Antiaikalainen
Antiaikalainen

Palkita ja alistaa

Käännöskirjallisuus elää maassamme varsin kurjia aikoja.

Totaalisesta kurjuudesta ei kuitenkaan voi puhua, julkaistaanhan suomeksi Thomas Bernhardia (1931-1989), ja vieläpä kahden kustantajan, Teoksen ja Lurra Editionsin toimesta. Teokselle Bernhardia kääntää Tarja Roinila ja Lurra Editionsille Olli Sarrivaara, molemmat tekevät mielestäni hyvää työtä.

Uusin Bernhard-suomennos on Teoksen julkaisema Palkintopuhetta (alkuteos Meine Preiser). Se sisältää Bernhardin muisteluita hänelle myönnetyistä kirjallisuuspalkinnoista ja niihin liittyneistä kärhämistä ja kommelluksista. Tekstit ovat samaan aikaan ilkeitä, purevia ja koomisia aivan kuten Bernhardin proosatuotantokin.

Jos Bernhard kielsi tuotannossaan johdonmukaisesti uskontojen ja aatteiden tarjoamat kauniit illuusiot ja lohdulliset utopiat, niin yhtä johdonmukaisesti hän kieltää kirjallisuuspalkintojen kirjailijalle tuoman kunnian.

Romaanissaan Wittgensteins Neffe (jota ei vielä ole suomennettu) Bernhard kiteytti suhtautumisensa palkitsemiseen ominaiseen tapaansa:

Annoin heidän kusta päälleni juhlasaleissa ja kokoushuoneissa, sillä palkinnon myöntäminen kirjailijalle on todellakin samaa kuin hänen päälleen kuseminen. Palkitseminen on tuntunut minusta aina pikemminkin suurelta nöyryytykseltä kuin suurelta kunnianosoitukselta. Kaikki palkintoraadit koostuvat typeryksistä, jotka haluavat vain kusta palkittavan päälle.

Palkintopuhetta-kirjan teksteissä Bernhard tunnustaa ottaneensa palkintoja vastaan, koska tarvitsi rahaa. Palkintosummilla hän hankki itselleen muun muassa talon ja auton. Bernhardin taiteellinen eetos korosti ehdotonta vapautta ja riippumattomuutta, ja ajatus siitä, että hän joutuisi olemaan kiitollisuudenvelassa Itävallan kulttuuriestablishmentille (jota hän piti suurena katolis-kansallissosialistisena mätäpesäkkeenä) oli kauhistus. Juuri palkitsemisinstituutio jos mikä luo kiitollisuudenvelkaa. Lahjan antajan (kulttuuribyrokratia) ja lahjan saajan (yksittäisen kirjailijan) välillä vallitsee räikeä epäsymmetria. Vastalahjan antaminen on mahdotonta, eikä lahjan saajan auta kuin hattu kourassa kumartaa ja lausua nöyrät kiitoksensa.

Bernhard kertoo, kuinka hän ennen Grillparzer-palkinnon vastaanottamista meni Wienissä muotisalonkiin hankkimaan itselleen uuden puvun. Pujahtaessaan tuohon pukuun hän samalla pujahti palkittavan kirjailijan rooliin, tympeän tietoisena seremoniallisten konventioiden halpamaisuudesta ja halveksittavuudesta. ”Minulla ei ollut aikomustakaan sanoa lavalla mitään, eikä sellaista ollut pyydettykään. Niinpä sanoin kiusaantuneisuuteni peittämiseksi vain lyhyesti Kiitos!, palasin paikalleni ja istuuduin”, Bernhard muistelee.

Palkintotilaisuuden jälkeen Bernhard meni läheistensä kanssa syömään, ja ruokaillessaan hän tunsi uuden puvun kiristävän sietämättömällä tavalla. Ei auttanut kuin mennä muotisalonkiin vaihtamaan puku isompaan. Tässä pikku episodissa voi nähdä symboliikkaa. Palkittuna oleminen todellakin kiristi ja ahdisti Bernhardia kuin liian pieni puku.

Grillparzerin jälkeisissä palkintotilaisuuksissa Bernhard sanoi tai joutui sanomaan enemmän kuin pelkästään kiitos. Yhdentekevien sovinnaisuuksien lausumiseen ei hänen ylpeytensä kuitenkaan taipunut. Hän teki kaikille selväksi, kuinka paljon hän halveksii kiitollisuudenvelkaa korostavia pikkuporvarillisia palkitsemisseremonioita. Palkintopuhetta-teos sisältää Bernhardin puheen Itävallan kirjallisuuden valtionpalkinnon jakotilaisuudessa. Se sai maan silloisen kulttuuriministerin raivostumaan ja poistumaan salista ovet paukkuen lakeijat kintereillään.

Olisipa virkistävää, jos seuraava Finlandia-palkinnon voittaja pitäisi samantyyppisen puheen kuin Bernhard, joka lausui muun muassa näin:

Valtio on ainaiseen epäonnistumiseen tuomittu luomus, kansa on tuomittu jatkuvaan häväistykseen ja heikkomielisyyteen. Elämä on toivottomuutta, johon kaikki filosofiat nojaavat, jossa kaiken on lopulta pakko päätyä hulluuteen.

Kommentit (14)

  1. Tommi Melender

    Yhden hengen orgioihin tein Bernhardista esseen, jossa snon häntä mieluummin antifilosofiseksi kuin filosofiseksi kirjailijaksi. Jos hänestä ajattelun suuruutta etsii (en tiedä pitäisikö edes), niin se suuruus on lähinnä siitä miten hänen teoksensa soivat, ei teosten ikään kuin sisällöllisissä sanomisissa. Bernhardissa itse kiinnitän eniten huomiota hänen lauseidensa sinfonisuuteen ja proosateostensa muotoon, koska hänen teemaansa saavat täyden painon vasta tätä sanataiteellista ulottuvuutta vasten.

  2. juha saari

    Eli huomenna kirjastoon…

  3. juha saari

    Betoni luettu. Sen loppu on vaikuttava.
    (Kirjoitin blogiin jutun Kirjallisuuden Kurt Cobain;juhasaari.blogspot.fi)

  4. juha saari

    Palkintopuhetta oli mainio. Itse luin kirjoituksia kyynisinä, sarkastisina, nihilistisinä mutta myös syvän melankolisina, surun sävyttäminä pakinoina. Siis tekstuaalisina miinakenttinä. Jos yhden Bernhardin ittelleni joskus alesta hankin, niin tuon. Siinä on kaikki.

    t. juha

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *