Antiaikalainen
Antiaikalainen

Huoli & inhimillisyys

Eräs blogiani lukenut ihmetteli, miksi ”vouhotan” Michel Houellebecqista. Hänen mielestään kyseessä on keskinkertainen kirjailija ja muutenkin luihu tyyppi, joka ivaa islaminuskoa ja propagoi seksiturismia.
En ”vouhota” Houellebecqista. Lehtijuttujen perusteella hän saattaa tosiaankin olla luihu tyyppi, ainakin juoppo, mutta keskinkertainen kirjailija hän ei takuulla ole. Islamia hän on nimittänyt lehtihaastattelussa – ja romaaneissaan – ”maailman typerimmäksi uskonnoksi”, ja joutunut vastaamaan tekemisistään oikeuden edessä. En jaksa vatvoa tätä, ei maksa vaivaa.
Sen sijaan seksiturismin propagoimisesta en menisi Houellebecqia syyttämään, vaikka on kiistatonta että esimerkiksi Oikeus nautintoon -romaanissa seksiturismi jätetään tuomitsematta selväsanaisesti. On toki jo lähtökohtaisesti harhaista samastaa kirjailijan persoona ja hänen kirjoissaan esitettävät ajatukset, mutta olennaisempaa tässä tapauksessa on pohtia, miten Houellebecqin kirjojen seksiturismiteemoja pitäisi tulkita.
Ensiksi kannattaa palauttaa mieleen, miten Houellebecq luonnehti Alkeishiukkasissa 60-lukulaisen sukupolven suurta kertomusta, seksuaalista vapautumista, koska se luo kontekstia sille, mitä hän myöhemmin kirjoittaa seksiturismista:
”On häkellyttävää, että seksuaalinen vapautuminen esitetään joskus yhteisöllisenä unelmana, kun se itse asiassa oli vain uusi askel individualismin historiallisessa kehityksessä. Kuten kauniista sanasta ´perheyksikkö´ voi arvata, avioliitto ja perhe edustivat primitiivisen kommunismin viimeistä saareketta liberaalisessa yhteiskunnassa. Seksuaalinen vapautuminen johti noiden yhteisöllisten välimuotojen tuhoutumiseen, jotka viimeisinä erottivat yksilön markkinavoimista. Tämä tuhoprosessi on jatkunut meidän päiviimme saakka.”
Nähdäkseni Houellebecq kirjoittaa ennen muuta globaalista kapitalismista kirjoittaessaan seksiturismista. Hänen romaanihenkilönsä oikeuttavat isovatsaisten eurooppalaisten miesten irstailuretket kolmanteen maailmaan täsmälleen samoilla argumenteilla kuin reaalimaailmassa perustellaan länsimaisten yritysten laajentumisia kehittyville markkinoille. Kaiken lähtökohtana on win-win -tilanne: vauraat länsimaiden asukit saavat tuotteita ja palveluita kilpailukykyisempään hintaan, köyhyydessä sinnittelevät kolmannen maailman kansalaiset mahdollisuuden kohentaa elintasoaan osallistumalla kansainväliseen työnjakoon.

Samalla sivutaan epäsuorasti erästä liberalismin keskeistä opinkappaletta, suhteellisen edun periaatetta: on rationaalista, että länsimaiset ihmiset ostavat seksipalvelunsa kehitysmaista sen sijaan että tuottaisivat niitä itse, koska tällöin resurssit tulevat tehokkaasti kohdennetuksi ja siten luodaan enemmän lisäarvoa sekä länsimaissa että kehitysmaissa.

Kuulostaa järkyttävältä. Niin pitääkin.
Houellebecq ei tietenkään tee vakavasti otettavaa toimintasuositusta, hänhän kirjoittaa kaunokirjallísuutta. Sen sijaan hän pakottaa meidät kiusallisten kysymysten eteen. Jos elinpiirissämme jo melkein kaikki noudattaa globaalin kapitalismin toimintalogiikkaa, miksei myös rakkauselämämme? Eikö olisi puhtaasti looginen askel perustaa aistinautintoihin erikoistuvia valmismatkoja myyviä turistipalveluja? Huolehtivatko markkinat ennen pitkää kaikista tarpeistamme?

Minulle Houellebecq on inhimillisen huolen kirjailija. Hänen huolensa taustalla on kokemus siitä, että elämme aineellisesti yltäkylläisessä ja henkisesti tyhjässä maailmassa, jota ohjaa kaksi perusvoimaa, tunne ja kulutus – emotivismi ja konsumerismi, ryyditettynä poliittisella ja moraalisella tekopyhyydellä:

”Tiedän vain, että me löyhkäämme itsekkyydeltä, masokismilta ja kuolemalta. Olemme luoneet järjestelmän, jossa eläminen on tullut kerta kaikkiaan mahdottomaksi, ja kaiken kukkuraksi tyrkytämme sitä muillekin.” (Oikeus nautintoon)
Paljon enemmänkin voisin Houellebecqista kirjoittaa, mutta blogiin ei kannata vuodattaa liikaa, pitäisi tehdä kunnon essee. Ehkä teenkin.

Kommentit (6)

  1. Tommi Melender

    Markun (kieltämättä hyvin perustellut) ajatukset toivat mieleeni sen vanhan James Brownin biisin…

    Täsmennettäköön kuitenkin, että nuo Alkeishiukkasista siteeraamani ajatukset ovat Houellebecqin romaanihenkilön ajatuksia, eivät kirjailijan itsensä.

    Eivätkä ne oikeastaan ole sovittamattomassa ristiriidassa sen kanssa mistä Markku puhuu. Käsittääkseni ne liittyvät nimenomaan tilanteeseen, jossa ei enää eletä lähellä luontoa vaan kulttuuriyhteiskunnassa. Siis aikana, jolloin tuo ”Afrikasta poistuminen” on jo tapahtunut.

    Kehitys syntyy riskinoton kautta, tätähän varsinkin nykyajan bisnesoppaat tolkuttavat. Se kehitys, joka alkoi valistuksensa ja jatkui modernisaationa on monelta osin juuri ”miehistä” riskinottoa, ja tähän kehitykseen liittyy myös negatiivinen dialektiikka, pimeä puoli. Kuten on miljoonassa eri yhteydessä tuotu esille.

    No, Houellebecq on kiinnostava ennen muuta kaunokirjailijana, ja nähdäkseni myös sellaisena häntä kannattaa lukea. Ei ekofeminisminä, seksiturismin propagoijana tai islamin ivaajana.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *