Antiaikalainen
Antiaikalainen

Wal-Martin ja Jumbon näköinen maailma

Ne on taitavia varkaita, sanoi Täyssinä. Ne käyttää sotatalouden oppeja nerokkaalla tavalla. Wal-Mart leviää pitkin Amerikan mantuja klusteristrategian avulla. Ajatuksen ne on saaneet rypälepommista.”

Tämä katkelma Arto Salmisen Lahti-romaanista nousi mieleeni tänään lounastapaamisessa kuunnellessani tutun ekonomistin mietteitä. Hän muisteli, kuinka takavuosina hämmästeli Yhdysvaltain palvelusektorin hurjaa tuottavuuden kasvua. Sitten eräästä tutkimuksesta selvisi, että se selittyy suurimmaksi osaksi Wal-Martin toiminnalla.

Wal-Mart pyörittää vähittäiskauppaa tehokkaammin kuin yksikään armeija maailmassa sotakonettaan. Se on myös muuttanut Yhdysvaltoja enemmän kuin mitkään sodat pitkään aikaan. Itse asiassa Wal-Mart on muuttanut Yhdysvallat omaksi kuvakseen.

Jos perustan lämpöpuhaltimia maahantuovan firman ja haluan tuotteet Wal-Martin hyllyille, en voi tehdä kuten Lahti-romaanin antisankarina esiintyvä yrittäjäreppana, joka menee Keskon pääkonttoriin sydän pamppaillen tapaamaan sisäänostajaa. Wal-Mart pyytää minulta mallikappaleen nähtäväksi ja tiedustelee kuinka paljon lämpöpuhaltimia voin toimittaa. Mitään neuvotteluja ei käydä. Wal-Mart ilmoittaa sähköpostilla kelpaako tarjoukseni vai ei.

Wal-Martilla ei siis ole valtaisaa määrää väkeä käymässä myyntineuvotteluja tavarantoimittajien kanssa. Hieman kärjistäen organisaatiossa on vain huippu ja pohjakerros. Huipulla suuret pomot nostavat miljoonapalkkaa ja miljoonabonuksia. Pohjakerroksessa myyjät sinnittelevät nälkäpalkalla.

Tässähän se, yhden prosentin yhteiskunta pienoiskoossa.

Yhdysvallat tunnetaan tietoyhteiskunnan ikoneiksi nousseista firmoistaan, mutta tosiasiassa se on pikemminkin Wal-Mart-yhteiskunta kuin tietoyhteiskunta.

Paradoksaalisena voi pitää sitä, että Wal-Mart-yhteiskunta on informaatioteknologian vallankumouksen tuotos. Juuri sähköiset tietojärjestelmät ovat mahdollistaneet palvelusektorilla sen tuottavuuden kasvun, joka kulminoituu Wal-Martissa.

Tämän uljaan teknologisen edistyksen oheisvahinkona suunnaton määrä ihmisiä on käynyt ”tarpeettomiksi”. Markkinataloudella ei ole enää heille käyttöä kuin korkeintaan hanttihommissa.

Teollisessa yhteiskunnassa uudet keksinnöt loivat työtä monille, mutta jälkiteollisessa yhteiskunnassa uudet keksinnöt luovat rikkautta harvoille. Niin s
e käy.

Toki Yhdysvalloissa on edelleen myös keskiluokka, mutta voiko se hyvin ja onko sillä syytä uskoa tulevaisuuteen? Ehkä sille riittää kurjistumista odotellessa kulutus ja tittytainment (eli tissiviihde Zbigniew Brzezinskin mainiota termiä käyttääkseni)?

Palattuani iltapäivällä töistä kotiin minua odotti postilaatikossa mieluisa yllätys: Vesa Haapalan uusi runokokoelma Kuka ampui Ötzin? Olen ehtinyt vasta selailla sitä, mutta saatan jo aavistella että sen runsaina vyöryvät tekstimassat johdattavat minut syvälle niihin kulttuurisiin kerrostumiin, jotka aukeavat Wal-Mart-yhteiskunnan kimaltavien julkisivujen takana.

Tosin Haapalan kokoelmassa ei liikuta Wal-Martin käytävillä vaan Vantaalla Kauppakeskus Jumbossa. Se onkin minulle tuttu paikka, joten Kuka ampui Ötzin? näyttäytyy minulle kaiken muun lisäksi myös perverssinä kotiseuturunoutena sekä kirjaimellisesti että metaforisesti (metaforisesti siinä mielessä että kellepä nykyihmiselle spektaakkelien, elämysten ja kuluttamisen maailma ei olisi toinen tai vähintään kolmas kotimaa).

Hauska yhteensattuma, että juuri tämä kirja odotti minua kun saavuin kotiin Wal-Mart-pohdintojeni jälkeen.

Kommentit (11)

  1. Sami Liuhto

    Jokainen maanosa kaipaa Ötziään.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *