Harvinaisen härski hallitus

”Aktivointimalli tulee johtamaan siihen, että sadat, ehkä tuhannet työttömät tulevat työllistymään lyhytaikaisiin työsuhteisiin, jotka auttavat heitä pysymään työttömyysturvassa nykytasolla.”

Näin puolusti Ben Zyskowicz eilen eduskunnassa hallituksen esittämää työttömyysturvan aktiivimallia, mutta ei sanonut mistä niitä lyhytaikaisia palkkatöitä löytyy 350 000 työttömälle. Hän sentään edes vaivautui olemaan paikalla vuorotellen kahden muun kokoomusedustajan eli Juhana Vartiaisen ja Wille Rydmanin kanssa. Ketään muita hallituspuolueiden kansanedustajia asia ei kiinnostanut. Ei edes hallitusta itseään. Paikalla ei ollut yhtään ministeriä, ja asiaa esittelevä ministeri Pikko Mattila twiittasi olevansa savusaunassa.

Näin vähän asia siis kiinnostaa. Jo asian tuominen käsiteltäväksi perjantai-iltapäivänä kertoo, että hallitusta ei kiinnosta tippaakaan. Läpi runnotaan mikä lakiesitys tahansa, kunhan vain työttömyystilastot saadaan kauniimmiksi.

Kerrataan vielä tämän työttömyysturvan aktiivimallin sisältö.

Lyhyesti sanoen aktiivimalli tarkoittaa sitä, että työttömyyskorvauksesta vähennetään 4,65 prosenttia eli noin yhden päivän korvausta vastaava summa kuukaudessa, jos työtön ei käy palkkatyössä tai osallistu työllistymistä edistäviin palveluihin. Koska palkkatöitä ei tunnetusti ole, niin kyseessä on rangaistusautomaatti. Koska työllistymistä edistävät palvelut tarkoittavat nykyisin palkatonta työtä kuntouttavan työtoiminnan nimellä, niin kyseessä on pakkotyölaki. Kaikki eivät mahdu edes kuntouttavaan työtoimintaan, joten hyvin suuren osan työttömyystukea leikataan 4,65 prosenttia.

Koko lakiesityksen perusteluineen voitte lukea tästä linkistä.

Asia pantiin onneksi pöydälle, joten ehkä ensi maanantaina edes esittelevä ministeri vaivautuu paikalle sanomaan, että menkää työttömät töihin.

Hallituksen tavasta kohdella työttömiä kertoo karua kieltään myös hallituksen työttömien taskusta ottama ja itselleen antama ”joululahja”. Hallituksen tilastojensiivoustalkoot etenevät niin hyvin, että valtio säästää jo tänä vuonna työttömyyskorvauksia puoli miljardia euroa. Tämä säästö on saavutettu poistamalla syystä tai toisesta kortistosta 20 000 työnhakijaa. Karkeasti sanoen järjestämällä karensseja ja potkimalla ihmisiä toimeentulotuelle hallitus antaa itselleen puolen miljardin joululahjan. Hallitus jättää kertomatta, että toimeentulotukimenoihin on tulossa samansuuruinen kasvu. Mutta ei sillä väliä, tarkoitushan onkin vain saada työttömien määrää pienennettyä.

Eikä siinä vielä kaikki. Kun aktiivimalli on saatu runnottua läpi, niin sitten tulee omaehtoisen työnhaun malli. Sen sisältö on, että jos työtön ei kolmen kuukauden aikana hae riittävässä määrin työpaikkoja tai osallistu palveluihin, hän jää 60 päiväksi vaille työttömyysturvaa eli saa karenssin. Luvassa on siis lisää rangaistuksia rikoksesta nimeltä työttömyys.

Ovakohan hallituspuolueiden kansanedustajat oikeasti millään tavalla kärryillä hallituksen tekemisistä? Ymmärtävätkö edes ministerit omia tekemisiään, vai onko heille mennyt häkää päähän siellä savusaunassa?

Pari päivää sitten valtiovarainministeri Petteri Orpo moitti oppositiota väärän kuvan antamisesta hallituksen toimista.

”Ihan niin kuin me emme haluaisi että köyhällä perheelle on tapaninpäivänä syötävää”, hän sanoi. 

Ei hallitus varmaankaan niin mitenkään erityisesti halua. Se vain ei piittaa. Se ei välitä olla edes katsomassa, kun työttömille annetaan sen suosittelemaa keppiä.

 

 

Kommentit (58)
  1. Liekkö montaa kymmentä ”Kansan edustajaa” ollut paikalla torkkumassa? Benkku ja Juhannus sai jonku bonuksen ollakseen paikalla, varmistaen asian etenemisen. Nämä kaks varmaan mielellään perustas työttömille leirejä.

    ”- Paskat se ketään kiinnostaa”

    Pääministeri Jermu

    1. Siis peräti 10 kaikkineen! Voi luoja. Ja sininen ministerin perse istuu savusaunassa toisen sinisen Lindströmin peukuttaessa kotisohvalta. Jepjep.

    2. Todellakin härskiä! Sekä aktivointimalli että välinpitämättömyys.

      Itse olen vähän jokapaikanhöylä, joten jotain keikkaa (ei varsinaisen oman alan) mahdollisesti voisin saada silloin tällöin, mutta sekin on suuren työn takana, ja sitten on TE-palveluille raportointi ja aiheellinen pelko siitä, että yht’äkkiä tulkitaan työllistyväksi tai yrittäjäksi.

      Monet työttömät ovat erikoisaloilla, tai vaikka ihan tavallisillakin, joilla ei noin vain keikkailla. Ottaisiko hallitus pariksi päiväksi jonkun porukkaansa?

      1. Pimeää työtä tämä lisää valtavasti. Joku haluaa esimerkiksi saunan remonttiin. Ottaa työttömän töihin minimi ajaksi, ja todellisuudessa maksaa sille normaalin hinnan. Ei edes voi enää tarkistaa ratsialla onko se töissä siellä pimeästi koska se on siellä lain pakottamana.

        Kyselyitä on jo tullut…

  2. Mitäs meitä työttömiä onkaan, 400 000- 500 000 tai jotain. Köyhiä on tilastonikkarista riippuen ainakin saman verran. Lapsiperheiden köyhyys on kohta parasta ja ylintä tasoa Euroopassa. Kansakunta elää velaksi ja äänestää oikeistoa tai populistipuolueita. Ja me olemme kuulemma maailman fiksuinta kansaa, voi olla mutta minne katosi empatia.

    Kansankunnan henkisestä tilasta kertoo hallituksen tapa kohdella heikommassa asemassa olevia kansalaisiaan. Ymmärrän kyllä että jos rahaa ei ole jaettavaksi, mutta ei nyt sentään tarvitse ihan näin avoimesti kuseskella niskaan. Aktivointi olisi ihan jees, jos sen taakse ei olisi huonosti piilotettu oikeiston asenne työttömiä, köyhiä kohtaan. Asenne konkretisoitui eduskunnassa 8.12.

    Jos ja kun työttömyysturvan aktiivimalli nuijitaan läpi, se jatkaa hallituksen linjaa jossa vastoin asiantuntijoiden varoittavia puheenvuoroja laki nuijitaan läpi vahvan ideologisen paatoksen ajamana. Samalla pettämättömällä vahvemman oikeudella Trump ajaa omaa politiikkansa joka tulee johtamaan, jos nyt ei kolmanteen maailmansotaan, niin ainakin monen jenkin kuolemaan. Voi ihmistä…

    1. Ei köyhää niskaan kusta, sitä kustaan naamalle. Ja köyhä avaa suunsa kun ei muutakaan voi. Edes jotain vattantäytettä…

    2. Niinpä. Voi ihmistä. Ja voi yhteiskuntaa, jota kuvittelimme rakentavamme.

      Muistan kun Suomi täytti 50 vuotta. En ollenkaan arvannut, että kun se täyttää 100 vuotta on katon harja ylitetty ja matka alaspäin alkaa.

      Ihmettelen minä pääministeriä, jonka hallinnon aikana säädetään solkenaan köyhyyttä ja osattamuutta lisääviä lakeja, ja joka perustaa sitten tutkimusryhmiä (Juho Saari) kertomaan itselleen, että juuri näinhän tässä käykin: köyhyys ja osattomuus lisääntyvät.

      Eniten kauhistituttaa koulutuksen rapautuminen. En tule sen seurauksia jo ikäni puolesta näkemään, mutta kyllä se yhteiskunnan toiseksi muuttaa, luki Sipilän postillassa mitä hyvänsä.

      Otan esimerkin Ruotsista. Siellä on viimeisten yhdeksän kuukauden aikana tapahtunut neljä suoraan Ruotsin poliisia vastaan kohdistunutta hyökkäystä, joissa on käytetty joko räjähdysaineita tai tuliaseita . Viimeisin 28.11.2017, jolloin poliisin omakotitalon läpi ammuttiin konepistoolilla. Oli taivaan ihme, ettei hän lapsineen joutunut luotien eteen.

      Ja miksi tämä ampuminen tapahtui? Tämä oli jengirikollisuutta, jonka syntymisen kuvasi kriminologian professori Jerzy Sarnecki näin (Aftonbladet 29.11.2017) : ” Tässä maksamme niistä virheistä, mitä teimme 20-30 vuotta sitten. Sekä nämä jengit että poliittisten ääriliikkeiden kannattajat kummallakin puolella ovat syntyneet siitä, että olemme hyväksyneet jättiläismäisen työttömyyden ja sen, että suuri osa lapsista jää kouluttamatta.”

      Ruotsihan kulkee aina edellä. Haluammeko tälläisen yhteiskunnan?

Kommentointi suljettu.