Antiaikalainen
Antiaikalainen

Kapakkauhoa

Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus on pitänyt lukijansa kiitettävästi ajan tasalla siitä, mitä Idols- tai Tanssii tähtien kanssa -skaboissa on tapahtunut. Toisinaan lehdestä voi lukea kirjallisuusjuttujakin.

Novellikokoelman Hellekausi hiljattain julkaissut Pasi Lampela ryöpyttää kunnolla suomalaista nykykirjallisuutta ja nimeltä mainiten Jari Tervoa ja Kari Hotakaista. Jutusta saa sellaisen käsityksen, että Lampela on lausunut kommenttinsa kohtuullisen riehakkaassa mielentilassa pariisilaisessa bistrossa.

”Henkisestä tyhjyydestään ammentanut 90-luku tuotti viihdekirjallisuutta ja kirjailijoita leikkiviä kirjailijoita, kun ei pystynyt tuottamaan oikeita taiteilijoita”, Lampela sanoo.

Voin kuvitella jutun kirjoittaneen Hesarin avustajan kihisseen innosta raapustaessaan muistiinpanoja Lampelan aivomyrskystä. Nykypäivän journalismi janoaa ja rakastaa henkilöihin käyviä ”rankkoja” heittoja.

Hesarin jutussa olleet Lampelan sitaatit vaikuttavat melkoisen yhdentekeviltä horinoilta, sellaisilta joita itse kukin saattaa heitellä kapakassa nousuhumalaisen uhossa. Olen kuullut liiankin monelta kirjailijalta tuopin ääressä tällaisia messiasfantasioiden läpitunkemia julistuksia: ”Kirjoittamiseni lähtee ahdituksesta, joka syntyy identiteetin puutteesta”, ”Tulevaisuuden hankkeisiini kuuluu olla yksi neuloista, jotka puhkaisevat suomalaisen yhteiskunnan mytologisen kuplan”.

Jos itse olisin tullut laukoneeksi moisia Hesarin toimittajalle ja joutuisin lukemaan kommentini seuraavana päivänä lehteen painettuna, luulisinpa että vitutus olisi melkoinen.

Hesarin kulttuuritoimituksen linjaan varmaankin sopii hyvin, että kirjoitetaan tällä tavalla ”ihmisläheisiä” juttuja. Onhan niitä hauskempi lukea kuin kuivakkoja analyysejä siitä, mihin suomalainen kirjallisuus on menossa.

Kommentit (10)

  1. Ripsa

    Kukas se oli joka vähän aikaa sitten haukkui kaikki toimittajataustaiset kirjailijat? Unohdin jo, noita määrittelyjä ja karsinointeja kuulee niin usein.

    Vaikuttaa siltä että me kaikki tätä kommentoineet olemme toimittajataustaisia – paitsi että minä en onneksi ole kirjailija, kirjallisuuskriitikko vain, mikä sinänsä voi olla vielä pahempi juttu.

    Mites kun minusta tuntuu siltä että on olemassa myös hyviä toimittajia, sellaisia, jotka oikeasti hakevat oikeata tietoa ja tahtovat saattaa tietonsa muiden ihmisten nähtäville.

    Täytyyhän sellaisia vielä olla?

    Mistä tahansa toisesta ammatista päin voi ruveta kirjailijaksi (riippuen kyvyistä tietenkin), koska aika vaikea kenenkään on repiä elantoaan kirjailijana.

    Vielä vaikeampaa se kyllä on kriitikolla, joka ei ole kokopäiväinen, siis jonkun talon kuukausipalkkainen.

  2. Tommi Melender

    En ainakaan minä muista, kuka olisi vastikään haukkunut (Lampelan ohella) toimittajataustaisia kirjailijoita. Mutta olen varma, että joku on. Lehtien kirjailijahaastatteluista saa kyllä lukea välillä idioottimaisia kommentteja.

