Antiaikalainen
Antiaikalainen

Uudet aiheet, uudet kujeet

Olen jättämässä jäähyväisiä Kunnian miehelle. Teen tällä ja ensi viikolla viimeiset viilaukset käsikirjoitukseen, sitten se lähtee kustantajalle ja kustantajan kautta tuotantoprosessiin, josta se putkahtaa syyskuun puolivälissä romaanina suomalaisille kirjamarkkinoille.

Kun Kunnian mies irtoaa käsistäni, se alkaa elää omaa, itsenäistä elämäänsä. En voi vaikuttaa siihen, miten sille käy. Sen ratkaisevat lukijat. Ajatus on lohdullinen.

Puhutaan, että kirjailijaan iskee helposti masennus suuren työn valmistuttua. Uskoakseni masennuksen voi torjua, kun muistaa pitää riittävän monta rautaa tulessa. Päässäni on muhinut jo pitemmän aikaa uuden romaanin aineksia. Niiden pariin sukellan kesän aikana. Syksyllä Kunnian miehen ilmestyessä askartelen jo seuraavan tekeleen parissa, mikä auttaa pitämään mielen kirkkaana.

En aio blogissani raportoida uuden työn sujumista, en ainakaan yksityiskohtaisesti. Edustan sitä koulukuntaa, jonka mielestä kirjailijan ei pidä hiiskua keskeneräisistä töistään saati levitellä niitä muiden nähtäväksi. Ehkä tässä katsantokannassa on ripaus vanhaa suomalaiskansallista eetosta: ”ei pidä puhua siitä mitä aikoo tehdä, pitää vain kääriä hihat ja tehdä.”

Annan tunnustusta rohkeudesta niille kirjailijoille, jotka raportoivat verkossa keskeneräisistä töistään. Olen ymmärtänyt, että monet lukijat pitävät tällaista mielenkiintoisena ja kokevat sen luovan yhteyksiä heidän ja kirjailijan välille.

Itse lähinnä kiusaannun lukiessani, mitä joku kirjailija on hiljattain puuhastellut työn alla olevan teoksensa parissa. Jos kotiini tulee putkimies, en minä kurki hänenkään selkänsä takaa, miten hän hommiaan tekee. Yksityinen sfääri on yksityinen sfääri. Silloinkin kun työn lopputulokset ovat julkisia.

Kommentit (9)

  1. Salla Brunou

    Odotamme mielenkiinnolla tätä syksyn kirjauutuutta. 🙂

  2. Karo Hämäläinen

    Tommi sanoi avainsanan. Pelko. Minulle kirjan kirjoittamisen prosessi on siirtymistä pelosta toiseen. Eri vaiheiden pelot ovat erilaisia mutta kaikki yhtä kauheita.

    Olen aika tarkka sen suhteen, kenen kanssa ja mitä uskallan puhua keskeneräisestä työstä. Vain yksi ihminen kustannustoimittajani lisäksi on lukenut molemmat aikuistenromaanini ennen niiden ilmestymistä. Kustannustoimittajatkin ovat vaihtuneet.

    Vaikka julkinen avautuminen herkästä aiheesta on vaikeaa, luotettavan palautteen saaminen on tärkeää. Se tuo helpotusta epäuskon hetkiin. Toisaalta on hyvä kuulla luotettavalta ihmiseltä, jos jotain ei kannata viedä eteenpäin.

  3. jukka

    Mulla tää menee suunnilleen näin:

    Ideointivaiheessa en uskalla kuin kuiskailla tekemisistäni. Tai kertoa jotain todella ympäripyöreää, josta kukaan ei ota mitään tolkkua.

    Sitten, kun kirjoittaminen pääsee hyvään vaiheeseen, kerron – edelleen luottamuksellisesti – tekemisistäni enemmän. Avautuminen on terapeuttista, ja jossain vaiheessa sitä huomaakin, päässeensä vaiheeseen, jossa pystyy puhumaan täysin avoimesti keskeneräisestä työstään.

    Ihan kuin kirja olisi jokin häpeällinen ongelma tai jokin. Tai sairaus.

  4. Tommi Melender

    Vähän samaa kaavaa noudattaa minunkin toimintani, Jukka.

    Sitten, kun huomaa että tästä voi tulla jotain, uskaltaa jo luottorenkaan sisällä oleville ihmisille jutella, ensin varovaisesti, sitten avoimemmin.

    Ja kun käsikirjoitus alkaa olla ”voiton puolella”, huomaa jo haluavansakin vaihtaa siitä ajatuksia.

    En kuitenkaan usko, että missään vaiheessa haluaisin/uskaltaisin ryhtyä avaamaan työprosessiani verkossa ihan kaikkien nähtäville. Sellainen tuntuisi liian avoimelta.

    Toki ylimalkaiset huomiot tyyliin ”ensi viikolla teen viimeiset muokkaukset kässäriini” menevät blogitekstinäkin, mutta että ryhtyisin kertomaan, minkälaisesta työstä on kysymys ja mitä muutoksia tai poistoja aion siihen vielä tehdä, sellainen ei sovi minun vartalolleni.

    Mutta kuten totesin, on varmasti kirjailijoita, joilla täysi avoimuus sopii.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *