Pääministeri Jermun hallitus

Kuten tiedetään, niin soteen liittyvä pakkoyhtiöittäminen törmäsi perustuslakiin. Hallitus kiirehti selittämään, että se on pikkujuttu, jota ei oikeastaan edes haluttu, mutta kun virkamiehet vaativat. Ylen toimittaja Meja Niilola tuli sihen tulokseen, että koko pakkoyhtiöittämisen keksi sitten varmaankin Pena viime metreillä. 

Niin sen on täytynyt käydä. Hallitus ajoi sitä virkamiesten vaatimuksesta, mutta virkamiehet kiistävät sitä vaatineensa. Tosiasiassa jo lakiesityksen perusteluissa kerrotaan, että yhtiöittäminen oli puhtaasti hallituksen poliittinen valinta.

Kuluneella viikolla kerrottiin uudesta liikennevirhemaksusta, joka tuomareiden ja asianajajien mukaan on vastoin oikeusjärjestelmän perusteisiin kuuluvaa syyttömyysolettamaa. Liikenneministeri Anne Bernerin mukaan käännetty todistustaakka eli epäillyn velvollisuus todistaa itsensä syyttömäksi ei heikennä oikeusturvaa, vaan suorastaan parantaa sitä.

Penahan se tämänkin keksi, kun piti etsiä valtiolle lisää tuloja. Viime metreillä hän veti ässän hihasta ja sanoi, että tuplataan sakkojen määrä ja hinta. Kun sakkojen maksimointi pelkästään fiskaalisin perustein oli vastoin oikeusjärjetelmää, niin Pena keksi, että muutetaan oikeusjärjestelmää. Siiretään rikosoikeuden puolelta tekoja hallinnolliselle puolelle, niin voidaan kerätä rahaa mielin määrin. Siitä jää vielä mukava siivu meille jokaiselle, kun tulevaisuudessa liikennevirhemaksu annetaan yksityisten perittäväksi parkkisakkojen tapaan. Mutta tästä ei sitten puhuta.

Tämän hallituksen toimintaan mahtuu näitä kummelimaisuuksia enemmänkin. Tuoreessa muistissa on liikenneministeri Anne Bernerin suunnitelma antaa yksityisten tahojen meille myytäväksi jo kertaalleen maksamiemme teiden käyttöoikeutta kuin kännykkäliittymää konsanaan.  Oli yleisesti tiedossa, että lopullisena tarkoituksena on yksityistää tiet ja muut liikenneväylät.

Vuosi sitten uutisoitiin, että  valtiontalouden tarkastusvirasto antoi liikenneministeri Anne Bernerille suorat moitteet puuttumisesta Finavian hallituksen toimintaan epäasianmukaisella tavalla. Pääministeri kiiruhti antamaan ministerille täyden tukensa. Pena siinä veti ässän hihasta ja keksi, että eihän VTV:n lausunnossa suoraan Berneriä nimeltä mainita, joten sillä verukkeella hän voi jatkaa niin loistavasti sujuvaa yhteiskunnan muokkaamista suuryrityksiä suosivaksi.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen esittelystä talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti vuosi sitten yllättäen moninkertaistaa Tampereelle suunnitellun monitoimiareenan tuen ja perusteli ratkaisuaan yli 3 500 uudella työpaikalla. Luku on peräisin suoraan Tampereen kaupungin hankkeen edistämiseksi tilaamasta konsulttiselvityksestä, eivätkä ministerin hehkuttamat uudet työpaikat perustu yhtään mihinkään. Ne ovat toiveajattelua. Paskat tommonen täällä ketään kiinnostaa.

Sekä Berneriä että Grahn-Laasosta koskevissa uutisissa vilahteli konsulttiyhtiö Deloitte. Se laati Tampereen tilaaman konsulttiselvityksen ja yhtiön Pena veti hihasta 3 500 työpaikkaa. Berner on tehnyt Deloitten kanssa tiivistä yhteistyötä jo vuosikausia. Pena siinä keksi viime metreillä, että siitä jää hyvä siivu meille kaikille.

Ja niin edelleen, muistelkaa itse lisää. Tai katsokaa tämä video. Ei jumalauta tää päivänvaloo kestä.

 

 

 

 

Petollisen houkutteleva ajatus

Turun Sanomien mukaan oikeusministeri Anna-Maja Henriksson haluaa selvittää, voitaisiinko todistustaakka kääntää talousrikoksilla saadun hyödyn jäljittämisessä. Nykyisin viranomaisten tehtävänä on todistaa varojen rikollinen alkuperä, mutta ministerin kaavailujen mukaan tulevaisuudessa epäilty itse joutuisi todistamaan rahojen alkuperän laillisuuden.

Ajatus on houkutteleva. Talousrikoksissa katoaa valtavia summia kokonaan, vaikka tekijät saataisiinkin kiinni ja tuomituksi. Monimutkaisten omaisuusjärjestelyjen takia poliisin ja tuomioistuimen on usein lopulta mahdotonta todistaa omaisuutta laittomasti saaduksi. Sen takia rikoshyötyä ei voida takavarikoida ja tuomittu pääsee jossain vaiheessa nauttimaan rikollisen työnsä hedelmistä.

Ajatus on petollisen houkutteleva siksi, että se murentaisi yhtä rikosoikeuden kulmakiveä eli syyttömyysolettamaa. Kaikki tuntevat sanonnan, jonka mukaan jokainen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Käännetyn todistustaakan mukaan epäilty on syyllinen, kunnes itse todistaa oman syyttömyytensä.

On tietysti huomattava, että Henriksson ei esitä käännettyä todistustaakkaa käytettäväksi itse talousrikoksiin syyllistymisestä. Sen suhteen epäillyn syyllisyyden todistaminen olisi edelleen viranomaisten asia. Nyt epäillyn pitäisi vain pystyä todistamaan rahojensa laillinen alkuperä. On kuitenkin vaikea erottaa rahojen alkuperän selvittämistä ja itse rikoksiin syyllistymistä toisistaan. Talousrikoksen tarkoituksena on nimenomaan saada rahaa laittomasti.

Vaikka ajatus onkin houkutteleva, en silti suosittelisi toteuttamaan sitä. Syy on hyvin yksinkertainen: syyttömyysolettama on yksi vahvimpia rikosoikeusjärjestelmämme periatteita, eikä sitä pidä murentaa. Jos sille tielle lähdetään, on sen kulkemista liian helppo jatkaa. Vaarana on liukuminen vähitellen syyllisyysolettamaan, joka mukaan epäilty on aina syyllinen, kunnes saa todistettua itsensä syyttömäksi. Se tarkoittaisi etukäteen ennustamatonta määrää oikeusmurhia.

Syyttömyysolettama on tarkoitettu yksittäisen epäillyn suojaksi teosta riippumatta. Näin on siksi, että hänellä on vastassaan koko virkakoneisto periaatteessa rajattomine resursseineen. Jos tämä koneisto väittää jonkun olevan syyllinen, on yksittäisen ihmisen suunnilleen mahdotonta todistaa itsensä syyttömäksi.

On vaikea ymmärtää, miksi Henrikssonin kaltainen kokenut juristi edes ehdottaa syyttömyysolettaman murtamista. Ehkä politiikka muuttaa ajatuksia ja pistää miettimään virkakoneiston jatkuvasti väheneviä voimavaroja. On tietysti paljon halvempaa pakottaa epäilty todistamaan itsensä viattomaksi kuin lisätä poliisin, syyttäjän ja tuomioistuinten resursseja.