Antiaikalainen
Antiaikalainen

Kuinka miljardeja niistetään

Toukokuun kuudentena päivänä 2010 Wall Streetilla tapahtui kummia.

Vailla järjellistä syytä Dow Jones -indeksi sukelsi muutamassa minuutissa yhdeksän prosenttia, kunnes palautui ennalleen. Noiden minuuttien aikana tehtiin parikymmentätuhatta yksittäistä osakekauppaa, joissa kurssitaso poikkesi 60 prosenttia tai enemmän vain hetkeä aiemmin vallinneesta. Procter & Gamblen osake kävi alimmillaan yhdessä sentissä ja ylimmillään sadassa dollarissa.

Tapahtumasarjaa alettiin kutsua flash crashiksi.

Useimmat talousuutisia seuraavat kuulivat sen yhteydessä ensimmäisen kerran kirjainlyhenteen HFT (= high frequency trading). Suomeksi puhutaan algoritmikaupasta tai robottikaupasta.

USA:n rahoitusmarkkinoita valvova SEC selitti flash crashiä suurella yksittäisellä myyntitoimeksiannolla, mutta Michael Lewis väittää kirjassaan Flash Boys, että SEC:llä ei todellisuudessa ollut harmainta aavistusta myllerryksen syistä.

Osakekaupan aikayksikkö on nykyisin mikrosekunti, mutta pörssien tilastointi tapahtuu sekunneissa. Yhdessä sekunnissa on miljoona mikrosekuntia. Tilanne on samanlainen kuin jos 1920-luvulla olisi ollut osakekaupoista vain karkeaa vuosikymmenten tarkkuudella eriteltyä dataa. Siitä olisi nähty, että jossain kohtaa tapahtui suuri romahdus, mutta sitä ei olisi pystytty ajoittamaan lokakuun 29. päivään 1929.

Robottikauppaan pureutuva Flash Boys nostatti Atlantin takana kohun, jonka seurauksena HFT-firma Virtu joutui lykkäämään listautumissuunnitelmiaan. Viranomaiset selvittävät, antavatko Lewisin kirjassa esiin tuotavat tiedot aihetta syytteiden nostamiseen.

***

Lewis kirjoittaa, että robottikauppaa pyörittävät niistävät osakemarkkinoilta vuosittain kymmeniä miljardeja dollareita hyödyntämällä supernopeita datayhteyksiä ja tiskin alta tulevaa kaupankäyntidataa. USA:n osakemarkkina oli Lewisin mukaan ennen maailman avoimin ja demokraattisin, mutta nyt täysin manipuloitu. Kun perustreidari painaa enteriä toteuttaakseen toimeksiannon, HFT-firmojen algoritmit tunkevat väliin ja liikuttavat kurssitasoja perustreidarin tappioksi. Nykyisin valtaosa USA:ssa tapahtuvasta osakevaihdosta on robottikaupan synnyttämää.

Lewisin mielestä HFT-firmojen välistä vetämät summat ovat ylimääräinen vero muille osakekauppaa käyville tahoille. Jos populaareissa mielikuvissa Wall Streetin saalistajia ovat Gordon Gekkon kaltaiset leveää elämää viettävät spekulantit, niin todellisen elämän saalistajia ovat HFT-firmoja pyörittävät tietokonenörtit. Heidän mehukkaimpia saalitaan eivät ole tavalliset yksityissijoittajat vaan isoja osakepositioita liikuttelevat instituutiot, kuten sijoitusrahastot, eläkeyhtiöt ja hedgefundit. Niitä vastaan treidaamalla he keräävät valtaosan jättivoitoistaan.

Miten osakemarkkinoista sitten tuli HFT-firmojen saalistuskenttä?

Taustalla on, taas kerran, finanssikapitalismin intressejä palveleva lainsäädäntö. USA:ssa ryhdyttiin avaamaan osakemarkkinoita kilpailulle. Kun vielä viime vuosikymmenen puolivälissä NYSE:n ja Nasdaqin asema oli kiistaton, niin nykyisin USA:ssa toimii toistakymmentä muuta julkista markkinapaikkaa sekä niiden rinnalla suurten pankkien pyörittämiä dark pooleja.

Wall Streetkään ei ole enää amerikkalaisen rahamaailman todellinen keskus, vaan pikemminkin New Jersey, jossa sijaitsevat pörssien tietokoneet. HFT-firmat ovat käyneet armotonta kilpavarustelua siitä, kuka saa omat palvelimensa fyysisesti lähimmäs pörssien tietokoneita ja kenen valokuitukaapelit on valmistettu parhaista materiaaleista. Mikrosekuntien ero datayhteyksissä on ratkaiseva, koska robottikauppa on winner takes it all -peliä. Se, jolla on tehokkaimmat algoritmit ja nopeimmat robotit, hakkaa muut.

***

Michael Lewis lienee paras rahamaailman ilmiöiden popularisoija. Flash Boys on tuttua laatutyötä, samaa tasoa kuin esimerkiksi The Big Short tai Boomerang. Lewisilla on ihailtava kyky tarinallistaa monimutkaiset asiat, tehdä niistä ymmärrettäviä maallikollekin.

Vihaan klisettä, jossa tietokirjaa kiitellään siitä, että sitä voi lukea kuin jännitysromaania, mutta Lewisin tapauksessa tämä klisee pitää paikkansa. Itse tosin nautin Flash Boysin lukemisesta paljon enemmän kuin minkään trillerin tai dekkarin, koska se palvelee tarinannälän lisäksi myös todellisuudennälkää. Lewis ei sepitä henkilöitä tai tapahtumia, vaan avaa eteeni oikeita tämän maailman ilmiöitä ja paljastaa niistä sellaista, minkä tietäminen tekee minut hänelle kiitolliseksi.

Toisaalta Flash Boysin romaanimaisuus herättää minussa myös epäluuloa. Onko Lewis liiankin taitava tarinankertoja? Kuinka paljon hän vetää mutkia suoriksi draamallisten efektien vuoksi? Samaa pohdiskeli Financial Timesin kriitikko, joka suopeassa kritiikissään tunnusti, että Flash Boys rullaa niin vetävästi, että siinä voi aistia johdattelun makua.

Lewis on avoimesti puolueellinen jakaessaan maailman hyviksiin ja pahiksiin. Pahiksia ovat tietysti HFT-firmat ja niiden kanssa liittoutuneet suuret pankit, pörssit ja viranomaistahot. Hyviksiä ovat Royal Bank Of Canadan osakemarkkinaeksperit, jotka havahtuvat robottikaupan epäreiluuteen ja luovat ensin HFT-firmojen saalistukselta suojaavan Thor-ohjelmiston ja lopulta päättävät perustaa reilun osakekaupan periaatteita kunnioittavan markkinapaikan IEX:n. Kuvaavaa on, että kun kirjan ykkössankari Brad Katsuyama ryhtyy keräämään IEX:lle rahoitusta hän kohtaa epäluuloja. Myyntipuhe reilusta markkinapaikasta ei uppoa Wall Streetin isokenkäisiin, koska heidän silmissään pyyteettömyys on epäilyttävää. Vasta kun Katsuyama keksii sanoa olevansa ”pitkällä tähtäimellä ahne” ja haluavansa luoda IEX:n avulla itselleen omaisuuden, rahoittajien epäluulot hellittävät.

Onko robottikauppa nykymuodossaan vain pahasta?

HFT-firmojen ja niitä puolustavien mukaan robottikauppa tuo osakemarkkinoille likviditeettiä ja kaventaa spredejä. Lewis ei näihin argumentteihin lankea. Hänen mukaansa robottikauppa kasvattaa hintaheiluntaa ja altistaa osakemarkkinat flash crashia moninverroin pahemmille häiriöille, suoranaisille katastrofeille. Lewis myös muistuttaa, että HFT-firmat eivät tee mitään muuta kuin pyörittävät loputtomasti rahaa pörssissä, eivätkä siten hyödytä reaalitaloutta millään tavalla, kasvattavat vain upporikkaiden omistajiensa varallisuutta.

Ei olekaan sattumaa, että Lewisin kirjan jälkimainingeissa ovat voimistuneet vaatimukset rahoitusmarkkinoiden transaktioverosta.

Hieman naiivina pidän Flash Boysissa hellittyä ajatusta, jonka mukaan USA:n osakemarkkina olisi joskus ollut ihailtavan avoin ja demokraattinen. Wall Streetilla on aina riittänyt välistävetäjiä, robottikauppa on vain tuonut huipputeknologian kuvaan mukaan, uuden tavan pumpata rahaa sijoittajien taskuista.

Pitkään salkkuun osakkeita ostavalle yksityissijoittajalle HFT-firmojen manööverit eivät suuria menetyksiä aiheuta. Päiväkauppaa pyörittävälle tilanne on toinen, mutta ainahan nopeat ovat syöneet hitaat osaketreidauksessa.

Kommentit (12)

  1. Juha Makkonen

    Mielenkiintoista.

    Paul Virilio totesi jotain siihen suuntaan, että uuteen teknologiaan kytkeytyy myös uudenlainen onnettomuus. Junien ja niiden uudenlaisen vauhdin myötä nähtiin sitten junaonnettomuuksia. Hän mietti, millainen onnettomuus syntyy siitä, että informaatio liikkuu valonnopeutta. Pörssiromahdus automatisoituine kaupankäynteineen on varmasti yksi, mutta kaupankäynti keskeytetään kovassa luisussa. Ehkä flash crash on vastaus Viriliolle. Tapahtumana se on ihmisen aistien tavoittamattomissa. Vain paljaalle raudalle kirjoitetut robotit näkevät sen tapahtuvan.

    1. Anonymous

      Eric Cantona ehkä tunnetaan täällä Ken Loachin elokuvasta Looking for Eric vuodelta 2009. Upea tarina,upeita potentiaaleja ihmisessä kohota rottamaisuudestaan. Vuonna 2010 jalkapalloilijasuuruus Eric Cantona oli hetken maailmantähti finanssikriisin puristaessa ihmiskuntaa,ainakin rahaa käyttävää osaa. Cantona nimittäin sanoa täräytti että vedetään rahat pankeista,p…le. Se olisi tepsinyt.Missä olisimmekaan ! Huh. Ehkä oli hyvä että vain telttaleirittiin Occupy Wall Streetiä.

      Eilinen elokuva Margin Call ,Teema klo 21.00 oli nimensä osalta juuri talletuspakoa vuosilta 2007-8. Pankki oli salamyhkäisempi kuin kadunkulmakonttori. Se oli varjopankki jollaisia on noussut perinteisten volyymien rinnoille korkorahastoina ja eläkekassoina ja moninaisina isoina yhtiöinä rahamaailman sofistikoituessa post Reagan ja Thatcher.

      Eilinen leffa firmasta jossa Kevin Spacey oli 34. vuottaan töissä, oli varjopankista lainaaja ja lainarahalla arvopaperisumplija. Subprime asuntolainakimppujen kriisinkestävyys järjestykseen panija. Lohkojen välittäjä isoille sijoittajille, kuten eläkeyhtiöille takaisin mutta siis strukturoituina ja kauppasiivuiksi eli likvideiksi jalostettuina palasina. Valtaosalle kimppua sai ihan perustellusti AAA reittauksen (kun jämä BBB kantoi koko vastuun).

      Tarkemmin sanoen Spaceyn firma oli kai Citigroupin yksi SIV Special Investment Vehicle ja hedge fund tällä alueella. Se draama ei ollut heitä kohdanneesta rahoituksen katkeamisesta vaan sen aavistelusta markkinadatan pohjalta. Value at Risk eli VaR laskenta ilmoitti perusteiden alkavan horjua ja nämä kiiruhtivat myymään vielä arvossa olevat lainasaamisensa ennen alkavaa mylläkkää, joka olisi Lehman päivä 15.9.2007 tai edellisen elokuun 9. ja laukaisija Banque BNP Paribas,joka oli näitä arvopapereita ostanut ja julkisesti nyt epäili saaneensa moskaa.

      Yksi elokuvan tähdistä oli matemaatikko rakettitieteilijä. Hän oli laskeutunut Wall Streetille ”koska täälläkin on numeroita mutta isoimmat palkat”. Hän oli tätä rotua Flash Boy, josta Michael Lewis kirjoittaa. Sanoisin leffasta ja sijoitushomman liikamatematisoitumista ja tietokoneistumisesta, että oikeastaanhan juuri automaattinen riskivalvonta tässä yhtiössä herätti huomaamaan, että soitto vaikenee ja aikakausi vaihtuu. Nopeimmat ehtivät alta pois, joskin samalla nostattavat paniikin joka uhkaisi viedä kansantaloudet sekaisin. Tästä moraalisesta valinnasta ison epävarmuuden alla oli filmissä kyse. Se kuvasi tosiasioissa rypien dramaattisesti ja elokuvayleisöä kunnioittaen aikakautemme isoa käännettä ; ja yhteiskuntaelämämämme kokoaikaista perustumista lentohiekalle ja upottavalle suomättäälle jolla kamppaillaan elonkohotuksesta, välillä suonsilmäkkeeseen hukkuen.

      Michael Lewis kirjoitti myös elokuvatun Moneyballin. Se on baseballin maailmasta ja kuvaa kuinka raha tulee harrastuksen ja innostuksen areenoille ja näivettää ihmisten henkeä ja spiritiä. Minusta se jos mikä on häijyn pureva selonteko ajastamme. Jännittävästi taide antaa tajulle tietoa ja ymmärrystä syvemmin kahmaisuin kuin silkka dataselvitys tai laajemmatkaan teoretisoinnit ja ajatusjohdattelut kaikkinaisissa järjellisyyksissään.

      Se ihmiselle rinnasta puristava sydäntä särkevä tulee vain aukijäävien aavistusten loputtomuudesta ja kun viimeistä sanaa ei oteta,vaan sitä jää itse hakuilemaan.Tietysti taiteilijan on pitänyt kaikki tiede ja sen ylikin jäänyt empiria aivokoppaansa kerätä. Plus sitten tuoda sitä ulos ja esiin hankauksena josta kipinää leimahtaa. Minusta korkein tiedekunta ja tietolaji ja valistusmuoto ovat taiteen moninaiset ilmentymät maailmassa ja maailmoista. Tätä todistavat takuutyhmät telkkarin prismatietotiedepläjäykset, kun niitä kerran kaksi vuodesta tähyää -sen 7 max. minuuttia.Jukka Sjöstedt

      Vastaa

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *