Antiaikalainen
Antiaikalainen

Kylmyys

En jaksa nyt kirjoitella pitkiä juttuja tänne blogiin, koska aherran otsa hiessä ensi kevään esseekirjani parissa. Aloitan kirjoitushommat aamulla yhdeksän tai kymmenen maissa ja lopetan ne sitten, kun en enää tunne persettä tuolia vasten. Se on hyvä sääntö proosan kirjoittajalle, kirjoittipa fiktiota tai asiaa, olen huomannut.

Pari päivää sitten kävin ihmisten ilmoilla, Helsingin keskustassa, ja tietysti tuli piipahdettua sillä reissulla myös Akateemisessa. Ostin Thomas Bernhardin Kylmyyden, joka on hänen viisiosaisen omaelämäkerrallisen teossarjansa neljäs osa. Kolme aiempaakin on suomennettu, mikä on tietysti hieno kulttuuriteko.

Pakko sanoa, että Bernhardin teossarja on huimasti parempi kuin tämän Suomessakin viime aikoina kohistun Karl Ove Knausgårdin omaelämäkerrallinen Taisteluni-teossarja. Olen lukenut Knausgårdia vain ensimmäisen osan verran, mutta uskallan tuomioni esittää, koska en pidä hänen tyylistään enkä dialogivetoisuudestaan. Tuskin sarjan seuraavat osat ensimmäisestä kovin paljon poikkeavat. En oikein tiedä, kuinka armotonkaan Knausgård on, oikeasti, ja kuinka paljon tuo armottomuus on poseeraamista. Kirjailijat ovat usein narsismihäiriöisiä pellejä.

Thomas Bernhardin romaanitaide on äärimmäisyyksien taidetta, kuten hän itse sitä luonnehti. Hänen pyörteisen ryöppyävä proosansa on jo itsessään niin radikaali teko, että se panee lukijan (siis minut) haukkomaan henkeään, ja kun tähän lisää Bernhardin armottomuuden itseään ja kaikkia muita kohtaan, tulee haukkoneeksi henkeään kahta kauheammin: ”Maailma herättää enimmäkseen inhoa, maailmaa tarkastellessamme me katsomme viemäriin.” Ja kuitenkin Bernhardin teosten lohduttomuus on lohdullista, jollain ihmeen tavalla. Knausgårdista en lohtua saa, koko juttu tuntuu vain suurelta kuplalta.

Oliko tämä nyt liian pitkä teksti? Täytyy lopettaa ennen kuin jatkan lisää. Bernhardista olisi kyllä hauska kirjoittaa joskus perusteellisesti, mutta nyt ei ole sopiva aika siihen. Esseekirjaani tulee hänestä vain muutama hajahuomio.

Kommentit (17)

  1. Tommi Melender

    ”Toisaalta taas, tällaiset taiteen temppelit taitaa olla melko subjektiivisia luomuksia, jolloin se vaarallisuuskin on vain subjektiivinen tunne”

    Juuri niin!

  2. Tommi Melender

    Jaahas, sain Knausgårdin kakkososan suomennoksen. En ole vielä päättänyt ryhdynkö lukemaan sitä. Olen selaillut sieltä täältä, ja kuinka ollakaan melkein heti osui silmiini kohta, jossa Knausgård kirjoittaa Thomas Bernhardista: ”Mikään tila ei ollut Bernhardilla avoin, kaikki oli teljetty pohdinnan pieniin sopukoihin, ja vaikka hän oli kirjoittanut yhden pelottavimmista ja järkyttävimmistä romaaneista minkä olin lukenut, Utslettelsen, en halunnut katsoa sinnepäin, en halunnut kulkea sitä tietä.”

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *