Älä vala betonia ratamoillesi!

Raitiovaunu ujeltaa pimeydessä, siitä on tullut yksi lempiäänistäni. Kirkontorni on kadonnut sumuun, niin kuin joku olisi kumittanut sen maisemasta. Silmät painuvat kiinni kun pitäisi kirjoittaa.

Tänä vuonna suoritan vähemmän ja ihmettelen enemmän, niin lupasin, kun vuosi vaihtui.

Tein lupauksen yksinkertaisesta väsymyksestä, mutta maallisista tarkoitusperistään huolimatta suurin lupaus se on luovuudelle.

Yksi Julia Cameronin tärkeimmistä opeista on minulle ollut ajatus sisään ja ulos ammentamisesta – jos et anna lähteen täyttyä, et saa sieltä vettä.

Viime vuonna ammensin ulos nekin varannot, joita lähteessä ei pitänyt olla. Tänä vuonna ammennan sisäänpäin, vingutan museokorttia ja haistelen basilikaa, tutustun elämään ja kaikkiin sen ihmeellisiin ilmaisuihin.

En oikeastaan ole luovuudesta huolissaan. Se löytää kyllä väylän niin kuin ratamo betonikiveyksessä. Mutta ehkä ratamon päälle ei olisi aivan välttämätöntä jatkuvasti valaa betonia, eikä sitä ole ihan pakko poimia käyttöönkään heti kun se on työntänyt päänsä pintaan. Jos antaisi ratamon olla, kastelisi vähän.

Taas tulee raitiovaunu. Silmät painuvat väkisin kiinni ja näen hetken unta.

Tästä ei tule mitään.

Seuraan omaa ohjettani ja lopetan betoninvalun. Palataan asiaan, kun ratamooni on ilmaantunut vähän useampi lehti!