    Tai sitten tulee hassuja kärjistyksiä, kuten muutama vuosi sitten Tuulaliina Varikselta, joka Hesarin jutussa julisti, että ”verbi on miehen sanaluokka” ja piikitteli suomalaista miesproosaa koivuklapiproosaksi.

    Tällaiset löyhät yleiskatsauksen omaiset heitot palvelevat nykypäivän journalismin halua vangita kärsimättömien ja helposti kyllästyvien lukijoiden huomio, mutta eivät ne millään tavalla vie eteenpäin kirjallisuuskeskustelua, koska ne pikemminkin supistavat kuin avartavat käsityksiä kirjallisuudesta.

    Hyviä toimittajia on varmasti, mutta heidän elintilansa ja itseilmaisun mahdollisuutensa ovat käyneet vähiin.

    Heitänpä itsekin tähän löyhän yleiskatsauksen omaisen heiton: elämme tunteen ylivallan aikaa, siksipä journalismin valtapyrkimyksenä on maksimoida tunne-efektit, kirjoittaa ”ihmisläheisiä juttuja”. Samoilla efekteillä pelaa myös lehtimainonta.

  3. Ripsa

    Tuossa tunne-jutussa olet varmaan oikeassa.

    Luulen että siinä on kyse samasta asiasta kuin muussakin journalismissa, jos sitä nyt ylipäänsä oikeana tiedonvälityksenä tahdotaan julkaista: ei ole tilaa.

    Niinpä maksimaalisen vaikutuksen saa vyöryttämällä tunteita eestaas sen objektin edessä, niin että saavat lukijat menemään halpaan. No, ainakin ostamaan teoksen.

    Tuolla toisaalla Arto Virtasen blogissa (Arton Rälssi) on ollut pitkää puhetta Hannu Mäkelän ja Anna Kortelaisen Pöytä kahdelle-taidekommenttikirjasta ja siitä kirjoitti Emman museonjohtaja ja kriitikko Markku Valkonen lievän nuivan kritiikin, josta kirjoittajapari loukkaantui esittämään Hesariin valitukset.

    Oikeasti kai paneutuvaan juttuun eivät lehdet juuri enää anna tilaa. Väitteenä voidaan esittää sellaistakin, että yleisö ei ole kiinnostunut aiheesta. Enemmän lehden mielestä yleisö on kiinnostunut jutun tilan vieneestä mainoksesta, olipa se sitten mistä aiheesta tahansa. No tottakai, kyse on rahasta.

    Tunteet ovat siis oikotie jonkinmoiseen kuvailuun esitettävästä asiasta.

    Vahinko.

  4. Ripsa

    Millä siis en tarkoittanut sitä, että toimittaja-kriitikon pitäisi olla aina viilee, kyllä se kykenee puhumaan fiksusti vain, jos se rakastaa kirjallisuutta.

    Huonoa ei silti tarvii rakastaa ja sen voi sanoa, mutta perustellusti.

  5. Tommi Melender

    Viileä ei tietenkään tarvitse olla.

    Se mitä itse ajoin takaa puhuessani tunteiden ylivallasta, liittyy siihen, että pelkkä tunteiden kieliopin noudattaminen ja tunne-efekteillä mässäily, johtaa pikaruokajournalismiin, joka ei ravitse ketään.

    Tunteita voi käyttää tai käsitellä oikein ja väärin, ihan kuten mitä tahansa.

    Olennaista mielestäni on etäännytys, itsereflektio. Niin journalismissa kuin kirjallisuudessa.

    Kyllä minua viehättävät kovasti kirjailijat, kuten vaikkapa Houellebecq, joiden kirjoittamisen tärkeänä pontimena on aggressio. Se on paljon mielenkiintoisempi ja hedelmällisempi lähtökohta kuin vaikkapa kotimaisessa nykylyriikassa vallalla oleva ironisuus, joka pahimmillaan edustaa samaa kuin nimimerkin takana riehuminen keskustelupalstalla. Paskahousutkin uskaltavat nykyään olla ironisia.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *