Äitiysloma

Taivas repeilee kirkon takaa, pilvet matkaavat lahden yli keskustaan. Varikset tulevat kahdesti päivässä, hämäränhetkinä, täplittävät pakkasen punertaman taivaan.

Unet ovat palanneet. Minä lennän lentokoneita, karhut rakentavat siltoja saaresta toiseen. Päivisin höyrytän vauvanvaatteita ja kuulen naapurin värinähälytyksen seinän läpi. Annan meluhaitan anteeksi, sillä he eivät tiedä, mikä heitä kolmen viikon päästä odottaa.

Uudet vauvanvaatteet ovat kaikki valkoisia tai vaaleanharmaita, samoin niiden pienet, haaleat kuviot. Niin kuin vauvankin tulisi istua osaksi skandinaavista sisustusta.

Tai ehkäpä sukupuolineutraaliudesta on jo siirrytty yleiseen neutraaliuteen, jossa väreillä tai kuvioilla ei saa tuputtaa lapselle myöskään muita kuin sukupuolittuneita luonteenpiirteitä tai temperamenttitekijöitä. Olisihan se hirveää, jos melankolikko saisi päälleen riemunkirjavat potkuhousut!

Käyn Prismassa. Vaellan hyllyväleissä kuin Nevadan autiomaassa, ihan yksin ja silti jotenkin mystisesti kaikkien tiellä. Vessaan on lastentarvikehyllyltä ainakin kilometri, soitan Miehelle kertoakseni asiasta.

Katson televisiosta masentavia dokumentteja, sillä ne juurruttavat minua. Ne kaikki kertovat siitä, miten maailma imee kuiviin ja heittää kiville nuoret lahjakkuutensa. Kukaan ei sano niin, mutta niinhän se on: intohimo johonkin, minkä joku toinen pystyy kaupallistamaan, on vaarallisinta, mitä ihmisen osaksi voi sattua.

Onneksi savityöt eivät kuulu kapitalismin kovimpaan ytimeen, joten äiti–lapsi-savikerho on edelleen ohjelmassa, mahdollisesti suoraan synnytyssairaalasta.

Höyrytän lisää vauvanvaatteita ja katselen itseäni siinä, höyryttämässä. Mahani näyttää makuuhuoneen kokovartalopeilistä mahtavalta – muoto on kaunis ja isotteleva, jotenkin pohjalainen. Tälle vuorelle minä olen kohta yhdeksän kuukautta kiivennyt.

Joinakin hetkinä, vaikka uusi elämä potkii kylkiluihin ja maailma kieppuu ympärillä, minussa on hiljaista. Aurinko valaisee lumen pysäyttämän maiseman. Tätä on odotus: ymmärrystä siitä, ettei ymmärrä, mitä odottaa.

Otus, en tunne sinua, mutta odotan pääseväni tutustumaan.

oznor
Kommentit (2)
  1. Kaunis teksti 😊 Onnea ja lämpöä odotukseen!

    1. Voi kiitos! Odotus alkaakin jo olla malttamatonta! ❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *