsensä mukaan toimittaja pani sanoja hänen suuhunsa. Mukaan lähti myös Yle eilisillan A-studiossa. Keskustelemaan oli kutsuttu työttömien valtakunnallisen järjestön TVY:n Jukka Haapakoski sekä Te-toimiston johtaja Jarmo Ukkonen. Ukkosen rooli tässä Ossigatessa on sellainen, että yhtä hyvin hän voisi olla hyllytetty epäiltynä salassapitovelvollisuuden rikkomisesta. Hän julisti viime viikolla julkisuudessa nimeltä mainiten, että Ossin tuet loppuvat välittömästi. Viranomainen ei voi ryhtyä virkatoimiin pelkän lehtijutun perusteella eikä missään tapauksessa julistaa karenssia nimetylle henkilölle lehdessä. Ossilta itseltään ei vielä eiliseen mennessä oltu pyydetty selvitystä, mutta karenssi oli jo päätetty ja kerrottu julkisesti.

Ei auta yhtään Ukkosen selittely siitä, että hän vain kertoi miten viranomainen menettelee yleensä tällaisissa tapauksissa. Ulostulo oli tuomion julistamista ilman tutkintaa.

Myös A-studiossa Ukkonen puhui sekä hölynpölyä että Te-toimiston jargonia. Hän väitti, että hänen toimistonsa alueella on avoimia työpaikkoja 16 ooo. Niitä on koko maassa 16 000. Koko maassa on virallisen tilaston mukaan työttömiä 288 000 , mutta tosiasiassa paljon enemmän. Te-toimiston jargonia taas ovat puheet määräaikaishaastattelujen hyödyistä, tekevistä käsistä, aktivoinnista ja urapolusta kohti avoimia työmarkkinoita. Puuttui vain elämänhallinnan jämäköityminen. Ukkonen ei taida tietää, että jo vuosia tätä jargonia on pilkattu avoimesti.

Media rakensi moraalipaniikin ja on pitänyt sitä sopivasti valikoiden yllä monta päivää. Taas kerran nähtiin, että kansaa on helppo vedättää ja manipuloida. Klikkimedia näytti voimansa, ja kaikki työttömät on leimattu laiskoiksi pinnareiksi. En tiedä toimiko media hallituksen käskyläisenä, mutta ainakin nyt on helppo leikata työttömyysturvaa ja keksiä uusia palkattoman työn muotoja. Kansa hyrisee tyytyväisenä, kun pinnarit saadaan kuriin. Jossain on jotain pahasti vialla, kun jopa työttömien niukkaa toimeentuloa kadehditaan, vaikka niistä ruhtinaallista tuista pääsisi jokainen helposti nauttimaan antamalla työnsä sitä haluaville.

Kyllä meillä oikeasti voi olla joku yksittäinen “ideologinen työtön”, mutta tämän tapauksen ideologia on kuin suoraan maan hallitukselta. Työttömät ovat valtakunnan vihollinen numero yksi. Kun sotaa työttömyyttä vastaan ei pystytä voittamaan, niin käydään sotaa työttömiä vastaan. Heidät on helppo nujertaa vaikka yksi kerrallaan median suosiollisella avustuksella.

Toimittajille annan sellaisen neuvon, että puhuessanne työstä erottakaa toisistaan palkkatyö ja palkaton työ. Silloin on mahdollista, että itsekin ymmärrätte mistä puhutte.

 

 

 

 

 

Kommentit (80)
  1. Näitä ulostuloja tulee joka päivä yksi lisää, vaikka salaliittoteorioihin en uskokkaan, tulee miettineeksi jotta onkohan tän takana nyt joku isompi agenda? – Kuka vaan yhden lehtijutun vuoksi uskaltaisi tulla ulos, senkin uhalla että tuet katkeaa ja menee jopa takaisinperintään?

    Jokin ei nyt täsmää, kun näitä kolmekymppisiä tulee joka päivä yksi enemmän esiin. Tarkoitushakuisuutta vaan kenen toimesta ja mitä nämä ovat hyötyneet?- TE-toimiston johtaja oli täysin ulalla eikä tuntunut ohjelmassa olevan ollenkaan perillä missä mennään…ei ihme että työttömien asema elinkaaressa on uhattuna.

  2. Seppo Paakkinen
    17.10.2017, 08:07

    Toissa viikolla kävin työvoimatoimiston käskystä kyykytettävänä eläkeselvityksessä ukaasina oli etuuksien katkaiseminen. Tällä viikolla sitten lupasivat soittaa virka-aikana ja jos en vastaa niin taas uhattiin etuuksien katkaisulla.
    Näin ollen olin eilenkin kahvakuulassa ja venyttelyssä puhelin “kainalossa” (mitä eräs nainen paheksui, eikä halunnut kuulla edes syytä miksi minulla on puhelin mukana). Tässä sitä odotellaan löysässä hirressä koskaa suvaitsevat soittaa.

    Miksi moni luopuu työttömänä olosta ja siirtyy suoraan toimentulotuen asiakkaaksi – no se voi olla joillekkin helpompi vaihtoehto.
    Miksi me vanhat kokeneet työläiset ei olla töissä. Minullakin todella pitkä työura takana ja nyt vain vapaaehtoistyössä kun OIKEITA töitä ei yli 60v. saa. Työttömiä on koska avoimia työpaikkoja on monikertaisesti vähemmän kun työttömiä
    työnhakijoita, niin ja tiedoksi että ne avoimet paikat menee yleensä niille hakijoille, jotka jo ovat töissä – tämä on raaka totuus.
    PS. olen myös ehdolla vuoden vapaaehtoiseksi kansalaisareenan
    sivuilla.

Kommentointi suljettu.