Antiaikalainen
Antiaikalainen

Virusta ja Turkkaa

”Luulen ettei ole suuria aiheita ilman pultsaria. He ovat nykyihmisen klaavapuoli. He ovat sortuneet siinä missä me olemme menestyneet. Minun käsitykseni on että meidän menestyksemme on heidän tappionsa: että se on samaa prosessia.”

”Minusta kaikki ne alttaritaulut joissa Jeesusta nostetaan ristiltä pitäisi korvata valokuvalla jossa poliisit nostavat puliukkoa autoon. He ovat meidän lunastajamme.”
Jouko Turkka: Aiheita.

Posti toi tänään paketin ja paketissa kirjan, jonka olen kauan halunnut saada omakseni, tämän yllä siteeratun. Se on Turkan paras. Sitä kelpaa lukea näin viruksen sänkyyn suistamana, ajoittaisen kuumehorkan vavisuttamana. Turkka itsekin kun on jonkinlainen virus koko mies.

Häpeää en häpeäkseni saanut aikoinaan luetuksi loppuun, se ei kestänyt, se hajosi käsiin. Siinä oli kyllä pitkät pätkät nautittavaa proosaa, ja siinä mielessä se on mainio kirja vaikkapa paskalukemiseksi vessaan. Mutta tämä Aiheita on ihan toista luokkaa, se on ehdottomia huippuja Suomessa viimeisen 25 vuoden aikana julkaistujen kirjojen joukossa.

Muistelen, että Häpeä oli ilmestymisvuotensa Finlandia-ehdokkaita ja tuona vuonna palkinnon saajan valinnut Tellervo Koivisto ilmaisi paheksuntansa kirjaa kohtaan. (Muistikuvani taitaa olla tässä kohdin väärä, kuten tämän merkinnän kommenttiosiossa ilmenee).

Kommentit (11)

  1. Anonymous

    ^naurua^

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *