Ei naurata

-Pena sen keksi viime metreillä, veti ässän hihasta ja sanoi…

Tämä Kummelin pääministeri Jermun vilpitön tollous nauratti, ja naurattaa vieläkin. Sen sijaan ei naurata se, että politiikan todellisuus on ylittänyt jo Kummelinkin. Edes Kummelissa ei keksitty piilottaa Penaa medialta auton takakonttiin, mutta nykyisen hallituksemme poliitikot keksivät. Ei riitä että keksivät, vaan asian tultua julki he nolostumisen sijaan kerjäävät yleisöltä aplodeja esityksestään.

Tiedätte jo mistä on kysymys, mutta kerrataan lyhyesti. Kyse on siis siitä, millaista yhteydenpitoa oli perussuomalaisista sittemmin eronneiden kansanedustajien ja muiden hallituspuolueiden välillä ennen eduskuntaryhmän virallista hajoamista. On käynyt ilmi, että Timo Soinin valtiosihteeri Samuli Virtanen vieraili pääministeri Juha Sipilän luona puoluekokouksen aikana, puheenjohtavaalia seuraavana päivänä.

Tarkemmin ottaen on kyse siitä, tiesikö pääministeri perussuomalaisten tulevasta hajoamisesta. Hän itse väittää, että ei tiennyt. Saattaa olla, että ei tiennytkään. Hänen toimintansa on koko ajan näyttänyt siltä, että hän ei oikein tiedä mitä ympärillä tapahtuu ja mistä itse on päättämässä. Valtiosihteerin piiloutuminen peräkonttiin pistää kuitenkin epäilemään, että jollain oli jotain salattavaa.

Mutta paskaa se ketään kiinnostaa, tuntuu pääministerimme ajattelevan Jermun tavoin. Eilen eduskunnan kyselytunnilla hän laski asiasta leikkiä ja sanoi valtiosihteerin poistuneen palaverista ihan omin jaloin. Valtiosihteeri Virtanen puolestaan päätti jatkaa vitsiä julkaisemalla Facebookissa kuvan, jossa hän könöttää auton peräkontissa.

samuli virtanen

Kuva: Facebook/Samuli Virtanen

Ei pojat, nythän te olette erehtyneet, ei politiikkaa näin tehdä, sanoisi Tuntemattoman kapteeni Kaarna. Hallituksen kriisiviestintä on joko kakaroiden käsissä tai sitten meidän päättäjämme ovat oikeasti tällä tasolla.

Heidän pitäisi päättää vastuullisesti isoista asioista, kuten sotesta ja maakuntamallista. Ja viime kädessä juuri siitä on kysymyskin. Jos hallitus ei pysy kasassa, niin ne molemmat kaatuvat hallituksen mukana. Kokoomus ei saa haluamaansa valinnanvapautta eikä keskusta maakuntahallintoa. Sinisiltä menevät ministerinpaikat. Isoilta terveysjäteiltä menevät miljardit sivu suun eivätkä maakuntien vaikuttajat saa poliittisia virkanimityksiä ja luottamustoimia.

Ei kuitenkaan liene tarkoitus, että poliitikot rupeavat naurattamaan kansaa, sillä kansahan sen lystin joutuu itse maksamaan. Mutta ehkä päättäjille jää myös hyvä siivu.

 

EDIT 11.11.2017 klo 8.30: Juttua päivitetty. Virtanen vieraili pääministerin luona puheenjohtajavaalia seuraavana päivänä.

Kommentit (23)
  1. Mikään, ei siis MIKÄÄN, yllätä tai ihmetytä minua enää tässä narrien maassa. Arvasin kyllä, kun kuulin tuosta kyydityksestä, että suuri johtajamme ja hänen opetuslapsensa eivät tunnusta mitään. Mutta että kansa noin yleisellä tasollamyös vaikuttaa vähät välittävän tällaisesta touhusta, se saa minut sanattomaksi. No, ainakin melkein. Pitää muuttaa pois. On tunnustettava että turhaan sitä päätä hakkaa suomen kitukasvuisen petäjän runkoon.

  2. Ehkä pääministerimme ei kertonut siinäkään aivan kaikkea oleellista tietoa. Kun sanoi tämän sanoi:


    Eilen eduskunnan kyselytunnilla hän laski asiasta leikkiä ja sanoi valtiosihteerin poistuneen palaverista ihan omin jaloin.

    Aivan varmaan poistuikin omin jaloin. Mutta oliko poistumista ennen puhetta siitä, että sen poistumisen voisi yrittää tehdä huomiota herättämättä? Ja siitä sitten valtiosihteeri saanut loistoajatuksensa siinä autolle kävellessä? Jos joku tätä kysyisi ja saataisi aivan oikeasti rehellinen vastaus. Niin itse olisin hiukan tyytyväisempi.

    Mutta kyllä se on ihan sama miten asiat meni. Hallituksen uskottavuus omissa silmissä siellä mittarin miinuspuolella. En tiedä saadaanko tulevaisuudessa vieläkin huonompi hallitus? Nyt on jo niin huono minun mielestä. Että Kummelit voisi yrittää tehdä vielä mielikuvituksellisempia sketsejä hallituksen toimista. Mutta riittäisikö heidänkään mielikuvitus niin pitkälle?

Kommentointi suljettu.