Antiaikalainen
Antiaikalainen

Kirjailijan paras ystävä


Jukka Laajarinne, jonka uusi romaani 72 odottaa lukupinossani, kirjoitti hiljattain blogiinsa kynästä ja paperista. Voin paljastaa, että tuo hänen mainitsemansa kollega olen minä, lyijykynämies.

Kirjoitan todellakin romaanieni ensimmäiset versiot käsin. Ensimmäinen romaanini Kunnian mies olisi hyvinkin saattanut muuttua ikuisuusprojektiksi, ellen olisi tajunnut sammuttaa tietokonetta ja tarttua lyijykynään. Myös Ranskalaisen ystävän ensimmäisen version kirjoitin käsin mustakantiseen muistivihkooni. Lohtukaan ei olisi päässyt vauhtiin ilman lyijykynällä tehtyjä hahmotelmia.

Viime keväänä kuvittelin edistyneeni niin, että voisin kirjoittaa tekeillä olevan romaanini alusta loppuun tietokoneella. Vaan eihän siitä mitään tullut. Parin viikon toivottoman yrittämisen jälkeen menin kirjakauppaan ja ostin kolme Faber-Castellin lyijykynää. 

Niistä eivät proosankirjoitusvälineet parane. Rinnassani tuntuu mukava lämpö, kun pyörittelen hopeanväristä kynää, jonka vartta koristavat tarttumista helpottavat mustat kohopisteet.

Neitseellisen proosatekstin tuottaminen näyttöruudulle ei luonnistu minulta, koska juutun hiomaan yksittäisiä lauseita loputtomiin. Yhden askelen edettyäni otan kaksi askelta taakse.

Vasta lyijykynällä tekstiä syntyy pidäkkeettöminä ryöppyinä, parhaimmillaan sivukaupalla. Tiedän, etten voi palata parantelemaan lauseitani, joten annan itselleni luvan kirjoittaa vailla pyrkimystä täydellisyyteen. Tietokoneelle siirryn vasta kun olen saanut kaiken kertaalleen muistivihkoon. Silloin on aika hioa.

Olen huomannut, että käsin kirjoittaessa tekstiin tulee parempi, luontevampi rytmi. Teksti etenee hengitykseni tahdissa. Oikeaan paikkaan osuvat iskut, suvannot ja kiihdytykset ovat ensiarvoisen tärkeitä. En pysty lukemaan romaania, jossa poljento ei ole kohdallaan. Ei nimittäin riitä, että kirjailija löytää oikeat sanat, hänen on myös loihdittava sanoihin oikeanlainen musiikki. Herkkävaistoinen lukija pystyy aistimaan esimerkiksi Thomas Bernhardin romaaneista kuinka komeasti ne soivat.

Linkittämästäni Jukan merkinnästä nousee esiin myös sellainen asia, jota en ole ennen tajunnut, nimittäin käsien ja aivotoiminnan yhteys.

Käsin kirjoittamisen ja näppäimistön käytön eroja on tutkittu jonkin verran. Käsin kirjoittaminen aktivoi aivoja laajemmin ja monipuolisemmin kuin näppäimistö, ja käsin kirjoittamisen arvellaankin kehittävän aivoja paremmin kuin näppäimistön.


Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että tein oikein kun suljin Kunnian miestä kirjoittaessani tietokoneen ja tartuin kynään.

Uuteen Parnassoon kirjoitin kolumnin nimeltä ”Lyijykynän ylistys”. Sen loppukappale sopii myös tämän merkinnän loppukappaleeksi:

Pohjimmiltaan lyijykynän hienous on siinä, että se on amatöörin työväline. Voitteko kuvitella ammattimaista tekstinikkaria raapustamassa iltakaudet tekstiä hopeisella Faber-Castellilla? Eihän siinä pääse tuntipalkoille, hölmöläisen hommaa! Mutta kirjailija ei voi ajatella työtään vain tehokkuuden näkökulmasta. Hänen on suhtauduttava työhönsä kuin amatööri sanan latinankielisessä merkityksessä – rakastaen.


Kommentit (9)

  1. Kyösti Salovaara

    Tietenkin on romanttinen ajatus, että amatööri on autenttisempi kirjoittaja kuin ”ammattilainen” ja että ihan Marxin mielessä vapauden valtakunnassa me kaikki saamme oikeuden olla mm. taiteilijoita ja puuseppiä, ihan mielensä mukaisesti kukin, mutta kynällä kirjoittavia ammattikirjailijoita (loistaviakin) kyllä löytyy, kuten äskettäin 70 v täyttänyt Nelson DeMille joka kirjoittaa paksut romaaninsa kolmeen kertaa kynällä jonka jälkeen avustaja vie käsikirjoituksen tietokoneelle tai John le Carré joka muistaakseni myös kirjoittaa kynällä romaaninsa.

    Minä itse lopetin kynällä kirjoittamisen kun en enää saanut omasta käsialasta selvää, mutta ei minusta tullutkaan ammattilaista tms.

  2. Tommi Melender

    No minulla kyllä tämä on ihan koeteltua ja hyväksi havaittua käytäntöä eikä käsin kirjoittamisen romantisointia.

    Esseekirjani olen kyllä tehnyt alusta loppuun tietokoneella.

  3. Marjatta Mentula

    Onhan niitä kirjailjoita yhä, jotka eivät ole ollenkaan siirtyneet tietokoneaikaan tai edes sitä edeltävään kirjoituskoneaikaan. Mutta jos nykyajan välineet hallitseva välillä valitsee kynän, niin hän on löytänyt siinä jotakin, joka voittaa koneen.

    Mitähän Aleksis Kiven Seitsemälle veljekselle olisi tapahtunut, jos hän olisi päässyt käyttämään konetta. Olisikohan tarina toinen?

  4. Anonymous

    Kuvan perusteella käsialasi ei näytä niinkään ruokottomalta, enempi monotoniselta.
    Terv. Yhtyneet Grafologit

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *