Antiaikalainen
Antiaikalainen

Kirjallisuudessa ei ole elitismiä, vain elitismin vastustajia

mallarme

Eduskuntavaalien tulos oli minulle, vapaamieliselle urbaanille sielulle, ankara pettymys.

En kuitenkaan ymmärrä Helsingin Sanomissa äänestystulosta vastaan kiukutelleita kulttuuripersoonia. Näyttelijä Krista Kosonen myönsi avoimesti, ettei hänen tuttavapiiriinsä kuulu perussuomalaisia äänestäviä. ”Ei minun Suomeni!”

Meillä jokaisella on toki sisäryhmämme, mutta on vaikea kuvitella, miten taiteen tekemistä voisi palvella umpioituminen samanmielisten pariin.

Olen kuullut väitettävän, että suomalainen kirjallisuus on niin itseensä käpertynyttä, että joka toisen kirjan päähenkilö on kirjailija. Väite ei ole aivan tuulesta temmattu. Kirjailijoillekin muodostuu sisäryhmänsä kollegoista, median ja kustannusalan ihmisistä ja muusta kulttuuriväestä.

Pahimmillaan se johtaa laiskaan, fraasimaiseen ajatteluun ja saa ulkoryhmien edustajat näyttäytymään karikatyyreinä vailla yksilöllisiä piirteitä. Ei ole Reiskaa tai Arskaa, on vain taantumuksellinen juntti, joka äänestää persuja, koska haluaa Kekkosen tai 1950-luvun takaisin.

Eipä silti. Samanlaisia karikatyyrejä rakentelevat maakuntien arvokonservatiivit pääkaupunkiseudun cityliberaaleista. On varmasti sellaisia perussuomalaisten äänestäjiä, jotka eivät koskaan joudu tekemisiin niin sanotun kulttuuriväen kanssa. ”Ei kuulu meidän Suomeen sellaiset kermaperseet!”

***

Neljän vuoden takaisissa eduskuntavaaleissa perussuomalaisten kulttuurimanifesti hyökkäsi ”postmodernia tekotaidetta” vastaan. Tällä kertaa velkaantuminen, kestävyysvaje ja leikkauslistat hallitsivat vaalikeskustelua niin totaalisesti että taide ja monet muutkin teemat jäivät pimentoon.

Vastakkainasettelun aika kulttuurikysymyksissä ei kuitenkaan ole ohi.

”Kansan maun” vastainen teatteri, kirjallisuus tai kuvataide on aina otollinen hyökkäyksen kohde niille, jotka kokevat puolustavansa tavallisen veronmaksajan etua järjettömän rahan haaskauksen keskellä. ”Tehkööt omilla rahoillaan mitä lystäävät, valtion ei pidä kustantaa tekotaiteellista törkyä!”

Euroopassa nousevaa arvokonservatismia leimaa monenlainen elitismin vastaisuus, mutta erityisen kärkkäästi elitismiteema nousee taiteesta ja kulttuurista puhuttaessa.

Ilmiö sinänsä ei ole uusi. Milan Kundera huomauttaa Romaanin taiteessa, että sana elitismi ilmaantui ranskan kieleen 1967 ja sana elitisti vuotta myöhemmin. Samoihin aikoihin nuo sanat yleistyivät silloisissa kommunistisissa maissa. Elitismistä ei syytetty yritysjohtajia, poliitikkoja tai urheilijoita, vaan kirjailijoita, filosofeja ja professoreja.

Ajat ovat muuttuneet monin tavoin, mutta elitismi-sanan leimaava käyttö ei niinkään. Edelleenkin se keskittyy pikemminkin kulttuurielämän kuin talouden ja politiikan vallanpitäjiin. Kuten Kundera kirjoittaa: ”Se saa ajattelemaan että kulttuurieliitti on luovuttamassa paikkaansa toisille eliiteille.”

Surkuhupaisaa tässä on se, että taiteen maailma on lopulta huomattavasti inklusiivisempi kuin vaikkapa rahan. Kuka tahansa voi mennä kirjastoon lainaamaan kokeellisia runoteoksia tai galleriaan katsomaan abstrakteja maalauksia, mutta kuka tahansa ei voi ruveta miljonääriksi ja lähteä hengailemaan Pörssiklubille.

***

Elitismipuheet ovat läsnä myös kirjallisuudessa.

Perinteiset jakolinjat taiteen ja viihteen, korkean ja matalan, literary fictionin ja genrekirjallisuuden välillä ovat hämärtyneet tai hämärtymässä. Tarvitsemmeko kaanonia hahmottaaksemme kirjallisuutta taiteenlajina? Eivätkö kaanonit ole rajaavia, poissulkevia?

Anglosaksista maailmaa on tänä keväänä puhuttanut Kazuo Ishiguron uusi romaani The Buried Giant, jossa tämä literary fictionin edustajana profiloitunut kirjailija ammentaa Tolkien-henkisestä fantasiasta. En kuitenkaan näe Ishiguron teosta laajemmassa mielessä irtiottona. Korkean ja matalan yhdistely on ollut romaaneissa arkipäivää viimeistään 1960-luvulta saakka eikä taideproosan tekijältä vaadita enää uhkarohkeutta ottaa teoksiinsa genre-elementtejä.

Entäpä julkinen keskustelu?

Sanoisin, että yleinen mielipide myös kirjallisuusväen parissa on johdonmukaisesti elitismin vastainen. Harvassa ovat puheenvuorot, joissa kirjailija, kriitikko tai kustantaja julistautuu elitistiksi ja halventaa viihde- ja genrekirjallisuutta. Tämän tästä sen sijaan törmään puheenvuoroihin, joissa tuomitaan kirjallisuudenlajeja eriarvoistavat puhetavat ja arvonantosysteemit.

Korkeasta ja matalasta saa puhua vain jos kiistää niiden välisen jaon mielekkyyden. ”Thomas Mann ei ollut parempi kirjailija kuin Stephen King, ainoastaan toisentyppinen.”

Historiallisesti tämä on uusi tilanne. 1800-luvulta lähtien, jolloin moderni kirjallisuus ja kirjallisuuden instituutiot alkoivat muotoutua, vallitsevana on ollut eräänlainen antiegalitarismi. Yhdet ovat pyhempiä ja parempia kuin toiset, tietynlaiset kirjat arvokkaampia kuin muut.

1800-luvulla nousi iskulauseeksi taidetta taiteen vuoksi. Sen taustalla oli halu puolustaa taiteen autonomisuutta aikakauden mullistusten keskellä. Hallitsevaan asemaan noussut porvaristo tuotti uudenlaisen, avoimesti mammonaa palvovan ihmistyypin. Taiteilijat kavahtivat porvareiden vaatimusta saada kirjallisuudesta irti jotain konkreettista, ”vastauksia aikamme suuriin kysymyksiin” tai ”teoksia, joiden parissa voi viettää mukavasti aikaa joutohetkinään.”

Äärimmäisimmillään taidetta taiteen vuoksi -asennetta edusti runoilija Stephane Mallarmé (kuvassa ylhäällä), joka loukkaantui sydänjuuriaan myöten kuullessaan kirjailijaystävänsä saaneen teksteistään moittivaa palautetta sivistymättömältä tädiltään. Mallarmélle moinen julkeus edusti majesteettirikosta, vain moukat saattoivat vaatia taiteilijaa vesittämään teoksensa sellaiseen muotoon, että alemman luokan yleisökin sitä ymmärtää. Mallarmén mielestä kirjallisuutta piti viimeiseen saakka varjella porvareilta, koska porvareilla ei hänen mielestään ollut sielua. Moukat eivät saa rynnätä kirjallisuuden pyhäkköihin!

Nykypäivänä olisi mahdotonta kuvitella kirjailijoiden puhuvan Mallarmén tavoin. Elitistien ylhäisövallan sijasta olemme päätyneet äärimmäisen tasa-arvoiseen maailmaan, jossa teosten laatu on puhtaasti mielipidekysymys. Ei vaadi rohkeutta sanoa, että Hesarin kriitikko ei tiedä sen paremmin kuin kukaan muukaan. Rohkeutta vaatisi pikemminkin väittää Hesarin kriitikon näkemysten olevan huomattavasti jalostuneempia kuin tavallisen kulttuurin kuluttajan.

***

Elitismipuhe hakeutuu kirjallisuudessa samoille urille kuin politiikassakin. Elitismiä ei ole mahdollista puolustaa, ainoastaan vastustaa. Tai ehkä sitä olisi mahdollista puolustaa, mutta kukaan ei viitsi moiseen ryhtyä, koska elitisti on määritelmällisesti kusipää, ahdasmielinen suppeiden mieltymystensä julistaja. Elitisti ei oikeasti koe taidetta, hän vain hienostelee ja tärkeilee. ”Todellinen taiteen kokija” ei voi koskaan olla elitisti.

Mutta eihän maailma voi olla näin mustavalkoinen?

Verkkojulkaisu Electric Literaturen toimittaja Lincoln Michel julkaisi hiljattain esseen, jossa hän kyseenalaisti sen, onko nykyajan kirjallisuussnobi enää juoniromaaneja halveksiva taideproosan lipunkantaja. Tasa-arvo matalan ja korkean välillä on johtanut käytännössä siihen, että viihde- ja genrekirjallisuus vaatii itselleen jatkuvasti enemmän tunnustusta, kun taas perinteinen taidekirjallisuus yrittää häpeillen puolustaa asemansa viimeisiä rippeitä.

Michel muistelee Yhdysvalloissa hiljattain käytyä debattia nuorten aikuisten kirjallisuudesta eli YA:sta. Sen kriitikot syyllistyivät halpamaisiin ylilyönteihin, mutta yhtä lailla typeriä argumentteja esittivät puolustajat. Eräs Michelin kirjailijaystävä tviittasi, että kaikki ne, jotka eivät muka lue YA-romaaneja, ovat valehtelijoita. Itse olen kuullut sunnilleen samanlaisen väitteen eräältä jännityskirjailjalta: ”Sanovat, etteivät lue dekkareita. No, ihan varmasti lukevat!”

Ahdasmielisimmät kirjallisuusihmiset eivät Michelin mielestä välttämättä vaikutakaan perinteisen korkeakirjallisuuden piirissä.

Snobistisimmat kriitikot ovat antisnobeja. He kuvittelevat, että sellaiset, jotka lukevat kompleksisia tai lyyrisiä (tai, luoja paratkoon, vieraista kielistä käännettyjä) teoksia ovat elitistisiä huijareita.

Jos olemme luopuneet kaanonien tyranniasta ja korkean ja matalan välisestä vastakkainasettelusta, olisi vihdoin syytä luopua myös äärimmäisen rasittavasta vastakkainasettelusta ”tavallisten lukijoiden” ja ”kirjallisuussnobien” välillä. On olemassa erilaisia kirjallisia mieltymyksiä, mutta ei rehellisiä ja epärehellisiä mieltymyksiä.

Minuun Jean-Philippe Toussaintin romaanit jättävät syvemmän lukujäljen kuin Jo Nesbøn jännärit, mutta molempia olen mielihyvin lukenut ja aion lukea vastedeskin. Se, että Toussaint on taideprosaistina pienemmän piirin suosikki ei tarkoita, että tarttuessani hänen kirjoihinsa alkaisin jotenkin feikata.

Kommentit (15)

  1. Joonas Eloranta

    Jorma Honkanen, kertoisitko minulle, miten työväenaate ja ympäristönsuojelu liittyvät kulttuuriin?

  2. hdcanis

    Totta on että osa taiteesta kantaa ”eliitin” leimaa riippumatta siitä miten siitä pitää ja paljon on sellaista joista pitäjiä pidetään usein jotenkin automaattisesti feikkeinä.
    Tavallaan tuo Godardin Ford-intoilu on elitismin vastaista rajojen ylittämistä, uuden kiinnostavan löytämistä sieltä mistä sitä ei kuuluisi löytyä, toisaalta ehkä siinä katsantokannan laajuudessa on oma elitismin muotonsa (johon itsekin sorrun, mea culpa tai ehkä ei).
    Ja joskus rajaa voi ylittää myös toiseen suuntaan, mieleen tuli ei-perinteisen-kulttuurihenkilön, tätini, kommentti jonkun toisen kritisoidessa antisnobismin hengessä jotain oopperalaulajaa jota tavallinen ihminen ei voi ymmärtää, ”ei sitä tarvitse ymmärtää jos se vain kuulostaa hyvältä”.

  3. jope

    Taide pitää varjella porvareilta…ok. Jos Mallarmen ultimaatumiin lähtee leikkisästi mukaan niin seuraa jatkokysymys, ketkä ovat tämän ajan porvareita? Eivätkö juuri kirjallisuuden tapakuluttajat, ne jotka ajattelevat jotakin statusta syntyvän lukemisesta sinänsä, ne jotka eriyttävät itsensä ”niistä jotka eivät edes lue mitään”; nyt ollaankin jo kiinni hyvä sisar-vekostoissa tyyliin kosonenhovttasaisio ja heidän hengenheimolaisissaan, niissä jotka ajattelevat kulttuurin jalostavan suvaitsevaisempia ja älyllisempiä ihmisiä ja valmistavan kalliokuplaan tms. polarisoituneeseen kennostoon
    Miten oikeastaan teos, joka kelpaa kansalle Prisman kirjaosastolta eroaa kirjasta, joka kelpaa samanlaisena kulutustavarana ja itsestäänselvänä korkeatasoisena kultuurituotteena oikeinajatteleviston piirissä? Ei kai mitenkään. Tulee heti mieleen Brink, Oksanen, Ruotsin yhteiskunnalliset dekkaristit ja muut maailman korrektoijat…

    Todellinen elitisti ei kai piittaa meistä lainkaan. Meillä ei ole hänelle mitään annettavaa. Eräs amerikkalainen variksenäänellä runoileva tekijjä sanoi sen näin: Say anything you wanna / I´ve heard it all.

    Thomas Bernhardkin taitaa olla sellainen.

    Mutta oikeasti, taide kuuluu kyllä kaikille. Perussuomalaiselle älymystön edustajalle ja peräkammarinpoikakommarille. Ja meille muille, joille kirjallisuus on muuta kuin sarja ajatuksia, joita ”kaikkien olisi syytä ajatella tässä ajassa.”

    jope

  4. Piizu

    Lauri Maijala luonnehti hyvää ja huonoa elitismiä varsin osuvasti marraskuun 2014 Imagessa: ”Hyvä elitisti pyrkii aina osoittamaan oman kiinnostuksen kohteensa niin mielenkiintoiseksi, että muutkin innostuvat. Paha elitismi sulkee ihmiset pois…”

    • jope

      Elitisti pedagogina, kasvattajana? No, enpä ihan tiedä. Mutta voi tuossa olla perääkin. Ainakin jos elitistillä ajatellaan, jotakin joka on kulkenut pidemmälle ja tämä viittoilee muillekin: tulkaa jos uskallatte, ajatelkaa ajatukset loppuun saakka, tästä matka vasta alkaa.
      Liian usein kuitenkin elitismi edustaa betonoitua elämäntapaa, arvoja, asenteita. Jatkokysymys: voiko liberaali olla oikeastaan lainkaan elitisti? Mulla menee niin, että liitän elitismin (hyvän ja pahan) mieluummin konservativismiin. Oma ajatusvirheeni varmaankin, mutta liberaaleja elitistejä ei pomppaa heti mieleen. Ovat liberaalit niin usein jotenkin liikaa ajassa ja sen ilmiöissä kiinni, että asenne muistuttaa lähes aina valmiin voittajan puolella olemista.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *