Antiaikalainen
Antiaikalainen

Pyramidivertaus elää ja voi hyvin

Olen puhunut blogissani joskus aikaisemminkin Gustave Flaubertin vertauksesta, jossa hän rinnastaa romaanin pyramidiin.
Vertaus on osuva. Romaanin, kuten pyramidien, valmistaminen on työlästä, aikaavievää ja suurta keskittymistä vaativaa hommaa. Ja kun romaani sitten valmistuu ja julkaistaan, sille käy kuin pyramideille: porvarit kiipeilevät sen päälle ja sakaalit kuseskelevat sen juurelle.
Viime päivinä Suomessa käyty ”kirjallisuuskeskustelu” vahvistaa, että Flaubertin huomiot pätevät meidänkin aikanamme, ja pätevät ehkä paremmin kuin koskaan. (Samalla tämä onneton ”keskustelu” vahvistaa myös sen mitä itse olen osannut epäillä: 80% toimittajista ei osaa lukea kirjallisuutta: he lukevat romaaneja kuin kauppalistaa — ottavat jokaisen sanan kirjaimellisessa merkityksessä, nimellisarvostaan)
”Koskaan ei henkisiä arvoja ole arvostettu yhtä vähän. Koskaan ei viha kaikkea suurta kohtaan, ei kauneuden halveksunta eikä kirjallisuuteen suunnattu inho ole ollut yhtä ilmeistä”, Flaubert kirjoitti runsaat 130 vuotta sitten.
Niin. Me elämme Flaubertin kanssa samassa maailmassa, olemme aikalaisia. Meillä ehkä on pikkuisen kehittyneempiä viestintäteknologioita, mutta sanottavaa meillä tuskin on edes sen vertaa kuin 1800-luvun ihmisillä. Kerrotaan, että kun Britanniaan saatiin ensimmäinen lennätin, ihmiset huomasivat, ettei heillä ole kerrassaan mitään tähdellistä asiaa niille, jotka ovat siellä linjan toisessa päässä. Ihmiskunnan suurin edistysaskel näyttääkin olevan siinä, että viestintäteknologian kehitys ja uusien medioiden esiinmarssi ovat opettaneet ihmiset puhumaan, vaikka heillä ei ole sanottavaa eli suomeksi sanottuna jauhamaan paskaa. Tähän suureen linjaan asettuu myös viime päivien ”kirjallisuuskeskustelu”.
P.S.
Kyllähän minäkin Koljatin luin. Välityöhän se selvästi on. Eikä se ole minun makuuni tarpeeksi ilkeä poliittiseksi satiiriksi. Ongelma ei missään nimessä ole siinä, että ”Tervo meni liian pitkälle” vaan siinä, että hän ei mennyt tarpeeksi pitkälle.

Kommentit (14)

  1. Tommi Melender

    Kauppalista on tosiaankin hyvä referenssipiste asioiden suhteuttamiseen.

    Jos ajatellaan kirjoittamista, kauppalistan laatiminen on alkeellisin suoritus. Journalistisen tekstin laatiminen vaatii pikkuisen enemmän. Kaunokirjallisen tekstin laatiminen taas paljon enemmän.

    Sama hierarkia toteutuu lukemisessa. Ei voi olettaa saavansa kaunokirjallisuudesta mitään irti, jos lukee sitä yhtä alkeellisella ymmärryksen tasolla kuin kauppalistaa. Sisäluvusta on edistyttävä jonkinlaiseen syvälukemiseen, jossa tiedostetaan kulttuuriset rakenteet ja niihin kytkeytyvät merkitystasot.

    No juu, kaunokirjallisuus on pienen piirin juttu, ehkä muutaman tuhannen ihmisen, jos Suomea ajatellaan. Eräitä bestselleristejä myydän paljon siitä syystä, että on olemassa ihmisiä, jotka jostain syystä haluavat lukea romaaneja ”silloin tällöin”, vähän samaan tapaan kuin satunnainen elokuvissa kävijä käy katsomassa sen uuden kohuleffan, koska siitä on niin paljon lehdissä kirjoiteltu.

  2. Vesa

    Joo, olen samaa mieltä siitä, että Koljatti ei ole tarpeeksi ilkeä satiiriksi. Mutta kuten sanot, Melender, hätäpaskatkin kirjailijoille suotakoon.

    Enemmän minua nauratti Etappisian blogin kommenttiosaston keskustelu aiheesta sananvapaus ja kunnia (2.9.09: Löytöjä). Siellä Alibin päätoimittaja on huolestunut kunniastaan ja uhkailee poliisilla. Tämän viikon koomisin sananvapauskeskustelu!

  3. Anonymous

    Kyllähän Koljatti on kelpo kirja. Se vaan tuntuu kaikkia vituttavan (Tonttia ainakin), kun kirjailija kykenee ymmärtämään pääministeriä. Tervon uusimmasta tulee mieleen aikamme lahjakkaim koomikko ja humoristi Ricky Gervais.

  4. Tommi Melender

    Tuosta olen samaa mieltä anonyymin kanssa, että pääministeri Lahnasta kohtaan huokuu Koljatissa pinnan alla tietynlaista sympatiaa, ymmärrystä. Ja kirjan osuvimmat jutut — eli mediakritiikki — suodattuu voittopuolisesti pääministeri Lahnasen tajunnan kautta. En voi millään ymmärtää niitä lehdistössä esitettyjä väitteitä, joiden mukaan Tervo oksentaa pääministeri Vanhasen päälle tai rienaa tätä.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *