Kasvun mentaliteetin korkea veisu

Seuraa mediapoiminta. Luin tällä viikolla nimittäin vaihteen vuoksi jotakin ihan oikeasti merkittävää.

Tiedän mitä ajattelette – merkittävääkö, näillä turhuuksien markkinoilla? Mutta for real: käykää lukemassa tämä juttu.

Juttu on pitkä, ja hätäisin saattaa missata olennaisen. Joten tässä: on kahdenlaista asennetta itseensä ja uuden oppimiseen, kasvun mentaliteetti eli growth mindset ja kiinteän, staattisen omakuvan mentaliteetti eli fixed mindset.

Kiinteä omakuva kertoo ihmisestä kaiken olennaisen eikä jätä tilaa muutokselle. Kasvun mentaliteetin ottanut sen sijaan yrittää, epäonnistuu, ja yrittää aina uudelleen, sillä hänellä on käsitys itsestään oppivana olentona.

Siis täähän on mullistavaa! Miksei tästä viestitä koko ajan, joka paikassa? Miksei lapsille (ja aikuisille) järjestetä epäonnistumistyöpajoja, joiden ainoana tarkoituksena olisi oppia näkemään takaiskut vain väistämättöminä askeleina oman potentiaalin löytämiseen?

Tällainen ajatus saa väärissä käsissä helposti amerikkalaisen positiivisuuspuheen kuorrutuksen: jokainen on oman onnensa seppä ja pelkkä asenne ratkaisee. Minä kysyisin pikemminkin: kuka täällä enää kehtaa puhua mahdollisuuksien tasa-arvosta? Kasvun mentaliteetti on pääomista tärkein, ja turhan harva saa etuoikeuden kasvaa sellaiseen.

Rupesin ajattelemaan oman omakuvani kivettymiä.

En ymmärrä mitään tekniikasta.

Olen epäkäytännöllinen.

Olen matemaattisesti lahjaton, vaikka ammatinvalintatestitkin aikanaan todistivat toista.

Nyt loppuu tällainen. En ehkä osaa, mutta opin jos täytyy tai haluan. Eikä aina ole pakko haluta. Kunhan ymmärtää, että kyse on valinnoista, ei kohtalosta.

Mullistavaa. Huh!