Antiaikalainen
Antiaikalainen

Terve pieru sairaassa ruumiissa

”Niin kirjallisesta kuin muustakin suomalaisuudesta (edes ’kumouksellisena’) olen ottanut etäisyyttä jo seitsemänkymmentäluvulta alkaen, vaikuttavimpina tekijöinä suomalaisuuden inho — sama mihin suuntaan kulloinkin pokkuroivat — ja ajan mittaan vauhtiin päässyt selvä ja suora kostonhimo. En toivo tälle maalle ’tulevaisuutta’, mutta minkäänlaiseen toimintaan minun ei tarvitse ruveta: ihmisen sopimattomuus maailmaansa tekee puolen vuosisadan tietämiin lopun tästä maailmasta ilman että esim. Suomen ja Venäjän välien kiristyessä ehtisin (jos viitsisinkään) sitä kautta kostamaan nk. isänmaalleni.”
Tuommoisia päästelee Hannu Salaman uuden romaanin Sydän paikallaan minäkertoja Hans von Blixt. Tuskin tarvitsee sanoa, että hän on samanlainen tekijänsä alter ego tai minän laajentuma kuin aikaisemmissa Salaman romaaneissa seikkaileva Harri Salminen.
Muistan Salaman jossain haastattelussa sanoneen, että aikoo elää kituuttaa vuoteen 2018 saakka. Ihan siitä ilosta, että pääsee sanomaan lahtarikaartien jälkeläisille kansalaissodan satavuotispäivänä: ”Ettepäs onnistuneet tappamaan kaikkia!” Arvostan Salaman laskelmoimatonta suorapuheisuutta. On hyvä, että tässä konsensuksen ja kilpailukyvyn joulumaassa on jäljellä edes jokunen soraääni. 73-vuotiaan Salaman on oltava sellainen kirjallisuudessa, koska nuoremmat tekijät ovat sen verran lauhkeita ja säyseitä, että monet heistä voitaisiin saman tien nimittää maabrändityöryhmään kansallisen julkikuvamme puleeraustalkoisiin.
Muutamia vuosia sitten Salama esiintyi Ylen Runoraati-ohjelmassa. Hän tallusteli Keilaniemessä Nokian pääkonttorin edustalla ja lausui runoa, joka häijysti pilkkasi menestysuhoonsa pakahtuvaa innovaatio-Suomea. Runo sai raatilaisilta tyrmäävän vastaanoton. Jukka Virtanen piti masentavana, että ”vielä nykypäivänä” kirjailijat purkavat runosäkeissä yhteiskunnallista kaunaansa. Kamoon hei, eihän kenenkään menestys ole toiselta pois! Uudessa romaanissaan Salama tarjoaa roppakaupalla lisää paheksuttavaa tämän maan jukkavirtasille. Hans von Blixt sanoo aina pitäneensä niin sanottuja talousmenestyjiä älyllisesti ja moraalisesti kuudennen luokan kansalaisina. Ja nyt kun ne hallitsevat tätä maata — kuten koko läntistä maailmaa — hänellä ei ole pienintäkään syytä tuntea kunnioitusta tai lojaalisuutta Suomalaista Elämänmuotoa kohtaan.
Sydän paikallaan luokitellaan romaaniksi, mutta luonnehtisin sitä mieluummin epäromaaniksi. Se ei silitä myötäkarvaan lukuelämystä kärttävää keskiluokkaista kuluttajaa, ei taivu vakiintuneiden lukuodotusten estetiikan* perusvaatimuksiin. Sitä voisi kuvailla Thomas Bernhardin Hakkuu-romaanin alaotsikolla: ”muuan mielenkuohu”. Salama tarjoilee hurjan 250-sivuisen sanavyöryn, joka ei jätä kiveä kiven päälle vaan lyö pirstaleiksi kaikki suomalaiskansalliset myytit, joita kuvitella saattaa. Teksti on parhaimmillaan niin armotonta, että poskia kuumottaa. Välillä se kirvoittaa ilkikurisen hymyn, välillä naurun hörähdyksen.
Romaania pitää koossa (tai pikemminkin ”pitää koossa”) tökerö, nopeasti sutaistulta vaikuttava tarinakehikko: Hans von Blixtin nuoruuden ystävä, joka on noussut korkeaksi EU-virkamieheksi, pyytää häntä kirjoittamaan kokemuksistaan 60- ja 70-lukujen kulttuuriradikalismin kantavana hahmona. Sydän paikallaan -romaanin tulikivenkatkuiset sanaryöpyt ovat juuri näitä muisteloita, ja ne karkaavat tavan takaa Kekkosen Suomesta nykypäivän Suomeen. Toki Salaman ”aikalaisanalyysi” — kuten taaksepäin katsova historiallinen tilintekokin — on kärjistävää ja kohtuutonta, mutta sellaista sen pitää ollakin. Sanaryöppyyn perustuva romaani hajoaisi käsiin, jos kirjailija alkaisi pidätellä, varoa ja varmistella.
Heikoimmillaan Sydän paikallaan on sellaisissa jaksoissa, joissa Hans von Blixt liikkuu henkilökohtaisessa arjessaan Itä-Helsingissä ja ruotii naissuhteitaan. Samat kuviot olemme saaneet lukea Salaman aikaisemmistakin romaaneista. Toki näistä (välillä vaivaannuttavan huonoista) jaksoista voi ammentaa camp-henkistä hupia, esimerkiksi kun von Blixt replikoi naisystävänsä kanssa tähän tapaan:
”– Et sinä kovin surulliselta näytä.
— Mutta pillua mun on saatava.
— Ainahan sä oot saanut.”
Salaman romaaneissa ei ole miehiä ja naisia, vaan uroksia ja naaraita (hätkähdin, kun Salama joskus parin sadan sivun tuolla puolen puhui ensimmäisen ja ainoan kerran rakastelemisesta panemisen tai naimisen asemesta). Jotenkin hellyttävältä tuntuu huomata, että Salaman miespäähenkilöitä ajaa vielä seitsemänkymppisinäkin ehtymätön pillun puute, Hans von Blixtin mielestä elämässä ei ole muuta vitsiä kuin kirjoittaa ja naida. Olisi yhtä turhaa kuin tylsämielistäkin läksyttää Salamaa ”ahtaasta naiskuvasta”. Yhtä ahdas on nimittäin hänen ”mieskuvansakin”. Hänen maailmassaan jokaisesta ihmisestä paljastuu pikkuisen pintaa raaputtamalla alkukantainen, viettiensä ohjaama olento. Juuri tämän vuoksi Salama ajattelee, että ihminen ei sovi tähän maailmaan, että ihmisen takia maailmasta tulee loppu. Sydän paikallaan sisältää runsaasti linkolamaisia sävyjä ja huomioita.
Mistä vetoa, että Salama ei ole tämän syksyn Finlandia-palkintoehdokkaana? Olisi jokseenkin mahdoton ajatus, että Salama ”tekisi hyryt” vuoden 2010 Suomessa. Mutta se on pikemminkin Suomen häpeä kuin Salaman.
Suosittelen tätä epäromaania lämpimästi kaikille niille, joita kyllästyttävät nuoren polven kirjailijoiden romaanit hallittuine rakenteineen, hiottuine kompositioineen ja miellyttävine lauseineen. Sellaiset romaanit ovat ärsyttäviä, koska niissä ei ole kerrassaan mitään ärsyttävää.
* Vakiintuneiden lukuodotusten estetiikka (VLOE) korvaa tästä lähtien sanastossani lukupiiriestetiikan (kts. merkintäni 28. heinäkuuta). Kuten huomaatte, kuuntelen kansalaispalautetta! En ole yhtä kova jätkä kuin Hannu Salama, joka ei piittaa mistään tai kenestäkään.

Kommentit (17)

  1. Tommi Melender

    Kiitos kiinnostavista huomioistasi, Milla. Tuo oma merkintänihän ei varsinainen kirja-arvio ole, lähinnä kirjaan tänne yleisiä huomioita lukemistani kirjoista tai joskus luonnostelen raakamateriaalia esseiden pohjaksi.

  2. Anonymous

    Täältä voi kuunnella Salaman ajatuksia ko. kirjaan liittyen:
    http://www.yle.fi/radio1/kulttuuri/nadjan_huone/

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *