Antiaikalainen
Antiaikalainen

Eräänlainen reunahuomautus

Edellisen merkinnän kommenttiosiossa oli puhetta siitä, että kertomakirjallisuuden ydinasioita on tutkia ihmisenä olemisen peruskysymyksiä, kurkottaa tendenssimäisen ja triviaalin ylitse kohti universaalia ja ajatonta.

Se on ylevä ja vaativa tavoite. Niin ylevä ja vaativa, että siitä on helppo tehdä pilkkaa. Siksi kirjailijat usein muotoilevat pyrkimyksensä varovaisemmin (”Haluan vain kertoa hyviä tarinoita”) tai keskittyvät puhumaan esteettis-poeettisista erityiskysymyksistä.

Balzac päätyi aikoinaan omassa kirjallisessa ohjelmassaan yhdistämään universaalit ulottuvuudet ajalliseen kontekstiin. Hän sanoi (joudun nyt siteeraamaan ulkomuistista), että kirjailijan tehtävä on kartoittaa sitä, miten arvojen muuttuminen vaikuttaa yhteiskuntaan. Taustalla hänellä tietysti olivat 1800-luvun mullistukset: modernisaatio, teollistuminen, urbanisoituminen, porvariston nousu. Balzacissa ruumillistui usko suureen realistiseen romaaniin, joka sulkee sisäänsä koko sosiaalisen todellisuuden kaikkine kerrostumineen.

Nykypäivän katsannossa Balzacin usko kertomakirjallisuuden todistusvoimaan tuntuu helposti naiivilta. Modernismi opetti hajottamaan suuret maailmanselitykset pieniin osiin ja postmodernismi viskelemään nämä osat sinne sun tänne.

Mutta ei balzacilainen usko romaaniin suurena inhmillisten ja yhteiskunnallisten teemojen yhdistäjänä ole kokonaan kuollut. Esimerkiksi Michel Houellebecq on hyvinkin balzacilainen kirjailija ja on myös tunnustanut velkansa esikuvalleen. Houellebecqin romaaneja elähdyttää yhtä lailla sosiologinen kuin kirjallinen mielikuvitus.

Entäpä meillä Suomessa? Mieleeni tulee Joonas Konstigin romaani Totuus naisista. Aistin siinä vahvasti pyrkimyksen tutkia arvojen muutoksen vaikutuksia yhteiskunnan ja ihmissuhteiden tasolla. Lukemissani lehtikritiikeissä tämä puoli Konstigissa ei muistaakseni noussut kovinkaan vahvasti esiin.

Kommentit (24)

  1. joonaskonstig.com

    Kommentoin tähän siitä huolimatta, että minut mainittiin. Tulin nimittäin juuri Oriveden Uuden kirjan päiviltä, jossa pidin luennon tästä nimenomaisesta aiheesta ihmisluonto. Asetin siinä vastakkain toisaalta klassisen ihmiskäsityksen (joka todistaa ihmisluonnon puolesta) ja tämän viime vuosikymmeninä vallinneen, ihmisluonnon kieltävän humanistisen muotivirtauksen, jota kutsun nimellä ”edistyksen tarina”.

    Luentoni ei ainakaan vielä ole missään luettavissa, mutta sen pohjalla oli nämä blogipostaukset, joissa etsin ihmisluontoa, ”ihmislajin ääntä” ja toisaalta pohdin minkälaista kirjallisuutta tämä muodikas ihmisluonnon kieltävä edistyksen tarina tuottaa.

    http://joonaskonstig.com/2013/04/22/ihmislajin-aani-i-mika-tekee-kirjasta-kestavan/

    http://joonaskonstig.com/2013/04/29/ihmislajin-aani-ii-nykykirjallisuuden-muotioikkuja/

    Joten jos pelkäätte jonkun humanistiklopin tirskuvan puheille ihmisluonnosta, ette ainakaan ole yksin naurunalaisena. Mutta Melvillen sanoin, ”Voi häntä joka ei tässä maailmassa aseta itseään alttiiksi häpeälle!”

  2. Hanna-Riikka

    Itselläni on ollut hyvin nuoresta asti Idea ja Aihe, joka tavoittelisi jotakin sellaista, mistä bloggaus kertoo. Koen edelleen, että en ole tarpeeksi kokenut toteuttamaan Sitä. Kirjailijanakaan, mutta ennen kaikkea ihmisenä. Joten keskityn muuhun, niihin ihmisyyden ja elämän fragmentteihin sillä välillä.

  3. Anonymous

    Marjatta, Knausgård on joidenkin lähteiden mukaan kiinnostunut puhumaan myös niinkin kielletystä aiheesta kuin kansallisesta identiteetistä maahanmuuton näkökulmasta. Siis samoja juttuja mitä Michael Holleunbecq on tehnyt Ranskassa…

    Luulen kuitenkin Karl Oven tuovan nämä asiat esiin skandinaavisen pehmomiehen tyylillä. Jos tuo ollenkaan, jättänee väliin luulen. Niin jättää aiheena meilläkin väliin moni, kaikki. Ja ainahan voi perustella: tuo aihe ei kiinnosta minua. Tie todellisuudesta pakoon on helppo perustella.

    Meillähän täällä em. asioiden esiintuominen nostaakin heti fasisti- ja rasismi-leimat valmiustilaan. Ne ovat tehokas kuonokoppa. Norjassa maahanmuuttokritiikki on jokapäiväinen keskustelunaihe jopa jälki-breivikiläisessä tilanteessa. Meillä kukaan ei uskalla asettua vaaraan. Surullista. Itsesensuristi olen minäkin. Helppoa täältä nimimerkin takaa on huudella…

    ( Mutta tuo vain näin human interest-tason sivuhuomautuksena Knasu-keskusteluun. )

    jope

  4. riikka

    Myö hankittiin avokin kanssa jälkikasvullekkin nuo Knausgårdit. Saattaapi olla, että tulee innostus (poika täytti juuri 16, tyttö on 14 ja nuorimmainen vasta 9).

    Noh, pojalla suurimmaksi osaksi aikaa vie urheiluharrastus (jääkiekko) ja silloin tällöin kitaransoitto, mutta Potterit on luettu ja sitä myöten voisi sanoa että oli jopa sellainen ”fantasiakausi” jonkin aikaa.

    Avokki aloitti juuri kakkosen, minulla on vielä tää ykkönen meneillään, hirvittävän jännää proosaa tämä Knasu jotenkin saa, jopa erittäinkin arkisista aiheista, kuten teenjuonnista tai aamupalan laittamisesta. Ja mies on vielä kaiken lisäksi komeakin… : )

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *