Luovuuden satokausikalenteri

Myös kirjoittamisessa on sesonkinsa.

Tai sellainen hypoteesi ainakin syntyi, kun hotellin saunassa löin löylyä ja annoin ajatuksen harhailla.

Kuten luonto, myös luovuus tarjoilee eri aikoina eri antimia. Se on niitä henkimaailman juttuja, joihin kirjoittaja itse voi lopulta vaikuttaa vain vähän.

Tässä sesongissa tykkään kamalasti sanasta “pökertyä” ja kirjoitan epätavallisen paljon lyhyttä lausetta. Lisäksi olen löytänyt toteamisen jalon taidon, ja metaforien sekoittaminen riemastuttaa minua. Seuraava sesonki taas saattaa täyttyä kesän kepeydestä ja koristeellisuudesta, tai sitten hellepäivät tuovat kirjoittamiseenkin työn tuntua, matalaa kumua, niin kuin lähestyvässä helleukkosessa.

Aina sanotaan, ettei inspiraatiota voi jäädä odottelemaan, ja se on totta. Inspiraatio on lähtökohtaisesti edellytettävä esiin, kuten lapsi sängyn alta – nyt minulla on pari tuntia aikaa kirjoittaa, kultaseni, ripirapi. Mutta se, millaisena inspiraatio juuri sinä päivänä ryömii esiin, ei enää ole omassa hallinnassa.

Ammattilainen osaa varmasti ohjata työtään haluttuun päämäärään, mutta kuinka pitkälle se on mielekästä? Ehkä yksi ammattitaidon osa-alue on kuunnella, mitä tänään olisi tuloillaan, ja omasta kirjoitusaikataulusta riippumatta pyrkiä kunnioittamaan luovuuden luontaista suuntaa.

Siihen tarkoitukseen kai aamusivutkin on kehitetty, anturiksi, virtausmittariksi, jonkinlaiseksi satokausikalenteriksi. Ei velvoittamaan, mutta tekemään näkyväksi.